Kehityskeskustelu on osoitus

Nykyään töissä ei ole mitään muuta kuin kaikenlaisia kehityskeskusteluja ja muita höpö höpö hommia. Kukahan se on ollu, joka on osannu myydä jokapaikkaan samanlaiset paperit. Sitä sopii vaan miettiä miten paljon rahaa ja osaamista vuodenkin aikana menee hukkaan, kun lähes kaikkien kanssa jauhetaan saman liirum laarumit.

Ja sitten, kun on vielä se, että näitä kehitys ja muita huuhaa keskusteluja käytetään pikku yt-neuvotteluina. On se kumma, jos kaikki organisaatiot on niin osaamattomia, ettei vuoden aikana osata saada realistisissa työtilanteissa esille niitä asioita mihin itse kukanenkin tarvitsee muutosta. Vaan niistä pitää vielä erikseen höpistä.

Kaikenkaikkiaan me olemme Suomessa osaamisen viimeisellä rajalla. Ja, jos ja kun, työssä kuin työssä ei osata enää tunnistaa niitä tekijöitä, jotka olennaisimpia ovat, niin edessä on sirpaletyötä tekevä kansa, jossa hoidettavan tehtävän osaa tehdä kuka tahansa hetken istuttuaan, kun todellista osaamista ei enää tarvita.

Erotuksena näille on tietysti konkreettiset ammatit kuten: asentajat, lääkärit, siivoojat ja tekniikan suunnittelijat. Joista jälkimmäisetkin nykyään ovat jo pitkälle lipsuneet neitikerholaisiksi.

Nykyään käytetyt suuret sanat yhdistettyinä isoihin luuloihin ja seläntakana supisemiseen, eivät kuitenkaan koskaan ratkaise lopullista tulosta. Vaikka nämä näyttäisivätkin olevan se ihmissuhdetaitojen alalaji, jota monissa työpaikkailmoituksissa takaa ajetaan. Toinen nykyään mainittu sana itsenäinen työ taas merkitsee sitä, että mukavaan porukkaan tahdottaisiin mukaan, joku joka osaakin jotain, mutta, olisi silti piirin ringissä mukana, että joku organisaatiosta saa loistaa. Kolmas ilmaisu tälle taas on haasteellisuus, joka merkitsee, ettei kukaan muu organisaatiosta osaa tehdä asiaa, mutta joku työnanataja ehdokkaan asiakkaista on kysynyt asiaa, jota se tarvitsee kerran vuodessa. Ja loppuaika tulisi olla työnantajan asiakkaalle mielinkielin ilmaiseksi ja myydä itse omaa työtään toisen laskuun.

Oikein hyvää kehityskeskustelujen vuotta 2009 kaikille. Ja erityiskiitos niille ovelille markkinamiehille ja naisille, jotka tämänkin turhuuden ovat maahamme lanseeranneet. Koska kaikissa hienoissa yrityksissä keskustellaan.

Tämä koko kehityskeskusteluiden suo haiskahtaa niin amerikkalaiselta yrityksen sisäiseltä kiipimistilaisuudelta, jossa kaikille on varattu amerikassa varmaan 5 min, mutta suomessa tunti aikaa loistaa, että pääsisi etenemään organisaatiossa.

Sitä vaan en osaa aavistella, onko amerikassa tähän yrityksen next company idols formaattiin sekoittunut suomalaisen kauteuden elementtejä, jotka tekevät koko farssista vielä pelleilyä, koska esimiehet kadehtivat itseään pätevämpiä työntekijöitä. Ja työntekijät ovat äärimmilleen kyllästyneitä kehityskeskustelujen ja muiden epäolennaisuuksien jatkuvaan jankuttamiseen.

Toivoa sopii, että talouden realiteetit karsivat pois nämä tämän 90 luvulla tulleet hullutukset. Ja todellinen ja oikea aito vuorovaikutus voisi sisältyä niihin hetkiin, joissa tehdään ne yrityksen tuloksen kannalta ratkaisevat asiat, joissa yleisellä vuorovaikutuksella voidaan saada parhaat käytännöt aikaiseksi yrityksen tuloksen tekemiseksi.

Muu on turhuutta.