KTAMK Business Management

asiantuntija

Pohjolan sanomissa 9.2.2008 julkaistu artikkeli ”Opinnot täyttyvät projekteista, koska työelämäkin tekee niin” huokuu niin paljon positiivisuutta, että pieni määrä realismia ei ole pahitteeksi:

On hyvä, että koulun johtoryhmällä on luottamusta valitsemaansa suuntaan. Valitettavasti ajatus siitä, että useiden vuosikymmenien aikana kehitetty luento/tentti-malli voidaan korvata suoraan projektipohjaisella opiskelulla, ilman että ongelmia esiintyy, on epärealistinen. Ongelmia ja epäkohtia, joita jokainen oppilas voisi luetella useita, ei kuitenkaan saa tuoda esiin edes koulun sisällä. Johtoryhmän aikaa ei tuollaisiin soraääniin kuluteta. Faktaa on, että kun 1. ryhmästä katoaa puolet ensimmäisen vuoden jälkeen ja vain muutamalla yli 20 aloittaneesta on mahdollisuus valmistua alkuperäisen aikataulun mukaan, 3,5 vuodessa, asiaa ei nähdä hälytyttävänä. Tuntuu lisäksi oudolta muistella koulutusohjelman tavoitteita tuottaa asiantuntijoita liike-elämän saralla kun koulutusohjelmavastaava Jauhola erikseen toteaa: ”Nykypäivänä ei voi enää kouluttaa opiskelijoita johonkin tiettyyn ammattiin”. Ei vaikka opiskelija sitä itse haluaisikin. Opiskelut on tehty yhden projektimuotin mukaan, jossa pysytään.

Opintojen laajuus, 210 OP, on harhaanjohtavaa: Tyypillinen kurssi, 3 OP, tarkoittaa noin 81 tunnin työmäärää. Faktaa on, että tuosta ajasta n. 30 tuntia istutaan koulussa, loput ovat ”itsenäistä opiskelua”. Tämä sotii vahvasti sitä vastaan, että osa opettajista suosii vieläkin luento/tentti-mallia. Opintojen laajuus vastaa siis useammin enintään 1,5 OP, läksyineen, ja puolet on reilusti ilmaa. Tutkinnon aikana se tekee jo yli 100 OP, lähes kaksi lukuvuotta! Toisaalta, kun opettaja sitten suosii projektipohjaista opiskelua, ”copy/paste” tyyli, muutamat tapaamiset ja hienot sanat oppimispäiväkirjassa tuovat koko ryhmälle saman arvosanan arvioinnissa. Erään opettajan sanoin: ”Hylätyllä arvosanalla halutaan vain herätellä opiskelijaa ottamaan yhteyttä ja sopimaan kuinka kurssi suoritetaan loppuun…” Ei siis niinkään, että ala-arvoiset kopioidut tuotokset hylätään ja vaaditaan uutta kunnollista suoristusta.

Jatkuvat poissaolot vaivaavat jokaista luokkaa, vaikka läsnäolo on pakollista. Kummallisinta kuitenkin on, että vaikka koulu vakuuttaa haluavansa yhteistyötä paikallisten yritysten kanssa, työvuoroista johtuvaa poissaoloa ei arvostella eri perustein. Jos oppilas suoraselkäisenä menee keskustelemaan etukäteen poissaolostaan, hän saa moitteet, poissaolomerkinnän ja lisätehtäviä. Lintsaamalla tunnin, pääset kuin koira veräjästä.

Toivon yrittäjiltä malttia palkatessaan näitä ammattilaisia, sillä koulutusta tulee riittämään moneksi vuodeksi, ennekuin perusasiat ovat näillä projektitoiminnan asiantuntijoilla hallussa.

4

636

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mutta tottakin on

      Sepä se, opettajat opettavat omilla tavoillaan. se miten kukin arvioi oppilaan menestyksen, ei ole suoraan minkään ohjesäännön alaista, sen on vain oltava tasapuolista. On totta, että joistain kursseista tulee liikaa pisteitä. Muuten en osaa kantaa ottaa, kun oma oppilaitokseni on Oulun seudulla.

    • KTAMK

      Ketä kiinnostaa mitä jossain Kotamikkojen Ammattisurkeassa puuhastellaan. Kuhan yrittävät keskiä aina jotain muka fiksun kuuloista lässynläpätiläätä vailla oikeaa lisäarvoa ja sisältöä.

      Eikös Kotamikkojen Ammattisurkea valittu jo kertaalleen Suomen turhimmaksi ammattikorkeakouluksi?

      • ihme keskustelua

        Höh, mitäs täällä taas höpötetään? Aloitus oli asiallinen, ei siinä mitään. Myös vastaus siihen oli suht asiallinen, joskin asia-virheellinen. Tämä viimeinen oli kyllä täyttä potaskaa.

        Vai pitäisikö koko AMK lakkauttaa, jos edellisen mielipide kuvastaa yleisemminkin alueen asukkaiden mielipidettä. Uskaltaisiko joku tehdä tästä opinnäytetyön?


    • öadslfö

      näitä "projektiosaajia" alkaa jo olla työelämässä turhankin paljon. Firmassa (nimi muutettu) joutuu venyttämään opetus- ja opastusaikoja itse työn/töiden tekemiseen sen vuoksi, koska nämä nykyiset moniosaajat koulusta tullessaan ovat parhaimmillaankin vain kalpeita varjoja wanhan ajan teknikosta.

      Toinen seikka, mikä on mennyt täysin perseelleen, on konsulttiarmeijojen elättäminen lankeamalla heidän tarjoamiinsa kokonaisvaltaisiin ongelmanratkaisusysteemeihin yms. humppaan. Ei niin pientä asiaa, etteikö sitä varten perusteta projekti, joka vielä ostetaan talon ulkopuolelta.

      Soppa ei enää maistu hyvälle ja kokkien määrä senkun kasvaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4168
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      28
      3137
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1348
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      911
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe