Pelottaa suhteen puolesta... :(

Oon seurustellu nyt 3 kk yhden pojan kanssa, jonka kanssa tavattiin baarissa. Poika ihastui ensin muhun ja halusi heti alkaa seurustella, vaikkei tietenkään sitä suoraan sanonut. Puhuttiin jo ekoilla treffeillä tulevaisuudesta ja mulla oli tosi hyvä fiilis, et meiän suhde vois kestää pitkään. Välimatka tosin oli n. 80 km, mut sekään ei ole ollut kovin suuri ongelma, sillä poikaystävälläni on oma auto.
Alussa meni ihan hyvin, ainakin ensimmäinen kuukausi, poikaystäväni kehui minua ihanaksi ja kauniiksi (tosin koska ei ole hehkuttaja-tyyppiä, ei sanonut sitä kovin usein). Olen ensimmäinen, jonka kanssa hän on ikinä seurustellut. Juteltiin paljon mesessä ja nähtiin viikonloppuisin ja myös viikolla vaikka koulua oli. Kaikki tuntu menevän hyvin, ennen kun mulle tuli sellanen fiilis yhtäkkiä, et entä jos menetänkin niin ihanan ihmisen. En uskaltanu puhua siitä poikaystävälle mitään. En kerro yleensä tunteistani kovin helposti ellei joku kysy, onko kaikki hyvin. Poikaystäväni oli alkanut käyttäytyä hieman etäisesti, edelleen kyllä kosketteli ja noin, mutta ei niin paljon kuin alussa. Sitten yhtenä vknloppuna ei puhuttu mitään, no mitä nyt tosi vähän ja poikaystäväni otti tämän puheeksi ja sanoi että mitä järkeä on nähdä kun ei kerran puhuta mitään. Ja sanoi et meitä ei oo luotu toisillemme. Niin ja vielä sit sano et ei olis valmis vielä sitoutuun vaan haluis elää vapaammin. Pyysin toista tilaisuutta ja päätettiin vielä yrittää. Ja kysehän ei ollu siitä, ettei hän musta tykkäis enää.

Tän jälkeen alko mennä paremmin ja sovittiin et tästä lähtien puhutaan heti kun joku asia vaivaa. No, nyt ollaan lähes samassa tilanteessa ja mua pelottaa tosi paljon. Oltiin eilen baarissa poikaystävän kanssa ja koska olin vähän ottanut, roikuin hänessä kiinni. No, hän ei kauheasti siitä pitänyt. Tänään tuskin pussailtiinkaan aamulla (hän oli siis yötä), vasta sitten myöhemmin, ja ajattelin et no, asiat ei ehkä ookaan niin huonosti. Ja poikaystävä vihjaili et voitas huomenna nähä. No sit mesessä kun puhuttiin illalla, niin tuskin taas vastas mun löpinöihin eikä sit kai ehikään huomenna nähä. Sit kysyin et entäs viikolla ja vastas et täytyy ny sit kattoo. En ymmärrä. Ekaks se käyttäytyy ihan kun kaikki ois hyvin ja sit taas tollai. Mua pelottaa puhua sille tästä, mut pakko se on, koska alkaa ärsyttään tää koko juttu. Itken yksin, koska en haluais menettää mun poikaystävää. Meillä oli kuitenkin hauskaa tänäänkin ja olin niin onnellinen kunnes se taas lähti kotiin. En taida ees täysin luottaa siihen, entä jos se löytää jonkun paljon nätimmän tytön lähempää? Kai näistä asioista vaan pitäs puhua yhessä. Mut en uskalla koska entäs jos se ei haluakaan enää jatkaa? No, kai se on paras vaan ottaa puheeks asia ja selvittää ihan kaikki. :(
3633
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

...teillä on ikää?

Äänestä
  • ja poikaystävä 19.

    Äänestä

  • ite oon 18 kirjoitti:

    ja poikaystävä 19.

    sinä olet enempi ihastunut kuin poikaystäväsi: vaikuttaa, ettei hän ole hommassa ihan täysillä mukana. mitä enemmän hänessä roikut, sitä enemmän todennäköisesti karkotat häntä. yritä olla tyyni ja koita hyväksyä se ettei teistä välttämättä tule lopun elämäksi paria. kun olet itse etäisempi, ehkä hän alkaa ikävöidä sinua. jos ei, niin sitten se varmaan loppuu.

    joka tapauksessa, ei kannata väkisin yrittää. ootte aika vähän aikaa tuntenu, tuossa suhteen vaiheessa yleensä on molemminpuolista tunteiden paloa jos se on oikea molemminpuolinen rakkaussuhde.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kaikki oli ennen hyvin kirjoitti:

Oon seurustellu nyt 3 kk yhden pojan kanssa, jonka kanssa tavattiin baarissa. Poika ihastui ensin muhun ja halusi heti alkaa seurustella, vaikkei tietenkään sitä suoraan sanonut. Puhuttiin jo ekoilla treffeillä tulevaisuudesta ja mulla oli tosi hyvä fiilis, et meiän suhde vois kestää pitkään. Välimatka tosin oli n. 80 km, mut sekään ei ole ollut kovin suuri ongelma, sillä poikaystävälläni on oma auto.
Alussa meni ihan hyvin, ainakin ensimmäinen kuukausi, poikaystäväni kehui minua ihanaksi ja kauniiksi (tosin koska ei ole hehkuttaja-tyyppiä, ei sanonut sitä kovin usein). Olen ensimmäinen, jonka kanssa hän on ikinä seurustellut. Juteltiin paljon mesessä ja nähtiin viikonloppuisin ja myös viikolla vaikka koulua oli. Kaikki tuntu menevän hyvin, ennen kun mulle tuli sellanen fiilis yhtäkkiä, et entä jos menetänkin niin ihanan ihmisen. En uskaltanu puhua siitä poikaystävälle mitään. En kerro yleensä tunteistani kovin helposti ellei joku kysy, onko kaikki hyvin. Poikaystäväni oli alkanut käyttäytyä hieman etäisesti, edelleen kyllä kosketteli ja noin, mutta ei niin paljon kuin alussa. Sitten yhtenä vknloppuna ei puhuttu mitään, no mitä nyt tosi vähän ja poikaystäväni otti tämän puheeksi ja sanoi että mitä järkeä on nähdä kun ei kerran puhuta mitään. Ja sanoi et meitä ei oo luotu toisillemme. Niin ja vielä sit sano et ei olis valmis vielä sitoutuun vaan haluis elää vapaammin. Pyysin toista tilaisuutta ja päätettiin vielä yrittää. Ja kysehän ei ollu siitä, ettei hän musta tykkäis enää.

Tän jälkeen alko mennä paremmin ja sovittiin et tästä lähtien puhutaan heti kun joku asia vaivaa. No, nyt ollaan lähes samassa tilanteessa ja mua pelottaa tosi paljon. Oltiin eilen baarissa poikaystävän kanssa ja koska olin vähän ottanut, roikuin hänessä kiinni. No, hän ei kauheasti siitä pitänyt. Tänään tuskin pussailtiinkaan aamulla (hän oli siis yötä), vasta sitten myöhemmin, ja ajattelin et no, asiat ei ehkä ookaan niin huonosti. Ja poikaystävä vihjaili et voitas huomenna nähä. No sit mesessä kun puhuttiin illalla, niin tuskin taas vastas mun löpinöihin eikä sit kai ehikään huomenna nähä. Sit kysyin et entäs viikolla ja vastas et täytyy ny sit kattoo. En ymmärrä. Ekaks se käyttäytyy ihan kun kaikki ois hyvin ja sit taas tollai. Mua pelottaa puhua sille tästä, mut pakko se on, koska alkaa ärsyttään tää koko juttu. Itken yksin, koska en haluais menettää mun poikaystävää. Meillä oli kuitenkin hauskaa tänäänkin ja olin niin onnellinen kunnes se taas lähti kotiin. En taida ees täysin luottaa siihen, entä jos se löytää jonkun paljon nätimmän tytön lähempää? Kai näistä asioista vaan pitäs puhua yhessä. Mut en uskalla koska entäs jos se ei haluakaan enää jatkaa? No, kai se on paras vaan ottaa puheeks asia ja selvittää ihan kaikki. :(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu