Hämmästyttää,kummastuttaa...

Katsoin Yle-Teemalta dokumenttiohjelman Darvinista, lajien synnystä. Oli mielenkiintoinen ja rikas. Harmitti vaan se, että ohjelma oli vain tunnin mittainen. No, tokihan aiheesta on paljon tietoa, tekstiä, dokimenttiohjelmia ym..

Eräs asia minua on aina ihmetyttänyt, niinkuin em.ohjelman juontajakin ponnekkaasti toi esille ja se on se, että lajien synty, evoluutio todistaa, ettei Jumalaa ole.

Meikäläinen ei ole Jumalalla aivopesty pienenä, eikä isonakaan, mutta uskon ja mitä enemmän tietoa maailmankaikkeudesta, avaruudesta ja oman planeettamme historiasta tulee tieteellisesti todistettuna, sitä enemmän uskon. Minulle Jumala ei ole sellainen pieni, omissa käsissä pyöriteltävä, nopeasti opittu juttu, vaan täydellinen viisaus ja totuus.

Kaikki mitä lukeneinkin professori tästä elämästä tieteellisesti oppii ymmärtämään on osoitus siitä miten suuri kaiken luoja on.

Toisaalta olen seuraillut joidenkin seurakuntien pastoreiden todisteluja tieteen tutkijoita vastaan ja niitäkin ihmettelen. Luulisi Jumalaan uskovan ihmisen olevan päinvastoin iloinen siitä, että tietoa tulee ja asioita tutkitaan. Nimittäin sehän vaan todistaa, että me ihmiset ei tiedetä vielä kuin hitusen kaiken olemassaolon suuruudesta ja mitä enemmän tietoa tulee, sitä ihmellisempi on Jumalan suuruus. Enkä usko, että Jumalaa tarvitsee kenenkään puolustella minkään tieteenhaaran ja väittämien edessä. Päinvastoin.

No, olen vain yksinkertainen ihminen, enkä niin korkeasti koulutettukaan niinkuin useat tämän palstan kirjoittajat näyttävät olevan, mutta asioita pohdiskelen ja mielenkiinnolla seurailen ja pähkäilen.
25967
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Ohjelmaa tulee vielä kapsi kappaletta lisää. Siis katso niitä tarkkaan hyvä ystävä, ja katso kriittisesti, niin ymmärrät, että evoluutio on totta.

Äänestä
  • Minulla ei ole mitään epäilystä evoluution olemassaolosta. Seuraan jatkossakin aiheesta mielenkiinnolla. Kaikki tieteen toteennäyttämä vaan lujittaa minulle Jumalan suuruutta. Maailmankaikkeus, pienen hyttysen täydellinen olemus ja tehtävä tai vaikkapa toi oma kissani osoittaa sen, miten täydellisesti kaikki on luotu.

    Söin tänään jogurttia pienellä lusikalla ja ajattelin, että se lusikka on jonkun ihmisen suunnittelema, muotoilema ja sitä varten on pitänyt hankkia oikea materiaali, että se toimii.

    Niinpä en voi ihan varma olla siitä, että kun tiede on todennut maailmankaikkeuden ja sitä ohjaavat lait tai ihmisen anatomian ja fysiologian, että kaikki tämä mielettömän monimutkainen, mutta lakien mukaan toimiva systeemi olisi sattumaa.

    Miten on, jos pieni lusikkakin on jonkun suunnittelema, muotoilema ja valmistama....miten voisi olla mahdollista, että elämä, maailmankaikkeus...ei olisi....????

    No, pieni on minun ymmärrykseni, mutta jotakin olen varmasti oivaltanut.

    Äänestä

Dawkins edustaa aktiivista ateismia, joka pyrkii levittämään ateismia siinä missä kristityt pyrkivät levittämään kristinuskoa. Se on sikäli surullista, että tuollainen käänytystyö fakta-asian puhumisen ohessa kääntää uskonnolliset ihmiset helposti myös varsinaista sanomaa vastaan. Maailmassa on monia kristittyjä tai muuten uskonnollisia evoluution tai sen osa-alueiden tutkijoita, joista osa tekee aktiivista työtä evoluutioymmärryksen lisäämiseksi tavallisen kansan parissa. Suomen evankelisluterilainen kirkkokin on ottanut kantaa teistisen evoluution puolesta, eli että evoluutio on Jumalan luomistyöhön käyttämä keino.

Äänestä
  • Niin että evoluutio tapahtuu sittenkin, mut jumala sai sen aikaan tai ohjaa sitä?

    Alkaa muuten jumalan piilopaikat käydä vähiin sitä mukaa kun tiede edistyy. Kiristää pantaa.

    Äänestä

  • latuman1 kirjoitti:

    Niin että evoluutio tapahtuu sittenkin, mut jumala sai sen aikaan tai ohjaa sitä?

    Alkaa muuten jumalan piilopaikat käydä vähiin sitä mukaa kun tiede edistyy. Kiristää pantaa.

    että tiede on edistynyt jo niin pitkälle, että mitään uutta suurenpaa ei ole odotettavissa???

    Että Jumalan piilopaikat on käyneet vähiin??

    No, en tiedä minkä ikäinen olet ja paljonko todella jo tiedät kaikesta, mutta seuraile vielä.

    Jumalalla ei ole piilopaikkoja. Ihmiset niitä etsivät ja sitten kun löytävät, tutkivat ja todistavat ja taas ihmettelevät ja taas kerran tekevät tyhjäksi Jumalan olemassaolon.

    Äänestä

  • tavallinen tallaaja kirjoitti:

    Reikiä jumalalle on vähintäänkin ne mitkä raamattu luo. Ne käy nimenomaan vähiin. "No eihän tuo nyt ollutkaan kirjaimellisesti otettavaa" - "No eihän se niin ole mut kuitenki pohjimmiltaan...".

    Se on totta että ei me tiedetä missä kaikkialla tämä jumala vielä voisi piileskellä.

    Äänestä

Juontaja on kristillinen ateisti. ;)

Evoluutio ja lukemattomat muut tieteen paljastukset osoittavat ja todistavat vastaansanomattomasti, että Tooran, Raamatun ja Koraanin mukainen jumala ei voi olla olemassa. Todistusaineisto on niin murskaava, että tieteen edustajien kärsivällisyys todellakin on koetuksella yhä uusien hihhulisukupolvien itäessä rikkaruohon tavoin kaikkialla maailmassa. Yksi hullu kysyy enemmän kuin kymmenen viisasta ehtii vastata.

Jotain jumaliksi pitämäämme VOI olla olemassa, eihän olemattomuutta voi todistaa, mutta merkkiäkään ko. jumalten olemassaolosta ei kuitenkaan olla nähty.

Äänestä
  • Evoluutioteoria ja kaikki muutkin tieteen paljastukset osoittavat, että taustalla on niin suuri viisaus, ettei sitä oikein tajutakkaan ja minulle se on Jumala.

    Ihan esimerkkinä geenitutkimuksen tulokset. Kyseessä sellainen löytö, joka osoittaa, että joku jossakin, joskus kauan sitten on rakentanut koodit joiden perusteella kulloinenkin systeemi toimii. Mikä laittanut kaiken toimimaan? Miten kaikki elää?

    Automaatioinsinööri ystäväni naputtelee päivät pitkät ohjelmistoja pitkän pitkillä koodeilla (hohhoijjaa, en jaksaisi)ja saa kuin saakin jonkin pienen ohjelmiston sillä toimimaan, tietokoneessa.

    Joku jossakin on painellut nappeja, koska täällä on toimintaa...

    Niin niistä hihhuleista. Ei minullakaan ole minkäänlaista käsitystä mihin luomisoppinsa perustavat. Maapallo olisi heidän mukaansa kuusituhatta vuotta vanha ym.ym. kummallisuuksia.
    Olen itsekin Raamattua lukenut, enkä sieltä sellaista väittämää ole nähnyt. Moiset laskelmat Raamattu itse tyrmää jo ensimmäisessä jakeessaan.

    Siinä jakeessahan kerrotaan, että alussa Jumala loi taivaan ja maan....
    Milloin oli alku??? Miten Jumala loi taivaan ja maan??? Kuinka kauan siihen prosessiin kului aikaa??? Näihin kysymyksiin jae ei anna vastausta, se vaan toteaa asian.

    Tiede etsii vastauksia näihin kysymyksiin ja koko ajan tietoa tulee lisää. Miten tiede voisi kumota Jumalan olemassaolon kun kaikki tutkimustulokset ja paljastukset päinvastoin vahvistavat sen.

    Näin mielettömän monimutkainen ja mahtava maailmankaikkeus järjestelmineen, lkeineen, sääntöineen olisi sattumalta tullut ja olemassa? Empähän tuota nyt oikkeen ossaa ihan uskkoo sitäkkään.

    Äänestä

  • tavallinen tallustaja kirjoitti:

    Evoluutioteoria ja kaikki muutkin tieteen paljastukset osoittavat, että taustalla on niin suuri viisaus, ettei sitä oikein tajutakkaan ja minulle se on Jumala.

    Ihan esimerkkinä geenitutkimuksen tulokset. Kyseessä sellainen löytö, joka osoittaa, että joku jossakin, joskus kauan sitten on rakentanut koodit joiden perusteella kulloinenkin systeemi toimii. Mikä laittanut kaiken toimimaan? Miten kaikki elää?

    Automaatioinsinööri ystäväni naputtelee päivät pitkät ohjelmistoja pitkän pitkillä koodeilla (hohhoijjaa, en jaksaisi)ja saa kuin saakin jonkin pienen ohjelmiston sillä toimimaan, tietokoneessa.

    Joku jossakin on painellut nappeja, koska täällä on toimintaa...

    Niin niistä hihhuleista. Ei minullakaan ole minkäänlaista käsitystä mihin luomisoppinsa perustavat. Maapallo olisi heidän mukaansa kuusituhatta vuotta vanha ym.ym. kummallisuuksia.
    Olen itsekin Raamattua lukenut, enkä sieltä sellaista väittämää ole nähnyt. Moiset laskelmat Raamattu itse tyrmää jo ensimmäisessä jakeessaan.

