Missä suunnassa maapallolta katsottuna on menneisyys, alkuräjähdys?
Missä suunnassa?
makau
8346
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Joka suunnassa. Nykyteorian mukaan alkuräjähdys ei tapahtunut tiettynä hetkenä tietyssä paikassa, vaan alkuräjähdys loi sekä ajan että avaruuden energian ja massan lisäksi.
Jos oletettaisiin maailmankaikkeuden eri puolilla asuvien kolmen sivilisaation tieteilijöiden laskeneen oman näkyvän kaikkeutensa osien liikeratojen perusteella vektorin, jonka alkupäästä kaikki alkoi, niin nämä kolme vektoria eivät luultavasti ikinä risteäisi, osoittaen alkuräjähdyksen paikkaa.
Fysiikka ei enää ole mitään marmorikuulien sinkoilun seuraamista. ;)
Näin vähän epäilinkin, mutta kun....nyt ollaan taas lähettämässä avaruuteen entistäkin tehokkaampaa kameraa. Sen avulla päästään entistäkin syvemmälle avaruuteen/menneisyyteen, kuinka lähelle alkuräjähdystä päästäänkään. Mutta, jos tuossa kamerassa olisi putki ja peilit samanaikaisesti myös vastakkaiseen suuntaan, päästäisiinkö sielläkin yhtä lähelle alkuräjähdystä?
En tiedä, liittyykö tähän myös avaruuden kohinat ja säteilyt, mitä niitä on. Ovatko ne samoja joka suunnassa?
on seuraavanlainen.
Kuvittele että olet nyt alkuräjähdyksen pisteessä ja hetkessä. Maailmankaikkeus alkaa laajeta NYT.
Sinä et suinkaan ole sitä pistettä isompi, vaan olisit ihan yhtä pieni ihminen maailmankaikkeudessa silloin kun olet nytkin.
Sinä et huomaisi sitä laajenemista silmämääräisesti, vaikka se tapahtuisi valtavalla nopeudella koska valo ilmestyisi sinulle kuitenkin ihan samalla nopeudella kuin se nytkin ilmestyy ja koska maailmankaikkeus laajenee valonnopeudella.
Ainoa mistä sinä sen laajenemisen voisit huomata, olisi sellainen että menneisyyden kappaleet jotka loittonisivat sinusta vauhdikkaammin poispäin olisivat punertavampia.
Kuten huomaat, jos olet kuvitellut oikein, sillä ei olisi mitään merkitystä että missä se alkuräjähdyksen piste on, koska sitä ei ole olemassakaan.
No niin, ajattelehan sitten seuraavaa. Sinulle rakennetaan täällä maassa oikein tehokas kuvitteellinen avaruusalus jolla pääsee järjettömän nopeaa, eli nopeampaa kuin valo. Jos tuolla aluksella matkaisit silmänräpäyksessä nyt näkyvän maailmankaikkeuden reunalle, et huomaisi mitään reunaa, vaan avaruus olisi ympärilläsi kaartunut siten että olisit edelleenkin pallon sisällä ja toiset kappaleet sinusta kauempana ja historiallisesti vanhempia kuin sinun vieressä kelluvat kappaleet.
Eli sen maailmankaikkeuden reunalla olevan galaksilaisen mielestä Maapallo (jota hän ei vielä pitkään pitkään aikaan näe valon hitauden vuoksi) ajattelisi että onpas tuo linnunrata alkutekijöissään, varmaankin ihan vasta syntynyt alkuräjähdyksen jälkitilassa.
Jos sinulla olisi sellainen avaruusalus joka voisi tuon matkan tehdäkin, niin se aiheuttaisi muutaman pahan ongelman. Ensinnäkin, se hetki kun sinä saavut sinne kaukaiseen maailmankaikkeuden reunamilla olevalle galaksille, olisi täällä maassa aika mennyt eteenpän järjettömän paljon. Jos tekisit sen matkan ja tulisit vielä sitten takaisn maapallolle, olisi tässä paikassa todennäköisesti pilkkosen pimeää ja hyvin kylmää, eikä edes avaruuden taustasäteilyä olisi minkään vertaa. Sillä hetkellä kun hyppäisit valonnopeuteen, historia ympärilläsi liikkuisi koko ajan eteenpäin, sinun pysyessäsi historiallisesti täysin liikkumattomana. Sinun ympärilläsi olisi pysähtymisen hetkellä pelkkä kuollut maailmankaikkes jossa ei olisi enää tähtiä eikä mitään.
Joten kehotan miettimään kahdesti että kannattaako tosiaan astronautiksi tässä maailmassa ruveta, vittu on sitä helpompiakin tapoja hankkia leipää pöytään!
Hyvä näin...Entäpä, kun se alkunyrjähdys on tapahtunut ja avaruus on lähtenyt laajenemaan joka suuntaan, mitä sinne keskelle jää, tyhjääkö, ja laajeneeko se tyhjyys?
realimaailman suhteen.
meidän avaruudesamme räjähdys sinkoaa materiaa tai energiaa keskipisteestä pois päin.
BB:ssä itse tila alkoi laajentua. Itse kuvittelen niin, etteä kaikkien syntyneiden tai syntymässä olevien partikkelien tai energiaaaltojen keskinäinen etäisyys alkoi kasvaa. Ei ollut "keskipistettä" vaan jokainen partikkeli näki olevansa "keskipisteessä" johon nähden kaikki muu "olevainen" etääntyi.
missä olet on juuri se keskipiste.
Koko tila ja samalla myös aika alkoi laajeta, joten ei ole erityistä alkupistettä tai päätepistettä, vaan jos hyppäät sillä järjettömällä avaruusaluksella hyppyjä pitkin maailmankaikkeutta, ovat ne jokainen avaruuden alkupiste.
Joku puhuu kartiosta ja se onkin ihan hyvä analogia, mutta sekään ei anna kuvaa normaalille ihmiselle joka ei ole käsittänyt tätä asiaa, vaan saa ihmisen ajattelemaan että alkupiste on todellakin jossain. Mutta näinhän ei ole.
Se kartio mikä laajenee, on aika eikä tila. Ja koska se ei ole tila, niin silloin alkupiste on ihan missä tahansa, lähtihän se kartio laajenemaan nimenomaan pisteestä, ei esimerkiksi kuutiosta tai muusta tilakappaleesta.
Piste kun on siitä jännä ettei sillä ole minkäänlaista ulottuvuutta, ei edes aikaulottuvuutta.
näyttää avaruus laajenevan samalla tavalla edettäessä tarkastelupisteestä etäämmäs. Toisin sanoen tarkastelualueemme on niin suppea ja laajeneminen tasaista, ettei sen antamien vihjeiden perusteella pysty sanomaan asiasta mitään.
Sen ymmärtää, että jos kaikki aine on ollut alunperin samassa pisteessä, maailmankaikkeuden keskusta on tosiaan Valtaojan nenänpäässä. Mutta sitä on vaikeampi ymmärtää, että tuo Valtaojan nenänpää on vieläkin siellä keskipisteessä.