VUONNA 2012 MAAILMANLOPPU?

Oon kuullu että, vuonna 2012 21pvä joulukuuta Maa,venus ja aurinko ovat samassa linjassa.Viimeksi näin on tapahtunut 28 000 vuotta sitten ja silloin maa on kierrähtänyt ympäri navoiltaan.Toisin sanoen pohjoisesta on tullut etelä ja toisinpäin.Nyt kuvioihin olisi tulossa tiedemiesten mukaan myös arvaamatonn musta aukko.Raamatun maailmanlopun enteethän ovat jo toteutuneet.Liekö se maailmanloppu oikesti nyt lähellä ja mikä on se musta aukko viekö se uskovat taivaaseen...Lukekeaa muuten pasi toiviaisen kirja maailman loppu nyt,hän joka ei usko ilmastonmuutokseen...Miten meille oikein käy?
11554
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

ENSIN sinisen pillerin, sitten vasta punaisen.

Äänestä

Eli luvassa on kullekin ansionsa mukaan:

"Järjestyksessä 13. baktun on päättymässä 21. tai 23.12.2012. Nykyään elävät mayat uskovat baktunin päättymisen merkitsevän suuria mullistuksia. Siitä ollaan kuitenkin erimielisiä, ovatko nuo mullistukset huonoja vai hyviä. Jotkut mayat uskovat optimistisesti, että baktunin päättyminen merkitsee uuden uljaan mayavaltakunnan perustamista. Toiset mayat odottavat tuota päivää kauhuissaan koska heidän mukaan silloin koittaa maailmanloppu."


http://fi.wikipedia.org/wiki/Mayojen_korkeakulttuuri#Astronomia_ja_kalenteri

Äänestä
  • Mayakalenteri alkaa vuonna 3114 eaa.
    Ilmeisesi mayauskovaisten mukaan maailma luotiin silloin?

    Äänestä

  • alkaa kirjoitti:

    Mayakalenteri alkaa vuonna 3114 eaa.
    Ilmeisesi mayauskovaisten mukaan maailma luotiin silloin?

    Maailman luomisesta on varmasti paljon enemmän aikaa, jos nyt mistään luomiskertomuksesta mayauskon mukaan on edes kyse.
    Jos kalenteri alkaa 3114 eea, se tarkoittanee että Mayojen kulttuuri oli siinä vaiheessa kehittynyt niin pitkälle että kalenteri pystyttiin laskemaan.
    Ehkä Mayat tulivat tänne ulkoavaruudesta ja 2012 kolonistit palaavat hakemaan heidät takaisin :)

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Salaiset_kansiot#Salaliitto

    Äänestä

Näin joskus 70-80 luvun taitteessa dokumentti elokuvn "uhka Jupiterista".
Siinä kauhuskenarioitiin 5.5.2000 tulevaa planeettojen 6:n asteen konjunktiota, jossa maa ja suurimmat planeetat tulevat olemaan. Maapallolle ennustettiin jopa 12 richterin asteen maanjäristyksiä ja valtavien maa-alueiden jäämistä meren alle.

Jopa Suomikin oli saamassa osansa. Itämeri olisi muuttanut muistaakseni Kotka - Vaasa linjaan.

20 vuotta odottelin tulevaa.

Teoriassa tämän elokuvan katastrofit olivat laskettavissa ja niitä esitettiin sen ajan tietotekniikalla.

Tämän ilmastobuumin rakenteessa on aivan samoja elementtejä.
Tosin laajenpana vain, koska ihminen voi syyttää itseään ja osa osaa kerätä rahat pois sen johdosta.

Äänestä

Ei se noin vain maailmanloppu tule, eikä allakasta sitä loppua löydy, eikä pyhistä kirjoitsta eikä ennustuksista.Pöllykäksi sitä tulee jos vain odottelee sitä maailman loppua.

Äänestä
  • sillä uskomuksistahan täällä on muutenkin puhe eikä muusta - mukamas tiedepalsta.

    Äänestä

  • erinomaisesti kirjoitti:

    sillä uskomuksistahan täällä on muutenkin puhe eikä muusta - mukamas tiedepalsta.

    Nimittäin yksi tosikko tiedemies tälle palstalle tarvittas.Hätätilanteessa puoliälykkökin kävis.

    Äänestä

  • pitäis ainakin sopia kirjoitti:

    Nimittäin yksi tosikko tiedemies tälle palstalle tarvittas.Hätätilanteessa puoliälykkökin kävis.

    Tarvittaisiin yksi IPCC asiamies vielä raportoimaan valmiiksi väiteltyjä tutkimuksia täältä meitin palstalta. Että sillälailla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ELÄKÄÄMME KUIN VIIMEISTÄ PVÄÄ kirjoitti:

Oon kuullu että, vuonna 2012 21pvä joulukuuta Maa,venus ja aurinko ovat samassa linjassa.Viimeksi näin on tapahtunut 28 000 vuotta sitten ja silloin maa on kierrähtänyt ympäri navoiltaan.Toisin sanoen pohjoisesta on tullut etelä ja toisinpäin.Nyt kuvioihin olisi tulossa tiedemiesten mukaan myös arvaamatonn musta aukko.Raamatun maailmanlopun enteethän ovat jo toteutuneet.Liekö se maailmanloppu oikesti nyt lähellä ja mikä on se musta aukko viekö se uskovat taivaaseen...Lukekeaa muuten pasi toiviaisen kirja maailman loppu nyt,hän joka ei usko ilmastonmuutokseen...Miten meille oikein käy?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu