`Rasvan saantia turhaan pelätään

Iät ja ajat on valistettu rasvan vaaroista.Olen itse tullut siihen tulokseen,että elimistö pitää huolen siitä,ettei saa liikaa rasvaa.Jos liikaa rasvaa syö oli mitä hyvänsä,kyllä se pian takaisin tulee... Olen ollut VHH:lla tosi kauan,itse huomannut asian.Vaikka en ole laihtunutkaan,en tosin lihonutkaan,mutta olo on aivan toista,mitä hiilarien aikaan.Energiaa riittää jopa kuntoilla enempi,suurempi seikka vielä MOTIVAATION lisääntyminen liikuntaan.
3298
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Suositellaan 30% energiasta saatavaksi rasvasta. Tokkopa sitä rasvaa kukaan pelkää.

Äänestä

KUnuerran tuota mielä olet, niin onhan sen olava ihan totta. Oma mielipide on se tärkein; totuudesta ja muiden mielipitesitä viis.

Ja varmaan motivaatiota liikunnan lisäämisen pitääkin olla. Se, millä sen liikunnan sitten toteuttamisastteelle saat, onkin sitten varman jo kinkkisempää.

Minä vaan syön kaikkea sopivasti ja olen pirteä ja energinen päivästä toiseen ja liikun mieleni mukaan. En ole myöskään laihtunut, mutta toisaalta jos laihtuisin, olisin jo liian laiha.

Äänestä

rasvan vaaroista, varsinkin eläinrasvojen, olisiko aika ryhtyä valistamaan hiilihydraattien vaaroista. Jos liikaa hiilihydraatteja syö, kyllä se läski kehoon takaisin tulee. Läskiä syömällä kukaan ei liho, kunhan samaan aikaan ei syö turhia hiilihydraatteja.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


omasta mielestäni, kirjoitti:

Iät ja ajat on valistettu rasvan vaaroista.Olen itse tullut siihen tulokseen,että elimistö pitää huolen siitä,ettei saa liikaa rasvaa.Jos liikaa rasvaa syö oli mitä hyvänsä,kyllä se pian takaisin tulee... Olen ollut VHH:lla tosi kauan,itse huomannut asian.Vaikka en ole laihtunutkaan,en tosin lihonutkaan,mutta olo on aivan toista,mitä hiilarien aikaan.Energiaa riittää jopa kuntoilla enempi,suurempi seikka vielä MOTIVAATION lisääntyminen liikuntaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu