Toimiiko sovellus?

Heippa vaan kaikille!

Selailin tuossa eilen piirasreseptejäni ja löytyikin aivan ihana pikkupiirasohje, siis piiraat tehdään pienenpieniin piirasvuokiin. Mutta mutta... enpä omista moisia, joten mieleen tuli josko teflon-pinnoitteista muffinsipeltiä voisi soveltaa? Siis jos tekee puolta pienempiä piiraita kuin ohjeessa, missä pikkuvuokien halkaisijan tulisi olla noin 1-12 cm. Onko kukaan kokeillut/ miten onnistui?

Anyway, tässä kiinnostuneille kyseinen resepti:

TAIKINA:
3 dl vehnäjauhoja
1,5 tl suolaa
150 g voita tai margariinia
1-2 rkl jääkylmää vettä

Jauhot, suola ja jääkaappikylmä margariini/voi nypitään ryynimäiseksi esim. yhden tai kahden tylsän pöytäveitsen avulla. Lisätään vesi ja jatketaan nyppimistä, lopuksi käsin mutta niin, ettei voi ala sulaa! Jaa taikina heti 6-7 osaan ja kaaviloi sekä vuoraa sillä piirasvuoat, joiden halkaisia 11-12 cm. Pistele pohjat haarukalla ja laita vuoat jääkaappiin noin 15 minuutiksi. Paista pohjia ilman täytettä uunin keskitasossa 200 asteessa 10 min.

TÄYTE:
200 g fetajuustoa
3 munaa
3 dl maitoa
1/4 tl jauhettua mustapippuria
2 rkl tuoreita tinjaminlehtiä
4 rlk pinjansiemeniä (voi jättää pois)

Juusto hienonnetaan ja sekoitetaan siihen munat, maito ja pippuri. Suolaa ei tarvita, koska feta on jo itsessään suolaista. Lisää lopuksi silputut tinjaminlehdet.

Jaa täyte esikypsennettyihin piiraspohjiin ja ripottele halutessasi pinjansiemeniä päälle. Paista keskitasossa 200 asteessa 15-20 min, kunnes täyte on hyytynyt ja piiraat saaneet hieman väriä.
0151
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Innovaatio keittiössä kirjoitti:

Heippa vaan kaikille!

Selailin tuossa eilen piirasreseptejäni ja löytyikin aivan ihana pikkupiirasohje, siis piiraat tehdään pienenpieniin piirasvuokiin. Mutta mutta... enpä omista moisia, joten mieleen tuli josko teflon-pinnoitteista muffinsipeltiä voisi soveltaa? Siis jos tekee puolta pienempiä piiraita kuin ohjeessa, missä pikkuvuokien halkaisijan tulisi olla noin 1-12 cm. Onko kukaan kokeillut/ miten onnistui?

Anyway, tässä kiinnostuneille kyseinen resepti:

TAIKINA:
3 dl vehnäjauhoja
1,5 tl suolaa
150 g voita tai margariinia
1-2 rkl jääkylmää vettä

Jauhot, suola ja jääkaappikylmä margariini/voi nypitään ryynimäiseksi esim. yhden tai kahden tylsän pöytäveitsen avulla. Lisätään vesi ja jatketaan nyppimistä, lopuksi käsin mutta niin, ettei voi ala sulaa! Jaa taikina heti 6-7 osaan ja kaaviloi sekä vuoraa sillä piirasvuoat, joiden halkaisia 11-12 cm. Pistele pohjat haarukalla ja laita vuoat jääkaappiin noin 15 minuutiksi. Paista pohjia ilman täytettä uunin keskitasossa 200 asteessa 10 min.

TÄYTE:
200 g fetajuustoa
3 munaa
3 dl maitoa
1/4 tl jauhettua mustapippuria
2 rkl tuoreita tinjaminlehtiä
4 rlk pinjansiemeniä (voi jättää pois)

Juusto hienonnetaan ja sekoitetaan siihen munat, maito ja pippuri. Suolaa ei tarvita, koska feta on jo itsessään suolaista. Lisää lopuksi silputut tinjaminlehdet.

Jaa täyte esikypsennettyihin piiraspohjiin ja ripottele halutessasi pinjansiemeniä päälle. Paista keskitasossa 200 asteessa 15-20 min, kunnes täyte on hyytynyt ja piiraat saaneet hieman väriä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu