Kiusaamisen seurauksista ei pääse yli

Minä sain potkut työpaikkakiusaamisen takia. Minut siirrettiin vuorotyöstä päivätyöhön, jota en pystyny tekemään, koska siinä olisin joutunut olemaan tekemisissä kaikkien osastolla olevien ihmisten kanssa ja vastaavassa tilanteessa vuosia aikaisemmin olin sairastunut masennukseen, koska olin jatkuvasti tiettyjen henkilöiden hampaissa. Vuorolla oli paremmin, vaikka lähin työkaverini jatkuvasti muistuttikin, kuinka kamala ihminen olen ja kuinka minusta ei kukaan pidä. Koskaan en saanut vastausta, miksi ei. Ko. työkaverini haukkui minun lisäksi kaikki muut työkaverit, esimiehet, muiden osastojen työntekijät ja esimiehet, vanhempani... Hänellä oli pitkä ura takanaan ja hän oli todella vakuuttava puhuja ja onnistui manipuloimaan ihmisiä mielensä mukaan - myös minua. Hän oli hyvin suosittu ja arvostettu esimiesten keskuudessa, epäilemättä, koska osasi vetää aina oikeasta narusta - ja varmasti sama jatkuu vieläkin.
Minä voin pahoin vuosia ja yksi pahimmista asioista oli huomata itsensä muuttuvan. Koska minun vakuutettiin olevan paskamainen ihminen, aloin uskoa siihen itsekin - ja uskon vieläkin - ja syytin kaikesta aina itseäni. Sitäkin teen edelleen. Kun yritin tuoda asiaa esille jo vuosia sitten, silloinen esimieheni totesi, että "meidän tehtävänämme onkin tarkistaa, ettei muita kohdella samalla tavalla". En osannut enkä olisi uskaltanutkaan viedä asioita eteenpäin, sillä koko ajanhan pelkäsin tulevani entisestään leimatuksi. Minut olisi revitty kappaleiksi, kun asia olisi tullut ilmi.
Kun en kyennyt minulle annettuun uuteen työtehtävään, sekä työterveyslääkäri että yrityksen resurssivastaava haukkuivat minut. Olin laiskuri ja lintsari ja halusin vain tehdä itsestäni numeron. Sairauslomalla olin ollut edellisen kerran monta vuotta aiemmin pari päivää ja työni olin yrittänyt aina tehdä parhaani mukaan. Olin itse tuossa tilanteessa täydellisessä paniikissa, enkä osittain itsekään tajunnut, miksi päivätyöhön siirto aiheutti niin uskomattoman ahdistuksen. Lopulta yritin itsemurhaa, joka valitettavasti jäi vain yritykseksi, jouduin sairauslomalle ja sen aikana minut irtisanottiin. Olin pyytänyt siirtoa jollekin toiselle osastolle useita kertoja menneiden vuosienkin aikana ja varsinkin muutostilanteessa, mutta sitä mahdollisuutta minulle ei haluttu antaa.
Minulla oli hyvä työ, josta nautin samoin kuin vuorotyön tekemisestä, suhteellisen hyvät ansiot ja elämäni työpaikan ulkopuolella oli mahtavaa. Harrastin paljon liikuntaa ja pidin yhteyttä hyvien ystävieni kanssa. Nyt en liiku enää missään, sillä en halua nähdä ihmisiä. En ole saanut enkä varmasti tulekaan saamaan töitä. Elämältä vedettiin pohja pois kymmenen vuoden työuran jälkeen. Jokainen kestää melkein mitä tahansa tiettyyn rajaan asti, mutta kukaan ei kestä loputtomiin. Aikanani ajattelin, että paha saa vielä joskus palkkansa - se paha sitten tosiaan olenkin ollut minä. Jos tietäisin onnistuvani, tekisin itsemurhan. Toista eloonjäämistä en halua kokea.