hamppuuntuvat

Onko tämä väite tosi, että kasvissyöjien hiukset hamppuuntuvat helpommin kuin sekasyöjien? Onko joku kokenut vastaavaa?
15914
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

hiukseni ovat erittäin vahvat että jos tukka ois paksumpi niin ois rautalankaa.eli ei paljon paremmassa kunnossa voisi olla.

Äänestä

Monesti en ole edes tiennyt henkilön syövän kasvisruokaa, kun olen kiinnittänyt huomion hänen karheisiin ja hamppumaisiin hiuksiinsa. Asian selvittyä olen katsellut ympärilleni. Johtuuko karheus ruuasta vai hoitoaineitten käyttämättäjättämisestä on minulle arvoitus. Monethan heistä eivät halua käyttää suurkansallisten yhtiöitten tuotteita. Yhtä kaikki: hiukset ovat keskimäärin huonommassa kunnossa kuin sekasyöjillä ja ihonsävy kelmeän vaalea. Tekisi mieli kehoittaa ryhtymään pihvikuurille.

Äänestä
  • onneksi harvat kuitenkin erehtyy pihvikuurille, sillä siitä tulisi pahimmillaan monen päivän stoppi ruuansulatukseen. koska on hyvään oppinut niin ei mielellään rupea enään lihaa syömään.

    Äänestä

  • No enpä minä ainakaan kalpea ole.. Päinvastoin tiedän monta avutonta sekasyöjää, jotka kalpeine naamoineen painaa saarioisten pizzoja naamaan kun eivät osaa edes perunoita keittää.

    Eikä muuten ole hiuksissakaan valittamista.

    Äänestä

  • rautalanka kirjoitti:

    onneksi harvat kuitenkin erehtyy pihvikuurille, sillä siitä tulisi pahimmillaan monen päivän stoppi ruuansulatukseen. koska on hyvään oppinut niin ei mielellään rupea enään lihaa syömään.

    ... vieroitusoireilta...

    Ilmeisesti kasvispöperö sotkee ruuansulatuksen sen verran juntturiin ettei se ihan heti herääkään kun sinne työnnetään kunnon tavaraa.

    Tätä ongelmaahan ei ole toiseen suuntaan... :)

    Äänestä

  • Behemoth kirjoitti:

    ... vieroitusoireilta...

    Ilmeisesti kasvispöperö sotkee ruuansulatuksen sen verran juntturiin ettei se ihan heti herääkään kun sinne työnnetään kunnon tavaraa.

    Tätä ongelmaahan ei ole toiseen suuntaan... :)

    Jopas sie vitsin vetäsit...mitenhän ees eksyit tälle palstalle.
    Ja kuinka monesti käyt paskalla ja joudut pinnistelemään kovasti???

    Äänestä

  • Behemoth kirjoitti:

    ... vieroitusoireilta...

    Ilmeisesti kasvispöperö sotkee ruuansulatuksen sen verran juntturiin ettei se ihan heti herääkään kun sinne työnnetään kunnon tavaraa.

    Tätä ongelmaahan ei ole toiseen suuntaan... :)

    Jos toisessa lasissa on laksatiivista ainetta ja toisessa vettä. Ei tiedä kummassa on kumpaa. Sinusta jos ensimmäinen lasi tuntuu hyvältä ja toinen huonolta, se toinen on nimenomaan vettä? Vähän omituista. Minusta on loogisempaa ajatella, että jos kasvisruoka ei aiheuta ongelmia, mutta liharuoka aiheuttaa, nimenomaan liharuoka sekoittaa elimistön. Tai kasvisruuan puute.

    Vieroitusoire ei myöskään ole kauhean hyvä analogia. Jos heroiini olisi lihan metafora, vieroitusoireet pitäisi iskeä heti, kun kasvisruokailua (heroiinin puutetta) on jatkunut tarpeeksi kauan. Vierotusoireet pitäisi loppua heti, kun lihaa (heroiinia) taas saa masuun. Et oikein tunnu miettivän näitä asioita loppuun asti, päteekö tämä myös muihin aspekteihin elämässäsi?

    Äänestä

Mulla oli ennen tosi hamppuset hiukset ja paljon haarahiuksia...viel ku hiukseni ovat luonnonkiharat. Nyt 8 vuoden jälkeen saan pitkät hiukseni helposti selvitettyä ja tosi vähän haarahiuksia. Muutos: aloin 8 vuotta sitten kasvissyöjäksi...ja ehkä hiukseni saavat paremmin vitamiineja.

Muistutus nuorille ja vanhemmillekin: syökää palkokasveja joka päivä. Saatte enemmän proteiinia!!!

Äänestä

Mulla hiukset harmaantui kun olin kasvissyöjä joskus kauan sitten... En sitten tiedä johtuiko kasvissyönnistä... aiemmin oli ruskeat hiukset.

Äänestä
  • ikä näköjään sullekkin tehnyt tehtävänsä.jos haluat loppuelämäsi systeemejä helpottaa, niin rupea takaisin kasvissyöjäksi, et joudu niin koville.

    Äänestä

  • tietää kirjoitti:

    ikä näköjään sullekkin tehnyt tehtävänsä.jos haluat loppuelämäsi systeemejä helpottaa, niin rupea takaisin kasvissyöjäksi, et joudu niin koville.

    Ikä tehnyt tehtävänsä? Olin silloin teini-ikäinen...=)

    Äänestä

  • Ex-vege kirjoitti:

    Ikä tehnyt tehtävänsä? Olin silloin teini-ikäinen...=)

    =) Kävitkö lääkärillä sillon? Söitkö oikeesti täyspainoisesti? vai oliko sun vegeily vaan lihan poisjättämistä? Oliko sulla stressiä?

    Äänestä

  • Lui kirjoitti:

    =) Kävitkö lääkärillä sillon? Söitkö oikeesti täyspainoisesti? vai oliko sun vegeily vaan lihan poisjättämistä? Oliko sulla stressiä?

    Ei mulla ole valittamista. Ihan kaunis harmaa väri...:)

    Äänestä

  • Aivan varmasti..tottakai, ihan niin ihan´totta kyllä on varmaan toiki joo. Kiva ku sanoit, uskooko tota kukaan??..hah..ei varmaan..

    Äänestä

Kaikenlaisiin huuhaa väitteisiin tämäkin kuuluu. Kuin myös se että kasvissyöjan p...a ei haise.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hiukset kirjoitti:

Onko tämä väite tosi, että kasvissyöjien hiukset hamppuuntuvat helpommin kuin sekasyöjien? Onko joku kokenut vastaavaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu