Villisian filee

Tervehdys,
Ranskasta lähettivät 500gr villisian filettä (raakaa).

Pari kysymystä:
- Onko villisiassa kova riistan maku?
- Toivottavsti sitä voi syödä mediumina?

Ajattelin paistaa siitä 4 medium pihviä suppilovahvero kastikeella ja valkosipuliperunat.

Tarvitseeko jotain hyytelöä lisäksi tms.

Parempia ruoka ehdotuksia?
1415094
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Villisika on hyvää. Liha on pehmeää, niinkuin hyvän possun aina.
Ei kuitenkaan mitenkään kauhean erikoista maultaan.
Eräs hyvistä vaihtoehdoista on hauduttaa sitä padassa hyvässä punaviinissä muine höystöineen (mausteita, sipulia ym. maun mukaan)
Jos fileesi on sisäfilettä, sitä on ehkä turha haaskata pataan, paista pihvit kuten possunsisäfileestä.
Jos tekisin suppilovahverokastiketta, en tarjoaisi valkosipuliperunoita, voi olla, että siinä kärsii sekä suppiloitten että possun maku. Laadukkaat keitetyt perunat on parempi/selkeämpi (maku)vaihtoehto.
Makuasioita.
Jokaisella omansa.
Ulkomailla, muualla Euroopassa esimerkiksi, kasvatettu "villisika" ei ole mikään harvinaisuus eikä kallistakaan,
siihen kannattaa suhtautua valmistamisen puolesta kuin possuun yleensä. Lihaa, tuotetta arvostaen.

Äänestä
  • Eli siis kuin possunlihaa.

    Eli ei mediumina vaan kypsänä?

    Oli vaan muistikuvissa kun kerran 90 luvun alussa söin pihajuhlissa Pärnyssä grillattua villisikaa ja siinä oli aikamoinen riistan maku ja kastike olikin sitten erityisen voimakasta. Muistaakseni jotain hilloakin oli tarjolla....

    Filee on n 8-10cm halkaisijaltaan... onkohan kyseessä ulko vai sisäfilee?

    Äänestä

  • Ohjeita kirjoitti:

    Eli siis kuin possunlihaa.

    Eli ei mediumina vaan kypsänä?

    Oli vaan muistikuvissa kun kerran 90 luvun alussa söin pihajuhlissa Pärnyssä grillattua villisikaa ja siinä oli aikamoinen riistan maku ja kastike olikin sitten erityisen voimakasta. Muistaakseni jotain hilloakin oli tarjolla....

    Filee on n 8-10cm halkaisijaltaan... onkohan kyseessä ulko vai sisäfilee?

    mutta ero ei ole suuri, tai sitten olen vain syönyt sitä niin paljon, ja niiin monta vuotta, että ensimmäinen elämys on unohtunut.
    Ei minusta villisika vaadi mitään hyytelöitä tai hilloja, ne on pikemminkin kuivemman riistaruoan ja lampaanlihan lisukkeita.
    Grillattu liha maistuu aina voimakkaammalle tai pikemminkin sen grillauksen maku maistuu.
    En paistaisi villisikafilettä ihan kypsäksi, vähän roseena parempi.
    tietääkseni villisiassa ei ole trikiini- ym. vaaraa.
    Surutta olen sitä syönyt länsi- ja kaakkois-Euroopassa eri tavoin laitettuna, yleensä patahaudutettuna (punaviinissä ym.) ei ole mitään vaivoja tullut, jos sitä epäilet ?

    Äänestä

  • kuin normaalipossu kirjoitti:

    Tarkastamattomassa villisian lihassa on kyllä olemassa trikiinivaara, joten ainakin metsästetty "oikean" villisian liha on tarkastettava tai sitten valmistettava varmuudella kypsäksi. Trikiinin kanssa ei ole leikkimistä, pahimmassa tapauksessa koituu kohtalokkaaksi ja on todellakin vakava loinen. Tarhatut lienee tarkastettu mutta parempi varmistaa asia, ennen kuin alat medium -pihvejä kokkailemaan. Kunnolla kypsennettynä ei aiheuta vaaraa, mutta parempihan tietysti olisi pikkasen mehukkaampana.

    Äänestä

  • Metsästäjä69 kirjoitti:

    Lihantarkastuksella voidaan todeta varmasti, että lihassa on trikiiniä. Jos näytteistä ei löydy trikiiniä, ei se sulje pois sitä mahdollisuutta
    VALMISTA VARMUDELLA KYPSÄKSI !
    Terveisin Hannu

    Äänestä

kaunis ajatus silti; Lidlistäkin on saanut ;D

Äänestä
  • kengurua ym. ja on muitakin syöty reissuilla.
    Joillekin nää jutut on uusia ja erikoisia, vaikka niitä olisi myyty 10 vuotta 300 metrin päässä.
    Mitään oikeaa villisikaa ei ole myynnissä, tarhattua se on joka puolella maailmaa, mitä myynnissä on.
    Tsekeissä kerran seurattiin sivusta kallista turisteille järjestettyä villisikametsästysretkeä: Tarhassa kasvatetut "villisiat" potkaistiin kuorma-auton lavalta "metsästysalueelle" suoraan haulien saaliiksi.
    Turistit oli niin ylpeitä saaliistaan ja oli tietysti valokuvaaja paikalla, joka ikuisti "kaadon" varmaan tosi "turistystävälliseen hintaan".

    Äänestä

  • villisikaa kirjoitti:

    kengurua ym. ja on muitakin syöty reissuilla.
    Joillekin nää jutut on uusia ja erikoisia, vaikka niitä olisi myyty 10 vuotta 300 metrin päässä.
    Mitään oikeaa villisikaa ei ole myynnissä, tarhattua se on joka puolella maailmaa, mitä myynnissä on.
    Tsekeissä kerran seurattiin sivusta kallista turisteille järjestettyä villisikametsästysretkeä: Tarhassa kasvatetut "villisiat" potkaistiin kuorma-auton lavalta "metsästysalueelle" suoraan haulien saaliiksi.
    Turistit oli niin ylpeitä saaliistaan ja oli tietysti valokuvaaja paikalla, joka ikuisti "kaadon" varmaan tosi "turistystävälliseen hintaan".

    ohhohh.minä olen kyllä syönyt villisikaa joka on metsästetty eikä tarhattua ammuttua.villisikoja on niin ,ainakin täällä ruotsissa,että viljelijät hermostuu.sotkevat viljapellot sun muut.minusta aika kuiva liha,voihan olla etten osaa oikein valmistaa sitä.

    Äänestä

Määrä Koostumus ja mausteet 1 kpl (n. 400g) villisian sisäfileetä 150 g raakaasavu pekonia 1 tl valkosipulipippuria 1 tl suolaa 2 rkl
kastike 2 tl sokeria 1 rkl tärkkelys 3 dl lihaliemi 200 g puolukat

Leikkaa sisäfilee 3-4 cm: n paksuisiksi kiekoiksi. Hyplää lihaa hieman sormin , käännä pekoni kuumassa pannussa ja kiinnitä tikulla flepihviin ja paista pannulla kypsiksi.
Tarjoile kastikkeen kera. Keitä marjoja, Siivilöi ja hiero siivilän läpi = pärsseeraa . Lisää liemi ja sokeri,.Kuumenna kiehuvaksi. Lisää kylmään veteen sekoitetut tärkkelys (maitzena, perunajauho, ohrakas) ja kuumenna sekoittaen kiehuvaksi

tai näin
http://www.villisika.com/reseptit.htm

Äänestä

Sekoita marinadin ja kaada lihalle (liha muovipussiin marinadi) , anna maustua vähintään pari tuntia (jos käytät papaia mureuttajaa), sitten 2-3 päivää. Liemeen ei suolaa , koska se kuivattaa lihaa. Paista uunissa 230 ° C: ssa 15 minuuttia. Alenna lämpötila 150 asteeseen ja paista vielä noin 3 tuntia, kunnes liha on pehmeää. Paistoliemestä saat maukkaan kastikkeen, kun lisäät siihen yhtä paljon (1:1) kermaa, kuumenna kiehuvaksi ja maustetaan suolalla.
Tarjoile uuniperunoiden ja puolukan-ja sienien kera.

Äänestä

Niin se on niin, että mitkä tahansa sekaruoan syöjät (sikalan sika, tarhattu villisika, luonnon villisika, karhu jne.) voivat kantaa lihaksissaan trikiiniä.

Kun tätä trikiinilihaa syö, saa varmasti trikinoosin. Eli siitä syödystä trikiinilihasta trikiinitoukat syövät tiensä syöjän lihaksiin, maksaan ja keuhkoihin jne. ja koteloituvat sitten pysyvästi sinne. Ei ole lääkkeitä eikä parannusta. Oireet melko epämukavat, voinette kuvitella.

Suomessa tästä syystä em. sekasyöjien liha tarkastetaan trikiinien varalta. Muissa maissa on (jos on) omat käytäntönsä, eikä mitään varmuutta trikiinitarkastuksista.

Vain täysin kypsä liha (sisälämpötila yli 75 astetta) on trikiinin kannalta turvallista, siksi mediumpihvejä ja sianlihasta valmistettuja raakamakkaroita (metwursti, salami jne) tulisi arvioida harkiten ulkomailla taia ulkomaalaisten tuotteiden osalta.

Suomeen tuotavia elintarvikkeita ei tutkita eikä valvota kuten suomessa valmistettuja, eikä varsinkaan mitenkään jos niitä tuo/lähettää yksityishenkilöt.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

ohjeita kirjoitti:

Tervehdys,
Ranskasta lähettivät 500gr villisian filettä (raakaa).

Pari kysymystä:
- Onko villisiassa kova riistan maku?
- Toivottavsti sitä voi syödä mediumina?

Ajattelin paistaa siitä 4 medium pihviä suppilovahvero kastikeella ja valkosipuliperunat.

Tarvitseeko jotain hyytelöä lisäksi tms.

Parempia ruoka ehdotuksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu