Seurustelu

Hei! Olen nuori nainen ja nyt olen tavannut miehen, joka on tosi mukava. Hän pyysi minua treffeille mutta en ole vielä vastannut. Emmin, koska epäilen, olisiko mitään järkeä yrittää seurustella hänen kanssaan. Hän on nimittäin kasvissyöjä (ei syö edes kalaa) ja minä en. Minulla on kasvissyöjäkavereita, ja syön tietenkin itsekin kasvisruokia, mutta sen lisäksi rakastan liharuokia ja ihmettelen mitä siitäkin tulisi, jos esittelisin perheelleni moisen hipin, joka kieltäytyisi äitini lihapadoista. Muilta osin tuntuu, että viihdymme hyvin yhdessä. Mitä te kasvissyöjät tai kasvissyöjien kaverit, puolisot ym. ajattelette? Epäröintini kuulostaa ehkä pinnalliselta, mutta kun uskon, että kyseessä ei ole irrallinen ilmiö vaan uskon kasvissyönnin heijastavan jotain syvempiä arvoja ja laajempia elämäntapavalintoja, joista voi pidemmän päälle tulla ongelmia. Olenko hullu jos en halua kokeilla seurustelua kasvissyöjän kanssa vai olenko vain realisti?
6869
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Minä olen kasvissyöjä (tiukka sellainen), ja olen ollut kymmenisen vuotta aviossa sekasyöjänaisen kanssa. Kyllä tällainen liitto voi toimia, mutta tietysti se vaatii periksi antamista ja kunnoitusta molemmin puolin. Sitä se vaatii myös perheiltä. Meillä tosin vaimon sukulaiset sattuvat kuulumaan uskontoon, jossa kasvissyönti on arvostettua ja tavoiteltavaa. Siksi minä olen kasvissyöntini takia saanut jopa ylimääräisiä pisteitä, vaikeivät minun motiivini kasvissyöntiin olekaan samat kuin heidän. Myös vaimoni on sitä mieltä, että hänkin olisi kasvissyöjä, jos pystyisi. Sinun kohdallasi neuvoisi, että älä nyt ihan vielä anna periksi. Mene treffeille ja tutustu mieheen. Varmasti jossain vaiheessa alatte keskustella myös hänen kasvissyönnistään.
Lainaus:
"... uskon kasvissyönnin heijastavan jotain syvempiä arvoja ja laajempia elämäntapavalintoja, joista voi pidemmän päälle tulla ongelmia."

Voi tulla, jos sinun arvosi ja valintasi ovat täysin ristiriidassa kasvissyönnin kanssa ja jopa sen vastaiset. Yksi asia, mitä tosiaan sinun kannattaa tutustuessanne miettiä, on, että kuinka paljon pystyt kunnioittamaan ja hyväksymään hänen valintojaan ja kuinka paljon hän sinun. Sinähän voit kyllä etukäteen kysyä perheeltäsi ja äidiltäsi, että mitä he tuumaavat, jos tuot kylään kasvissyöjähipin. Kenties äitisi saattaisi jopa ihastua :))

Äänestä

Se on pitemmän päälle kypsää ja kallista kokkailla kahta eri sapuskaa, kokeiltu on...

Äänestä
  • No, eipä meillä ainakaan kokkailla kahta eri sapuskaa vaan yleensä tehdään se kasvisruoka pohjaksi, ja lihansyöjä sitten lisää omaan annokseensa mitä lisää, usein ei kyllä lisää mitään. Joskus vaimo ottaa jo puolivalmiina oman annoksensa sivuun ja kypsentää sen lihan tai kalan kanssa, mutta aika harvoin niin tapahtuu.

    Äänestä

lakto-ovo-vege ja poikaystäväni sekasyöjä, eikä ongelmia ole ollut. Kumpikaan ei yritä tuputtaa valintojaan toiselle, vaan asiat hoituvat omalla painollaan; minä varaan/tarjoan hänelle toiveiden mukaan liharuokaa tai "korvikesapuskaa", toinen taas huolehtii, etten jää nälkäiseksi kun aterioimme hänen luonaan tai ravintolassa.
Myös poikaystäväni vanhemmat ovat suhtautuneet asiaan rennosti. Sanoisinpa, että saan parempaa sapuskaa heidän luonaan kuin omien vanhempieni huomassa :D. Tässä lienee taustalla tosin se, että itse olen sukuni ainoa "idunpurija", kun taas poikaystäväni lähipiirissä meitä kummajaisia vilisee useampia.

Mene ihmeessä treffeille ja tutustu mieheen tarkemmin - jos hän itse olisi niin aatteellinen, että seurustelu lihansyöjän kanssa olisi mahdotonta, luuletko, että olisit treffikutsusi saanut? Harva kasvissyöjä täyttää oikeasti ne kliseet (ylitsevuotava aatteellisuus, kieltäytyminen "hyvästä ruuasta", terveysintoilu, jne) sen useammin kuin keskiverto sekasyöjäkään. Pelkän ruokavalion perusteella ihmisestä on vaikea päätellä juuri mitään.

Äänestä

Olen itse sekasyöjä ja rouva on kasvissyöjä, eikä ole mitään ongelmaa tullut kymmeneen vuoteen. Se ruoka, mitä kotona laitetaan, on kasvisruokaa, ja sen teen yleensä minä. Hyvia kasvisruokareseptejä on paljon enkä tunne tarvetta lisäillä ruokiin lihaa tai kalaa omaan annokseeni. Joskus saatan ostaa itselleni esim. meetvurstia leikkeleeksi, ja vaimon ollessa matkoilla tai iltavuorossa saatan tehdä itselleni jotain liha- tai kalaruokaa. Samoin jos olemme ulkona syömässä voin tilata lihaa tai kalaa.

Mielestäni homman ydin on suvaitsevaisuus, eli kumpikaan ei koeta käännyttää toista tai saarnaa toisen syömisistä. Itse mielelläni vähentäisin lihansyöntiäni nykyisestäkin, minusta se olisi eettisesti oikein, mutta olen vain heikko ihminen... Sukulaisten luona ei paljon kyläillä, kyläpaikoissa rouva taipuu kelpuuttamaan kotimaisen ei-uhanalaisen kalan ja riistan. Mutta kyllä moni nykyään osaa kasvisruokaakin jo tehdä.

Niistä aatteellisista jutuista kannattaisi minusta joka tapauksessa jutella hyvissä ajoin, oli ruokavaliot samanlaiset tai erilaiset.

Äänestä

Voihan tuo onnistua, mutta minua ei kasvissyöjänä houkuttele suudella ihmisen kanssa joka on juuri syönyt verisen pihvin. Kuin nuolisi sitä raatoa. Sama kuin haluatko suudella ihmistä joka polttaa ja sinä et? Minusta se on tuhkakupin nuolemista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lihansyöjä kirjoitti:

Hei! Olen nuori nainen ja nyt olen tavannut miehen, joka on tosi mukava. Hän pyysi minua treffeille mutta en ole vielä vastannut. Emmin, koska epäilen, olisiko mitään järkeä yrittää seurustella hänen kanssaan. Hän on nimittäin kasvissyöjä (ei syö edes kalaa) ja minä en. Minulla on kasvissyöjäkavereita, ja syön tietenkin itsekin kasvisruokia, mutta sen lisäksi rakastan liharuokia ja ihmettelen mitä siitäkin tulisi, jos esittelisin perheelleni moisen hipin, joka kieltäytyisi äitini lihapadoista. Muilta osin tuntuu, että viihdymme hyvin yhdessä. Mitä te kasvissyöjät tai kasvissyöjien kaverit, puolisot ym. ajattelette? Epäröintini kuulostaa ehkä pinnalliselta, mutta kun uskon, että kyseessä ei ole irrallinen ilmiö vaan uskon kasvissyönnin heijastavan jotain syvempiä arvoja ja laajempia elämäntapavalintoja, joista voi pidemmän päälle tulla ongelmia. Olenko hullu jos en halua kokeilla seurustelua kasvissyöjän kanssa vai olenko vain realisti?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu