Itsensä arvostaminen

Nuorempana urea ehkä läikkyi enemmän, nyttemmin vähemmän.
Se vaihtelee. Jollain lailla kuvittelee olevansa aika fiksu ja filmaattinen.
Saakelin fiksu.
Sitten tulee joku sudoku.
Lapsen tasolla olevaa ei pysty kunnolla ratkaisemaan, kuten jotain viiden kysymyksen tietokilpailua.
Toisella silmällä katsoo viimeisen, helpon kysymyksen.
Sitten arpoo, olisiko sittenkin osannut sen ensimmäisen...
Ihan kun joku puhuisi selän takaa...

tahtoo, eikä välitä muiden sanomisista, niin elän todellakin omaa elämääni. Jotkut kylläkin väittävät että olen itsekäs, kun en suostu kaikkeen mitä minulle tyrkytetään, mutta eihän minun ole pakko tehdä niinkuin muut haluaisi minun tekevän. Kyllä minä itse jo tiedän tässä iässä mitä haluan ja mikä on minulle parasta.

Voi, voi ja voi. Luin yhä uudelleen sun aloituksen ja mietin, että mitä ihmettä Voisin vastata.

Siksi on niin vaikea vastata, kun en ajattele elämääni siten, että jotenkin pitäisi Kunnioittaa itseään tai riittääkö voimavarat tai yrittää Oppia elämään....

Ajattelen asioita jotenkin hyvin lapsellisen yksinkertaisesti. Mä vaan "olla möllötän" ja annan itseni olla just semmonen, ku kulloisenakin aikana tuntuu.
Omaa elämäähän sitä väkisinkin elää, eihän muuta voisi.
Omalla suhtautumisella ja hyväksymisellä esim. vastoinkäymisiin, on suuri merkitys. Asioitten suhteuttaminen ja hyvoen asioitten huomaaminen.

Jos on pakko käyttää mainitsemiasi sanoja, niin Arvostan itseäni siinä, että olen pystynyt pitämään pääni siinä, etten vaihtele mielipiteitäni massojen mukana. Kuulostaa ehkä vähän naivilta ja onkin varmaan sitä. Mutta näin kuitenkin ajattelen.

Niin kauan aikaa, kun säilytän oman kykyni nauttia pienistä asioista (siis Todella nauttia, että sydämestä ottaa), niin koen olevani itseni herra eiku rouva :)

helisevää naurua ja iloa.
Arvostan itseäni enemmän ja enemmän.
Oma elämä on tärkeää ja kun täällä lukee arvostelevia viestejä tulee aina mieleen että miksi nyt enää tarvii toista arvostella.
Jos on tähän ikään selvinnyt, nyt on todella aika kysyä itseltään mitä minä itse haluan, että itseni kanssa olisi hyvä elää tämä loppuelämä.
Toivottavasti sitä on vielä kymmeniä vuosia, ja minähän en meinaa päätä alas painaa että voi minua raukkaa vaan annan sen auringon loistaa jonka yksi työkaveri minussa näki yövuorossa viime viikolla.
Siitä lähtien ymmärsin: itse päätän olenko aurinko vai mikä.
Sitä olen joka päivä mietiskellyt aurinkoa itsessäni, minulle ja muille.

Ihmisissä, varsinkin naisissa, arvostan tervettä itsetuntoa.

Se näkyy koko olemuksessa.

Kunhan itsetunto ei etene ilmeeseen ylimielisyytenä vaan hyväntahtoisena positiivisuutena.

arvosta jos ei siihen itse pysty, jos ei ole itsensä arvostusta ei ole elämääkään.
Voimavarani riittävät vaihtelevasti, mutta aina ne vaan kuitenki riittää. Toivon että näin on jatkossakin. Iloa päivään ja hymyä huuleen.