Kuu pyörimään

Millähän keinolla sais tuon kuun pyörimään, niin että näkisi myös kuun pimeän puolen.
Kuusta näemme ainoastaan aina tuon saman puolen ja puolet kuusta jää havainnoimatta.

Kuun pimeällä puolella on ainakin paljon isompia kraattereita ja varmaan muutakin mielenkiintoisen näköistä pinnanrakennetta.

Kuun pyörimään saamiseksi tarvittaisiin paljon voimaa.
301080
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Kuulla ei ole mitään pimeää puolta. Sen joka puolelle paistaa aurinko vuorollaan sen pyöriessä akselinsa ympäri noin yhden kierroksen kuukaudessa.

Maasta käsin emme toki voi nähdä Kuun toista puolta ollenkaan, mutta se on valokuvattu ja kartoitettu tarkasti luotaimilla ja miehitetyilä kuulennoilla jo monta kymmentä vuotta sitten. Pienellä etsimisellä löydät varmasti valokuvat ja kartat netistä.

Äänestä
  • Tylsähän se tuommonen kuu on josta ei näe kuin yhden puoliskon. Nasan tehtävä kansalaisten viihdyttäjänä (pellenä) olisi laittaa kuu pyörimään ympäri vaikkapa yhden kierroksen sekunnissa. Se näyttäisi hauskalta. Samalla sitä voisi tuoda pikkuisen lähemmäs, että sen näkee paremmin. Vaikkapa kolmasosaan nykyisestä etäisyydestä. Ehdotan ydinkärjellä varustettua rakettia, joka ottaa rajusti yhteen kuun kanssa takaa päin! Näin kuu alkaa pyöriä ja tulee lähemmäs. Mikäli tulee liian lähelle tai törmää, on se Nasan syytä. Nasa maksaa minulle korvauksia lopun ikäänsä.

    Äänestä

  • Tuo hyvä ideä kirjoitti:

    Tylsähän se tuommonen kuu on josta ei näe kuin yhden puoliskon. Nasan tehtävä kansalaisten viihdyttäjänä (pellenä) olisi laittaa kuu pyörimään ympäri vaikkapa yhden kierroksen sekunnissa. Se näyttäisi hauskalta. Samalla sitä voisi tuoda pikkuisen lähemmäs, että sen näkee paremmin. Vaikkapa kolmasosaan nykyisestä etäisyydestä. Ehdotan ydinkärjellä varustettua rakettia, joka ottaa rajusti yhteen kuun kanssa takaa päin! Näin kuu alkaa pyöriä ja tulee lähemmäs. Mikäli tulee liian lähelle tai törmää, on se Nasan syytä. Nasa maksaa minulle korvauksia lopun ikäänsä.

    Kuuhan on etääntynyt aikojen saatossa. Muinoin tikapuilla pääsi Kuuhun kun sattui vain kohdalle...tikapuut vaan nojalleen kuuta vasten kun se tuli kierroksella kohdallesi, ja ei kun volttia kiepsautus kun kapusit kuun kamaralle (jotta seisoisit "oikeien päin".

    Äänestä

  • paremmin kirjoitti:

    Te kaksi edellistä postaajaa, miksi kirjoitatte tuollaisia hiekkalaatikkotason lapsellisia juttuja tähtitiedepalstalle?

    Äänestä

  • .......... kirjoitti:

    Tuo aloitushan olikin niin ....

    Äänestä

  • paremmin kirjoitti:

    Kuuhan on etääntynyt aikojen saatossa. Muinoin tikapuilla pääsi Kuuhun kun sattui vain kohdalle...tikapuut vaan nojalleen kuuta vasten kun se tuli kierroksella kohdallesi, ja ei kun volttia kiepsautus kun kapusit kuun kamaralle (jotta seisoisit "oikeien päin".

    toinen Italo Calvinon lukija! Onneksi olkoon!

    Äänestä

  • Muutenkin puhut paskaa.

    Äänestä

  • UPDATE_6914939 kirjoitti:

    toinen Italo Calvinon lukija! Onneksi olkoon!

    Kosmokomiikkaa suosittelen tiukkapipoille...

    Äänestä

  • ympäri___ kirjoitti:

    Muutenkin puhut paskaa.

    Kuu pyörähtää akselinsa ympäri kerran kuukaudessa.

    Sen takia näemmekin aina saman puolen (suunnilleen, jos ei libraatiota oteta huomioon).

    Äänestä

  • paremmin kirjoitti:

    Kuu pyörähtää akselinsa ympäri kerran kuukaudessa.

    Sen takia näemmekin aina saman puolen (suunnilleen, jos ei libraatiota oteta huomioon).

    Kuuhan on ammoin tutkimusten mukaan pyörinyt siten että sen toinenkin puoli on ollut Maata kohti. Nyt vain on vuoro näytää hetki sitä toistakin puolta. Sanotaan vaikka muutama miljoona vuotta vain. Ja sehän on tavattoman lyhyt aika näissä kosmoksen mittapuissa. Ja huom. inehmoriepu on ollut Telluksella vasta vaivaiset 3 miljoona vuotta. Eli epä hättäillä, ootellaan ootellaan...

    Äänestä

  • finnautti kirjoitti:

    Se on epäkesko kivikasa ja pölypallo joka kieppuu maahan nähden, eikä pyöri minkään kuviteltavissa olevan akselinsa ympäri. Maata se kiertää, (niinkuin täällä viisaat kertoo; kerran kuussa) sama kylki edellä, mutta ei pyöri. Ajan kanssa se kieppuminenkin loppuu, ellei siihen taas törmäile suuria asteroideja.

    Äänestä

  • .......... kirjoitti:

    Te kaksi edellistä postaajaa, miksi kirjoitatte tuollaisia hiekkalaatikkotason lapsellisia juttuja tähtitiedepalstalle?

    Hulluilla on halvat huvit.

    Äänestä

  • paremmin kirjoitti:

    Kuuhan on etääntynyt aikojen saatossa. Muinoin tikapuilla pääsi Kuuhun kun sattui vain kohdalle...tikapuut vaan nojalleen kuuta vasten kun se tuli kierroksella kohdallesi, ja ei kun volttia kiepsautus kun kapusit kuun kamaralle (jotta seisoisit "oikeien päin".

    Muuten ohjata kuun maahan ja aiheuttaa joukkotuhon! Pitääpä toteuttaa joku päivä.

    Äänestä

  • paremmin kirjoitti:

    Kuuhan on etääntynyt aikojen saatossa. Muinoin tikapuilla pääsi Kuuhun kun sattui vain kohdalle...tikapuut vaan nojalleen kuuta vasten kun se tuli kierroksella kohdallesi, ja ei kun volttia kiepsautus kun kapusit kuun kamaralle (jotta seisoisit "oikeien päin".

    Miksi Venus näyttää niin paljon isommalta näkyessään sirppinä? Nythän se näkyy puolikkaana. Näyttääkö se muka noin älyttömän isolta ollessaan sirppinä? http://www.astronomynotes.com/solarsys/pics/planets-earthview.jpg

    Äänestä

  • oteltas kirjoitti:

    Se on epäkesko kivikasa ja pölypallo joka kieppuu maahan nähden, eikä pyöri minkään kuviteltavissa olevan akselinsa ympäri. Maata se kiertää, (niinkuin täällä viisaat kertoo; kerran kuussa) sama kylki edellä, mutta ei pyöri. Ajan kanssa se kieppuminenkin loppuu, ellei siihen taas törmäile suuria asteroideja.

    Ota kaksi pyöreää esinettä, pienempi ja suurempi.
    Kierrä pienempää esinettä suuremman ympäri kerran kuukaudessa siten että et pyöritä liikuttamaasi esinettä ollenkaan akselinsa ympäri.
    Mikähän mahtaisi ola huomiosi?

    Äänestä

  • joutessasi kirjoitti:

    Ota kaksi pyöreää esinettä, pienempi ja suurempi.
    Kierrä pienempää esinettä suuremman ympäri kerran kuukaudessa siten että et pyöritä liikuttamaasi esinettä ollenkaan akselinsa ympäri.
    Mikähän mahtaisi ola huomiosi?

    ja kuun välisen massakeskipisteen ympäri?

    Äänestä

  • maapallon kirjoitti:

    ja kuun välisen massakeskipisteen ympäri?

    Kuu KIERTÄÄ Maapallon ja Kuun välisen massapisteen ympäri. Se pyörii oman akselinsa ympäri.

    Äänestä

  • Jujujasassau kirjoitti:

    Miksi Venus näyttää niin paljon isommalta näkyessään sirppinä? Nythän se näkyy puolikkaana. Näyttääkö se muka noin älyttömän isolta ollessaan sirppinä? http://www.astronomynotes.com/solarsys/pics/planets-earthview.jpg

    "Miksi Venus näyttää niin paljon isommalta näkyessään sirppinä?"

