Avaruuden kulttuureista

Tähtitieteessä on viime aikoina paljon mietitty elämän ja sivilisaatioiden todennäköisyyttä muualla avaruudessa. Mitkä ovat parhaat todennäköisyysmallit tällä hetkellä? Kuka on seurannut asiaa niin tarkasti ja läheltä, että voi meille kertoa?

Miksi mahdolliset sivilisaatiot eivät ole ilmoittautuneet meille avoimesti ja hallitustasolla? Tätäkin on pohdittu ankarasti ja sitä voi pitää aika hyvänä perusteluna sille, että vierailijoita ei ole.

Mutta tuli mieleen, että olemmeko kysyneet? Voisimme tähtitieteen ja rajatieteiden harrastajina lähettää kyselyn hallituksille, onko heitä käyty tapaamassa, onko heillä tietoa, voivatko väittää, että kontakteja ei ole ollut? Vastauksien sisällöstä voisi päätellä huomattavan paljon, vaikka vastaukset olisivatkin kielteisiä ja tiedot salaisia. Hallituksissakaan kaikki eivät aina tiedä kaikkea, pääministerit ja presidentitkään eivät aina tiedä kaikkea. Sotilasviranomaiset saattavat salata joitakin asioita jopa heiltä kansallisen turvallisuuden nimissä. Hallituksia voi vaatia pyytävmään viranomaisilta kaikki tiedot. Siinähän olisi ministereille hieman tehtävää tällä meille mielenkiintoisella saralla.

Mites tämmöinen projekti, vai meneekö kokonaan rajatieteiden puolelle?

14

800

    Vastaukset 14

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tajuatko sä

      yhtään niitä avaruuden etäisyyksiä???

      Valonnopeudellakin niiden vierailijoiden matkaan menisi vuosia!

      LSD:tä käyttämällä matka saattaa vähän nopeutua!?! Sun kannattais kokeilla sitä! Ja muista sitten kertoa meille vieraiden kulttuurien kohtaamisesta seuraavassa viestissäsi!

      Siihen asti, tack och adjö!

      • laskea

        Draken kaavan matemaattinen muotoilu

        N = R^{*} ~ \times ~ f_{p} ~ \times ~ n_{e} ~ \times ~ f_{l} ~ \times ~ f_{i} ~ \times ~ f_{c} ~ \times ~ L

        missä:

        N Linnunradalla elävien sivilisaatioiden määrä, joiden arvioidaan pystyvän viestimään minä hetkenä tahansa

        ja

        R* on Linnunradalla syntyvien tähtien määrä vuodessa
        fp on niiden tähtien osuus, joilla on ympärillään planeettoja
        ne on keskiarvo niiden planeettojen määrästä aurinkonsa ympärillä, joille voisi kehittyä elämää
        fl on todennäköisyys monelleko edellä mainitulle planeetalle voisi syntyä elämää
        fi on todennäköisyys miten usein syntynyt elämä edelleen kehittyy älylliseksi elämäksi
        fc on todennäköisyys moniko älyllisestä elämästä edelleen kehittää ja on halukas tähtienväliseen viestintään
        L on edellä mainitun kaltaisen teknologisesti kehittyneen sivilisaation odotettu elinikä

        Draken käyttämät arvot yhtälölle olivat vuonna 1961:

        R* = 10/vuosi
        fp = 0,5
        ne = 2
        fl = 1
        fi = fc = 0,01
        L = 10 000 vuotta.

        Näillä arvoilla saadaan sivilisaatioiden lukumääräksi N = 10.

      • ja mikähän
        laskea kirjoitti:

        niiden etäisyys maapallolta mahtaa olla?

        Ei ne sieltä ihan hetkessä tuu kylään tai lähettele viestejä meille!!!

    • epäellä seikkaa sietää

      Omituisiapa olisivat hallitukset jos olisivat tietoisia maan ulkopuolisen sivilisaation vierailusta, mutta vaikenisivat siitä julkisuudessa. Tuskin sellaisten hallitusten tilanne asiaa erikseen kysymällä miksikään muuttuisi.

    • nähny

      eikä tavannu yhtään mitään muuta kulttuuria, kuin tämän kotikutoisen mielisairaalan, ja perusteet.

      Miljardeja ja taas miljardeja sijoitetaan edes mikrobitasoisen mars-alämän löytämiseksi, seti huuhaa "soittaakohan ne juuri minulle" ohjelman ylläpitämiseksi, ja kymmenmetrisiin kuukeliputkiin, joilla muka löydetään joskus joku pingviini avaruudesta. (Ja joka se ehkä sitten kertoisi mulle miksi mua vituttaa asua avaruudessa.)

      Siis hei, aikamoista lavastusta tämä tutkimushomma, jos olis, mutta ei ole. Toki elämää voinee olla avaruudessa viljaltikin, (älyllistä ei missään, täällä varsinkaan) mutta sellaisen löytäminen on sama kuin etsis herneen puolikasta atlantista.

      -kauko putki-

    • ja pahasti

      "Mites tämmöinen projekti, vai meneekö kokonaan rajatieteiden puolelle?"

      Kyllä menee.

      • herra tirehtööri

        Konspiraatioteorioiden puolelle ainakin menee vahvasti. Jos hallitukset olisivat tietoisia tuollaisista ulkoavaruuden olioiden vierailuista niin mahtava salaliittohan siihen tarvittaisiin että asia pystyttäisiin salaamaan.

      • herra tirehtööri kirjoitti:

        Konspiraatioteorioiden puolelle ainakin menee vahvasti. Jos hallitukset olisivat tietoisia tuollaisista ulkoavaruuden olioiden vierailuista niin mahtava salaliittohan siihen tarvittaisiin että asia pystyttäisiin salaamaan.

        Ei taida kiinnostaa paljonkaan tällä foorumilla. Taidan siirtyä tässä asiassa rajatiede-foorumiin.

        Tuon Draken yhtälön olen joskus nähnyt, ja sehän on aivan oivallinen. Sitä mukaa kun alamme saada muuttujiin tarkempia arvoja, tieto selkenee. Jos arvoja vähänkin nostaa, sivilisaatioiden määrä nousee tuhansiin.

        Sitten jos menemme uskontojen puolelle - taas uusi foorumi sitten - niin Joseph Smithin, mormonien, ilmoituksissa yksiselitteisesti sanotaan, että Jumala on luonut lukemattomia maapalloon verrattavia maailmoja. Sitä ei sitten ilmoiteta onko niitä lukemattomia Linnunradallamme vai muissa galakseissa, mutta ilmeisesti lukemattomia täälläkin jo.

        Taivaalla näemme siis maapalloon verrattavia maailmoja, koetuspaikkoja henkiemme kehityksessä, sitten taivaita, paratiiseja, ja sitten kadotuksen paikkoja. Ei asia tämän kummallisempi kai ole, mutta kun sinne tähyilee ja tämän pitää mielessään, näkökulma muuttuu oleellisesti.

      • Clamtrox
        Olli.S kirjoitti:

        Viimeaikoina sitä on tarkennettu hieman. Uusittu versio löytyy osoitteesta http://www.xkcd.com/384/.

    • Folipää

      Roswell etunenässä. Hirveetä salailua ja yhtäkkiä alko mukana olleita hoitajia ja muita kuolemaan hämärissä onnettomuuksissa. Hallitukset luulevat olevansa niin tärkeitä, että muka pitää salailla. Mutta onneksi me tiedetään paremmin. Armeijassa on vaan pikkumunasia pellejä, jotka saa vain siellä päteä. Siviilissä ne ei ole yhtään mitään. Siis meikäläisen inttiaikanakin meidän tuvasta otettiin "johtaja"koulutukseen se ainoa jolla oli rikosrekisteri. Ite en edes halunnu ja tiesin miten tunaroida joutumatta kuitenkaan silmätikuksi. Pällitestissä lähinnä. Pointti siis on se, että nää kapiaiset on säälittäviä pellejä jotka vaan haluaa leikkiä sotaa ja totella käskyjä kun eivät ite osaa ajatella. Ne salailee näitä juttuja pitääkseen ittensä muka tärkeenä. Ei sieltä mitään järkevää vastausta saa. Jotain ympäripyöreetä tai sitten ei mitään vastausta. Humanoidit on just niitä, joita muinaiset ihmiset luulivat jumaliksi.

      Siis kato esim. tätä 12000 vuotta vanhaa luolapiirrosta. Ihan selvästi avaruuspukuja. Ja tuokin avaruuspuvun kupu on uskonnossa ja uskonnollisessa taiteessa muokkaantunut sädekehäksi.

      http://en.wikipedia.org/wiki/Ancient_astronauts

      Kannattais jokaisen alkaa ite ajattelemaan näitä juttuja, niin kyllä se totuuskin sieltä selviää.

      Ihminen on geneettisesti laboratoriossa muokattu palvelijarotu. Tehdäänhän mekin sitä koko ajan alemmille roduille ja kasveille. Jumalat/humanoidit ei näytä meiltä vaan me näytetään niiltä. Ne on vaan miljoonia vuosia edellä meitä. Ne on meidän esi-isiä. Kyllä joskus vielä kaikki paljastetaan.

      • Tämä nyt ainakin menee rajatieteiden puolelle. Tässä foorumissa lienee asiallista puhua asioista Draken tyylillä. Väistämättä kyllä rajatieteet Ufojen kohdalla ja uskonnot taivaan kohdalla tulevat lähelle tähtitiedettä ja filosofiaa kunkin tieteen rajoista.

      • vaikuttava hahmo

        Dogu herkistää suomalaisen sydämen..

        Sagan oli oikeassa spekuloidessaan, että se mahdollisuus että täällä on jo vierailtu tulisi ottaa huomioon, mutta kuten itsekin totesi, tästä ei ole pitäviä todisteita. Ja niin kauan kun niitä ei ole ufoilu kuuluu kyllä rajatieteiden puolelle.

        Muuten aiheesta:

        Draken kaavasta ei ole paljoa iloa tällä hetkellä, koska kaikkia yhtälön tekijöitä ei tunneta kuten esmes niiden tähtien osuus, joilla on ympärillään planeettoja.

        Se, ettemme me ole vielä löytäneet merkkejä aurinkokunnan ulkopuolisesta elämästä ei sekään kerro oikeastaan yhtään mitään: ihminen on kuunnellut avaruutta 30 vuotta, se aika on tavattoman lyhyt verrattuna universumin ikään.

        Mutta samat luonnon lait pätevät muuallakin ja niihin perustuen olisi minusta todennäköisempää, että elämää on syntynyt muuallekin kuin Maahan.

      • en oikein usko
        vaikuttava hahmo kirjoitti:

        että hallitukset salailevat mitään tietoja ns. ufojen jokapäiväisistä vierailuista Maahan. Jos salailevat niin se liittyy sitten siihen, että on löydetty tuntematon esine: tieto pidetty salaisena tutkimuksen vuoksi.

      • pimeeeetä
        Olli.S kirjoitti:

        Tämä nyt ainakin menee rajatieteiden puolelle. Tässä foorumissa lienee asiallista puhua asioista Draken tyylillä. Väistämättä kyllä rajatieteet Ufojen kohdalla ja uskonnot taivaan kohdalla tulevat lähelle tähtitiedettä ja filosofiaa kunkin tieteen rajoista.

        Kui viittii joku hokea tollasta soopaa rajatieteistä. uskontohan se on!
        sieltä vaan 10- 1000 valovuoden päästä käydään maassa ja takaisin.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      142
      1660
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      154
      1134
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      70
      980
    4. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      345
      977
    5. 68
      753
    6. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      743
    7. Väleistä

      Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      69
      701
    8. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      38
      654
    9. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      7
      621
    10. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      591
    Aihe