Hei,
Miten juoksu vaikuttaa kroppaan?
Elikkä, jos tästä päivästä lähtien juoksen joka päivä 1h vuoden eteenpäin, mitä on kropassani tapahtunut näkyvästi? Vai onko mitään?
Mittani tällähetkellä 166cm, 56 kg.
juoksu muokkaa vartaloa?
17
17465
Vastaukset
- multi-harrastaja
Jalkojen lihasten erottuvuus lisääntyy kun ylim. rasva palaa pois. Itse lihasmassa tuppaa "pienenemään" jos ei tee voimaharjoittelua säännöllisesti. Suosittelen kyllä että teet jaloille myös maksimivoimaharjoittelua n. 1 kerta/10-14 päivän sisään. Uusimmat tutkimukset paljastavat että voimaharjoittelu lisää juoksun taloudellisuutta ja ehkäisee esim. polven rasitusvammoja.
Ja lisäksi takareisille kannattaa tehdä salilla myös reiden ojentajat ja koukistajat. Samoin pohkeet pitää treenata.
Tuosta kropan muokkautumisesta vielä.
Myös vatsan seutu tulee kapenemaan varsinkin jos tuppaa vyötärön seudulla olemaan ylimääräistä rasvaa. Kunhan treenaa vatsalihakset säännöllisesti ja käy lenkillä niin myös "sixpackin" erottuvuus kyllä paranee.
Ihanteellinen rasvaprosentti juoksijalla on alle 10. Kävin parivuotta sitten juoksumattotestissä ja silloin testaaja mainitsi että 12 % rasvaprosentin tippuminen alle 10 % näkyy ja tuntuu juoksuvauhdissa paljon. Kuulemma juoksussa nimeenomaan rasvaprosentti vaikuttaa juoksuvauhtiin paljon enemmän kuin esim. hiihdossa. En tiedä mistä ero johtuu.
Tässä lyhyesti tietoa juoksun vaikutuksista kehoon tai kääntäen kehon vaikutuksesta juoksuun.
PS. Itellä on tähtäimenä elokuussa tai syyskuussa täysmaraton, toukokuussa olis tarkoitus testata kunto puolikkaalla matkalla. Kaks puolikasta on juostu jo pari vuotta sitten ja nyt juoksuinto löytyi uudestaan.- imsovain
"Ihanteellinen rasvaprosentti juoksijalla on alle 10"
Vain miehillä. Naisilla tuntuvasti korkeampi.
- KSAA
Kiitoksia vastauksista. :)
Olen itseasiassa miettinytkin jo moneen otteeseen tuota punttisalilla käymistä..mutta en ole saanut aikaseksi. Mitä nyt kotona käsipainoja nostellut ja vatsalihaksia tehnyt.
Kysyin siksi, koska esim. spinningissä sain itselleni aikaseksi HIRMU ISOT reidet. Tämän vuoksi jouduin lopettamaan sen ja siirryin juoksuun...mutta nyt alkoi pelottamaan, että mitä nyt on luvassa kropan suhteen...*mikähän kohta nyt paisuu "meiningillä"*
Ymmärsinkö oikein,että juoksemalla lihasmassani pienenee etureisissä? Kuulostaa hullulta, mutta haluaisin että reiteni hieman pienenisivät ja tulisivat naisellisemmaksi:)
Laihtuminen/kiinteytyminen on aina plussaa!!:D- mielenkiintoinen logiikka
Mitä haittaa on kunnollisista reisilihaksista? Lihaksikkaat jalat on pop myös naisilla, rimppakintut on järkyttäviä.
Jos meinaat juosta vuoden jokaisena päivänä 1h, missä vaiheessa ajattelit palautua? Missä vaiheessa teet vaihtelevaa treeniä?
Ja viimeisenä kysymyksenä, mitä teet vuoden jälkeen? Lopetatko? Kuvitteletko, että ne lihakset pysyvät ikuisesti tekemättä mitään?
Ja sitten viimeisenä vinkkinä, että kaikista tasapainoisimman kropan saat kuntosalilla. Juokseminen ei ylävarataloa kehitä.
Ja ihan vihoviimeisenä: olet sitä, mitä syöt. Jos ruokavalio on päin mäntyjä, se näkyy myös peilissä. - Ann-K
mielenkiintoinen logiikka kirjoitti:
Mitä haittaa on kunnollisista reisilihaksista? Lihaksikkaat jalat on pop myös naisilla, rimppakintut on järkyttäviä.
Jos meinaat juosta vuoden jokaisena päivänä 1h, missä vaiheessa ajattelit palautua? Missä vaiheessa teet vaihtelevaa treeniä?
Ja viimeisenä kysymyksenä, mitä teet vuoden jälkeen? Lopetatko? Kuvitteletko, että ne lihakset pysyvät ikuisesti tekemättä mitään?
Ja sitten viimeisenä vinkkinä, että kaikista tasapainoisimman kropan saat kuntosalilla. Juokseminen ei ylävarataloa kehitä.
Ja ihan vihoviimeisenä: olet sitä, mitä syöt. Jos ruokavalio on päin mäntyjä, se näkyy myös peilissä.No, itse olen numeroiden valossa kutakuinkin samoissa mitoissa kuin sinä ja luullakseni samaa sukupuoltakin (nainen), joten tässäpä vastaukseni. Olen itse harrastanut juoksua n. 10-vuotiaasta (nyt 25 v.), ja täytyypä sanoa, että jossain kai näkyy sekä positiivisessa että negatiivisessä mielessä. Rasvaprosenttiani en ole mittauttanut, kroppa on semmoinen perushoikka. En kyllä näkisi, että se juoksu on tuonut itelläni lihaksia mitenkään kovin paljoa esille, paitsi pohjelihakset kyllä on aika erilaiset kuin monella naisella. Olen huvikseen vilkuillut muiden naisten sääriä (!) ja havainnut, että liikuntaa harrastamattomilla ne on hoikemmat kuin itsellä, tai ainakin ihan eri muotoiset. (Puhun siis naisista, jotka ei harrasta paljon liikuntaa mutta ovat hoikkia.)
Mainitsit jotain suurista reisilihaksista... No, ne ehkä hoikistuu, jos ruokavaliosi on terveellinen. Tämän perustan vain siihen, että se juoksu ei kuormita erureisiä niin voimakkaasti kuin pyöräily. (Juoksu kohdistuu kai monipuolisemmin alaraajojen lihaksistoon kuin vain etureisiin.) Niin tai näin, pitää aina ottaa perintötekijät huomiooon eli se kunkin yksilön luontainen rakenne.
Yläkropasta tosiaan olikin tuolla jo puhetta. Jos haluat hyvän lihastasapainon, pitäisi yläkropalle tehdä myös jotain. Itse olen laiska tekemään yläkroppaa, ja käsivoimat on sen mukaiset. No, onneksi näin talvella hiihdän aika paljon, mikä taas korjaa sitä puolta ainakin muutamaksi kuukaudeksi :)
Tiivistettynä: Olet mittojen valossa hoikassa kunnossa ja ylimääräistä rasvaa tuskin on, joten voi olla, että vuoden juoksuharrastus muokkaa pohjelihaksia ja hoikentaa reisiäsi, mutta mitään hirveän isoa muutosta ei varmaan tapahdu, kun lähtötilanne on tuo.
Tsemppiä uuteen harrastukseesi! - hiihtoniilo
Ann-K kirjoitti:
No, itse olen numeroiden valossa kutakuinkin samoissa mitoissa kuin sinä ja luullakseni samaa sukupuoltakin (nainen), joten tässäpä vastaukseni. Olen itse harrastanut juoksua n. 10-vuotiaasta (nyt 25 v.), ja täytyypä sanoa, että jossain kai näkyy sekä positiivisessa että negatiivisessä mielessä. Rasvaprosenttiani en ole mittauttanut, kroppa on semmoinen perushoikka. En kyllä näkisi, että se juoksu on tuonut itelläni lihaksia mitenkään kovin paljoa esille, paitsi pohjelihakset kyllä on aika erilaiset kuin monella naisella. Olen huvikseen vilkuillut muiden naisten sääriä (!) ja havainnut, että liikuntaa harrastamattomilla ne on hoikemmat kuin itsellä, tai ainakin ihan eri muotoiset. (Puhun siis naisista, jotka ei harrasta paljon liikuntaa mutta ovat hoikkia.)

Tsemppiä uuteen harrastukseesi!Kattokaas vuoden 2001 tv- lähetyksiä Virpi Kuitusesta! Verratkaa sitten naista vuoden 2009 Tour De ski lähetyksiin.
Vuonna 2001 Virpi liikutti suksia varmaan 5-8 kiloa suuremmalla kehon painolla kuin nyt vuonna 2009.
Siihen on hieman varmaan pitänyt ulkoilla, ja kehon muokkaus on tapahtunut 8- vuoden aikana. Vaikka koko ajan on treenattu todella kovaa vrt. keskiverto kansallisen tason urheilia joka ei käy hiihtämässä kesällä alpeillä ja treenaa 25 tuntia viikossa. Huomaa kyllä ,että keskiverto ihmisellä ei ole MITÄÄN KÄSITYSTÄ ihmisen fysiologiasta tai trenin vaikutuksesta siihen.
Jospa ensin yrittäisitte hiihtää talvella vaikka 1000km ja sitten peilin eteen.. - Ann-K
hiihtoniilo kirjoitti:
Kattokaas vuoden 2001 tv- lähetyksiä Virpi Kuitusesta! Verratkaa sitten naista vuoden 2009 Tour De ski lähetyksiin.
Vuonna 2001 Virpi liikutti suksia varmaan 5-8 kiloa suuremmalla kehon painolla kuin nyt vuonna 2009.
Siihen on hieman varmaan pitänyt ulkoilla, ja kehon muokkaus on tapahtunut 8- vuoden aikana. Vaikka koko ajan on treenattu todella kovaa vrt. keskiverto kansallisen tason urheilia joka ei käy hiihtämässä kesällä alpeillä ja treenaa 25 tuntia viikossa. Huomaa kyllä ,että keskiverto ihmisellä ei ole MITÄÄN KÄSITYSTÄ ihmisen fysiologiasta tai trenin vaikutuksesta siihen.
Jospa ensin yrittäisitte hiihtää talvella vaikka 1000km ja sitten peilin eteen..Ja mitähän tekemistä tämän alkup. kirjoittajan kysymyksellä oli Virpi Kuitusen kanssa? Kirjoittaja ei ole huippu-urheilija, vaan esitti asiallisen kysymyksen tavallisena kuntoilua harrastavana ihmisenä. Ja väitän todellakin, että joissakin tapauksissa kehoon saadaan aikaiseksi paljaalla silmällä havaittavia muutoksia jopa paljon lyhyemmässäkin ajassa kuin yhdessä vuodessa, kahdeksasta puhumattakaan. Riippuu niin paljon lähtökohdista (mm. rasva-%, kehon rakenne), harrastettavista lajeista ja siitä, onko harrastanut mitään liikuntaa ennen jne. Ei tarvita sitä 1000 kilsaa hiihtoa välttämättä.
Kuitusen kehossa tapahtuneen muutoksen on jokainen toki voinut havaita jo ajat sitten, mutta se on ihan toinen juttu eikä kuulu tähän. - palautumisesta
mielenkiintoinen logiikka kirjoitti:
Mitä haittaa on kunnollisista reisilihaksista? Lihaksikkaat jalat on pop myös naisilla, rimppakintut on järkyttäviä.
Jos meinaat juosta vuoden jokaisena päivänä 1h, missä vaiheessa ajattelit palautua? Missä vaiheessa teet vaihtelevaa treeniä?
Ja viimeisenä kysymyksenä, mitä teet vuoden jälkeen? Lopetatko? Kuvitteletko, että ne lihakset pysyvät ikuisesti tekemättä mitään?
Ja sitten viimeisenä vinkkinä, että kaikista tasapainoisimman kropan saat kuntosalilla. Juokseminen ei ylävarataloa kehitä.
