Voi hyvät hyssykät mikä pizzaksi itseään kutsuva tekele on pakastealtaasta myytävä billys pan pizzan joku mozzarella-pesto systeemi
Äläkää ihmiset, nuoret/ vanhat ikänä langetko moiseen !
Kiireessä tänään ruokatunnilla nappasin sen
mukaan luullen että haa; nopea ja helppo ja pitäsi siirtää nälkää vähän ja jopa kevytkin, näistä linjoista kun on pidettävä jo tällä iällä huolta.
(aniharvoin ostan valmispizzaa, vaan mikälie heikko hetki iskenyt siinä kohalla)
Noh- paketista paljastui mozzarella: 1 viipale
läntättynä keskelle neliötä ja sen molemmin
puolin pikkiriikkisen pestoa. Ja jotain outoa hyhmää ympärillä.
Pettynenä tyrkkäsin sen mikroon; ei ollut aikaa
hakea muuta ja lämmitin ohjeen mukaan 1.5 min.
Se oli vielä umpijäässä. laitoin toiset 1.5 min;
vähän sulahti. No sitten laitoin 2 min; mikrosta
löytyi kuivanut KORPPU, jota joku nimittää vielä
PIZZAKSI. Voi hyvän tähen. No pakkohan se oli vaan nieleskellä tympiintyneenä vaikka aattelin että puren varmaan seuraavaa asiakasta nilkkaan
silkasta pettymyksestä.
Siis kaiken maailman hienoilla paketeilla sitä
ihmistä huijataan, sisältö on sitten ihan muuta
toista.
Sanotaan kaikki yhteen ääneen: tätä voi syöttää
lapset naapurin koirille tai hevosille mutta
ei ole ihmisruuaksi kelpaavaa "pizzaa"
vanhaa ihmistä huijattu
8
7485
Vastaukset
- h.moilanen
...kuvittelin sen olevan jotenkin kevyt? ai kun siinä ei ollut muuta täytettä kuin mozzarella ja pesto? Kuule, ei ne täytteet siinä pitsassa lihota, vaan lähinnä pohja (hiilarit) ja juusto (rasva).
- "kevyt"
Ihmisillä jokin kumma kuvitelma, että kasvisjutut olisivat jotenkin kevyitä.
- korppua syövä harppu
"kevyt" kirjoitti:
Ihmisillä jokin kumma kuvitelma, että kasvisjutut olisivat jotenkin kevyitä.
ei tässä nyt mitään ruusuisia unelmia olekkaan
laihdutuspizzasta, vaan se billy kyllä oli
todellakin pettymyskorppu.
Jotenkin sitä mieltää mozzarellan ja peston kevyeksi...mutta ihminen on erehtyväinen.
ja mainosmiesten uhri.. as well.. - herra huu
korppua syövä harppu kirjoitti:
ei tässä nyt mitään ruusuisia unelmia olekkaan
laihdutuspizzasta, vaan se billy kyllä oli
todellakin pettymyskorppu.
Jotenkin sitä mieltää mozzarellan ja peston kevyeksi...mutta ihminen on erehtyväinen.
ja mainosmiesten uhri.. as well..Itsekkin olen kokeillut ja pettymys oli.. :/
- Arrgghh
Ai hevosille syöttää vai... 😠 Ei ne mitään pizzaa saa syyä........ 😠
- Casga
Mikrossa kun pakasteita paistaa niin sen pitää yleensä antaa sulaa vähän sitä ennen, muuten tulee korppu. Ihan itseään saa tuossa syyttää. Itse syön aina välillä Billy's originalia, 10-20min. sulatusta ja sitten mikroon kaheks minuutiks. Omasta mielestäni hyvää mut jokaisella on oma makunsa, kyllä se enemmän leivos on kuin kunnon kinkkupitsa.
- onerilaistapakastetta
Mikrossa lätystä tulee yleensä löysä varsinkin jos sen kuumentaa ohjeiden mukaan valmistajan pakkauksessa kulma auki revittynä.
Itse tekemäni pakaste-pitsa taas kuumeni täyteläiseksi juuston sulaessa ja pohjan pysyessä rapeana, mutta käytinkin kuumentamiseen paistinpannua, vähän öljyä pohjalle, mieto lämpö päälle (kolmonen), kansi päälle, annoin muhia noin 15 minsaa, pudotin lämpöä, lisäsin vähän vettä pannulle, kansi päälle, tiputin lämpöä ykköselle ja annoin kuumentua seuraavat 15 minsaa kunnes juusto oli sulaa, oheen hyvä tomaattisalaatti ja eiku ääntä kohden.
Mutta näin tehden se ei enää ollutkaan "pikaruokaa" vaan tekemiseen oli mennyt muutama tunti vaivaamiseen, kohotuksineen, kypsentämisineen ja kuumentamiseenkin meni puoli tuntia, mutta maku sitten taas olikin yli "pakaste-pitsojen" ja teki ruokailusta herkullisemman - toisaalta myös tiesi mitä saa eli raaka-aineet oli tiedossa toisin useimmista valmis-pitsojen sisällöstä voi tietää.
- narssu
Jos olisit edes lukenut ohjeen niin tietäisit että Billy's pitsoja lämmitetään pussissaan, kulma auki leikattuna. Ei jää jäiseksi. Loput sössötyksestäsi oli silkkaa paskaa jolla lähinnä korostit olevasi uusavuton juntti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad1011825- 591180
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että4591168- 1701053
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132837- 58831
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä49776- 84773
- 51718
- 57691