Tämän päivän Hesarissa on sivulla A 8 osuvan absurdi juttu. Sen näkeminen karisti unet silmistä tehokkaammin kuin kaksi kuppia väkevää kahvia.
Otsikko kuuluu: "MASENTUNEET HALUAVAT OSALLISTUA HOITOONSA", ja lehti jatkaa: "Masentuneet haluaisivat osallistua omaan hoitoonsa, mutta eivät saa siihen juuri tilaisuutta.".
Siinähän se tuli, minunkin kokemukseni asiasta. Kun menin psykiatrin "hoitoon" masennuksen vuoksi, olisin yhtä voinut olla lehmä, joka menee eläinlääkärin vastaanotolle yleisen heikkoudentilan ja pahoinvoinnin takia.
Itseäni ei kuunneltu ensimmäisten kolmen lauseen jälkeen ollenkaan. Psykiatri rupesi arkisia elämäntilanteitani tuntematta - ja suostumatta edes kuuntelemaan niitä - latelemaan, mitä minun täytyy tehdä ja mitä en saa tehdä. Puolet näistä oli minulle täysin mahdottomia toteuttaa.
Yritin selittää, miksi psykiatrin viisaat määräykset olivat kaiken mahdollisen tuolla puolen, mutta reaktio oli tyyliä "kumpi tässä on asiantuntija, ja kumpi sekaisin päästään?".
Vakavasti masentunut ei juuri pysty pitämään puoliaan. En pystynyt minäkään. Ja kysymyksessä oli valitettavasti työterveydenhuollon psykiatri, joka pystyi aiheuttamaan minulle pahoja ongelmia työasioissa.
Minulla oli onneksi työterveyspuolella viisas yleislääkäri, joka osasi juonia psykiatrin pahimmat älyttömyydet piiloon. Pääsinkin palaamaan entiseen työhöni kokopäiväisesti jo kahden vuoden kuluttua. Ja olin toipunut ratkaisevasti, mutta kiitos tästä ei kuulu psykiatrille vaan sille täysijärkiselle yleislääkärille.
Kaikilla ei ole yhtä hyvä tuuri kuin minulla. Jos hoitopuolella ei satu olemaan ketään sellaista hyvää ammattilaista, jolla olisi myös vaikutusmahdollisuuksia, olisi parempi jos ei hakeutuisi "hoitoon" ollenkaan.
Otsikko kuuluu: "MASENTUNEET HALUAVAT OSALLISTUA HOITOONSA", ja lehti jatkaa: "Masentuneet haluaisivat osallistua omaan hoitoonsa, mutta eivät saa siihen juuri tilaisuutta.".
Siinähän se tuli, minunkin kokemukseni asiasta. Kun menin psykiatrin "hoitoon" masennuksen vuoksi, olisin yhtä voinut olla lehmä, joka menee eläinlääkärin vastaanotolle yleisen heikkoudentilan ja pahoinvoinnin takia.
Itseäni ei kuunneltu ensimmäisten kolmen lauseen jälkeen ollenkaan. Psykiatri rupesi arkisia elämäntilanteitani tuntematta - ja suostumatta edes kuuntelemaan niitä - latelemaan, mitä minun täytyy tehdä ja mitä en saa tehdä. Puolet näistä oli minulle täysin mahdottomia toteuttaa.
Yritin selittää, miksi psykiatrin viisaat määräykset olivat kaiken mahdollisen tuolla puolen, mutta reaktio oli tyyliä "kumpi tässä on asiantuntija, ja kumpi sekaisin päästään?".
Vakavasti masentunut ei juuri pysty pitämään puoliaan. En pystynyt minäkään. Ja kysymyksessä oli valitettavasti työterveydenhuollon psykiatri, joka pystyi aiheuttamaan minulle pahoja ongelmia työasioissa.
Minulla oli onneksi työterveyspuolella viisas yleislääkäri, joka osasi juonia psykiatrin pahimmat älyttömyydet piiloon. Pääsinkin palaamaan entiseen työhöni kokopäiväisesti jo kahden vuoden kuluttua. Ja olin toipunut ratkaisevasti, mutta kiitos tästä ei kuulu psykiatrille vaan sille täysijärkiselle yleislääkärille.
Kaikilla ei ole yhtä hyvä tuuri kuin minulla. Jos hoitopuolella ei satu olemaan ketään sellaista hyvää ammattilaista, jolla olisi myös vaikutusmahdollisuuksia, olisi parempi jos ei hakeutuisi "hoitoon" ollenkaan.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ihmisistä ja eläimistä lähtee paljon sanattomia viestejä, joita voi oppia "lukemaan", kun joutuu niiden kanssa tekemisiin. Toiset ovat herkempiä kuin toiset havainnoimaan niitä. Itse olen juuri lapsia ja eläimiä oppinut katsomaan ja näen myös paljon ja nopeasti ja yleensä havaintoni ovat oikeita, mutta usein muut eivät huomaa mitään. Eläinlääkäri ja lapsia hoitava lääkäri joutuvat perustamaan diagnoosin teon ja hoitotoimenpiteet paitsi vanhempien tai hoitajan antamaan tietoon ja havaintoihin myös omiin havaintoihinsa, jotka eivät perustu keskusteluun tai haastatteluun, kuten aikuisten ja yleensä tilastaan kertomaan kykenevien kanssa tapahtuu.
Ei välttämättä ole huono asia, että lääkäri päättää asioista. Jos on aivan kyvytön ja voimaton, on hyvä, että edes joku tekee edes jotain, että edes yritetään. Koen usein itsessäni tuota kyvyttömyyttä ja voimattomuutta. Tänäänkin vääntäydyin sängystä ylös, kun oli pakko, ja ainoa toiveeni oli päästä makaamaan uudelleen mahdollisimman pian.
Suurin ero eläinten ja ihmisten sairaanhoidossa on se, että ihmisiä hoidetaan, mutta eläin voidaan tarvittaessa lopettaa. Se tapahtuu, jos sairaus on mahdoton hoitaa, on vaikka mennyt jalasta luu poikki tai sairaus on edennyt liian pitkälle eikä pystytä hoitamaan (kyseinen eläinlääkäri ei pysty hoitamaan, vaikka ehkä joku taitavampi vielä pystyisi) tai hoitaja ei enää jaksa taistella esimerkiksi makaavan eläimen kanssa. Ihmisiä ei siis lopeteta, vaan heitä hoidetaan edes jollain lailla loppuun asti.
Näin kai jotkut/useat psykiatrit ajattelevat. Kun kutsuvat potilaan ensimäistä kertaa vastaanottohuoneeseen, niin kolmen minuutin päästä ovat ehtineet "lukea" sanattomista viesteistä potilaan virkaehdot, perheolot, fobiat, sairaudet ja velkojen maksuehdot niin tarkkaan, että yrityskin puhua niistä lopetetaan alkuunsa.
Nämä psykiatrit ovat sellaisia, että ainakin minä jouduin omani kanssa turvautumaan siitä lähtevien sanattomien viestien "lukemiseen" siinä pelossa, että diagnoosiin tulisi masennuksen lisäksi muitakin psyykkisiä häiriöitä. Sekamuotoinen persoonallisuushäiriö tuli kiltistikin käyttäytymällä.
Mitähän diagnoosissani olisi lukenut, jos olisin vain psykiatrin sanattomista ja sanallisista "hölynpölyä!"-viesteistä huolimatta jatkanut puhettani muutamaa lausetta pitemmälle...
En psykiatrilla ole kokenut tuollaista. Kaikki, mitä lukee b-lausunnossani, on totta. Ihmettelen, milloin hän oikeastaan sai kaiken selville, sillä vastasin moniin kyselyihin, joissa ei kysytty perhetilanteesta tai työelämästä. Minulla ei ole diagnosoitua persoonallisuushäiriötä. En olisi yllättynyt, vaikka sekin diagnoosi olisi tullut. Kävin psykiatrilla useita kertoja ennen kuin sain diagnoosin. Oikeastaan luin sen vasta b-lausunnosta. Aluksi hän tosin sanoi, että olen masentunut, mutta silti masennus ei tullut diagnoosiksi. Kai minussa on ikuinen masennus, joka ei lähde ikinä pois, mutta sekin on vain oire. Sen olen huomannut, että oletetaan, että on rahavaikeuksia, mutta niitä minulla ei ole. Näytän varmaan hirveän köyhältä, kun käyn psykiatrilla ja terapeutilla.
Edelleen jotkut psykiatrit pysrkivät parantamaan autismia, laittamalla esim. alaikäisiä asperger nuoria pakkohoitoon. Minkäs teet, jos autismi ei parannu? Olen kuullut vahvoista lääkkeistä, joita pakotetaan käyttämään, jotka aiheuttavat katatonisen tilan, missä ihminen ei juuri pysty liikkumaan, vaan on "jäykistynyt" paikoilleen.
Minun kohdalle sattui eka kerralla viallinen kappale psykiatria. Se mitä yllä olen kirjoittanut koskee vain tätä yhtä tapausta. Sen jälkeen ei vastaavaa ole kohdalle sattunut, vaikka tämä yksi oli ihan hilkulla olla liikaa.
Seuraava, ja ainoa sen jälkeen oli ihan ok. Ei mikään empaattinen sosiaalitantta (anteeksi sovinismini), mutta ammattitaitoinen.
Niin että joka lähtöön löytyy.