Hei
En pyydä neuvoja. Mutta jos sinä tunnet parin.. olet ehkä itsekin osapuolena liitossa jonka alku on ollut jotain muuta kuin hurmaa ja kiihkoa, ennemminkin pari on todennut toisen vastaavan jotain hakemaansa ja he vain päättivät pistää hynttyyt yhteen koska se on järkevää tai koska sille ei ollut esteitäkään tai koska sillä tavoin he pääsivät paremmin päämääriään kohti. Onko tämmöisen alun saaneet liitot mitenkä kestäviä? Voiko rakkaus tulla hiljalleen? Onko rakkaus sitten niin kaamean kaikkivoipaa ettei mikään muu saa mitään toimimaan?
Huomaan olevani tällaisen suhteen alussa nyt. En vielä ole varma miten pitkälle haluan edetä. Mutta mieheni on valmis kulkemaan tien loppuun saakka.
En pyydä neuvoja. Mutta jos sinä tunnet parin.. olet ehkä itsekin osapuolena liitossa jonka alku on ollut jotain muuta kuin hurmaa ja kiihkoa, ennemminkin pari on todennut toisen vastaavan jotain hakemaansa ja he vain päättivät pistää hynttyyt yhteen koska se on järkevää tai koska sille ei ollut esteitäkään tai koska sillä tavoin he pääsivät paremmin päämääriään kohti. Onko tämmöisen alun saaneet liitot mitenkä kestäviä? Voiko rakkaus tulla hiljalleen? Onko rakkaus sitten niin kaamean kaikkivoipaa ettei mikään muu saa mitään toimimaan?
Huomaan olevani tällaisen suhteen alussa nyt. En vielä ole varma miten pitkälle haluan edetä. Mutta mieheni on valmis kulkemaan tien loppuun saakka.
Vastaukset 14
Vanhimmat
hyvin eri tavalla.
Nyt kannattaa muistuttaa että ensihuuman lisäksi on olemassa muutakin kuin puhdas järkiliitto.
Itseasiassa varsin monilla pitkään yhdessä olevilla ei ole välttämättä niin voimakas ensihuuma vaan enemmänkin lämpöisiä tuntemuksia toisesta jotka kehittyvät sitten vähitellen voimakkaammaksi.
Joten ei syytä huoleen. Täysin eri asia on jos ei tunne yhtään mitään toista kohtaan tai yhdessä olo ei herätä mitään haluja ja tunteita.
Valitettavasti vaikuttaa siltä että ihmisillä noiden laimeampien tunteiden tunnistaminen ja kehittäminen on nykyään hakusessaan ja ihmiset odottavat voimakasta ensilatausta tai sitten toteavat yks kantaan etteikö muka "rakkautta olisi" tai että kaikki perustuu järjelle.
Hurma ja kiihko ei kestä yleensä pitkään ja lopulta monilla on edessä tuo ihan sama. Kyllä kannattaa enemmän nähdä että ylipäätään löytyy jotain tunteita toista kohtaan ja siitä jatkaa. Lopulta se on jokaisen omakohtaisessa päätännässä minkä kohtaa tärkeäksi.
Kysympä vain tämän: kumpi on tärkeämpää:
Se että kokee voimakkaan ensihuuman ja suhde kestää vain vähän aikaa vai että kokee tasaisempia tunteita ensihuuman jäädessä vähemmäksi ja suhde kestää pitkään?
Osalle ensihuumasta on tullut suorastaan pakkomielle. He etsivätkin enemmän rakastumisen kokemusta kuin toisen ihmisen rakastamista ja sen kokemista.
Mutta jos et tunne mitään ja kaikki on tapahtunut vertailemalla papereita sovitteko yhteen vai ette niin en suosittele asiaa. Eihän tuolla perusteella voi varsinaisesti ystävyyttäkään rakentaa.
Kysymys on että välitätkö tästä ihmisestä todella paljon, et pelkästään omien halujesi tai toisen halujen kohteena ja tyydyttäjänä vaan myös hänen kohtalostaan?
Osalta ihmisiltä näyttää unohtuneen mihin pitkäaikainen suhde perustuu sekä nuo aluksi vähäisemmät mutta pitemmällä aikavälillä voimakkaatkin tuntemukset (kuten kiintymys) ovat tulleet toisarvoisiksi etsiessä sitä joka ehkä saa nyt sukat pyörimään jalassa mutta josta muuhun elämiseen yhdessä ei ole.
Paras suhde muokkautuu mielestäni kuitenkin kun suhde alkaa hitaasti. Niin että välillä ehtii kaivata ja ikävöidä toista. Jos liian nopeasti alkaa tiivis suhde ja hynttyyt yhteen niin silloin ei ehdi kaivata toista lainkaan..
Kysyt kumpi on parempi voimakas ensihuuma ja suhteen kestäminen vain vähän aikaa sen jälkeen vai tasaisempia tunteita ensihuuman jäädessä vähäisemmäksi ja suhde kestää pitkään.
Vastaus on, että kaikkein ihaninta on voimakas ensihuuma ja sen jälkeen pitkään kestävä rakkaussuhde.
Antaa suhteen kuitenkin kehittyä alkuun rauhassa, siis niinkutsuttu hidas eteneminen ettei pala liian nopeasti loppuun.
Mun kaveri on tällases "järkisuhteessa" ja on älyttömän kiinnostunut muista miehistä. Melkein oudolta tuntuu, kun hän viimeksi ilmoitti suoraan, että haluaa myös ehdottomasti kutsun kun mulle tulee eräs mies käymään ja vastaavia juttuja on muitakin. Mä täs juuri mietin, että kun ei ole rakastunut, niin etsii silti sitä tunnetta jostain.
Suhteessa he ovat kuin kaverit, tuntuu riittävän heille nyt. Mutta se toisista kiinnostuminen on siellä kuitenkin aika erikoista. Tai toisaalta ihan luontevaa, jos ajattelee, ettei ole siitä omasta miehestä kovin kiinnostunut.
että ennemmin tai myöhemmin tuollainen suhde kaatuu, se voi tapahtua nopeasti tai vuosien päästä, mutta kuitenkin. Toki rakkaus voi tulla sellaiseen suhteeseen mutta luulisin että se on enemmän sellaista rakkautta jota tuntee ketä tahansa kohtaan jonka on kauan tuntenut, ei miehen ja naisen välistä. Ja kannattaisi ehkä miettiä kaksi kertaa jos tosiaankaan et ole edes varma miten pitkälle haluat edetä. Kyllä se alkuhuuma vaan on aika tärkeää parisuhteen alussa.
"Ja kannattaisi ehkä miettiä kaksi kertaa jos tosiaankaan et ole edes varma miten pitkälle haluat edetä."
Ihan niinkuin olisin säntäämässä suinpäin johonkin sen kummemmin miettimättä. En todellakaan. Olen tehnyt paljon aivotyöskentelyä tämän suhteen eteen. En missään vaiheessa ole sanonut etten tunne mitään tätä miestä kohtaan, mutta huomaan monesti puoltavani suhdetta lauseilla joihin kuuluu sanat "on järkevämpää" tai "on käytännöllisempää" tai muutoin viittaavani siihen että yhteis elämämme ajaa molempien etuja kun ottaa huomioon mitä me kumpakin tahdomme elämältämme. Kavahdan noita sanoja tietyssä mielessä. Ehkä siksikin kun ei ole semmoista valtavaa tunnetta toista kohtaan.. rakastumista joka veisi jalat alta.. En koe kärsiväni kun olemme viikot erossa ja tapaamme vain viikonloppuisin. Joskus tuntuu jopa että viikonloppu tulee turhankin tiuhaan.. en siis välittäisi istua bussissa vähän väliä sitä matkaa..
Ja palatakseni siihen mitä kysyinkin.. ja mitä sinäkin sivusit.. Voiko rakkaus tulla jälkeenpäin hiljalleen? Naapurini on kauan sitten kertonut että heidän suhteensa alkoi ihan käytännöllisistä syistä naisen muuttaessa miehen luo karkuun entistä aviomiestään. He eivät sen kummemmin rakastaneet toisiaan silloin, mutta ajan kanssa he ovat kasvaneet yhteen ja rakastavat toisiaan tänäpäivänä (noin 20 vuotta tästä yhteenmuutosta) todella paljon ja heillä on varsin hyvä suhde keskenään. Toivoisin kuulevani onko muitakin vastaavia? Onko ihmisiä jotka ovat päätyneet yhteen syystä tai toisesta ja ovat kuitenkin onnellisesti yhdessä. Tiedän arkea mainiosti sietävänä ihmisenä ettei se arkinen rakkaus ole ilotulitusta ja shamppanjaa päivästä toiseen, ja voin ehkä siksikin helposti kuvitella itseni ja mieheni yhteiselämän varsin hyvänä.. vaikkei mun jalkojani olekaan viety. Vaikken olekkaan tuntenut suurta eron tuskaa. Vaikken koskaan koe suunnatonta kaipuuta viikolla enkä suunnatonta riemua tavatessamme taas. Hänen kanssaan on hyvä olla. Hän on hyvä mies, ja hänessä on suunnilleen kaikki ne ominaisuudet joita pidän välttämättömänä omassa puolisossani. Samoin hän on äärettömän tyytyväinen minuun, ja tiedän oikein hyvin etten ole maailman helpoin ihminen joten minulle tämä merkitsee paljon.
Miksi sitten vielä odotan ja arkailen antaa palaa.. Edellinen liittoni on päättynyt siihen kun aviomieheni ilmoitti kuin tyhjästä ettei ole milloinkaan rakastanut minua ja että hän lähtee nyt. Meidän suhteemme oli minun omasta mielestäni varsin hyvä, ei ilotulituksia, mutta turvallinen, tarkoituksensa ajava, turvallinen, arkinen, tavallinen. Entinen mieheni tosin ei ole hyvä sietämään tavallista arkea lainkaan. Kaiken pitäisi olla mahtavaa ja superlatiivista. Yritän vain oppia läksyäni menneestä. Yritän nähdä tulevaisuuteen ja sitä auttaisi jos vähän tietäisi onko ylipäätään järkeä vaatia niitä superlatiiveja kun olen lasteni kanssa kotona ja arkielämä kaikkine haasteineen on jo omiaan viemään energiat miinukselle ja nyt vielä matkustan pitkää matkaa tavatakseni tätä uutta miestä, jolla tuntuu olevan kuviot jo selvänä ja jonkin asteinen kiire päästä eteenpäin yhteisen katon alle.
suhteeseen alkaa, mut en mä usko että se kauaa tulee kestämään. Jossain vaiheessa toinen saattaa ihastua johonkuhun toiseen tai sitten muuten vaan motivaatio tuollaiseen loppuu, tulee riitoja ym.
Itselläni ainakin nimenomaan se ihastuksen tunne alussa on se mikä saa ponnistelemaan toisen eteen ja jaksaa nähdä vaivaa kuten kulkea busseilla ym. Jos sitä ihastusta ei ole, en pitemmän päälle jaksa tehdä sellaista. Ja sitten suhteen jatkuessa tuon ihastuksen korvaa pikkuhiljaa kiintymys ja rakkaus ym. Mutta pelkillä järkiperusteilla en usko että suhde kauaa voi kestää.
Mä kans kuitenkin sen verran uskon rakkauteen, että hirvittää se, että mitäs sitten kun se jalat alta tunne tulee, siinä on paha miettiä käytännöllisyyttä kun rakastuu kunnolla ja tosissaan. Ja se voi olla teistä kumpi vain, jolle se saattaa tapahtua. Toisaalta suhteista, joissa ei ole mitään varsinaista vikaa, ei niin vain ole helppo lopetta, kun ei ole "järkevää ja käytännöllistä syytä". Toisaalta suhde voi olla kulissisuhde, kaikki on niin järkevää ja hyvännäköistä, ei ole ongelmia ja linnut laulaa, mutta todellista rakkautta niissä pystyssä pidettävien kulissien välissä ei välttämättä ole, vaikka niitä olisikin mukava kannatella.
Mä jotenkin ajattelen, ettei tosi rakkaus ole pelkästään mukava tunne, siinä joutuu antamaan itsestäänkin niin paljon, enemmän kuin kellekkään muulle. Ehkä joskus se sattuukin ja helposti joutuu haavoitetuksi, saattaa olla pelkojakin jos on jotain arvokasta. Siksi mä en oikein usko hymistelysuhteeseen loppujen lopuksi, jos ei tunnu arvokkaalta tai korvaamattomalta.
On niin helppo ratkaisu odotella tilanteessa, mikä menettelee. Ehkä tuo punnitsee sun uskon oikeaan rakkauteen.
Kyllä minäkin uskon kiintymyssuhteisiin, kiintyähän voi keneen vaan, mutta rakastua ei voi.
se, miten näillä palstoilla vannotaan ensihuuman nimiin niin lujaa! sehän nimenomaan on se, joka ei kestä! taitaa olla tätä nykyajan kertakäyttökulttuuria, ensihuumaa yhden kanssa, ja kun se loppuu, niin ensihuumaa seuraavan kanssa.. surullisia ovat teidän juttunne. rakkaus ja rakastaminen on jotain ihan muuta.
laimeasti alkaneessa liitossa. Ajattelin silloin alussa järjellä mutta nyt kun suhde on jäänyt taakse niin haluan seuraavaan suhteeseen ihmisen kanssa johon hullaannun. Katsotaan nyt tuleeko sitä seuraavaa suhdetta koskaan.
Eipä taida kaikki liitot alkaakaan suuresta ensihuumasta.
ja alkuhuumaa ei kannata ottaa tosissaan mistään suuresta rakkaudesta joka kestää verrattuna "järkevämpään" tai "laimeampaan" suhteen aloittamiseen.
Osa saa odottaa tuollaista loppuikänsä hautaan saakka tai sitten se tulee vastaan, kestää kaksi kuukautta ja loppu on pelkkää tappelua tai sitten huomataan ettei mitään yhteistä ole paitsi se ensihuuma.
Olkaa realisteja myös siinä ensihuuman ajattelussa.
kokenut sen alkuhuuman.. Ja tähän mennessä ei ole edes kymmentä avioliittovuotta takana. Eli ei ole huuma vienyt elämässä eteenpäin. Toisaalta suhdetta ei voi pitää yllä yksin. Eli vaikka minä olisinkin halunnut jaktaa lasteni isän kanssa hamaaan hautaan (ja kuka tietää siitäkin eteenpäin) niin hän ei sitä halunnut. Rakastin häntä, vaan hän ei minua.. alkuhuumista huolimatta.
Koen olevani myös sen verran lojaali tekemilleni päätöksille etten todella usko päästäväni mahdolliseksi tilannetta jossa rakastuisin palavasti johonkuhun toiseen kuin omaan siippaani. Kokemusta myös ajalta jolloin lähestulkoon vihasin ja pelkäsin kummppaniani, enkä silloinkaan katsellut liiton ulkopuolisia. Minusta kun vain ei ole oikein rikkoa valojaan toistakohtaan oli hän luottamuksen arvoinen tai ei. Kysymys ei ole sen toisen ihmisen hyvyydesta vaan itseni. Kun ero on selvä voi sitten luvan kanssa katsella vaikka ja kuinka. Kyllä sitä pitää ihmisessä sen verran olla kutia ettei haikaile enempää kuin kerralla kykenee kantamaan. Yksi liitto kerrallaan.
Olen siis äärimmäisen järkipohjainen nainen. :) Tunnustan. Tiedän eläväni hyvin pitkälle järkiperustein, sillä siten tuntuu pääsevän pidemmälle ja vähemmillä kolhuilla. Toki intuitiivisuus on voimakkaana kuviossa, mutta ilman valtavia tunnekuohuja. (siis ei ilman tunnetta vaan ilman kuohuja) Osaan rakastaa. Syvästi lämpimästi ja tasaisesti. Ja tässä nyt taas istun ja mietin tuleeko tuo tunne mukaan myöhemmin suhteeseemme tämän mieheni kanssa vaiko eikö. Tunnumme olevan jonkinlaisia sielunpuolikkaita jotka muodostavat varsin yhtenäisen kokonaisuuden. Tänäänkin hän luonteensa mukaisesti räiskähteli puhelimessa ja sain hänet rauhalliseksi vain muutamassa minutissa, jota hän ihmetteli ääneen minulle kehuen minua ihmeelliseksi naiseksi. Pidän näistä hetkistä, ne tuntuvat osoittavan minulle että olen sellainen nainen jollaisen hän tarvitsee, ja vielä useammin saan "todisteita" siitä että hän on juuri sellainen mies jollaisen minä (aikanaan) tarvitsen vierelleni. (Miksikö aikanaan.. koska mulla ei ole mikään kiire mihinkään suhteeseen nyt.. olin ihan tyytyväinen elämääni vain lasten kanssa.. tässäkin pyörityksessä on aivan riittävästi tekemistä ilman uuden suhteen pähkäilyitä.. ja kun valmiiseen kattaukseen ei parisuhdeasioissa koskaan pääse, vaan uuden ihmisen kanssa on aina aloitettava alusta.. aivan kuten ateriaa varten on porkkanat ensin ostettava.. pestävä.. kuorittava, keitettävä.. )
No.. ainakin sain lisää aikaa miettiä omia kiemuroitani kun hän tänään vakuutti minulle ettei halua kiirehtiä jos sen uhkana on menettää minut kokonaan. Minä en tahdo edetä aivan samaa vauhtia kuin hän. Haluan nähdä ensin onko toiveita yhteisestä onnesta, ennenkuin "pistän uusioperheen pystyyn". Haluan jonkinlaisen takeen siitä etten tee kardinaalivirhettä ja pistä samalla lapsianikin kärsimään.
Noniin.. nyt töihin.. Kiitän vastauksista ja saa niitä edelleen lähetellä. Luen kaiken .. joskin voimakkaasti arvioiden sanojen painoarvoa.
Hyvää viikonjatkoa
tietää mihin elämä vie.
lukiessani sun tarinaa niin nousi esiin se ajatus että jos pitää kysyä täältä palstalta vinkkejä, neuvoja kokemuksia asiaan niin se kertoo ettei teidän suhde ole välttämättä kovin hyvällä pohjalla.
En tarkoita mitenkään pahalla mutta esimerksiksi itselläni on nyt suhde alussa enkä mitenkään kyseenalaista sitä, mielelläni lähden ajamaan vaikka kahdelta yöllä miehen luokse jos se on ainut mahdollisuus tavata. Olen silti jalat maassa ja järki päässä enkä ole vielä yltiöpäisen rakastunut mutta silti tunnen suurta lämpöä ja intohimoa miestä kohtaan ja myös hän minua.
Joka kerta kun näemme niin olemme innoissamme ja riemuissaan kun toinen on vierellä.
Itselläni on takana pitkä sinkkuilu (lähes 4 v) ja en ole kokenut mitään vastaavaa kuin nyt ja aiemmin kauheesti mietin ja punnitsin asioita ja veivasin suhdetta päässäni, nyt asiat menee vaan omalla painollaan joten tälläisestä kai voi päätellä että toinen on "se oikea", jos liikaa kyseenalaistaa ja miettii niin ehkä se ei ole sitten "se oikea..
Tässä tälläisiä ajatuksia...
Itseolen tapaillut nyt nelisen kuukautta miestä. Hän on kovin ihastunut minuun, minä pidän hänestä. En voi sanoa olevani kovin ihastunut, mutta pidän ihmisestä, meillä on ihan kivaa yhdessä. En koe, että voisin ajatella miehestä "wau", mutta ajattelen että miehen kanssa voin päästä sinne mihin haluan, saada perheen. Mies ei minua jättäisi koskaan, hän on rauhallinen ja turvallinen, hieman tylsäkin.
Itse hieman kaipaan tosin hullaantumisen tunnetta. Tosin aikaisemmin en aina ole tiennyt, olenko ihastunut siihen ihastumisen tunteeseen vaiko oikeasti ihmiseen.
En tiedä mitä teen... Jatkanko tapailua? Mies menee rikki, jos jätän hänet. Tosin en sitä mieti. Jotenkin fiilikseni sanoo, että tapailua kannattaisi jatkaa.
Mitä mieltä te olette?
enemmän kuin miestä itseään?
Sinäkö et sitten ole tylsä?