Ja ihan vihoviimeisenä: olet sitä, mitä syöt. Jos ruokavalio on päin mäntyjä, se näkyy myös peilissä.Pitääkö yhden tunnin päivittäisestä juoksemisesta, jos se ei ole ihan äärimmäisyyteen vedetty,
jotenkin erityisesti palautua? - KSAA
mielenkiintoinen logiikka kirjoitti:
Mitä haittaa on kunnollisista reisilihaksista? Lihaksikkaat jalat on pop myös naisilla, rimppakintut on järkyttäviä.
Jos meinaat juosta vuoden jokaisena päivänä 1h, missä vaiheessa ajattelit palautua? Missä vaiheessa teet vaihtelevaa treeniä?
Ja viimeisenä kysymyksenä, mitä teet vuoden jälkeen? Lopetatko? Kuvitteletko, että ne lihakset pysyvät ikuisesti tekemättä mitään?
Ja sitten viimeisenä vinkkinä, että kaikista tasapainoisimman kropan saat kuntosalilla. Juokseminen ei ylävarataloa kehitä.
Ja ihan vihoviimeisenä: olet sitä, mitä syöt. Jos ruokavalio on päin mäntyjä, se näkyy myös peilissä.Heips!
Ensinnäkin en ole reisilihaksia vastaan, mutta liika on aina liikaa..ja mielestäni ne alkoivat olla jo liikaa.
Palautuksesta sen verran, että siksihän tänne kirjoitinkin, koska halusin tietoa mitä kannattaisi tehdä. Nyt jokatapauksessa juoksen joka päivä 1h. Vaihtelevaa treeniä en tee tällähetkellä, kuin vatsalihaksia ja käsipainoja.
Ja tuo 1 vuoden ajan oli vain olettamus...halusin tietää mitä kropalleni tapahtuu tuossa ajassa. Luetun ymmärtämisessäsi on hieman puutteita. Juoksua ajattelin kyllä jatkaa vuoden jälkeenkin -tai siksihän tänne kirjoitinkin, että tiedän kannattaako juoksua jatkaa pitemmän aikaa.
Juu..todellakin olen mitä syön ja syömiseni on kunnossa. Pidän vain kovasti juoksemisesta ja nyt halusinkin tietää, että teenkö jotain peruuttamatonta kropalleni,jos juoksen 1h päivässä vuoden ympäri. - KSAA
Ann-K kirjoitti:
No, itse olen numeroiden valossa kutakuinkin samoissa mitoissa kuin sinä ja luullakseni samaa sukupuoltakin (nainen), joten tässäpä vastaukseni. Olen itse harrastanut juoksua n. 10-vuotiaasta (nyt 25 v.), ja täytyypä sanoa, että jossain kai näkyy sekä positiivisessa että negatiivisessä mielessä. Rasvaprosenttiani en ole mittauttanut, kroppa on semmoinen perushoikka. En kyllä näkisi, että se juoksu on tuonut itelläni lihaksia mitenkään kovin paljoa esille, paitsi pohjelihakset kyllä on aika erilaiset kuin monella naisella. Olen huvikseen vilkuillut muiden naisten sääriä (!) ja havainnut, että liikuntaa harrastamattomilla ne on hoikemmat kuin itsellä, tai ainakin ihan eri muotoiset. (Puhun siis naisista, jotka ei harrasta paljon liikuntaa mutta ovat hoikkia.)
Mainitsit jotain suurista reisilihaksista... No, ne ehkä hoikistuu, jos ruokavaliosi on terveellinen. Tämän perustan vain siihen, että se juoksu ei kuormita erureisiä niin voimakkaasti kuin pyöräily. (Juoksu kohdistuu kai monipuolisemmin alaraajojen lihaksistoon kuin vain etureisiin.) Niin tai näin, pitää aina ottaa perintötekijät huomiooon eli se kunkin yksilön luontainen rakenne.
Yläkropasta tosiaan olikin tuolla jo puhetta. Jos haluat hyvän lihastasapainon, pitäisi yläkropalle tehdä myös jotain. Itse olen laiska tekemään yläkroppaa, ja käsivoimat on sen mukaiset. No, onneksi näin talvella hiihdän aika paljon, mikä taas korjaa sitä puolta ainakin muutamaksi kuukaudeksi :)
Tiivistettynä: Olet mittojen valossa hoikassa kunnossa ja ylimääräistä rasvaa tuskin on, joten voi olla, että vuoden juoksuharrastus muokkaa pohjelihaksia ja hoikentaa reisiäsi, mutta mitään hirveän isoa muutosta ei varmaan tapahdu, kun lähtötilanne on tuo.
Tsemppiä uuteen harrastukseesi!Kiitos sinulle:)
Juuri tällaista omakohtaista kokemusta kaipasinkin! Ja kyllä olen nainen, alle 30-kymppinen. Taidan ottaa kuntosalitreenin kerran viikossa mukaan treenaamiseen...pitää vain ensiksi kysyä apua ohjaajalta, että miten niitä laitteita käytetään,heh!
Hyvää treeniä myös sinulle, ehkäpä törmäämme joskus lenkkipolulla;)
- vartaloasi
ja sulla noi mitat,suosittelen kuntosalia 3xvk eikä pakosti uoksua ollenkaan.2-3 kävelylenkkiä viikossa 0,5h kerta.Syö paljon,terveellisesti niin kyllä tapahtuu kropassa!
- KSAA
Niin, mitäs siellä kuntosalilla kannattaisi sitten tehdä? Kokemusta,kun ei ole hirveesti kertynyt...tai olisiko paras varata aika personal tranerille?
- on hyviä
KSAA kirjoitti:
Niin, mitäs siellä kuntosalilla kannattaisi sitten tehdä? Kokemusta,kun ei ole hirveesti kertynyt...tai olisiko paras varata aika personal tranerille?
mutta myös menee rahaa...kaikkia lihaksia tasapuolisesti muutama sarja jossa 10-15 toistoa.
kysy rohkeesti niiltä jotka ovat siellä jo perillä asiasta.neuvovat kyllä,toivottavasti.Lue myös alan lehdistä ohjelmia.esm Bodauslehti,Body sekä naisten Sport-lehti on erittäin hyviä! - KSAA
on hyviä kirjoitti:
mutta myös menee rahaa...kaikkia lihaksia tasapuolisesti muutama sarja jossa 10-15 toistoa.
kysy rohkeesti niiltä jotka ovat siellä jo perillä asiasta.neuvovat kyllä,toivottavasti.Lue myös alan lehdistä ohjelmia.esm Bodauslehti,Body sekä naisten Sport-lehti on erittäin hyviä!Juu, pahus vaan et ne on niiiiin sexyjä...menee meikäläisellä pupu pöksyyn. Nainen, kun oon,heh! Ei se, et ne on niin pumpattuja vaan se, et ne pitää ittestään huolta on äärettömän seksikästä. VAU!!:D
Mistähän löytäisin naisen ohjaajaksi? - vasta..
KSAA kirjoitti:
Juu, pahus vaan et ne on niiiiin sexyjä...menee meikäläisellä pupu pöksyyn. Nainen, kun oon,heh! Ei se, et ne on niin pumpattuja vaan se, et ne pitää ittestään huolta on äärettömän seksikästä. VAU!!:D
Mistähän löytäisin naisen ohjaajaksi?sexyjä onkin! sitten sun treenistä ei ainakaan tuu mitään!
- 199191
No itselläni lantioluut ja lantioluista sukupuolielimiin menevät... "munaviivat(?)" tuli esille kivasti. :)
mies/poika/jätkä 17v- KSAA
"munaviivat"..hehhehehhheee;) Mullakun ei oo munia, niin ei varmaan tuu viivojakaan, vai tuleeko?!:D:D Hei, tää oli sitten meikäläisen huumoria..
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään
Kaikkosen erityisavustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po2097297- 522814
- 1882271
Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?
gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.1551644Mitä tämä on
Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut101643Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.
Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke191307- 741220
Nyt on konstit vähänä.
Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,381153Hyvää yötä kaivatulleni
En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä271125Tilinpäätösvaltuusto 27.5
Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty501019