MIKSI SÄÄ SAHAA?

Ilmastonmuutoksesta ja lämpenemisestä puhutaan paljon,lämpenemisestä en olisi vakuuttunut koska se tuntuu niin ristiriitaiselta.
Jos ilmasto on lämmennyt miksi eteläeurooppaan on tullut pakkasia ja lumipyryjä?
Ihan joissain ns.pysyvästi lämpimissäkin maissa.
Ja miksi sää sahailee suomessa niin nopeasti?
Illalla pakkasella kun laittaa auton päälle peitteen,ettei tarvi rapata ikkunoita,aamulla saa peitteen viedä kuivumaan likomärkänä.
Tai jos jättää plussakelillä peitteen laittamatta,aamulla klasi on kovassa jäässä.
Eli mikä tämän sään nopean vaihtelun saa aikaan?
8500
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

James Hansen, IPCC ja Ilmatieteen laitos aikovat rahastaa sään varjolla, mutta arvelenpa että saavatten nuolla näppäimistöään taas kerran. Tämän palstan asiantuntiat käryttää ne niin kuin aina ennenkin.

Äänestä

Etelä-Euroopassa on kautta historian ollut talvisin pakkasia ja lumipyryjä satunnaisesti. Ei välttämättä edes joka talvi, mutta siis aina silloin tällöin satunnaisesti. Eli niissä ei ole mitään ihmeellistä nykyäänkään. Sitä paitsi, ilmastonmuutoksen myötä on ennustettu ja havaittu kaikenlaisten sään ääri-ilmiöiden lisääntyvän, joten senkään puoleen ei ole mitenkään ihmeellistä, jos ilmaston lämpeneminen aiheuttaa lyhytaikaisia poikkeuksellisia pakkasia ja lumipyryjä jonnekin.

Suomessakin sää on "sahannut" aina ennenkin, eli ei siinäkään mitään ihmeellistä. Globaalia ilmastonmuutosta tutkitaan pitkien aikojen keskiarvoina kautta maailman, jolloin paikalliset satunnaiset pakkaset ja helleaallot suodattuvat pois. Maapallon lämpötilojen keskiarvot ovat nousseet.

Äänestä

  • Wade kirjoitti:

    Vaikka Euroopassa palellaan, maapallon lämpeneminen jatkuu, kertoo YK:n säälaitos WMO.
    http://uk.reuters.com/article/environmentNews/idUKTRE5082S720090109

    "While 2008 was cooler than the previous year, it was the 10th warmest year since records started, Sevenier noted."

    Onhan se selvää, että maapallo pysyy lämpimänä vähemmälläkin lisälämmöllä, kun sen valtameriä koko edellisen vuosisadan ajan on Auringon kasvalla paahtamisella esilämmitetty.

    Äänestä

  • lämmitystä: kirjoitti:

    Kertoisitkos, missä kohdassa tämän kuvaajan oranssissa käyrässä näkyy se väittämäsi "edellisen vuosisadan auringon kasvava paahtaminen":

    http://en.wikipedia.org/wiki/File:Temp-sunspot-co2.svg

    Tai tuon sivun käyrissä:

    http://en.wikipedia.org/wiki/Solar_variation

    Äänestä

  • ynetnyety kirjoitti:

    Tässä auringonpilkkulukuja vähän pitemmältä ajalta:

    Long-term evolution of solar activity
    “Grand minima and maxima of solar activity: new observational constraints”, I. Usoskin, S. Solanki, and G.A. Kovaltsov
    http://www.aanda.org/images/stories/highlight/vol471-1/7704Usos.gif

    Ymmärräthän toki sen, että auringonpilkkujen määrän vaihtelu esimerkiksi nollan ja sadan välillä ei tarkoita samaa kuin auringon säteilytehon vaihtelu 0% ja 100% välillä. Auringon säteilyteho Maan etäisyydellä on noin 1365 wattia per neliömetri ja vaihteluväli on ollut alle tuhannesosa monen viimeisen sadan vuoden aikana. Eli se vaihtelee noin välillä 99,95% - 100,05%, joka ei riitä aiheuttamaan merkittäviä muutoksia maapallon ilmastossa.

    Äänestä

Valtameriinkin lämminvesi pakkautunut pohjiin.

Ääri-ilmiöt lisääntyneet ja ihmisten riski jäädä kaatuneiden puiden alle on lisääntynyt.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

kummaa kirjoitti:

Ilmastonmuutoksesta ja lämpenemisestä puhutaan paljon,lämpenemisestä en olisi vakuuttunut koska se tuntuu niin ristiriitaiselta.
Jos ilmasto on lämmennyt miksi eteläeurooppaan on tullut pakkasia ja lumipyryjä?
Ihan joissain ns.pysyvästi lämpimissäkin maissa.
Ja miksi sää sahailee suomessa niin nopeasti?
Illalla pakkasella kun laittaa auton päälle peitteen,ettei tarvi rapata ikkunoita,aamulla saa peitteen viedä kuivumaan likomärkänä.
Tai jos jättää plussakelillä peitteen laittamatta,aamulla klasi on kovassa jäässä.
Eli mikä tämän sään nopean vaihtelun saa aikaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu