KELAN ELÄKELÄISEN "ASUMISTUEN MYSTEERIT"

Aktivoiduin hakemaan asumistukea omakotitaloon , josta on velkaa niin paljon , että jo korkojenkin osuus ylittää kuukaudessa 600 euron merkkiviivan!
Asun yksin noin 200 m2 talossa ja eläketulojen brutto vajaa 1400 euroa.(huom.brutto)Nyt kuitenkin tukea hakiessani ilmeni,ettei todellisilla asumiskustannuksilla ollut mitään merkitystä asiassa , ne on kuulemma valtioneuvosto vuosittain vahvistanut viisaudessaan!Ei ollut asuntovelan koroillakaan merkitystä tukeen ,muutoin kuin ns asumismenoja määriteltäessä ja niihin on "valtioneuvosto" taas katsonut soveliaaksi oman enimmäismääränsä!Eli minulle jää asuntolainan korkojen jälkeen käyttörahaa elämiseen 1400€-verot-asuntolainan lyhennysosuus-asuntolainan korot-välittömät asumiskustannukset/vesi,öljy,sähkö,vakuutukset,kiinteistövero ja paha mieli.Olen tähän asti n. 2 vuotta pärjännyt myymällä kaikenlaista aiemmin keräämääni irtainta veneestä lähtien , jotta olen saanut särvintä suuhuni,nyt joudun käymään leipäjonossa.Mainitsen vielä,että KELAn virkailija sanoi tuloista vähennettäväksi kelpuutettavan asuntolainan koron , jos kyseessä on ns sijoitusasunto , eli tulonhankkimista varten otettu laina!Tavalliselta rehelliseltä ihmiseltä viedään kaikin keinoin tuhkatkin pesästä,minun on pakko myydä omakotitaloni,ja näillä näkymin jään vielä velkaa jos myynti on toteutuakseen ravinnon loppumisen jälkeen.Onko Rengon keinu ainoa ratkaisu tähän nykyisen hallituksen aikaansaamaan mustaan aukkoon eläkeläisen asumistuen kyseessä ollen?Tuli mieleen,että kysyn vaan,kuten pätkäkin pekka puupää filmeissä ?
5382
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

"käenpoikasyhteisö", joka on elätettävä verovaroin, eli me elämme hyvinvointivaltiossa, jossa edelleen pysyy tämä verovaroin kusttannettava käenpoikasyndroomama eli me olemme voimattomia!

Äänestä
  • Ota ihmeessä meikäläiseen yhteyttä niin katsotaan käenpojan syndrooman salatut paperit , samalla voin näyttää sinulle ns NÄRHEN MUNAT ,koska olet näemmä linnuista kiinnostunut !

    Äänestä

  • BOKSARI kirjoitti:

    Ota ihmeessä meikäläiseen yhteyttä niin katsotaan käenpojan syndrooman salatut paperit , samalla voin näyttää sinulle ns NÄRHEN MUNAT ,koska olet näemmä linnuista kiinnostunut !

    niin, että tavallinen ihminen on aina kusessa

    Äänestä

  • BOKSARI kirjoitti:

    Ota ihmeessä meikäläiseen yhteyttä niin katsotaan käenpojan syndrooman salatut paperit , samalla voin näyttää sinulle ns NÄRHEN MUNAT ,koska olet näemmä linnuista kiinnostunut !

    elätille ohjetta:
    http://www.youtube.com/watch?v=I1mLaRfW4Ow&feature=related

    Äänestä

  • asumis mallii kirjoitti:

    Taidat olla oikeassa turhaan tässä valittelen , minulle on vuosien mittaan herännyt vankka epäilys ,että olen jatkuvasti noin pari vuotta kehityksen terävimmästä ja ovelimmasta kärjestä jälessä.Aina tulee takkiin jostain suunnasta.Nythän kuulemma on niin ,että poistivat vuosi takaperin asuntolainojen korkovähennysoikeuden eläketuloista , mutta jos sulla on sijoitusasunto tai useampiakin sellaisia asuntoja niin niiden velkaosuuksien korot kyllä kelpaavat , koska ne voidaan laskea tulon hankkimiseen liittyviksi kustannuksiksi , voihan prkle.Nyt onkin odotettavissa entistä suurempi alunperin yhteiskunnan heikoimmin toimeentuleville tarkoitettujen rahallisten tukien siirto sellaisille tahoille , joille tällaiset etuudet eivät kuuluisi.Alan valmistautua talon rossipohjaan vetäytymistä , sillä kuulen jo voudin hihityksen korvissani hänen heiluttaessaan pakkohuutokauppapapereitaan kädessään patiollani!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


BOKSARI kirjoitti:

Aktivoiduin hakemaan asumistukea omakotitaloon , josta on velkaa niin paljon , että jo korkojenkin osuus ylittää kuukaudessa 600 euron merkkiviivan!
Asun yksin noin 200 m2 talossa ja eläketulojen brutto vajaa 1400 euroa.(huom.brutto)Nyt kuitenkin tukea hakiessani ilmeni,ettei todellisilla asumiskustannuksilla ollut mitään merkitystä asiassa , ne on kuulemma valtioneuvosto vuosittain vahvistanut viisaudessaan!Ei ollut asuntovelan koroillakaan merkitystä tukeen ,muutoin kuin ns asumismenoja määriteltäessä ja niihin on "valtioneuvosto" taas katsonut soveliaaksi oman enimmäismääränsä!Eli minulle jää asuntolainan korkojen jälkeen käyttörahaa elämiseen 1400€-verot-asuntolainan lyhennysosuus-asuntolainan korot-välittömät asumiskustannukset/vesi,öljy,sähkö,vakuutukset,kiinteistövero ja paha mieli.Olen tähän asti n. 2 vuotta pärjännyt myymällä kaikenlaista aiemmin keräämääni irtainta veneestä lähtien , jotta olen saanut särvintä suuhuni,nyt joudun käymään leipäjonossa.Mainitsen vielä,että KELAn virkailija sanoi tuloista vähennettäväksi kelpuutettavan asuntolainan koron , jos kyseessä on ns sijoitusasunto , eli tulonhankkimista varten otettu laina!Tavalliselta rehelliseltä ihmiseltä viedään kaikin keinoin tuhkatkin pesästä,minun on pakko myydä omakotitaloni,ja näillä näkymin jään vielä velkaa jos myynti on toteutuakseen ravinnon loppumisen jälkeen.Onko Rengon keinu ainoa ratkaisu tähän nykyisen hallituksen aikaansaamaan mustaan aukkoon eläkeläisen asumistuen kyseessä ollen?Tuli mieleen,että kysyn vaan,kuten pätkäkin pekka puupää filmeissä ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu