Tarinani

elämäni on ollut alusta asti helvettiä. lapsuudessa sain kokea perheväkivaltaa ja välinpitämättömyyttä.kouluaikoina kiusattiin ja syrjittiin, kotonakin oli paha olla.en ole IKINÄ ollut onnellinen, en ole kokenut elämässäni mitään onnellisuuden tunnetta. minulta puuttuu kyky tuntea tunteita, en kykene rakastamaan ketään. tuntuu tyhjältä ja mikään ei tunnu miltään. elän vain väkisin, sillä itsemurhaan en kykene. mikähän olisi se keino, millä saisin itseni ns.normaaliksi ihmiseksi?vastatkaa alan ihmiset, olisin kiinnostunut tietämään.
5280
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Monet kertomistasi asioista ovat minulle tuttuja, myös tunteiden turtumus. Tie sieltä "takaisin elämään" on pitkä. Olen traumaterpiassa ja se kestää monta vuotta, kerran viikossa terapeuttia tavaten, erilaisia harjoituksia kotonakin tehden, vähitellen altistuen monille asioille, kuten nyt viimeksi opetellen kurottautumaan jotain, myös ihmistä kohti, jota en sitäkään ole osannut, vaan päinvastoin, se on kauhistuttanut minua ja edelleenkin niin. Omien lastemme kanssa olen tosin kokenut onnellisuutta, mutta nykyään koen itseni irtonaiseksi myös suhteessa heihin, vailla mitään tunnesidettä olevaksi. Se on mielestäni jo liikaa, sellaista ei saisi olla.

Mitään nopeita tuloksia ei kannata odottaa. Tuloksia tulee hitaasti ja vähitellen. Pitää sitoutua terapiaan, ei lopettaa, vaikka tuntuisi vaikealta ja raskaalta. Voi olla, että tarvitsee lääkettä, jotta kestää terapian ja voi nukkua. Sellaista on minulla.

Äänestä

Ajatuksenne eivät ole teidän omianne? Mistä tiedätte elämänne olevan helvettiä? Eläimet osaavat kävellä ja juosta heti synnyttyään, mutta ihminen vasta opittuaan sen toisilta ihmisiltä.

Äänestä

Puhu jonkun hyvän ystävän kanssa. Keskustelkaa elämästä. Opi rakastamaan ja arvostamaan itseäsi. Monella ihmisellä on ollut vaikea lapsuus ja nuoruus, katso eteenpäin, älä taaksepäin. Taatusti sinulla on tunteita, itke, naura, huuda vaikkapa jossain metsässä yksinäsi. Tutustu ihmisiin, keskustelkaa.

Äänestä

"elän vain väkisin, sillä itsemurhaan en kykene. mikähän olisi se keino"

Ilmoittaudu vapaaehtoisesti ihmiskoekaniiniksi tutkimukseen, jossa kiusataan itsemurhaan. Vastuunvapautuspaperin kirjoittamisen jälkeen kiusaajasi eivät todelakaan saa syytteitä ja kykenet helpommin kuin uskotkaan tähän haluamaasi juttuun.,

Äänestä

en minä itselleni mitään pahaa halua, haluan vain saada itseni kuntoon.kiiton varjoliljalle vastauksesta, samat tuntemukset.kiitos vastanneille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ihminen* kirjoitti:

elämäni on ollut alusta asti helvettiä. lapsuudessa sain kokea perheväkivaltaa ja välinpitämättömyyttä.kouluaikoina kiusattiin ja syrjittiin, kotonakin oli paha olla.en ole IKINÄ ollut onnellinen, en ole kokenut elämässäni mitään onnellisuuden tunnetta. minulta puuttuu kyky tuntea tunteita, en kykene rakastamaan ketään. tuntuu tyhjältä ja mikään ei tunnu miltään. elän vain väkisin, sillä itsemurhaan en kykene. mikähän olisi se keino, millä saisin itseni ns.normaaliksi ihmiseksi?vastatkaa alan ihmiset, olisin kiinnostunut tietämään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu