Siikacarpaccio ym.

Täräytin tuossa jääkaappiin huomiseksi carpaccion siiasta kolmelle.

Tarvikkeet:

-Puolen kilon siika
-Suolaa
-Sokeria
-Sitruunaa
-Shalottisipuli
-Ruohosipulia
-Mustapippuria
-Oliiviöljyä

Kala fileiksi ja pinsetillä ruodot pois. Lautasille kevyesti oliiviöljyä. Kalasta ohuen ohuita siivuja terävällä veitsellä. Asetellaan lautaselle litteäksi(2/3 filettä per syöjä). Päälle suolaa myllystä. Hienoa mustapippuria kevyesti myös myllystä. Vajaa ruokalusikallinen hienoa sokeria per annos. Pienehkö shalottisipuli hyvin pieneksi silpuksi, levitellään kalojen päälle. Samoin pieni kourallinen ruohosipulia. Annoksille yhteensa vajaa yhden sitruunan mehu. Lisänä vielä roiskaukset oliiviöljyä. Kelmu päälle ja jääkaappiin huomista odottelemaan.

Pääruuaksi sitten uunista kanan rintaleikkeitä valkosipuli-sitruunamarinadissa (luut poistettu) täytettynä pinaatti-jättiraputahnalla.
Lisukkeena riisipaakut, jotka kostutetaan ennen tarjoilua kanoista tihkuneesta nesteestä ja kuivasta siideristä kiehautetulla kastikkeella. Lautasella lisäksi höyrytettyjä papuja voisulassa...
0451
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


_J_ kirjoitti:

Täräytin tuossa jääkaappiin huomiseksi carpaccion siiasta kolmelle.

Tarvikkeet:

-Puolen kilon siika
-Suolaa
-Sokeria
-Sitruunaa
-Shalottisipuli
-Ruohosipulia
-Mustapippuria
-Oliiviöljyä

Kala fileiksi ja pinsetillä ruodot pois. Lautasille kevyesti oliiviöljyä. Kalasta ohuen ohuita siivuja terävällä veitsellä. Asetellaan lautaselle litteäksi(2/3 filettä per syöjä). Päälle suolaa myllystä. Hienoa mustapippuria kevyesti myös myllystä. Vajaa ruokalusikallinen hienoa sokeria per annos. Pienehkö shalottisipuli hyvin pieneksi silpuksi, levitellään kalojen päälle. Samoin pieni kourallinen ruohosipulia. Annoksille yhteensa vajaa yhden sitruunan mehu. Lisänä vielä roiskaukset oliiviöljyä. Kelmu päälle ja jääkaappiin huomista odottelemaan.

Pääruuaksi sitten uunista kanan rintaleikkeitä valkosipuli-sitruunamarinadissa (luut poistettu) täytettynä pinaatti-jättiraputahnalla.
Lisukkeena riisipaakut, jotka kostutetaan ennen tarjoilua kanoista tihkuneesta nesteestä ja kuivasta siideristä kiehautetulla kastikkeella. Lautasella lisäksi höyrytettyjä papuja voisulassa...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu