Evoluutio pähkinänkuoressa

yeah.

EVOLUUTIO

Evoluutioteoria syntyi kun ihminen ei halunnut uskoa Jumalan luoneen elämää. Niinpä täytyi kehittää jokin teoria, joka kumosi luomisopin ja jonka avulla voitiin todistaa elämän syntyneen ilman Jumalaa.

Evoluutioteoriaa kannattavat tiedemiehet alkoivat siis kiivaasti etsiä vastauksia elämän synnylle ilman Jumalaa. He aloittivat tutkimuksensa siitä lähtökohdasta että Jumalaa ei ole ja elämän on täytynyt syntyä ilman luojaa. Niinpä kehiteltiin erilaisia teorioita joiden avulla pyrittiin todistamaan elämän kehittyneen itsestään ja maapallon syntyneen ilman luojaa. Erääksi vakio-olettamukseksi muodostui käsitys että kun kuluu tarpeeksi kauan aikaa niin jotain on pakko syntyä. Eli kun laitetaan tarpeeksi paljon erilaisia ainesosia kulhoon niin kyllä sieltä jossain vaiheessa mustikkapiirakka tulee. Vielä nykyäänkään ei ole pystytty selittämään elämän syntymistä itsestään, mutta se ei haittaa evoluutioteoreetikkoja. He ovat sitä mieltä että mitään luojaa ei ole ja elämä on syntynyt itsestään. Kaikkia vastauksia ei vain ole vielä löytynyt elämän synnystä, mutta ne kyllä löytyvät kun asiaa tarpeeksi tutkitaan.

Ehdotus: Älkää sulkeko Jumalaa pois elämän synnystä, vaan olkaa avoimin mielin kaikille vaihtoehdoille vaikka ne kuulostaisivat kuinka hulluilta tahansa. Niin minäkin teen.

10

525

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • runoilet?

      Uskon Jumalaan ja evoluutioon.
      Eihän siinä mitään ristiriitaa ole.
      Evoluutio on Jumalan tapa luoda elämä.

      Hänellehän ei aika merkitse mitään, joten
      ihan järkeenkäypä juttu.

      Ristiriidan ovat luoneet ne uskonnolliset piirit
      jotka uskovat Raamttuun kirjaimellisesti.

      Ja nimenomaan ne piirit, kokemuksieni mukaan
      monet evoluutiobiologit ovat syvästi uskonnollisia.

    • sulje jumalaa

      pois... se ei vaan lähde siitä olettamuksesta, että jumala olisi kaiken takana!

      Hihhulit lähtevät siitä olettamuksesta, että jumala on kaiken takana ja etsivät siten todisteita omalle olettamukselleen!

      Hihhulismi syntyi kun ihmiset eivät ymmärtäneet asioita. Niinpä täytyi keksiä jokin yliluonnollinen luoja, joka teki kaiken sen mitä ne tyhmät hihhulit eivät tajunneet. Esimerkiksi salama iskee maahan, hihhuli ei tiedä mikä sen aiheutti, joten... god did it!

    • persona non grata

      Organismit tuottavat perimänsä ohjaamina kopioita itsestään, jotka myös jatkavat tätä kopioitumista.

      Organismien kykyä tuottaa kopioita rajoittavat ympäristössä saatavilla olevat resurssit kopioiden tuottamiseen.

      Kopioitumiselle olevasta rajasta johtuen syntyvät kopiot joutuvat kilpailemaan keskenään kopioitumismahdollisuudesta.

      Organismien kyky kopioitua ei ole täydellinen, vaan ajoittain perimään tulee muutoksia.

      Jokainen muutos, joka parantaa yksilön kykyä kilpailla rajallisista resursseista tai tuottaa kopioita, parantaa sen todennäköisyyksiä päästä tekemään kopioita.

      Jokainen muutos, joka heikentää yksilön kykyä kilpailla rajallisista resursseista tai tuottaa kopioita, heikentää sen todennäköisyyksiä päästä tekemään kopioita.

      Tämä johtaa keskimäärin hyviä muutoksia saaneiden lisääntymiseen ja huonoja muutoksia saaneiden vähenemiseen, kunnes ensinmainitut kattavat koko populaation ja jälkimmäiset ovat kadonneet.

      Tämä jatkuu niin kauan kuin organismeja on elossa aina uusien muutoksien osalta.

      ...

      Kuten ehkä jo huomasitte, tämä oli itse asiassa nk. darwinistinen evoluutio pähkinänkuoressa. Se ei siis kertonut luojasta yhtään enempää kuin ketjun aloittanut viesti kertoi evoluutiosta.

    • TaliTomien ystävä

      Ehdottaisin että jos mitenkään osaat vähän googlata tai ehkä ei sittenkään. Miksi pöljiä pitäisi opettaa..Pidä uskosi

      • nykyään niin

        että
        "Ehdottaisin että jos mitenkään osaat vähän googlata.."

        Google ja intenetti ovat siirtyneet lähes
        Jumalan asemaan asioiden ratkaisijoina?

        Se mitä Googlesta löytyy ja netti tietää on
        olemassa ja ok, kaikki muu on harhaa vain.

        Huh!


      • on´´
        nykyään niin kirjoitti:

        että
        "Ehdottaisin että jos mitenkään osaat vähän googlata.."

        Google ja intenetti ovat siirtyneet lähes
        Jumalan asemaan asioiden ratkaisijoina?

        Se mitä Googlesta löytyy ja netti tietää on
        olemassa ja ok, kaikki muu on harhaa vain.

        Huh!

        Juuri näin
        Googlettunut kansa nettiviisaudessaan vinoilee.


    • were

      Taitaa olla karmaisevaa tietää että olemmekin samanarvoisia muun luomakunnan kanssa.

    • Pahoittaisitko kovasti mielesi, jos kertoisin, että kirjoittaessaan "Lajien synnyn" Charles Darwin oli vielä kovasti anglikaanisen kirkon jäsen? Ja papin poika? Ja Alfred Wallace, joka kehitti evoluutioteorian samaan aikaan tisenäsiesti, kirjoitti:

      I will pass over as utterly contemptible the oft-repeated accusation that sceptics shut out evidence because they will not be governed by the morality of Christianity…

      Taidat pahoittaa... Totuudella on sellainen hankala ominaisuus, että se ei välitä, astuuko se jonkun varpaille.

    • Koepa

      "Hä, ei raamatussa tommottii ole"

    • meni

      Uskonto syntyi kun tarvittiin jokin asia selvittämään yksinkertaisen ihmisen maailmankuvaa. Tiede on aina sulkenut perässään ovia, mitkä uskovaiset ovat ennen selittäneet jumalalla, mutta koska maailmankatsomus on niin ahdas, ei voida hyväksyä tosiasoita, vaan USKOA (ei tietää) 2000 vuotta vanhaan perimätaruun. Way to Go.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      4990
    2. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      112
      1570
    3. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      48
      1119
    4. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      13
      1053
    5. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      987
    6. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      75
      950
    7. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      8
      927
    8. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      2
      852
    9. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      56
      751
    10. Junan alle

      Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?
      Kajaani
      27
      713
    Aihe