Tulevaisuuden skenaariot
Alailmakehän otsonipitoisuuksien ennustetaan kohoavan Suomessa tällä vuosisadalla nykyisestä, elleivät ilmansaastepäästöt noudata tulevaisuudessa ympäristöä eniten säästävää IPCC:n kehityskulkua. Etelä-Suomessa pitoisuudet ylittäisivät puille vahingollisena pidetyn rajan jo ennen vuotta 2020 ja jatkaisivat kasvuaan. Sen jälkeen Pohjois-Suomessa raja ylittyisi vuosisadan puolivälissä, jos ilmansaastepäästöt kehittyvät kahden suurimman ennusteen mukaan.
http://wwwb.mmm.fi/julkaisut/julkaisusarja/2005/MMMjulkaisu2005_1.pdf
Otsonipitoisuus voi jopa nelin- viisinkertaistua vuoteen 2080 mennessä. Ei tiedä hyvää Suomen metsätaloudelle. Etenkin havupuut ovat herkkiä ilmansaasteille.
Alailmakehän otsonipitoisuuksien ennustetaan kohoavan Suomessa tällä vuosisadalla nykyisestä, elleivät ilmansaastepäästöt noudata tulevaisuudessa ympäristöä eniten säästävää IPCC:n kehityskulkua. Etelä-Suomessa pitoisuudet ylittäisivät puille vahingollisena pidetyn rajan jo ennen vuotta 2020 ja jatkaisivat kasvuaan. Sen jälkeen Pohjois-Suomessa raja ylittyisi vuosisadan puolivälissä, jos ilmansaastepäästöt kehittyvät kahden suurimman ennusteen mukaan.
http://wwwb.mmm.fi/julkaisut/julkaisusarja/2005/MMMjulkaisu2005_1.pdf
Otsonipitoisuus voi jopa nelin- viisinkertaistua vuoteen 2080 mennessä. Ei tiedä hyvää Suomen metsätaloudelle. Etenkin havupuut ovat herkkiä ilmansaasteille.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Siis eihän tuo pidä ollenkaan paikkansa. Tuohan on aivan hatusta repäistyä sammakkotiedettä ja vähintäinkin tieteellistä PUOSKAROISTIA.
Toivottavasti nuo jo todistetusti pieleenmenneet huuhaaennusteet korjataan pikimmiten tai ainakin tekijät saatetaan vastuuseen.
Otsonista pääsee kätevästi eroon ruikauttamalla silloin sällöin freonia ilmaan ja vähentämällä hitsaamista.
MUTTA, on ennustettu, että ilmaston muuttuessa suomessa divetyoksidin määrät lisäntyät jopa maan pinnalle asti huomattavasti nykyisestä.
Ja kun tähän vielä lisätään divetyoksidin olevan huomattava kasvihuonekaasu ja vaikuttavan varsinkin paikalliseen säähän, voimme todeta ettei hyvältä näytä. Hiilidioksidikin on globaali kasvihuonekaasu ja ei vaikuta paikalliseen säähän.
Kaiken kukkuraksi käytännössä kaikki suomenkin tehtaat käyttävät/päästävät divetyoksidia paitsi ilmaan, myös nestemäisenä jopa normaaliin viemäriverkkoon.
Edes laki ei tätä nykyä vielä rajoita käyttöä tai tunne päästörajoituksia. Ydinvoimalat ovat yksi suurimmista divetyoksidin kuluttajista, mutta tästähän ei puhuta!
Vaviskaa kurjat. Kohta on tuho edessä.
Suomessakin divetyoksidi surmaa satoja ihmisiä vuosittain.
Toisilla taas on syntymästään asti aivokudos kutistunut ja tyhjä tila divetyoksidin täyttämä.
Peseppä suusi triglyseridin natriumsuolalla. Se hajoaa luonnossa alle viikossa.
EU kieltäisi terveydelle vaarallisena vetyhydroksidin valmistuksen ja käytön, mikäli yhdiste olisi keksitty nyt vasta.
Tiettävästi EU suunnittelee liikenteen vetyhydroksidipäästöjen rajoittamista uudella direktiivillä "Restriction of dihydrogen mono-oxide emissions of vehicles driven by liquid fossil fuels" 69/EC/12, jossa määrätään bensiini- ja dieselkäyttöisten moottoriajoneuvojen pakokaasun maksimipitoisuudeksi vetyhydroksidille 0,038%. Tämä koskee kaikkia uusia ajoneuvoja vuodesta 2012 alkaen ja vaatii uudentyyppisen katalysaattorin asennusta.
Sen sijaan ajattelin napsia muutaman ammoniumkloridisuolarakeen (NH4Cl).
Erikoisen hyvää se on kossuun sekoitettuna.
Jopa vain, mutta tarkkana jos laitat suoraan raakaa ammoniumkloridia kossuun. Herkästi tulee liikaa.
No mitenkäs me sitten vetyautoja käytetään? Taidat jekuttaa? =D
Otsonia muodostuu, kun auringonsäteily hajottaa happimolekyylejä reaktiokykyisiksi happiatomeiksi eli happiradikaaleiksi, jotka edelleen reagoivat happimolekyylien kanssa muodostaen otsonia. Valokvanttia merkitään tunnuksella hf:
O2 hf ® O× O×
O× O2 ® O3
Syntynyt otsoni absorboi voimakkaasti UV-säteilyä aallonpituudella 240-320 nm, jolloin syntyy happimolekyylejä ja happiradikaaleja:
O3 hf ® O2 O×
Luontaisesti otsonia hajoaa, kun happiradikaalit reagoivat otsonimolekyylien kanssa muodostaen happimolekyylejä:
O× O3 ® O2 O2
Eniten otsonia syntyy päiväntasaajalla, koska siellä aurinko paistaa voimakkaammin. Sieltä se kulkeutuu stratosfäärin virtausten mukana kohti napoja. Tämä vuoksi otsonia on eniten napa-alueilla ja vähiten päiväntasaajalla.
Alailmakehän otsonin syntymiseen tärkein aine on typpioksidi sekä auringon säteily. Eli auringon säteilylle emme voi mitään, mutta typpioksideja voimme rajoittaa tehokkaasti.
Tuohan meni niin tieteelliseksi, että voisit päivittää sen wikisivullekin. Merkki ® kaavoissa tarkoitti vissiin reaktioyhtälön nuolta oikealle?
MMM-julkaisu kertoo samat asiat rahvaankielellä:
"Alailmakehän otsonin korkeat pitoisuudet vahingoittavat kasveja ja ihmisen terveyttä. Otsonia muodostuu valokemiallisissa reaktioissa ilmassa, ja sen muodostumiseen tarvitaan typen oksideja ja edeltäjäainetta, vaikkapa metaania. Tietyn paikan otsonipitoisuus riippuu maapallonlaajuisesti ilmassa leviävien edeltäjäaineiden määristä, otsonin kaukokulkeumasta ja paikallisista typen oksidien päästöistä. Maapallon alailmakehän otsonimäärä on kaiken kaikkiaan kasvamassa, koska metaanin määrä ilmassa kasvaa ja typen oksidien päästöt kasvavat etenkin Aasiassa, latinalaisessa Amerikassa ja Afrikassa. Otsonin kohonneen taustapitoisuuden lisäksi edeltäjäaineiden ja typen oksidien paikalliset päästöt voivat saada aikaan paikallisesti korkeita otsonipitoisuuksia."
edelleen yläilmakehän otsonista...
"Paitsi ilmansaaste, otsoni on myös kasvihuonekaasu, ja yläilmakehässä otsoni
suojaa maapallon elämää haitalliselta ultraviolettisäteilyltä. Liiallinen ultraviolettisäteily mm. lisää riskiä sairastua ihosyöpään ja silmäsairauksiin. Merkittävin
ihmisen saamaan UV-säteilyyn vaikuttava tekijä on kuitenkin ihmisen terveyskäyttäytyminen (suojautuminen). Erityisen selvästi yläilmakehän otsonikato on ollut havaittavissa Etelämantereen yläpuolella, missä otsonikerros on ohentunut enimmillään 60 %. Ilmastonmuutoksesta johtuva yläilmakehän kylmeneminen ja alailmakehän lämpeneminen voivat saada aikaan Etelämantereen kaltaisen otsonikadon myös pohjoisella pallonpuoliskolla. Otsonikadon suurimpina syinä pidetään klooria ja bromia sisältävien freonien ja halogeeniyhdisteiden päästöjä.
Yläilmakehän otsonikerroksen muutoksia tarkasteltaessa on syytä muistaa, että kerroksen paksuus vaihtelee myös luontaisesti. Esimerkiksi Suomessa otsonikerros on syksyisin noin 30 % ohuempi kuin keväisin."
(Sama linkki kuin ketjun aloituksessa)
Muistan kun joskus kiellettiin freonien käyttö. Silloinhan otsoniaukko oli juuri napa-alueiden päällä. Jos otsonia syntyy eniten päiväntasaajalla ja se kulkeutuu napa-alueille, missä on eniten otsonia, niin joku ei nyt täsmää. Mitä en ymmärtänyt?
Jos joku kertoisi kansankielellä mitä aikoinaan tapahtui?