Juuston

Minulla on tapana valmistaa pari kertaa kuukaudessa maitojuustoa.Elikkäs teen punaiseen maitoon, juoksutteena käytän piimää,kermaviiliä tai juoksutetta, ja hyvää tulee.
Parisen viikoa sitten tuli FST:ltä ohjelma Legendaariset juustot. Siinä espanjalaisessa juustolassa valmistettin juustoa aivan samalla menetelmällä kuin minäkin keittiössä, siellä vain vähän suuremmassa mittakaavassa.Siellä vuohenmaitoa pataan kiehumaan ja juoksutetta sekaan,hera kerättiin muottiin valumaan.Juuri niin kuin minäkin, mutta vaan punaisesta maidosta,
sitten juusto kypsymään juustokellariin.
Nyt kysyisinkin teiltä olisiko minun mahdollista kypsyttää oma maitojuustoni "oikeaksi" juustoksi.
Olisiko jollain kokemusta, neuvoja,ohjeita ko kypsyttämiseen. Ohjelmassahan homehtuminen torjuttiin päivittäisellä oliiviöljyllä sivelemisellä.
1411
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Mikä ettei - edellyttäen, että pystyt luomaan "omalle" juustollesi otolliset kypsytysolosuhteet. Yleensähän kellaritilan bakteerikanta antaa juustolle sen luonteen: hyvän tai huonon. Monia juustoja ei voida tehdä kuin jollain alueella tai vain jollain tilalla, koska vain sieltä löytyy sille juustolle oikea bakteerikanta. Siihen vaikuttaa tietysti myös käytettävä maito - ja tässä uskon, että saattaa löytyä sinulle ongelma.

Kai sitä kotikonstein pystyy jonkinlaista juustoa tekemään - kuten pystyy tekemään esimerkiksi kotiviiniä. Olen tutustunut esimerkiksi Sveitsissä aivan pienissäkin alppimajoissa tehtävään juustoon eikä se varmaankaan poikkea paljoakaan siitä, mitä itse suunnittelet. Siellä vaan maito tuli suoraan lehmistä, jotka laidunsivat läheisellä alppiniityllä ja juustoon käytettiin aivan tuoretta maitoa.

Netissä on toki ohjeita asiasta: juuston valmistus, juuston kypsennys jne.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


valmistus kirjoitti:

Minulla on tapana valmistaa pari kertaa kuukaudessa maitojuustoa.Elikkäs teen punaiseen maitoon, juoksutteena käytän piimää,kermaviiliä tai juoksutetta, ja hyvää tulee.
Parisen viikoa sitten tuli FST:ltä ohjelma Legendaariset juustot. Siinä espanjalaisessa juustolassa valmistettin juustoa aivan samalla menetelmällä kuin minäkin keittiössä, siellä vain vähän suuremmassa mittakaavassa.Siellä vuohenmaitoa pataan kiehumaan ja juoksutetta sekaan,hera kerättiin muottiin valumaan.Juuri niin kuin minäkin, mutta vaan punaisesta maidosta,
sitten juusto kypsymään juustokellariin.
Nyt kysyisinkin teiltä olisiko minun mahdollista kypsyttää oma maitojuustoni "oikeaksi" juustoksi.
Olisiko jollain kokemusta, neuvoja,ohjeita ko kypsyttämiseen. Ohjelmassahan homehtuminen torjuttiin päivittäisellä oliiviöljyllä sivelemisellä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu