Koetan kertoa mahd. neutraalisti omasta kokemuksesta au pairina työskentelystä ulkomailla. Ehkä siitä on jollekin hyötyä tai vertailukohtaa.
Olin juuri yo-lakin saanut 19 vuotias ja päättänyt lähteä au pairiksi. Iso-Britannia kiinnosti. Sain erään suomalaisen välittäjän kautta yhteyden perheeseen, joka vakutti kirjeiden perusteella hyvältä. Heillä oli sillä hetkellä suom. au pair, jonka kanssa juttelin puhelimessa. Perhe asui tuolloin Lontoossa, mutta oli ostanut talon ja muutti ennen saapumistani maalle pieneen kylään Surreyn kuntaan. Minulta kysyttiin viihtyisinkö "maalla" josta kuitenkin on hyvät kulkuyhteydet junalla Lontooseen jne. En osannut kuvitella mihin jouduin.
Alueen asutus oli erittäin harvaa ja talo oli keskellä ei-mitään. Tontin rajan ohi kulki kapea, mutta äärettömän vikas tie jonka pientareella ei ollut katulyhtyjä eikä jalankulkutietä. Lähin naapuri oli kilometrien päässä. Kylän "keskusta" ts. kaksi kauppaa, pubi ja kioski oli n. 10km:n päässä. Perheellä oli kaksi autoa ja kysyinkin toista silloin tällöin lainaan, mutta auton lainaaminen oli perheelle erittäin vastentahtoista, ensin he vetosivat omiin tarpeisiinsa, sen jälkeen bensan kulumiseen. He kehottivat minua "hankkimaan ystäviä joilla on auto". Ts. olin jumissa talossa, koska välimatkat olivat pitkiä, kävellen oli vaarallista ja hidasta liikkua (pimeän tultua käytännössä mahdotonta) ja bussi kulki talon ohi satunnaisesti, monta kertaa odotin pysäkillä turhaan. Taksi tietenkin oli liian kallis kulkuneuvo säännölliseen käyttöön.
Yhdellä au pair-ystävistäni oli auto käytössään ja hän haki minua silloin tällöin ulos, mutta en tietenkään voinut jatkuvasti soitella kyytiä. Olin hirvittävän yksinäinen. Joskus otin tietoisen riskinja lähdin juna-asemalle minulle osoitetulla pyörän romulla ja ajoin 100km/h ohi suihkivien autojen uhallakin 10km:n matkan asemalle jotta pääsin tapaamaan ystäviä toisissa kylissä tai Lontooseen. Takaisin tullessa oli usein pimeä ja tuona aikana noin kaksi, kolme kertaa kuljin täysin säkkipimeässä tuon matkan kotiin... se oli ehkä pelottavin ja ahdistavin kokemus koko aikana.
Perheen 3 lasta oli suloisia ja heistä sain iloa päiviin ja hyviä muistoja au pair ajastani. Mutta perheen vanhemmat kohtelivat minua kuin palvelijaa, eivät suojelleet, varmistaneet turvallisuuttani, vaan toimivat lähes päinvastoin. Tämän lisäksi jouduin kokemaan mm. sen, että perheen isä yritti pimittää osan taskurahastani jollain kummallisella verukkeella. Yksinäisinä hetkinä soitin ystäville (englannissa) ja jossain vaiheessa perheen äiti oli tilannut puhelujen erittelyn ja kovisteli minua soittamisesta "olet nostanut luurin HETI kun me olemme lähteneet kotoa!" Hän myös kuunteli minulle tulevia puheluita, jäi rappukäytävään odottelemaan kun joku soitti minulle (satuin näkemään sen peilin kautta). He olivat ns. parempaa väkeä ja todella pitivät itseään sellaisena..
Myöhemmin sain kuulla, että perh. äiti oli haukkunut minua tyyliin "hän syö hirveästi! hän ei tee mitään" jne.. vaikka esim. siivosin yksin koko suuren monen sadan neliön talon. Kerran menin nälissäni hakemaan ruokaa ja minulle sanottiin "keitä kananmuna!" - perhe itse söi hyvin, sinä iltana täytettyjä paprikoita (jäi vain mieleen kun olin itse nälissäni). Eräänä aamuna minulle tarjottiin kahvia sanomalla "there is coffee, I'll have some first and if Paul doensn't want more you can have the leftovers". Masentavaa... ja sitähän se oli, olin yksinäinen, allapäin ja onneton.
Mieti tarkkaan kun valitset perhettä - kysy kulkuneuvot / aikataulut ym. tarkkaan - mustaa valkoisella! Jos välimatka joka paikkaan on pitkä ja vaikea ei hieno talo, tenniskenttä ja uima-allas lämmitä paljoa. Nim. kokemusta on.
Vastaan mielellään lisäkysymyksiin, oli ihana kertoa tästä näin seikkaperäisesti, se jotenkin auttoi :)
Olin juuri yo-lakin saanut 19 vuotias ja päättänyt lähteä au pairiksi. Iso-Britannia kiinnosti. Sain erään suomalaisen välittäjän kautta yhteyden perheeseen, joka vakutti kirjeiden perusteella hyvältä. Heillä oli sillä hetkellä suom. au pair, jonka kanssa juttelin puhelimessa. Perhe asui tuolloin Lontoossa, mutta oli ostanut talon ja muutti ennen saapumistani maalle pieneen kylään Surreyn kuntaan. Minulta kysyttiin viihtyisinkö "maalla" josta kuitenkin on hyvät kulkuyhteydet junalla Lontooseen jne. En osannut kuvitella mihin jouduin.
Alueen asutus oli erittäin harvaa ja talo oli keskellä ei-mitään. Tontin rajan ohi kulki kapea, mutta äärettömän vikas tie jonka pientareella ei ollut katulyhtyjä eikä jalankulkutietä. Lähin naapuri oli kilometrien päässä. Kylän "keskusta" ts. kaksi kauppaa, pubi ja kioski oli n. 10km:n päässä. Perheellä oli kaksi autoa ja kysyinkin toista silloin tällöin lainaan, mutta auton lainaaminen oli perheelle erittäin vastentahtoista, ensin he vetosivat omiin tarpeisiinsa, sen jälkeen bensan kulumiseen. He kehottivat minua "hankkimaan ystäviä joilla on auto". Ts. olin jumissa talossa, koska välimatkat olivat pitkiä, kävellen oli vaarallista ja hidasta liikkua (pimeän tultua käytännössä mahdotonta) ja bussi kulki talon ohi satunnaisesti, monta kertaa odotin pysäkillä turhaan. Taksi tietenkin oli liian kallis kulkuneuvo säännölliseen käyttöön.
Yhdellä au pair-ystävistäni oli auto käytössään ja hän haki minua silloin tällöin ulos, mutta en tietenkään voinut jatkuvasti soitella kyytiä. Olin hirvittävän yksinäinen. Joskus otin tietoisen riskinja lähdin juna-asemalle minulle osoitetulla pyörän romulla ja ajoin 100km/h ohi suihkivien autojen uhallakin 10km:n matkan asemalle jotta pääsin tapaamaan ystäviä toisissa kylissä tai Lontooseen. Takaisin tullessa oli usein pimeä ja tuona aikana noin kaksi, kolme kertaa kuljin täysin säkkipimeässä tuon matkan kotiin... se oli ehkä pelottavin ja ahdistavin kokemus koko aikana.
Perheen 3 lasta oli suloisia ja heistä sain iloa päiviin ja hyviä muistoja au pair ajastani. Mutta perheen vanhemmat kohtelivat minua kuin palvelijaa, eivät suojelleet, varmistaneet turvallisuuttani, vaan toimivat lähes päinvastoin. Tämän lisäksi jouduin kokemaan mm. sen, että perheen isä yritti pimittää osan taskurahastani jollain kummallisella verukkeella. Yksinäisinä hetkinä soitin ystäville (englannissa) ja jossain vaiheessa perheen äiti oli tilannut puhelujen erittelyn ja kovisteli minua soittamisesta "olet nostanut luurin HETI kun me olemme lähteneet kotoa!" Hän myös kuunteli minulle tulevia puheluita, jäi rappukäytävään odottelemaan kun joku soitti minulle (satuin näkemään sen peilin kautta). He olivat ns. parempaa väkeä ja todella pitivät itseään sellaisena..
Myöhemmin sain kuulla, että perh. äiti oli haukkunut minua tyyliin "hän syö hirveästi! hän ei tee mitään" jne.. vaikka esim. siivosin yksin koko suuren monen sadan neliön talon. Kerran menin nälissäni hakemaan ruokaa ja minulle sanottiin "keitä kananmuna!" - perhe itse söi hyvin, sinä iltana täytettyjä paprikoita (jäi vain mieleen kun olin itse nälissäni). Eräänä aamuna minulle tarjottiin kahvia sanomalla "there is coffee, I'll have some first and if Paul doensn't want more you can have the leftovers". Masentavaa... ja sitähän se oli, olin yksinäinen, allapäin ja onneton.
Mieti tarkkaan kun valitset perhettä - kysy kulkuneuvot / aikataulut ym. tarkkaan - mustaa valkoisella! Jos välimatka joka paikkaan on pitkä ja vaikea ei hieno talo, tenniskenttä ja uima-allas lämmitä paljoa. Nim. kokemusta on.
Vastaan mielellään lisäkysymyksiin, oli ihana kertoa tästä näin seikkaperäisesti, se jotenkin auttoi :)
Vastaukset 9
Vanhimmat
KOKO AUR PAIR HOMMA ON PERSEESTÄ
KUKA TERVE NUORI IHMINEN LUULEE ETTÄ
PAREMMAN KESKILUOKAN KOTIORJANA OLEMINEN OLISI
SUOMALAISELLE NUORELLE POSITIIVINEN KOKEMUS.
KOLMANNEN JA ITÄEUROOPAN NUORILLE NÄLÄN JA SIIVOUS RÄTIN JA VARMAAN SÄNGYNKIN VÄLISSÄ OLEMINEN ON VARMAAN HELPOMPAA.
MV
-EI IKINÄ MUN TYTÄR MOISEEN PASKAAN.
--MIELEEMMIN MYYN VAIKKA OMAA PERSETTÄNI.
--ISÄ
näkökulmasta katsottuna voisitko antaa oman näkemyksen kysymyksiini?
Eli olemme ajatelleet hankki au pair.
Meillä on kuusi lasta 8kk-10-v ikäväliltä.
Asumme maalaiskylässä (suomessa).
10km on lälimpään kaupunkiin.
Bussi lähtee n.500m päästä moneen kertaan päivässä.
Junakin lähtee samasta paikasta eli junalla pääsee seuraavaan isompaan kaupunkiin jonne on matkaa n.30km.
Olen koti-äitinä ja mieheni on työttömänä joten au pairin ei tarvitsisi yksin lapsia hoitaa vaan olisi täällä apuna päivän askareissa.
Mitään selviä kellon aikoja hoidoille ei olisi.
Emme osaa muuta kuin suomea joten kielen kanssa voisi olla vähän hankalaa mutta olisi mukava oppia uusia kieliäkin siinä sivussa.
Kertoisitkoomasta au pair näkökulmasta haluaisiko kukaan edes tulla tällaiseen perheeseen?
Oma huone au pairilla tietenkin olisi.
Vessaa täällä talossa ei valitettavasti ole kuin yksi.
En siis ole aloittaja ja minulla on ollut hieman parempi tuuri perhettä valitessani mutta vastaanpa nyt omasta näkökulmastani sinulle.
Ei se nyt varmaan mahdotonta olisi saada au pairia teillekään, mutta itse en viihtyisi välttämättä maalaiskylässä. Riippuu tosiaankin kulkuyhteyksistä, 10km ei mielestäni ole paljoa, suurkaupungeissahan liikutaan samoissa mittakaavoissa,mutta kannattaa tosiaan rehellisesti kertoa mikä homman nimi siellä on, ettei tule pettymyksiä. Sekin on aika ratkaisevaa, onko asuinalueella muita nuoria, eli siis onko lähettyvillä muutakin seuraa kuin hostperhe.
Itse vierasta ajatusta "ei tiettyjä kellonaikoja hoidolle", sillä pelkäisin olevani perheessä kiinni jatkuvasti muutaman tunnin välein, siten että en ehtisi tehdä vapaa-ajallani mitään, kun kerta välimatkatkin ovat pitkiä. Näin tuskin ajattelitte toimia, mutta en ottaisi itse sitä riskiä, että päivät pitkät olisin kotona kun en ehtisi lähteä minnekään. Mutta vessoilla tuskin on väliä kenellekään, vaikka joku au pairiin pettynyt hostäiskä niin voi väittääkin:D
Mutta voittehan ihmeessä laittaa ilmoitusta kehiin, todennäköisesti joku teillekin vastaa.
Itse asuin suomessa ollessani maaseudulla, noin kymmenen kilometrin päästä kaupungissa ja matkaa kuljin mm polkupyörällä ja jos joskus huvitti kävellenkin. Myös busseja kulki hyvin mutta mielialan mukaan menin aina miten milloinkin sattui. En siis pitäisi tuota matkaa itse mitenkään mahdottomana mutta voisihan siinä monella olla vastaansanomista jos annettaisiin polkupyörä ja sanottaisiin että kaupunki on tuollapäin.
Olin vuosia sitten orjana Sveitsissä, Geneven alueella perheessä, joka koostui keski-ikäisestä miehestä, hänen vanhasta äidistään ja n.10-v. poika. Ainut joka toimi jotakuinkin normaalisti oli poika.
Isä kohteli mua kuin 1800-luvulla landelta tullutta piikaa, ikään kuin en osaisi lukea ja kirjoittaa. Nelinkontin piti lattiaa kuurata käsin (kerrostalohuoneisto, 3h ankea keittiö, n. 70neliötä) lakanat piti silittää. (mankeli oli varmaan liian kallis)
Ruoaksi sain joka päivä riisiä,ei muuta.Lankapuhelimeen asetettiin pieni lukko.Viikonloput piti olla vapaat, mutta joka lauantai jouduin olemaan kokki-tajoilija-siivooja.
Luvatusta kuukausikorvauksesta pidätettiin milloin mitäkin.
Onneksi mummini lähetti minulle rahaa, jotta sain ruokaa.
Kerran talon isäntä otti kirjekuoren ja takavarikoi mummin lähettämät rahat.
Silloin vitutti jo sen verran, että join pullon rommia toisen au pairin kanssa, ja suomalaisittain ilmasin itseni hyvin selkeästi talon väelle, nukuin humalan pois ja seuraavana aamuna pakkasin kamani.
äijä oli vauhkona, koska hän oli viikkoa aikaisemmin maksanut palkkaa, että pitäisi jäädä kuun loppuun saakka. En jäänyt.
Nyttemmin minulla on kolme tytärtä, eikä kukaan heistä ikinä lähde au pairiksi !
"sain erään suomalaisen välittäjän kautta yhteyden perheeseen, joka vakutti kirjeiden perusteella hyvältä."
...ja kuinka ollakaan, aina "jarjeston" kautta.
Tahan on aivan looginen syy:
1) "Jarjesto" (voi olla esim. oululaisen kerrostalokaksion keittion poyta) hakee tarkoituksella niista rikkaista ja nousukasperheista hostfamilyn.
2) Perhe maksaa "jarjestolle" hyvin, yleensa aivan yli normien ja liikaa, ja vaatimukset ovat sen mukaiset. Haluavat orjan. Yksikin vahinko tai virhe, ja muistellaan kuinka paljon luvattiin ja mita saatiin.
Jos menet yksityisesti, sinua yleensa kohdellaan perheenjasenena.
Itse olin aupairina yksityisesti..
Luvattiin parempaa palkkaa,mutta tultuani maahan kaikki sovitut säännöt olivatkin muuttuneet jo täysin. 350euroa luvattiin ollessani käymässä(maksoin itse kaikki tutustumismatkat ja matkan) ,mutta kun tulin uudestaan sanottiin että saankin vain 200euroa kuukaudessa koska "ruokani ja asumiseni maksaa". Itselläni oli myös "epäsäännölliset" työajat, jolloin en voinut suunnitella arkipäiville mitään(esim kavereiden näkemistä)Jos halusin ehtiä tehdä jotain,(tarvitsin uusia vaatteita,kosmetiikkaa yms.) jouduin lähtemään keskustaan puoli kymmenen maissa aamulla ja tulla takaisin jo yhdeksi jolloin perheen tytär tuli kotiin...(matka keskustaan kesti 45min)Syksyllä sään huonotessa puhuttii että" kun tulee pakkaset niin saan viedä ja hakea lapset koulusta".Lapset olivat 10 ja 13 vuotiaita,ja koulu oli 600metrin päässä.
Asuin myös viimeiset 3viikkoa perheen tyttären kanssa,koska he alkoivat remontoimaan tyttären huonetta,jolloin tytär muutti minun huoneeseeni.Ei ollut huoneeseeni hankittu vaatekaappiam myöskään, (koko ajan kun asuin host perheeni luona vaatteeni olivat matkalaukussa) Viimeinen tikkini perheesä oli kun sairastuin poskiontelon tulehdukseen ja kuumeessa yritin soittaa paikalliseen terveyskeskukseen, mutta koska olin "ulkomaalainen",ei ollut tutkimusaikoja.Sanottiin vain "soita huomenna uudestaan".Kolme päivää olin yrittänyt soittaa kyseiseen keskustaan,kunnes perheen äiti sairastui.Häneltä lähti ääni ja kurkkuun sattui.Hän soitti aamulla ajan itselleen ja sanoi että yrittäisin itsekin soittaa.Soitin, ja sanottiin taas että aikoja ei ollut.Hän pyysi, että vien hänet autolla terveyskeskustaan.Siinä sitten terveyskeskuksessa oltiin perheen äidin kanssa, itse olin kuumeessa ja nenäontelossa oli painetta. Perheen äiti meni hakemaan lääkärin lausunnon että hänellä on flunssa,jonka jälkeen menimme apteekkiin hakemaan hänelle nenäsumutteita ja särkylääkkeitä.Itse olin edelleenkin kuumeessa.Luovutin terveyskeskukseen soittelemisen ja jatkoin töitä perheessä(heillä ei tullut edes mieleenkään sanoa että ei tarvitsisi tehdä töitä kipeänä. Itse olin nuori ja pelokas enkä uskaltanut sanoa vastaan.Tämän jälkeen rohkaisin itseäni ja pyysin jos palkkaani voitaisiin nostaa 350euroon(kuten muillakin kaupungin au aupaireilla) ja tehdä tarkat työ-ajat,jotta voisin suunnitella itselleni ohjelmaa iltaisin. Perhe tokaisi vain että he keskustelevat asiasta. Eipä koskaan vastausta tullut,(1,5viikkoa kului) enkä pahemmin kehdannut kysyä perään joten suljin vain jo valmiiksi pakatun matkalaukun ja muutin pois..
Sain vielä jälkitautina keuhkokuumeen...
(kaikkiaan 3 eri perheessä olin au pairina. kolmas perhe oli paras kaikista....)
Täytyy sanoa että au pair elämä on arpa-peliä, ja hyvällä tuurilla voi päästä hyvään perheeseen. Kannattaa katsoa perheen kokemus( esim.kuinka monta au pairia perheessä ollut) Olla yhteydessä vanhaan au pairiin. Perheen tulee myös tarkasti kertoa au pairin työajat työt.(esim.jos joutuu siivoamaan aamuaskareista jääneet sotkut? lasten illalta lattialle jääneet lelut lelulaatikoihin joka päivä viikkosiivouksen lisäksi?)
Olin kaikkiaan 1,5 vuotta au pairina ja se riittää ! En kadu aikaani au pairina, koska olen jäänyt asumaan kyseiseen maahan.(tapasin nykyisen mieheni au pair ajallani) Eli voi au pair-ajasta olla hyötyäkin.. Itse en kyllä pistäisi tytärtäni julmaan maailmaan au pairiksi...
Maailmaan, jossa ainoat, jotka ajattelevat sinun parastasi on omat vanhempasi.
ps.Pahoittelen kirjoitusvirheitäni...Kirjoitin tämän tekstin nopeasti ja suomen kieleni on päässyt muutenkin vähän ruostumaan...
Ja mita olisi tapahtunut jos olisit lahtenyt kesken kaiken takaisin kotiin heti kun oli ongelmia?
Ei mitaan.
Sanoisin etta kannattaa lahtea sitten kun itsella on tarpeeksi selkarankaa toimia ongelmatilanteessa - yleensa tulee kokemuksen ja ian mukana.
Missa maassa muuten olit - ilmeisesti EU ulkopuolella?
Ja perhe ei tainnut olla suomalainen. Taallahan sanotaan etta kaikki suomalaiset perheet ovat piheja.
"Täytyy sanoa että au pair elämä on arpa-peliä, ja hyvällä tuurilla voi päästä hyvään perheeseen. Kannattaa katsoa perheen kokemus( esim.kuinka monta au pairia perheessä ollut)"
Itse olin perheessä, jossa oli ennen minua ollut 5 au pairia, mutta kuitenkin he kohtelivat minua kuin orjaa. Eli eipä sekään ole mikään tae. Huonoja perheitä on varmasti runsaasti enemmän kuin hyviä. Totuus vain on se, että monet etsivät ylijoustavaa, uhrautuvaa orjaa taloonsa palvelemaan lapsiaan ja itseään. En suosittele! Kannattaa keksiä jokin muu keino ulkomaille lähtöön kuin kotiorjaksi meneminen - vaihtoehtoja on kyllä!