Sokeriton suklaa

Kaiken muun kokeillut

Olen kokeillut kaiken muun kuin Atkinsin. Painoa ehti tulemaan lukuisten vähäkaloristen dieettien jälkeen 180 kg. Joka dietin jälkeen paiono nousi pari kiloa. Nyt olen Atkinsilla ja outoa kyllä, syön melko vähän ja pystyn hallitsemaan mitä syön. Painokin tuntuu putoavan, vaikka olen siirtynyt syömään voita ja kermaa, olen jättänyt kaikki kevyttuotteet pois. Kasviksia tulee syötyä, juuri lounaaksi söin kolme vähähiilihydraattista nakkia, hapankaalia, oliiveita ruokaöljyssä ja edam-juustoa. Jälkiruoaksi suolapähkinöitä. Kyseisen kaltainen ateria vie nälän pois loppupäiväksi, seuraavan kerran on nälkä vasta illalla. Syön vain 2-3 ateriaa päivässä nykyisin ja paino tippuu, on tämä merkillistä.

Merkillisintä on, että tässä ei ole minkäänlaista kamppailua mielitekojen kanssa. Ennen laskin suurinpiirtein tunteja, kauanko olen ollut dieetillä. Nutrilett-dieetilläkin olin 9 viikkoa, neljä päivää ja 13 tuntia. Jokainen päivä oli taistelua mielitekoja vastaan. Atkinsilla olen ollut nyt... hmm, en edes muista kunnolla, olisikohan jotain 10 päivää...

Suklaata minun ei varsinaisesti tee mieleni, mutta olisi mukava, jos joskus voisi syödä palan sukltaata. Kävin Citymarketissa, jossa piti olla sokeritonta suklaata. pakkauksessa luki kuitenkin, että makeutusaineena oli käytetty fruktoosia, eli hedelmäsokeria. Ei ole minun mielestäni sokeriton, joten ostamatta jäi. Mistä saisi aidosti sokeritonta suklaata?

16

7733

    Vastaukset 16

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • menhir

      www.sokeriton.fi

      Sieltä löytyy mm. 100% suklaa, jossa ei ole makeutusaineita. En kylläkään tiedä onko järkeä lähteä tilaamaan tuollaisia.

      Maraboun Premium 86% suklaata myydään pienemmissä kaupoissa. Itse ostan viereisestä Valintatalosta aina pari kertaa viikossa yhden levyn. Hyvää on ja hiilareita vain 19g/levy.
      Isommissa marketeissa on myynnissä Maraboulta vain sitä 70% suklaata.

      • Aloittaja

        Kiitoksia paljon, mutta minulla on vasta induktiovaihe meneillään, joten en saa syödä edes tuota 19g/levy hiilareita. Itseasiassa en saisi vielä syödä ollenkaan suklaata, mutta jos löytyisi vaikkapa täysin hiilihydraatiton suklaa, niin sitä voisin kokeilla.

        Tai sitten en kokeilla, koska mitään mielitekoa ei ole.

        Tuolla sokeriton.fi:ssä onm mielenkiintoisia juttuja kyllä. Hinnat ovat vaan aika korkeita. No karkki on karkkia ja sitä pitäisi muutenkin syödä vain pieniä määriä, saatan joskus tilatakin tuolta. olisi kuitenkin mukavaa ostaa kaupasta eikä tilata postissa.

      • menhir
        Aloittaja kirjoitti:

        Kyseisessä 100g:n suklaalevyssä on 10 palaa, joten yhden aika kookkaan suklaapalan hiilarimääräksi tulee 2 g.

        Täysin hiilihydraatitonta suklaata ei ole, koska jo kaakaossa itsessään on hiilareita.

      • aloittaja
        menhir kirjoitti:

        Kyseisessä 100g:n suklaalevyssä on 10 palaa, joten yhden aika kookkaan suklaapalan hiilarimääräksi tulee 2 g.

        Täysin hiilihydraatitonta suklaata ei ole, koska jo kaakaossa itsessään on hiilareita.

        Onvatko kaakaon hiilihydraatit imeytyviä ja jos ovat, kuinka nopeasti imeytyviä?

        Kuituhan on myös hiilihydraatti, mutta ei imeydy ollenkaan.

      • menhir
        aloittaja kirjoitti:

        Onvatko kaakaon hiilihydraatit imeytyviä ja jos ovat, kuinka nopeasti imeytyviä?

        Kuituhan on myös hiilihydraatti, mutta ei imeydy ollenkaan.

        purkin kyljessä hiilarimäärä 45g/100g.
        Finelin mukaan kaakaojauheessa on imeytyviä hiilareita eli tärkkkelystä 11g ja loput kuitua.

      • karppailija
        menhir kirjoitti:

        purkin kyljessä hiilarimäärä 45g/100g.
        Finelin mukaan kaakaojauheessa on imeytyviä hiilareita eli tärkkkelystä 11g ja loput kuitua.

        www.hiilariton.fi

      • Vhh ja hyvä olo
        karppailija kirjoitti:

        www.hiilariton.fi

        Sokeriton.fi firmasta olen tilannut sokeritonta Sveitsiläistä sikahienoa suklaata. Vaatii pötskyä 4-5 euroa levy mutta so what. Vähemmän ja huippuhyvää - sopii mulle kun laihiksella ollaan...

      • Janet D.
        Vhh ja hyvä olo kirjoitti:

        Sokeriton.fi firmasta olen tilannut sokeritonta Sveitsiläistä sikahienoa suklaata. Vaatii pötskyä 4-5 euroa levy mutta so what. Vähemmän ja huippuhyvää - sopii mulle kun laihiksella ollaan...

        www.sokeriton.fi oli todella ihana löytö. Kaikki tuli kotiin asti sovitusti ja suklaat oli ihania, suosittelen!

      • Ylva J.
        Janet D. kirjoitti:

        www.sokeriton.fi oli todella ihana löytö. Kaikki tuli kotiin asti sovitusti ja suklaat oli ihania, suosittelen!

        Kiitos Janet D vinkistä! Sokeriton.fi = todellakin mahtavia tuotteita ja aivan upea palvelu ja !

      • emminappi
        Ylva J. kirjoitti:

        Kiitos Janet D vinkistä! Sokeriton.fi = todellakin mahtavia tuotteita ja aivan upea palvelu ja !

        http://sokerittomatherkut.fi

    • kaloripommeja

      ne sisältää sokerialkoholeja yms. ja niiden hiilaripitoisuus ei ole juurikaan tavallista sokeria vähäisempi.

      HUMPUUKIA - valkoista sokeria näissä ei just ole, mutta tyhmähn se on joka luulee näitä sokerittomiksi - sma kun vetäis hunajaa, siirappia, jogurttirusinoita ... ja kuvitteles syövänsä sokeritonta.
      LUKEKAA ne tuoteselosteiden HIILARIT ja KALORIT tarkasti.

      • Veijo

        On turhaa ja täysin harhaanjohtavaa kutsua sotakin sokerittomaksi niinkauan kuin se sisältää hiilihydraatteja.

        VHH (Ruotsissa LCHF) ei ole mikään laihdutuskuuri vaikka hyvin semmoisena toimiikin vaan elämäntavan/ravintotottumusten pysyvä muutos.

        Täällä kirjoitellaan kaiken maailman laihdutuskuureista ja ihmelääkkeistä joista voidaan sanoa heti että mikään niistä ei toimi pitkällä tähtäimellä. Monet niistä jopa pahentaa asiaa ja useimmiten johtaa jojoamiseen.

        Tämän päivä ravintotutkimus on kääntänyt kaikki vanhat uskomukset päälaelleen ja useimmilla on suuria vaikeuksia uskoa siihen että esim. eläinrasvan vaarallisuudesta ei löydy mitään todisteita. Äskettäin myönsi jopa WHO asian.

        Virallinen ravintosuositu sisältää huikeasti yli terveellisen määrän hiilihydraatteja rasvanpelossaan mikä näkyy nopesti nousevana diabetespotilaiden määrässä. Ravintoterapeuttien koulutus ei ole onnistunut seuraamaan kehitystä ja he saarnaavat "asiantuntemuksella" rasvanpelkoa ja margariinien ja kevyttuotteiden hyödyllisyyttä.

        Jos ketä kiinnostaa niin ostakaa kirja joka kuvaa hyyvin miten ruotsalainen LCHF toimii (ja toimii kanssa):

        http://www.adlibris.com/fi/product.aspx?isbn=9522200948

        terveisin itsensä ilman lääkitystä hoitava diabeetikko.
        Paino putosi 19kg 2kk. Nyt paino pudonnut 30 kg ja pysyy tasaisesti.
        Syön kun on nälkä ja syön itseni kylläiseksi.
        Olo erittäin hyvä.
        Kaikki kokeet lääkärissä käynnillä OK!

      • Oikaisua tässä
        Veijo kirjoitti:

        Ei tuo hiilariasia nyt vain mene kuten tämä Veijo sen yrittää selittää. Esim. VHH:lla voi loistavasti käytää esim. Sukrin 'sokeritonta sokeria' joka on 100% hiilaria mutta sis. silti 0 kcal, että silleen. On mahdollista koska siitä ei imeydy elimistöön yhtään hiilaria, eli GI nolla (0). Onhan kuidutkin GI nolla vaikka ovat pelkkää hiilaria, lisäksi mm. sokerialkoholit eivät imeydy kuin pieneltä osin vaikka ovat hiilaria jne. jne.

      • juuuuuh
        Oikaisua tässä kirjoitti:

        on oikeassa. Lue hänen esittämänsä Dalgvistin kirja ja lue vielä lääkäri antti heikkilän kirja diabeteksen hoito vhh ruokavaliolla. Sitten tajuat, että Hiilihydraatti on kuin onkin SOKERIA ja imeytyy se sitten hitaasti tai nopeasti, sen aikaansaamat vauriot elimistössä on sama kuin suoraan sokerilla! Kalorit voi unohtaa kun ollaan vhh:lla. Kaloreilla ei ole mitään tekemistä vhh:n kanssa.

        Kannattaa lukea, niin sitten ymmärtää. Itse olin ennen myös yhtä tietämätön kuin sinä nyt, mutta kun ottaa asiasta selvää niin silmät aukeavat!

      • insuliini
        juuuuuh kirjoitti:

        jos väität,et molempi pahempi.nii syö sama määrä suklaata,sokeritonta ja sokerillista ja mittaa sitten tunnin kuluttua verensokeris. mulla ei nouse jos syön sokeritonta,jossa toki on hiilareita,mutta matala gi. joten ei oo ihan sama asia.

      • :-)
        juuuuuh kirjoitti:

        on oikeassa. Lue hänen esittämänsä Dalgvistin kirja ja lue vielä lääkäri antti heikkilän kirja diabeteksen hoito vhh ruokavaliolla. Sitten tajuat, että Hiilihydraatti on kuin onkin SOKERIA ja imeytyy se sitten hitaasti tai nopeasti, sen aikaansaamat vauriot elimistössä on sama kuin suoraan sokerilla! Kalorit voi unohtaa kun ollaan vhh:lla. Kaloreilla ei ole mitään tekemistä vhh:n kanssa.

        Kannattaa lukea, niin sitten ymmärtää. Itse olin ennen myös yhtä tietämätön kuin sinä nyt, mutta kun ottaa asiasta selvää niin silmät aukeavat!

        Imeytyvä hilihydraatti muuttuu sokeriksi elimistössä. Se siis ei ole yhtä kuin sokeri, mutta elimistö muuttaa sen sellaiseksi. Tämä tietty edellyttää, että elimistö pystyy sen käsittelemään. Esaimerkiksi muovinpalanenkin on hiilivety, eli hiilihydraatti. Voin nielaista muovinpalasen ja se ei muutu elimistössäni sokeriksi, kun elimistöni ei pysty sitä sokeriksi muokkaamaan. Muovi on siis kaloriton hiilari. Ihan kuten nää "sokerittomat sokeritkin". Imeytyvän hiilihydraatin osuus ruokavaliosta on siis merkityksellinen. Makeutusaineilla ei ole ravintoarvollista merkitystä, mutta kokonaan oma lukunsa on sitten mitä kaikkea muuta nämä sokerittomat sokerit elimistöllemme tekevät. Heikkilän kirjassa mainittiin kuinka makeutusaineet saattavat omalta osaltaa sekoittaa nälänsäätelyjärjestelmän. Mene ja tiedä, mutta luonnollisia aineita ne eivät kuitenkaan ole. Jokainen popsikoon omalla vastuulla!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      46
      953
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      95
      933
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      785
    4. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      116
      731
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      80
      688
    6. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      34
      624
    7. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      621
    8. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      610
    9. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      596
    10. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      568
    11. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      21
      554
    12. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      33
      543
    13. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      36
      532
    14. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      67
      519
    15. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      502
    16. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      107
      493
    17. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      44
      486
    18. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      474
    19. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      44
      464
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      7
      437
    Aihe