Muunkielisen on varmasti nautinto opiskella suomea.
Lukumäärää ilmaistaessa käytetään substantiivista yllättäen yksikön partitiivia: kolme kirjaa, viisi autoa. Verbimuodoissa ensin monikko: Pojat heittelevät lumipalloja. Mutta lukusanan ilmestyessä lauseeseen käytetäänkin verbistä yksikön muotoa: Kaksi poikaa heittelee lumipalloja.
Vesi - vettä, mutta ei lasi - latta vaan lasi - lasia. Mistäpä vieraskielinen äkkiseltään osaisi päätellä, mikä sana on suhteellisen tuore laina?
Viime vuonna, viime kuussa, viime viikolla. Oi miksi saman preposition kanssa aina eri sijamuoto?
Sijamuotojen ja päätteiden runsaus ei sinänsä ole ongelma, mutta se konsonanttien astevaihtelu ja sanavartalot.
Jne.
Lukumäärää ilmaistaessa käytetään substantiivista yllättäen yksikön partitiivia: kolme kirjaa, viisi autoa. Verbimuodoissa ensin monikko: Pojat heittelevät lumipalloja. Mutta lukusanan ilmestyessä lauseeseen käytetäänkin verbistä yksikön muotoa: Kaksi poikaa heittelee lumipalloja.
Vesi - vettä, mutta ei lasi - latta vaan lasi - lasia. Mistäpä vieraskielinen äkkiseltään osaisi päätellä, mikä sana on suhteellisen tuore laina?
Viime vuonna, viime kuussa, viime viikolla. Oi miksi saman preposition kanssa aina eri sijamuoto?
Sijamuotojen ja päätteiden runsaus ei sinänsä ole ongelma, mutta se konsonanttien astevaihtelu ja sanavartalot.
Jne.
Vastaukset 8
Vanhimmat
>Vesi - vettä, mutta ei lasi - latta vaan lasi - lasia.
>Mistäpä vieraskielinen äkkiseltään osaisi
>päätellä, mikä sana on suhteellisen tuore laina?
Osaatkos päätellä, milloin ’vesilasi’ tarkoittaa lasillista vettä ja milloin natriumsilikaattia?
Työkaverinani on maahanmuuttaja, jolle just nuo esimerkki-ilmaukset ovat epäselviä aina vain.
Muutamat uussuomalaiset julkkikset ovat oppineet suomen tosi hyvin. Neil Hardwick, Umayya Abu Hanna, Roman Schatz... varsinkin Schatz on kielellisesti huippulahjakas, mistä todistavat hänen kirjoittamansa kolumnit ja jopa kekseliäät runot.
Aikaa tietysti tarvitaan, ennen kuin ollaan vaikkapa Hardwickin tasolla. Hän lienee saapunut maahan jo 70-luvulla?
Se iän ikuinen objektisääntökin on jäänyt osin epäselväksi, vaikka jo yli 50 vuotta olen harrastanut suomen kieltä.
80 prosentissa tapauksista menee jo oikein, mutta ne loput 20 prosenttia...
Kertokaa nyt rautalangasta vääntäen, milloin nominatiivi, milloin akkusatiivi ja milloin partitiivi (vai mitkä ne olivat...?)?
poika - pojan - poikaa?
http://www.finnlectura.fi/verkkosuomi/Syntaksi/sivu342.htm
konsonanttien astevaihtelu?
Kun lukusanaa käytetään substantiivin kanssa, niin yksiköllisetä lukusanasta tulee esimerkiksi lauseen subjekti, jota määrittää partitiivissa oleva substantiiviattribuutti. Näin on aivan selvää, että verbistä käytetään yksikköä.
Niin, muut kielet ja erityisesti englanti tunnetaankin säännöllisyydestään.
Viime ei ole prepositio, vaan taipumaton adjektiivi. Vrt. muuten in-, on- ja at-prepositiot englannin aikailmauksissa.
Toki kieliopillinen tahi kielihistoriallinen selitys aina on olemassa. Käytännössä kieltä opiskeleva kuitenkin aivan aiheellisesti saattaa ihmetellä, miksi monesta puhuttaessa käytetään yksiköllistä muotoa.
Esimerkki kielihistoriasta: e-loppuisten sanojen taivutus (vene - veneessä, huone - huoneessa) perustuu siihen, että suomen kielessä on muinoin ollut loppu-h (veneh). Toisaalta tämän taustan selittäminen ei juurikaan auta asian oppimista, kuten ei sekään, että uudet lainasanat eivät aina taivu samalla tavoin kuin "alkuperäiset", vaikka sanan äännerakenne olisi samanlainen.
Minua kiinnostaa, mikä on kieliopillinen tai -historiallinen selitys tuohon viime vuonna, viime kuussa, viime viikolla -tyyppiseen sijamuotojen vaihteluun. Se minulle nyt kertokaa.
Jos tämä on niuhoamista, pitääkö minun nyt suomen kieltä ihmettelevälle ulkomaalaiselle sanoa, että älä niuhoa?