Miksi kirje YK:lle kirjoitus ei vaikuta

Yksi syy on... ainakin se että lakimiehet on fundamenttalistisen porvari taustan omaavia.

Toinen syy on... köyhillä ja sorretuilla ei ole omaa asianajajaa tai varoja yksityiseen lakimieheen.

Jopa yhden kotimaisen ihmisoikeusasioihin perehtyneen järjestön "ihmisoikeusliiton" johtaja on ollut vihreiden 2003 ja kokoomuksen 2007 eduskuntavaalien listoilla joten aatteelista idologiaa on turha epäillä, vaikka järjestö kertoo olevansa poliittisesti (ja uskonollisesti) sitoutumaton järjestö.

Nyt vanhankansan sanoisi "pukki kaalimaan vartijana".
10374
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Tiettävästi ei mikään virallinen taho ole kiistänyt kirjeessä YK:lle mainittuja tosiasioita. Eli vainenminen on kai tulkittava myöntämisen merkiksi.
Mitään korjauksia asiaan ei kuitenkaan tapahdu.

Tuo "vaikeneminen on myöntämisen merkki"; vanha sananlasku joka pitäisi ottaa käyttöön myös työnhaussa. Mitähän tapahtuisi kun kaikki jotka on hakeneet työpaikkaa eivätkä ole saaneet vastausta menisivät töihin!!

Äänestä
  • Kukaan asiallinen päättäjä ja asianajaja ei tuollaiselle asenteelliselle typeryydelle korvaa lotkauta. Sopii jo ryhdistäytyä työkelpoisuuteen hyvien työllisyystoimien avulla, jotka ovat auttaneet tosi monia työllistymään.

    Äänestä

  • Eipä ole puhelin soinut.

    Täytynee huomenna soitella pomolle itse ja sanoa, että etsiskelen uusia haasteita muualta.

    Mutta mikään kaalepin duuni homppelisaunan vakiokalusteena ei kiinnosta.

    Äänestä

  • kaaleppi kirjoitti:

    Kukaan asiallinen päättäjä ja asianajaja ei tuollaiselle asenteelliselle typeryydelle korvaa lotkauta. Sopii jo ryhdistäytyä työkelpoisuuteen hyvien työllisyystoimien avulla, jotka ovat auttaneet tosi monia työllistymään.

    >Kukaan asiallinen päättäjä ja asianajaja ei tuollaiselle asenteelliselle typeryydelle korvaa lotkauta.

    Ai asenteelliselle? No OK, osoitapa kirjeestä yksikin paikkaansapitämätön kohta.

    Äänestä

  • ...Kaalepilta kirjoitti:

    >Kukaan asiallinen päättäjä ja asianajaja ei tuollaiselle asenteelliselle typeryydelle korvaa lotkauta.

    Ai asenteelliselle? No OK, osoitapa kirjeestä yksikin paikkaansapitämätön kohta.

    Jo alussa sepustetaan jostain "orjatyöstä" vaikka suomessa on orjuuttaminen kielletty ja kansainvälisin sopimuksinkin se oikein vahvistettu.

    Sosiaali- ja työllistämispalvelut ovat auttaneet monia työelämään ja palveluita on monipuolisesti saatavissa. Vieläpä oikein henkilökohtaisesti aktivointia, valmennusta, työelämään ohjausta ja auttamista esim. työvoiman palvelukeskuksissa.

    Äänestä

  • Se kävi selväksi siinä kirjeessä.

    Myös kansanedustajia koskeva asia , saa heidät hiljaiseksi.

    Äänestä

  • kaaleppi kirjoitti:

    Jo alussa sepustetaan jostain "orjatyöstä" vaikka suomessa on orjuuttaminen kielletty ja kansainvälisin sopimuksinkin se oikein vahvistettu.

    Sosiaali- ja työllistämispalvelut ovat auttaneet monia työelämään ja palveluita on monipuolisesti saatavissa. Vieläpä oikein henkilökohtaisesti aktivointia, valmennusta, työelämään ohjausta ja auttamista esim. työvoiman palvelukeskuksissa.

    Millon alat kaaleppi tajuta että teoria ja käytäntö ovat kaksi eri asiaa.

    "suomessa on orjuuttaminen kielletty ja kansainvälisin sopimuksinkin se oikein vahvistettu."
    Niin on murhat ja muutkin rikokset mutta silti niitä tapahtuu, samoin orjuuttamista. Ja kun tuo orjuuttaminen on valtiovallan erityisessä suojeluksessa tapahtuvaa ja vaikka on todistajia kymmeniä jopa satoja tuhansia niin vaikea on noita orjuuttajia saada oikeuteen. Mitä härskimpi rikos sen vaikeempaa se on.

    "henkilökohtaisesti aktivointia, valmennusta, työelämään ohjausta ja auttamista"
    Tällä palstalla on paljon juttua noista työvoiman palvelukeskuksista ja siitä mitä siellä OIKEESTI tapahtuu ja millaista tuo "auttaminen" on.
    "Työstä ei makseta palkkaa, koska sitä virallisesti kutsutaan joko kuntoutukseksi, valmennukseksi, työssäoppimiseksi tai harjoitteluksi. Kyseessä on kuitenkin aivan normaali, aito ja työllistäjälle tulosta tuottava työskentely."
    Eli noin se menee.

    Ei noihin orjatöihin voi enää Suomesta käsin puuttua vaan johonkin kansainväliseen tuomioistuimeen tuo juttu on saatava. Ja toivon ja uskon että se vielä ennemmin tai myöhemmin tapahtuu.

    Äänestä

  • kaaleppi kirjoitti:

    Jo alussa sepustetaan jostain "orjatyöstä" vaikka suomessa on orjuuttaminen kielletty ja kansainvälisin sopimuksinkin se oikein vahvistettu.

    Sosiaali- ja työllistämispalvelut ovat auttaneet monia työelämään ja palveluita on monipuolisesti saatavissa. Vieläpä oikein henkilökohtaisesti aktivointia, valmennusta, työelämään ohjausta ja auttamista esim. työvoiman palvelukeskuksissa.

    >Jo alussa sepustetaan jostain "orjatyöstä"

    Tuollaisillako eväillä sinä näitä keskusteluja käyt? "Sepustetaan jotain". Mitähän?

    Kirjoituksessa ei kertaakaan mainita mitään orjuudesta, orjista, orjatyöstä tai orjatyölaista.

    Voisikohan jonkinlaisena keskustelun perusperiaatteena pitää sitä, että tietää edes jotain arvostelemastaan aiheesta? Tuollaisia Kaalepin nollatason mutukirjoituksia on netissä jo ihan tarpeeksi.

    Koeta nyt edes pikkaisen skarpata.

    Äänestä

Asian puitteessa oli suotava perustaa köyhien ihmisoikeuksia ajava järjestö.

Se kertomasi "Ihmisoikeusliitto" ei sitä tee.

Asia ei poistu eikä vanhe, vaan tulee muistumaan kansakunan mielessä pitkään. Koska asia koskee varovaisen arvion mukaan jo yli 40.000 suomalaista.
Saman verran mahtuu ihmisiä helsinkin olympia stadionille.

Äänestä

...............

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

mihinkään kirjoitti:

Yksi syy on... ainakin se että lakimiehet on fundamenttalistisen porvari taustan omaavia.

Toinen syy on... köyhillä ja sorretuilla ei ole omaa asianajajaa tai varoja yksityiseen lakimieheen.

Jopa yhden kotimaisen ihmisoikeusasioihin perehtyneen järjestön "ihmisoikeusliiton" johtaja on ollut vihreiden 2003 ja kokoomuksen 2007 eduskuntavaalien listoilla joten aatteelista idologiaa on turha epäillä, vaikka järjestö kertoo olevansa poliittisesti (ja uskonollisesti) sitoutumaton järjestö.

Nyt vanhankansan sanoisi "pukki kaalimaan vartijana".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu