Olen loppuunpalamisen partaalla, kovan stressin ja henkisen paineen/ahdistuksen alla jo pitkään sinnitellyt yliopisto-opiskelija. Elämäni on ollut viime vuosina vaikeaa ja olen joutunut kokemaan paljon surua ja vastoinkäymisiä. Henkiset voimavarani ovat todellakin loppu.
Lisäksi mieltäni painaa jatkuvalla syötöllä epätietoisuus siitä, olenko fyysisestikään kunnossa, jo pitkään jatkuneiden oireilujeni vuoksi.
Astma ja allergiat mm. löytyivät tutkimuksissa, mutta ajoittain ympäri kroppaa sinne tänne tuleville tunnottomuusalueille en ole saanut minkäänlaista selitystä. Tunnottomat kohdat menevät todellakin tunnottomiksi, eikä ne tunne juuri mitään vaikka neulalla pistäisi. Osa alueista on jäänyt lopullisesti tunnottomiksi, kun taas osalle on palautunut tunto kokonaan, tai osittain. Olen ravannut labroissa sun muissa kuvauksissa, eikä niiden perusteella ole näkynyt ainakaan ms-taudista merkkejä. Selästäni on nikamakaaret poikki, mutta sekään ei ole käypä selitys tunnottomuuksille, sillä niitä ilmestyy joka puolelle kroppaa. Poden myös sydämen rytmihäiriöitä, johon joudun syömään propralia, mutta tokkopa oireiluni niistä johtuu.
Viikko sitten tulin kipeäksi ja minulla on ollut siitä saakka lievää kuumetta, oksentelua, päänsärkyä, ripulia, huimausta, heikotusta, lihassärkyä, kuumotusta(varsinki pään sisällä tuntuu niinku olis tuli palamassa), sekä korvastani lähti yllättäen tunto kokonaan pois poikaystäväni hieroessa niskojani. Kävin sairaalassa jälleen jossa tehtiin muutama testi ja passitettiin kotia syömään panadolia ku arvot näytti olevan kohillaan.
En enää jaksa tämmöstä elämää. Olen masentunut, enkä tiedä enää mitä minun pitäisi tehdä...
Kertokaahan mielipiteitä tai omista kokemuksista jos kuulostaa tutulle. Kaikki kommentit tervetulleita.
Kiitoksia vastauksista

Vastaukset 1
Vanhimmat
ainakin oireet viittaavat kroonistuneeseen kofeiinimyrkytykseen.