    Koska se kiertää Aurinkoa Maan radan sisäpuolella. "Uusi Venus" -vaiheessa se on Maan ja Auringon välissä ja ei näy ollenkaan ja "täysi Venus" -vaiheessa se on kaukana vastakkaisella puolella Aurinkoa.

    Äänestä

  • Jujujasassau kirjoitti:

    Miksi Venus näyttää niin paljon isommalta näkyessään sirppinä? Nythän se näkyy puolikkaana. Näyttääkö se muka noin älyttömän isolta ollessaan sirppinä? http://www.astronomynotes.com/solarsys/pics/planets-earthview.jpg

    Venus on meitä lähempänä silloin kun se näkyy sirppinä. Siksi se näkyy isompana.

    Äänestä

  • ympäri___ kirjoitti:

    Muutenkin puhut paskaa.

    Jos kuu ei pyörisi akselinsa ympäri niin mehän näkisimme kuukauden aikana kuun koko pinnan kun se tekee täyden kirroksen maan ympäri.

    Äänestä

  • sittenkin... kirjoitti:

    Jos kuu ei pyörisi akselinsa ympäri niin mehän näkisimme kuukauden aikana kuun koko pinnan kun se tekee täyden kirroksen maan ympäri.

    mehän näemme iss:n yhdeltä puolelta kun se tekee täyden kierroksen maan ympäri.

    Äänestä

  • akselinsa ympäri kirjoitti:

    Ehkä avaruusasemaa halutaan kääntää niin että maan pinta näkyy sieltä katsoen aina samassa suunnassa? Maan pinnan kuvaus lienee kuitenkin eräs asemalla tehtävistä töistä. Astronauteille voisi olla psykologisesti vaikeaa hyväksyä se että maa on eri aikoihin eri suunnalla asemaan nähden?

    Äänestä

  • inehmon sielulle kirjoitti:

    Ehkä avaruusasemaa halutaan kääntää niin että maan pinta näkyy sieltä katsoen aina samassa suunnassa? Maan pinnan kuvaus lienee kuitenkin eräs asemalla tehtävistä töistä. Astronauteille voisi olla psykologisesti vaikeaa hyväksyä se että maa on eri aikoihin eri suunnalla asemaan nähden?

    voinut sanoa. löysin tämmöisen.

    Spinning the Moon
    Bad Astronomy: The Moon only shows one face to us because it is not rotating.

    Better astronomy: The Moon only shows one face because it is rotating, once every time it revolves around the Earth.

    Best astronomy: The Moon does not appear to rotate in the reference frame where the Earth-Moon line is fixed in direction, but it does rotate as seen by an outside observer.

    Äänestä

  • akselinsa ympäri kirjoitti:

    mehän näemme iss:n yhdeltä puolelta kun se tekee täyden kierroksen maan ympäri.

    oman akselinsa ympäri kerran yhden maan ympäri kierroksen aikana. Sen pyöriminen on lukittu maan kiertonopeuteen nähden samaksi. Jos ei pyörisi, siitä näkyisi kaikki puolet maahan päin koko kierroksen aikana. Sama koskee kuuta. Myös 40 000 km:n päässä geosynkronisella radalla olevat tv-satelliitit pyörivät oman akselinsa ympäri ja tekevät sen kerran vuorokaudessa. Tv-sateliitithan ovat maasta katsottuna paikallaan avaruudessa, koska niiden kiertonopeus maapallon ympäri on synkronoitu yhteen maapallon itsensä ympäri pyörimisvauhdin kanssa. Samassa ajassa ne myös pyörähtävät kerran itsensä ympäri, jotta siitä olisi aina sama puoli maahan päin näkyvissä.

    Äänestä

  • ISS myös kirjoitti:

    Ja yksi ainoista avaruudessa kulkevista kappaleista, joka ei pyöri oman akselinsa ympäri, on avaruusteleskooppi Hubble, silloin kun se on lukittuna johonkin kohteeseen. Sillähän on otettu valokuvia jopa 100 tunnin valotusajoilla. Sinä aikana se ei todellakaan pyöri (mutta kiertää toki Maata ja Aurinkoa). Joku muukin avaruusteleskooppi taitaa pystyä samaan.

    Äänestä

  • ........... kirjoitti:

    mikä on akseli?

    Se on sen kohteen läpi menevä kuvitteellinen jana, joka menee kohteen painopisteen kautta. Kuun pyörimisakseli ei voi olla Maan ja Kuun yhteisen painopisteen kautta menevä akseli, koska se on Maan sisällä.

    Uskomatonta juhoilua. Teidän logiikkanne mukaan Maakin pyörisi vain yhden kierroksen vuodessa.

    Äänestä

  • Etkö ymmärrä kirjoitti:

    Miten tuo liittyi Hubbleen? Taisit vastata väärään viestiin?

    Äänestä

  • Etkö ymmärrä kirjoitti:

    mikä on akseli?

    Se on sen kohteen läpi menevä kuvitteellinen jana, joka menee kohteen painopisteen kautta. Kuun pyörimisakseli ei voi olla Maan ja Kuun yhteisen painopisteen kautta menevä akseli, koska se on Maan sisällä.

    Uskomatonta juhoilua. Teidän logiikkanne mukaan Maakin pyörisi vain yhden kierroksen vuodessa.

    sekoilet??? Eihän tuosta sinun jutustasi saa mitään tolkun häivääkään.

    No sen verran tajusin että et kykene hahmoittamaan yksinkertista asiaa, eli kuun pyörimistä itsensä ympäri. Ilmeisesti vielä vaikeampaa on käsittää että myös ISS pyörähtää kerran oman akselinsa ympäri tasan tarkkaan yhden maan ympäri kierron aikana... tai geosynkroonisella radalla oleva sateliitti pyörähtää myös kerran itsensä ympäri yhden maan ympäri kierroksen aikana... kuten kuukin tekee! kaikilla noilla on vain eri pyörähtämisaika itsensä ympäri ja maan ympäri... ISS kerran n. 90 minuutissa, geosynkroonisella radalla oleva TV-sateliitti kerran maan vuorokaudessa ja kuu kerran kuukaudessa.

    Yleistä tietoa kuusta sinulle:

    Kiertoradan ominaisuudet

    Planeetta    Maa
    Keskietäisyys    384 400 km
    Eksentrisyys    0,0549
    Kiertoaika    27 d 7 h 43,7 min
    Inklinaatio    5,1454°

    Fyysiset ominaisuudet

    Päiväntasaajan halkaisija 3 474,8 km
    Pinta-ala     38 000 000 km²
    Massa     7,347673×1022 kg
    0,0123 Maan massaa
    Keskitiheys     3,344 g/cm³
    Painovoima pinnalla     1,622 m/s²
    Pakonopeus pinnalla     2.38 km/s km/s
    Pyörähdysaika oman akselinsa ympäri    27 d 7 h 43,7 min
    Akselin kaltevuus     1,5424°
    Albedo     0,12
    Pinnan lämpötila     alin: 40 K (−233 °C)
    keski: 250 K (−23 °C)
    ylin: 396 K (123 °C)
    Kaasukehän ominaisuudet

    Kaasunpaine    3 × 10−13 kPa

    Koostumus
    helium 25%
    neon 25%
    vety 23%
    argon     20%

    Kuten varmaan huomasit, niin siellä oli tiedot itsensä ympäri pyörähtämisestä, sekä kuun akselin kallistuskulmasta... Ihan triviaalia tietoa tämä, joten aika turha sinun sekoilla omiasi!

    Äänestä

  • Etkö ymmärrä kirjoitti:

    mikä on akseli?

    Se on sen kohteen läpi menevä kuvitteellinen jana, joka menee kohteen painopisteen kautta. Kuun pyörimisakseli ei voi olla Maan ja Kuun yhteisen painopisteen kautta menevä akseli, koska se on Maan sisällä.

    Uskomatonta juhoilua. Teidän logiikkanne mukaan Maakin pyörisi vain yhden kierroksen vuodessa.

    "Maan ja Kuun yhteisen painopisteen kautta menevä akseli"

    ... ei ole sellainen pyörimisakseli kuin on esim. maapallon pyörimisakseli jonka voi ajatella leikkaavan maanpinnan etelä- ja pohjoisnavalla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Rakettimoottori kirjoitti:

Millähän keinolla sais tuon kuun pyörimään, niin että näkisi myös kuun pimeän puolen.
Kuusta näemme ainoastaan aina tuon saman puolen ja puolet kuusta jää havainnoimatta.

Kuun pimeällä puolella on ainakin paljon isompia kraattereita ja varmaan muutakin mielenkiintoisen näköistä pinnanrakennetta.

Kuun pyörimään saamiseksi tarvittaisiin paljon voimaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu