Megatsunami

Jos käy niinkuin kirjassa Saraswatin hiekkaa, että megatsunami pyyhkäisee ylitse kaikkien mantereiden, ihmiskunta kuolee. Voi olla, että näin käy esimerkiksi kymmenen vuoden päästä.

Joitakin rippeitä ihmiskunnasta voi toki säilyä esimerkiksi ydinsukellusveneissä. Todennäköisesti hekin kuitenkin kuolevat.

Jos tämä asia nyt tiedotettaisiin ihmiskunnalle, so. että ihmiskunta tuhoutuu kymmenen vuoden sisällä mannerjäätiköiden lähtiessä liikkeelle ja sen aiheuttamaan megatsunamiin, miten tämä vaikuttaisi ihmisten käyttäytymiseen?

Alkaisivatko ihmiset käyttäytyä jotenkin hillittömästi? Vai alkaisivatko he päinvastoin käyttäytymään asiallisemmin? Tutkia mystisiä tekstejä ja hakea lohtua erilaisista sielunpelastusopeista?

Maailmanjohtajat tämän asian jo tietävät, heitä on informoitu. Minä tiedän tämän myös. Olen tutkinut ilmastonmuutosta ja napamantereiden käyttäytymistä jo kuuskytluvulta saakka.

Ennustan, että ihmiskunta tuhoutuu tasan kymmenen vuoden päästä, siis helmikuun 9. 2018.
Voisin lyödä tästä vaikka vetoa...
6309
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

"Minä tiedän tämän myös. Olen tutkinut ilmastonmuutosta ja napamantereiden käyttäytymistä jo kuuskytluvulta saakka."

Kroonikko siis

Äänestä

nyt tiedottaisit ihmiskunnalle.
Perustelut ja todisteet otat Risto Isomäen Sarasvatin hiekkaa teoksesta.

Mad Max on se tulevaisuus, joka osuu ihmiskunnan osaksi 12.4.2017.

Äänestä

Olet myöhässä. Tähtitiedepalstalla ennustetaan että jo vuonna 2012 superplaneetta tulee ja tuhoaa...

Äänestä
  • Tähtitiedepalstallakin pyörii samoja huuhaa-hörhöjä kuin nykyään näillä kaikilla tiedepalstoilla.

    Äänestä

  • rtrthrshsr kirjoitti:

    Tähtitiedepalstallakin pyörii samoja huuhaa-hörhöjä kuin nykyään näillä kaikilla tiedepalstoilla.

    Ilmasto-Maailmanloppuhörhöille: Ottaako päähän jos asteroidi -maailmanloppuhörhöjen toiveuni toteutuukin ensin? Eli ratkaiseeko lopputulos vai keino?

    Äänestä

Väitän ettei maailmanloppua tule ko. ajankohtana. Lyökäämme vetoa... sanotaan... koko omaisuudestamme!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Viimeinen kirjoitti:

Jos käy niinkuin kirjassa Saraswatin hiekkaa, että megatsunami pyyhkäisee ylitse kaikkien mantereiden, ihmiskunta kuolee. Voi olla, että näin käy esimerkiksi kymmenen vuoden päästä.

Joitakin rippeitä ihmiskunnasta voi toki säilyä esimerkiksi ydinsukellusveneissä. Todennäköisesti hekin kuitenkin kuolevat.

Jos tämä asia nyt tiedotettaisiin ihmiskunnalle, so. että ihmiskunta tuhoutuu kymmenen vuoden sisällä mannerjäätiköiden lähtiessä liikkeelle ja sen aiheuttamaan megatsunamiin, miten tämä vaikuttaisi ihmisten käyttäytymiseen?

Alkaisivatko ihmiset käyttäytyä jotenkin hillittömästi? Vai alkaisivatko he päinvastoin käyttäytymään asiallisemmin? Tutkia mystisiä tekstejä ja hakea lohtua erilaisista sielunpelastusopeista?

Maailmanjohtajat tämän asian jo tietävät, heitä on informoitu. Minä tiedän tämän myös. Olen tutkinut ilmastonmuutosta ja napamantereiden käyttäytymistä jo kuuskytluvulta saakka.

Ennustan, että ihmiskunta tuhoutuu tasan kymmenen vuoden päästä, siis helmikuun 9. 2018.
Voisin lyödä tästä vaikka vetoa...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu