Miten koet

Se ilmiö lienee synestesia, jossa jonkun asian näkee mielikuvana. Kuten minä näen vuodenkierron vastapäivään pyörivänä ympyränä, jossa vuodenvaihde on ylimpänä ja kesä alhaalla, kuukaudet menee aika tarkkaan kellotaulun numeroiden mukaan: Tammikuu 12-11, helmikuu 11-10 jne. Koetko samalla tavalla vai jotekin muuten?
2234
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Koen sen täsmälleen samalla tavalla. Kuukaudet ovat samoilla kohdilla, vuodenvaihde ylhäällä ja kesä alhaalla.

Tästä on ollut keskustelua täällä aiemminkin, ja silloin tunnistettiin kaksi tapaa. Toinen oli tämä meidän "kellotaulu" ja toisessa aika kulki etenevänä aaltona, jossa (muistaakseni, en ole varma) vuodenvaihde oli aallon harjalla ja kesä pohjalla.

Äänestä
  • samaan aiheeseen "(3-ulotteinen mieli
    Kirjoittanut: Hahmoliini 17.8.2005 klo 14.32)"

    Kyllä minustakin tuntuu, että joku kuva koulusta tai jostain kirjasta kuvaa vuoden, niinkuin se meidän mielikuvissamme on ja juontuu sieltä. Ehkä kaikilla vastaavilla mielikuvilla on taustansa, niitä ei vain muisteta.

    Olen muuten alkanut ajatella koko elämääkin samoin - olen jo syksyssä.

    -Voi elämän kevät!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


vuoden kierron kirjoitti:

Se ilmiö lienee synestesia, jossa jonkun asian näkee mielikuvana. Kuten minä näen vuodenkierron vastapäivään pyörivänä ympyränä, jossa vuodenvaihde on ylimpänä ja kesä alhaalla, kuukaudet menee aika tarkkaan kellotaulun numeroiden mukaan: Tammikuu 12-11, helmikuu 11-10 jne. Koetko samalla tavalla vai jotekin muuten?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu