vanhempienkin tutustua viime lauantaina avoimien ovien päivässä.Pientä korvausta vastaan huoltajat pääsivät itse nauttimaan lastensa murkinaa. Tarjolla oli todella tulisessa marinaadissa kieritettyä kananuudelia ja salaattia.seurasin sivusta, miten varovaisesti ekaluokkalaisetkin tuota mössöä lautaselleen ammensivat. Ehkä tiedossa oli aromikkuus jo ennestään, kun monet ammensivat sitä vaan lusikallisen lautaselleen ja huuhtoivat sen alas parilla lasillisella maitoa. Täytyy sanoa, jos tuota silmät kiinni olisi popsinut, täydestä olisi mennyt esim. "zili kon kaarneena".Jos lasten makuaisti jo tuossa iässä turrutetaan arominvahventeilla, eivät he sitten normaalisti maustettua halua myöhemminkään oppia syömään.
Vastaukset 4
- lihaisassa
ruuassa yleensäkin piilee myös se vaara, ettei maistajakaan pysty sanomaan, onko eines enää tuorettakaan, kun vain mausteet pilaavat makuaistin.
- aina vanhat
myymättä jääneet lihaklöntit marinoidaan ja grillataan ja syötetään vielä lämpiminä.
- voi ei
eikö se riitä että lapset vinisee kouluruuasta, pitääkö jo aikuistenkin alkaa naukumaan samasta
asiasta ?
Ei tällä palstalla ole mitään järkeä...- Sen välttämiseksi
Ei ihan. Ne tekivät siksi päiväksi parempaa ruokaa kuin tavallisesti, ettei aikuiset tiedä mitä kouluruoka oikeasti on.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1771610
Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.106832En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58735Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset203608- 129581
- 48556
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus50538- 37526
Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä15510Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo60502