    Siinä jakeessahan kerrotaan, että alussa Jumala loi taivaan ja maan....
    Milloin oli alku??? Miten Jumala loi taivaan ja maan??? Kuinka kauan siihen prosessiin kului aikaa??? Näihin kysymyksiin jae ei anna vastausta, se vaan toteaa asian.

    Tiede etsii vastauksia näihin kysymyksiin ja koko ajan tietoa tulee lisää. Miten tiede voisi kumota Jumalan olemassaolon kun kaikki tutkimustulokset ja paljastukset päinvastoin vahvistavat sen.

    Näin mielettömän monimutkainen ja mahtava maailmankaikkeus järjestelmineen, lkeineen, sääntöineen olisi sattumalta tullut ja olemassa? Empähän tuota nyt oikkeen ossaa ihan uskkoo sitäkkään.

    Mitenniin osoittavat? Näyttöä kiitos, ei pelkkiä väitteitä.

    Geenitutkimus ei ole löytänyt mitään älykkäästi kirjoitettua koodia. Toisinsanoen ei mitään mikä ei olisi voinut tulla luonnollisien mekanismien kautta.

    "Mikä laittanut kaiken toimimaan? Miten kaikki elää?"

    Luonto. Helposti.

    Miks luulet että joku jossain on painanut nappeja? Sullahan ei ole mitään näyttöä että näin olisi. Kaikki vihjeet viittaa täysin luonnollisiin prosesseihin.

    "Miten tiede voisi kumota Jumalan olemassaolon kun kaikki tutkimustulokset ja paljastukset päinvastoin vahvistavat sen."

    Ei vahvista. Anna näyttöä väitteilles.

    "Näin mielettömän monimutkainen ja mahtava maailmankaikkeus järjestelmineen, lkeineen, sääntöineen olisi sattumalta tullut ja olemassa? Empähän tuota nyt oikkeen ossaa ihan uskkoo sitäkkään."

    Sattuma tuskin on vaihtoehto, toisin kuin luulet.

    Äänestä

  • UPDATE_6935158 kirjoitti:

    on se, että tiede vahvistaa Jumalan olemassaolon. Miksi? Siksi, että kaiken luojan on oltava niin viisas ja käsittämätön, ettei sitä pienessä elämässä kukaan koskaan kykene täysin tajuamaan.

    Se viisaus näkyy kuitenkin koko ajan. Tässä mahtavassa järjestelmässä. Sitähän tässä koko ajan tutkitaan ja selvitellään.

    Minulle evoluutioteoria ei tee tyhjäksi Jumalan olemassaoloa. Päinvastoin. Elämähän koko ajan muuttuu, muutos kuuluu elämään. Ehkä en oikein tyhjentävästi osaa kirjoittaa mitä ajattelen.

    Se, että elämää yleensä on ja vieläpä älykästä sellaista, on niin käsittämätön juttu, että minulle saa tosissaan joku osoittaa tieteen tai minkä tahansa keinoin, ettei Jumalaa ole.

    Pitäisi saada edes joskus hieman näyttöä sille, että kaiken takana ei ole sellaista viisasta persoonaa, jota kutsun Jumalaksi, vaan pelkkä luonnon oma kulku. Luonto! Jos se on vastaus, niin sitten vasta olenkin hämilläni.

    Mikä on luonto, joka pitää kaiken liikkeellä? Siis pelkästään luontoko? Jotkut sanovat kohtaloksi. Luonto vai kohtalo? No, silloinhan nekin ovat älykkäitä koska pystyvät tätä systeemiä pitämään yllä.

    Tuolla aiemmin kerroin, että kun söin pikkulusikalla jogurttia niin ajattelin, että tämäkään kapistus ei ole itsestään muotoutunut, vaan joku sen joskus tarpeeseen suunnitellut, tiettyyn käyttöön sopivaksi. Viittaus on mielestäsi varmaan tyhmä, mutta se kertoo minulle sen, että kaiken takana on persoona, joka on suunnitellut ja toteuttanut.

    Enpä minäkään väittänyt, että pelkästään geenitutkimus olisi vielä löytänyt älykkäästi kirjoitettua koodia. Lyhyen aikaa tunnettu geenitutkimus on vain yksi pieni porras tässä tiedon ja viisauden tutkielmassa ja oivaltamisessa.

    No,en ole tiedemies ja ajatukseni ovat rajalliset, mutta koska puolisoni on työmatkalla enkä pysty hänen kanssaan asioita pähkäilemään kuten tavallisesti teen, niin kirjoitin tänne.

    Enkä todista mitään kenellekkään. Kerron vain, että minulle itselleni tiede ja sen saavutukset todistavat Jumalan olemassaolon. Tykkään niin vietävästi keskustella näistä asioista ja pohtia. Kiitos kun oot ottanu kantaa...

    Ihan kivaa että teillä riittää kiinnostusta jutella Jumalan olemassaolosta ja muusta offtopicista, mutta ihan oikeasti, tälle aihepiirille on omatkin palstansa.

    Lisää pohdintaa.

    Luonnon lait. Luonnonlakien mukaan tietyllä tavalla tapahtuu joku juttu. Sitä lakia voidaan sanoa koodiksi.

    Tiedemiehet tutkivat näitä koodeja, mutta koodien löytyminen ja ymmärtäminen ei näytä koodien kirjoittajaa, eikä kerro koodien kirjoittajan persoonasta mitään.

    Joku ne lait ja järjestelmät on kuitenkin kirjoittanut. Mitä voi syntyä tyhjästä???

    Esim. tietokoneohjelmaa tutkimalla ei saada tietoa sen ohjelman kirjoittajan persoonasta, mutta ilman sitä persoonaa ei olisi ohjelmaa.

    Ihminen lukee sitä lakia ja koodia, jonka kykenee ymmärtämään ja joka kyetään nykyisen tieteen keinoin todeksi osoittamaan. MUTTA miten se tekee tyhjäksi Jumalan olemassaolon? Tosin, vaikka ihminen tuntisi ja osaisi jo lukea täysin koko koodiston, ei sekään vielä kerro millainen kirjoittaja siellä taustalla on.

    Tältä pohjalta voidaan jo todistaa Jumalan olemassaolo. MUTTA ei vielä sitä millainen Jumala on.

    Eihän tässä asiassa ole mitää epäselvää eikä ihmettelemistä.

    Raamattua lukemalla sitten oppii tuntemaan Jumalan persoonaa, koska se tulee siellä esille eri tilanteissa.

    Äänestä

  • löytyy pääsivulta kirjoitti:

    Ihan kivaa että teillä riittää kiinnostusta jutella Jumalan olemassaolosta ja muusta offtopicista, mutta ihan oikeasti, tälle aihepiirille on omatkin palstansa.

    Evoluutioteoriahan koko ajan pyrkii tekemään tyhjäksi Jumalan olemassaolon. Useissa dokumenteissa ja kirjoituksisa tämä tuodaan joko ihan suoraan tai epäsuorasti esille. Missä tästä aiheesta kirjoitetaan ellei täällä???? Tässä haluan vaan keskustella tästä vastakkainasettelusta. Ei tässä saarnaamisesta ole kysymys.

    Kirjoittakaa evoluutiosta, mutta vain siitä. Sitten keskustellaan siitä.

    Äänestä

  • tavallinen tallustaja kirjoitti:

    Lisää pohdintaa.

    Luonnon lait. Luonnonlakien mukaan tietyllä tavalla tapahtuu joku juttu. Sitä lakia voidaan sanoa koodiksi.

    Tiedemiehet tutkivat näitä koodeja, mutta koodien löytyminen ja ymmärtäminen ei näytä koodien kirjoittajaa, eikä kerro koodien kirjoittajan persoonasta mitään.

    Joku ne lait ja järjestelmät on kuitenkin kirjoittanut. Mitä voi syntyä tyhjästä???

    Esim. tietokoneohjelmaa tutkimalla ei saada tietoa sen ohjelman kirjoittajan persoonasta, mutta ilman sitä persoonaa ei olisi ohjelmaa.

    Ihminen lukee sitä lakia ja koodia, jonka kykenee ymmärtämään ja joka kyetään nykyisen tieteen keinoin todeksi osoittamaan. MUTTA miten se tekee tyhjäksi Jumalan olemassaolon? Tosin, vaikka ihminen tuntisi ja osaisi jo lukea täysin koko koodiston, ei sekään vielä kerro millainen kirjoittaja siellä taustalla on.

    Tältä pohjalta voidaan jo todistaa Jumalan olemassaolo. MUTTA ei vielä sitä millainen Jumala on.

    Eihän tässä asiassa ole mitää epäselvää eikä ihmettelemistä.

    Raamattua lukemalla sitten oppii tuntemaan Jumalan persoonaa, koska se tulee siellä esille eri tilanteissa.

    jumalan loi?

    Maailmankaikkeudessa syntyy koko ajan uusia tähtiä ja planeettoja... jumalako niitä tekee?

    Onko se sun jumalasi Hackmanilla töissä (tekemässä lusikoita)?

    Äänestä

  • tavallinen tallustaja kirjoitti:

    on se, että tiede vahvistaa Jumalan olemassaolon. Miksi? Siksi, että kaiken luojan on oltava niin viisas ja käsittämätön, ettei sitä pienessä elämässä kukaan koskaan kykene täysin tajuamaan.

    Se viisaus näkyy kuitenkin koko ajan. Tässä mahtavassa järjestelmässä. Sitähän tässä koko ajan tutkitaan ja selvitellään.

    Minulle evoluutioteoria ei tee tyhjäksi Jumalan olemassaoloa. Päinvastoin. Elämähän koko ajan muuttuu, muutos kuuluu elämään. Ehkä en oikein tyhjentävästi osaa kirjoittaa mitä ajattelen.

    Se, että elämää yleensä on ja vieläpä älykästä sellaista, on niin käsittämätön juttu, että minulle saa tosissaan joku osoittaa tieteen tai minkä tahansa keinoin, ettei Jumalaa ole.

    Pitäisi saada edes joskus hieman näyttöä sille, että kaiken takana ei ole sellaista viisasta persoonaa, jota kutsun Jumalaksi, vaan pelkkä luonnon oma kulku. Luonto! Jos se on vastaus, niin sitten vasta olenkin hämilläni.

    Mikä on luonto, joka pitää kaiken liikkeellä? Siis pelkästään luontoko? Jotkut sanovat kohtaloksi. Luonto vai kohtalo? No, silloinhan nekin ovat älykkäitä koska pystyvät tätä systeemiä pitämään yllä.

    Tuolla aiemmin kerroin, että kun söin pikkulusikalla jogurttia niin ajattelin, että tämäkään kapistus ei ole itsestään muotoutunut, vaan joku sen joskus tarpeeseen suunnitellut, tiettyyn käyttöön sopivaksi. Viittaus on mielestäsi varmaan tyhmä, mutta se kertoo minulle sen, että kaiken takana on persoona, joka on suunnitellut ja toteuttanut.

    Enpä minäkään väittänyt, että pelkästään geenitutkimus olisi vielä löytänyt älykkäästi kirjoitettua koodia. Lyhyen aikaa tunnettu geenitutkimus on vain yksi pieni porras tässä tiedon ja viisauden tutkielmassa ja oivaltamisessa.

    No,en ole tiedemies ja ajatukseni ovat rajalliset, mutta koska puolisoni on työmatkalla enkä pysty hänen kanssaan asioita pähkäilemään kuten tavallisesti teen, niin kirjoitin tänne.

    Enkä todista mitään kenellekkään. Kerron vain, että minulle itselleni tiede ja sen saavutukset todistavat Jumalan olemassaolon. Tykkään niin vietävästi keskustella näistä asioista ja pohtia. Kiitos kun oot ottanu kantaa...

    Oletat heti että "joku" on luonut tän kaiken. Ei ole. Ei kukaan ole luonut tätä kaikkea. Mikään ei viittaa siihen.

    Edelleen esität väitteitä ilman todisteita. Totuus ei ole demokratia, ei ole mielipide että mulla on nyt kahvikuppi nenäni edessä. Se on siinä lähes 100% varmuudella. Tiede on paras tapa mitä ihmiset ovat keksineet selvittämään luontoa meidän ympärillä. Se on kaikkein tehokkain tapa siihen tarkotukseen. Jos tätä tiedettä käytetään jumalaväitteitä tutkimaan, näämme että mitään ei löydy.

    Äänestä

  • tavallinen tallustaja kirjoitti:

    Evoluutioteoriahan koko ajan pyrkii tekemään tyhjäksi Jumalan olemassaolon. Useissa dokumenteissa ja kirjoituksisa tämä tuodaan joko ihan suoraan tai epäsuorasti esille. Missä tästä aiheesta kirjoitetaan ellei täällä???? Tässä haluan vaan keskustella tästä vastakkainasettelusta. Ei tässä saarnaamisesta ole kysymys.

    Kirjoittakaa evoluutiosta, mutta vain siitä. Sitten keskustellaan siitä.

    Evoluutioteoria, eikä tiede yleensäkään ota MITÄÄN kantaa paranormaaleihin asioihin, kuten jumaliin. Tiede käsittelee vain luonnollisia ilmiöitä.

    Äänestä

  • tavallinen tallustaja kirjoitti:

    Lisää pohdintaa.

    Luonnon lait. Luonnonlakien mukaan tietyllä tavalla tapahtuu joku juttu. Sitä lakia voidaan sanoa koodiksi.

    Tiedemiehet tutkivat näitä koodeja, mutta koodien löytyminen ja ymmärtäminen ei näytä koodien kirjoittajaa, eikä kerro koodien kirjoittajan persoonasta mitään.

    Joku ne lait ja järjestelmät on kuitenkin kirjoittanut. Mitä voi syntyä tyhjästä???

    Esim. tietokoneohjelmaa tutkimalla ei saada tietoa sen ohjelman kirjoittajan persoonasta, mutta ilman sitä persoonaa ei olisi ohjelmaa.

    Ihminen lukee sitä lakia ja koodia, jonka kykenee ymmärtämään ja joka kyetään nykyisen tieteen keinoin todeksi osoittamaan. MUTTA miten se tekee tyhjäksi Jumalan olemassaolon? Tosin, vaikka ihminen tuntisi ja osaisi jo lukea täysin koko koodiston, ei sekään vielä kerro millainen kirjoittaja siellä taustalla on.

    Tältä pohjalta voidaan jo todistaa Jumalan olemassaolo. MUTTA ei vielä sitä millainen Jumala on.

    Eihän tässä asiassa ole mitää epäselvää eikä ihmettelemistä.

    Raamattua lukemalla sitten oppii tuntemaan Jumalan persoonaa, koska se tulee siellä esille eri tilanteissa.

    Jos kutsutaan hevosen häntää jalaksi, montako jalkaa hevosella on? Neljä. Se että sanot luonnonlakeja "koodeiksi" ei tee niistä sellaisia.

    Näytä jotain esimerkkiä tästä koodista. Ja koska koodia ei olekaan, sitä ei ole kukaan kirjoittanutkaan.

    "Mitä voi syntyä tyhjästä???"

    Ei mitään, eikä kukaan järkevä sellaista ajattelisikaan.

    Edelleen, sun väite on että jumala on koska maailmankaikkeudessa on koodi ja koodin on joku täytynyt keksiä. Väitteen voi kumota heti osoittamalla että koodia ei ole. Mitä näyttöä sulla on että tämä koodi on olemassa?

    itse väitteissäsi kertonut, että on luonto ja luonnon lait, jotka ovat kaiken takana. No, minä esitin kysymyksen aiemmin, että mikä on luonto joka kaikkea ohjaa. Järjellinen olento? Jos, niin kuka?

    Luonnon lait ovat olemassa, mutta miten? Minä kirjoitin, että lait ovat jonkin tekemät. Kenen sinun mielestäsi? Luonnon vai kohtalon?

    En väittele, kyselen ja pohdin.

    Mikäli on lait, luonnonlait, maailmankaikkeuden lait, niin joku ne on kirjoittanut.

    Tiede pohtii näiden lakien syntyä ja toteutumista, mutta ei koskaan pohdi sitä kuka tai mikä on kirjoittaja.

    Niinpä. Minulle ei kukaan ole vielä pystynyt todistamaan mitenkään sitä, etteikö taustalla ole jokin suuri viisaus, persoona joka tämän kaiken on suunnitellut ja pitää toiminnassa.

    Voisitko antaa edes pienen totuuden siitä, että ketään ei ole! Tieteellisen faktan?

    Että minä nautin tästä keskustelusta ja toivon lisää kommenttia.

    Eräs kirjoittaja kehoitti menemään uskontojen palstalle, mutta eihän siellä voi evoluutiosta, johon uskon ja samalla Jumalan olemassaolosta keskustella. Sieltä tulee vastaan ihmisiä ja ajatuksia, jotka eivät koskaan ole käsitelleet aihetta.

    Muuten, jokaisessa toiminnassa on suunitelma tai koodi, miten nyt sanotaankin. Siinä lusikassakin oli se tarpeen oivaltaja, kehittäjä ja toteuttaja. Miten ei voisi olla maailmankaikkeudessa tai pienen planeetamme olemassaolossa??? Ihmisen elämässä ja moraalin, etiikan, oikeudenmukaisuuden ja vaikkapa toisesta ihmisestä vastuunkantamisen laeissa. Miten selität? Todista sinä minulle, ettei ole olemassa sellaista viisautta jota Jumalaksi kutsun. Kaikki toiminta ja olemassaolo kertoo minulle, että Jumala on.

    Luonto ei ole järjellinen olento. Hyvä että se on nyt selvitetty.

    Luonnon lakien synnystä ei mun tietääkseni kukaan tiedä yhtään mitään. Et myöskään sinä. Mikään ei viittaa että ne olisi luonut "joku".

    En ymmärrä, että minkä takia sun mielestä luonnon lait on pitänyt jonkun kirjoittaa? Etkö itse näe että tuossa olettamuksessa ei ole mitään järkeä?

    Kukaan ei ole voinut todistaa sulle myöskään etteikö se olisi ollut kaksi jättiläishummeria joiden nimet oli Esmeralda ja Keith, mutta oletatko että näin on? Tuskin. Miksi siis oletat että se olisi jumala, tai yhtään mikään yliluonnollinen älykkyys?

    "Voisitko antaa edes pienen totuuden siitä, että ketään ei ole! Tieteellisen faktan?"

    En ymmärrä kysymystä.

    "Siinä lusikassakin oli se tarpeen oivaltaja, kehittäjä ja toteuttaja. Miten ei voisi olla maailmankaikkeudessa tai pienen planeetamme olemassaolossa???"

    Koska ei ole mitään syytä olettaa niin. Me on nähty kun lusikoita tehdään, me voidaan myös ymmärtää että auto, tai kello on tehty, koska me ollaan itse se todistettu. Kukaan ei ole todistanut että maapallo, tai universumi olisi joskus "luotu", eikä sitä jälkeenkäänpäin ole tapahtunut.

    Luonto itsessään tuntuu olevan vastuussa tästä.

    "Ihmisen elämässä ja moraalin, etiikan, oikeudenmukaisuuden ja vaikkapa toisesta ihmisestä vastuunkantamisen laeissa. Miten selität? Todista sinä minulle, ettei ole olemassa sellaista viisautta jota Jumalaksi kutsun. Kaikki toiminta ja olemassaolo kertoo minulle, että Jumala on."

    Miten selitän "moraalin"? Evoluutio. Todista mulle että kahta jättiläishummeria nimeltä Esmeralda ja Keith ei ole olemassa. Samalla kun teet sen, todista että yksisarvisia tai joulupukkia ei ole olemassa.

    Äänestä

  • sen sinun kirjoitti:

    jumalan loi?

    Maailmankaikkeudessa syntyy koko ajan uusia tähtiä ja planeettoja... jumalako niitä tekee?

    Onko se sun jumalasi Hackmanilla töissä (tekemässä lusikoita)?

    Kuka loi elämän? Meidän käsityksemme ajasta ja ikuisuudesta ovat rajalliset. Toki sen tiedät.

    Kuka loi Jumalan? Siinäpä sinulle pohtimista.

    Kuka sai aikaan alkuräjähdyksen jota tiedemiehet väittävät maailman synnyksi ja jonka mukaan koko maailmankaikkeus on olemassa?

    Ennen alkuräjähdystä; mitä silloin oli. Joku siellä oli, jolla oli voimaa, kykyä,viisautta ja materiaalia aloittaa kaikki ja sen seurauksena tässä nyt ollaan.

    Hyvvää yötä ja kauniita unia. Pähkäillään kukin tahollaan.

    Äänestä

  • UPDATE_6935158 kirjoitti:

    Luonto ei ole järjellinen olento. Hyvä että se on nyt selvitetty.

    Luonnon lakien synnystä ei mun tietääkseni kukaan tiedä yhtään mitään. Et myöskään sinä. Mikään ei viittaa että ne olisi luonut "joku".

    En ymmärrä, että minkä takia sun mielestä luonnon lait on pitänyt jonkun kirjoittaa? Etkö itse näe että tuossa olettamuksessa ei ole mitään järkeä?

    Kukaan ei ole voinut todistaa sulle myöskään etteikö se olisi ollut kaksi jättiläishummeria joiden nimet oli Esmeralda ja Keith, mutta oletatko että näin on? Tuskin. Miksi siis oletat että se olisi jumala, tai yhtään mikään yliluonnollinen älykkyys?

    "Voisitko antaa edes pienen totuuden siitä, että ketään ei ole! Tieteellisen faktan?"

    En ymmärrä kysymystä.

    "Siinä lusikassakin oli se tarpeen oivaltaja, kehittäjä ja toteuttaja. Miten ei voisi olla maailmankaikkeudessa tai pienen planeetamme olemassaolossa???"

    Koska ei ole mitään syytä olettaa niin. Me on nähty kun lusikoita tehdään, me voidaan myös ymmärtää että auto, tai kello on tehty, koska me ollaan itse se todistettu. Kukaan ei ole todistanut että maapallo, tai universumi olisi joskus "luotu", eikä sitä jälkeenkäänpäin ole tapahtunut.

    Luonto itsessään tuntuu olevan vastuussa tästä.

    "Ihmisen elämässä ja moraalin, etiikan, oikeudenmukaisuuden ja vaikkapa toisesta ihmisestä vastuunkantamisen laeissa. Miten selität? Todista sinä minulle, ettei ole olemassa sellaista viisautta jota Jumalaksi kutsun. Kaikki toiminta ja olemassaolo kertoo minulle, että Jumala on."

    Miten selitän "moraalin"? Evoluutio. Todista mulle että kahta jättiläishummeria nimeltä Esmeralda ja Keith ei ole olemassa. Samalla kun teet sen, todista että yksisarvisia tai joulupukkia ei ole olemassa.

    Lait on aina laadittu. Niin maailmankaikkeuden lait kuin ihmistenkin tekemät. Että siitäpä ei voi olla muuta mieltä kuin sitä, että ne joku kirjoittanut.

    Sitäpaitsi joulupukki on "olemassa". Tosin ei sellainen kuin lapsille opetetaan, vaan sellainen harha, joka saa pienen lapsen uskomaan siihen, että kaikki toiveet toteutuu. Joulupukkiteoria osaltaan aiheuttanut sen, että talous ja rahankulutus on kasvanut ja nyt sitten ollaan lamassa, kulutusjuhlan takia.

    Oonpahan hieman väsynyt, hohhoijjaa... Hyvää yötä ja kauniita unia. Elämä jatkukoon ja samoin evoluutio ja Jumala kaiken siunatkoon.

    Nyt on termit taas hukassa. ME ollaan keksitty sanoo vaikka painovoiman lakia "laiksi". Oli se sitä ennenkin olemassa. Me otettiin selvää mitenkä painovoima suurinpiirtein pelaa, ja pidettiin sitä niin perustavana tietona että se nimettiin laiksi. Tätä tarkotetaan kun siitä puhutaan "lakina". Ihminen ei ole sen lain pykäliä säädellyt millään lailla, vaan seurannut vierestä kun ne toimivat.

    "Sitäpaitsi joulupukki on "olemassa". Tosin ei sellainen kuin lapsille opetetaan, vaan sellainen harha, joka saa pienen lapsen uskomaan siihen, että kaikki toiveet toteutuu. Joulupukkiteoria osaltaan aiheuttanut sen, että talous ja rahankulutus on kasvanut ja nyt sitten ollaan lamassa, kulutusjuhlan takia."

    Noin paljon tekstiä vaatii siis sanoa "Joulupukkia ei ole olemassa". Tästä vedämme seuraavan; jumalaa tai keijukaisiakaan ei ole olemassa.

    Edelleen, voitko todistaa että keijuja ei ole? Jos tulet siihen tulokseen että voit, käytä samaa logiikkaa jumalaan. Huomaat jotain erikoista.

    Sinä siis uskot joulupukkiin ja keijuihin, varmaan myös metsän peikkoihin ja mörrimöykkyihin. Ok.

    Et ole minulle kuitenkaan kertaakaan vastannut, kun olen kysynyt; miten todistat, ettei Jumalaa ole olemassa?

    No, kerro...kerro! Mitä todistusaineistoa sulla on?

    Minun todistukseni Jumalan olemassaolosta näkyy, kuuluu, tuntuu... koko ajan. Elämän olemassaolosta ja siitäkin, että sinulla on aivot ja kyky ajatella ja kirjoittaa ajatuksesi tällekin palstalle.

    Hyvää yötä. Työt kutsuvat aamulla, joten tällä erää ei tämän enempää.

    olemattomaksi!

    Todista itse ettei vaaleanpunaisia yksisarvisia ole olemassa!

    Äänestä

  • tavallinen tallustaja kirjoitti:

    Sinä siis uskot joulupukkiin ja keijuihin, varmaan myös metsän peikkoihin ja mörrimöykkyihin. Ok.

    Et ole minulle kuitenkaan kertaakaan vastannut, kun olen kysynyt; miten todistat, ettei Jumalaa ole olemassa?

    No, kerro...kerro! Mitä todistusaineistoa sulla on?

    Minun todistukseni Jumalan olemassaolosta näkyy, kuuluu, tuntuu... koko ajan. Elämän olemassaolosta ja siitäkin, että sinulla on aivot ja kyky ajatella ja kirjoittaa ajatuksesi tällekin palstalle.

    Hyvää yötä. Työt kutsuvat aamulla, joten tällä erää ei tämän enempää.

    "Sinä siis uskot joulupukkiin ja keijuihin, varmaan myös metsän peikkoihin ja mörrimöykkyihin. Ok."

    En tietenkään usko. Ne on mielestäni äärimmäisen epätodennäköisiä otuksia. Mitä nyt et tajua?

    "Et ole minulle kuitenkaan kertaakaan vastannut, kun olen kysynyt; miten todistat, ettei Jumalaa ole olemassa?"

    Se, että kysymys loppuu kysymysmerkkiin ei tee kysymyksestä älykästä. Kuinka monta enkeliä voi tanssia neulan päällä? Miksi yksisarviset ovat onttoja? Sun kysymys on äärettömän typerä ja jotta tajuaisit miksi, vastaan siihen toisella kysymyksellä joka on tämä:

    Todista että joulupukkia EI ole olemassa.

    Lyhyesti: Negatiivista väitettä ei kuulu todistaa, vaan positiiviset. Ne jotka ehdottaa jotain, jotka tarjoaa väitteen joka eroaa aiemmin ymmärretystä. On SUN tehtävä todistaa jumala, eikä ateistien tehtävä kiertää labroja ja todistaa vääräksi TUHANNET eri jumalat joihin ihmiset ovat uskoneet ja uskovat edelleen.

    Kai jo ymmärrät itsekin?

    "Minun todistukseni Jumalan olemassaolosta näkyy, kuuluu, tuntuu... koko ajan. Elämän olemassaolosta ja siitäkin, että sinulla on aivot ja kyky ajatella ja kirjoittaa ajatuksesi tällekin palstalle."

    Toistat tätä väitettä kuin robotti. Kuitenkaan todisteita asian suhteen et suostu antamaan muuta kuin "todista että EI". Joutuuko nyt toteamaan että et pysty antamaan näyttöä jumalan olemassaolosta?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tavallinen tallustaja kirjoitti:

Katsoin Yle-Teemalta dokumenttiohjelman Darvinista, lajien synnystä. Oli mielenkiintoinen ja rikas. Harmitti vaan se, että ohjelma oli vain tunnin mittainen. No, tokihan aiheesta on paljon tietoa, tekstiä, dokimenttiohjelmia ym..

Eräs asia minua on aina ihmetyttänyt, niinkuin em.ohjelman juontajakin ponnekkaasti toi esille ja se on se, että lajien synty, evoluutio todistaa, ettei Jumalaa ole.

Meikäläinen ei ole Jumalalla aivopesty pienenä, eikä isonakaan, mutta uskon ja mitä enemmän tietoa maailmankaikkeudesta, avaruudesta ja oman planeettamme historiasta tulee tieteellisesti todistettuna, sitä enemmän uskon. Minulle Jumala ei ole sellainen pieni, omissa käsissä pyöriteltävä, nopeasti opittu juttu, vaan täydellinen viisaus ja totuus.

Kaikki mitä lukeneinkin professori tästä elämästä tieteellisesti oppii ymmärtämään on osoitus siitä miten suuri kaiken luoja on.

Toisaalta olen seuraillut joidenkin seurakuntien pastoreiden todisteluja tieteen tutkijoita vastaan ja niitäkin ihmettelen. Luulisi Jumalaan uskovan ihmisen olevan päinvastoin iloinen siitä, että tietoa tulee ja asioita tutkitaan. Nimittäin sehän vaan todistaa, että me ihmiset ei tiedetä vielä kuin hitusen kaiken olemassaolon suuruudesta ja mitä enemmän tietoa tulee, sitä ihmellisempi on Jumalan suuruus. Enkä usko, että Jumalaa tarvitsee kenenkään puolustella minkään tieteenhaaran ja väittämien edessä. Päinvastoin.

No, olen vain yksinkertainen ihminen, enkä niin korkeasti koulutettukaan niinkuin useat tämän palstan kirjoittajat näyttävät olevan, mutta asioita pohdiskelen ja mielenkiinnolla seurailen ja pähkäilen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu