Mikä evoluutiossa

Sellainen asia on aika häiritsevää, kun esimerkiksi floresin apinaa tutkittiin löydön jälkeen. Esimerkiksi merkittävätkin julkaisut kirjoittelivat jymy uutisia siitä miltä milloinkin mistäkin tutkijasta TUNTUU oikealta vaihtoehdolta.

Eli hei haloo ?? ketään kotona?? Nämä julkaisut siis todellakin esiintyvät tieteellisinä julkaisuina ja tärkeänä kertovat jonkun yksittäisen tutkijan mutu tietoon perustuvista asioista.

Se on sellainen asia, mikä varmastikin nakertaa evoluutiolta pohjaa pois ja antaa jalansijaa kaikenlaisille huuhaa kreationisteille yms. paskan jauhajille.

Pientä järjen käyttämistä odottaisi näiltä julkaisuiltakin, mutta nehän todellakin toimivat markkinatalouden ehdoin ja silloin myyntikäyrät tuntuvat olevan tärkeämpiä, kuin tosiasiat.

Ei mulla muuta.
9421
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Että oikein merkittävätkin julkaisut? Kuten Nature ja Science? Kerros meillekin mitä siellä sanottiin siitä miltä tutkijoista "tuntuu"?

Äänestä

Taitaa nyt olla puurot ja vellit sekaisin. Ihmisiä tuntuu hämäävän paljon (populaari)tiedeuutisoinnin kielenkäyttö. Sanoja kuten "arvella", "arvioida" ja "uskoa" tulkitaan arkikielisessä merkityksessä, vaikka jokainen "arvaus" on todellisuudessa tutkimustietoon pohjautuva päätelmä. Tieto ei kuitenkaan koskaan ole 100% varmaa, joten se esitetään tavalla, joka sisältää varauksen tähän suuntaan.

Näin siis pääosin, mutta lienee turha mainita, että suoranaisia virheitä ja ylilyöntejäkin tehdään.

Äänestä
  • näitä arvioita on tehty esim. käden luiden toimivuuden perusteella. Tai olkapään tai työkalujen määrän jne.. Tai kallon, jonka pitäisi vielä olla sairastunut tai sitten mahdottoman kutistunut.

    Puhtaita arvailuja siis. Yhtä paljon painoarvoa, kuin minä maallikkona tekisin omia arvailujani.

    Tällaisia arvailuiden perusteella rakennettuja teorioita on jouduttu liian usein korjaamaan aivan toisenlaisiksi, että niillä olisi minkäänlaista arvoa.

    Väitän edelleen, että tällainen arvaileminen ei edistä evoluution tutkimista millään lailla ja siitä on sille jopa haittaa.

    Äänestä

  • naurata... kirjoitti:

    näitä arvioita on tehty esim. käden luiden toimivuuden perusteella. Tai olkapään tai työkalujen määrän jne.. Tai kallon, jonka pitäisi vielä olla sairastunut tai sitten mahdottoman kutistunut.

    Et selkeästi ole perehtynyt aiheeseen juurikaan, mutta riittänee todeta, että tieteen ei ole tarkoituskaan olla kiveen kirjattua. Jos ensimmäinen hypoteesi ei sattunut vastaamaan havaintoja, niin sitten korjataan sitä. Jos jokin hypoteesi kestää vertaisarvioinnin, niin se melko varmasti on parhaiden senhetkisten tietojen mukaan validi. Tiede etenee virheitä korjaamalla, ei itkemällä.

    Ei evoluutioteorialle tai muullekaan tieteelle tarvita tehdä hallaa tai hypeä kansan silmissä, koska totuus ei ole demokratia.

    "Tai kallon, jonka pitäisi vielä olla sairastunut tai sitten mahdottoman kutistunut."

    Jos nyt puhut edelleen Floresin ihmisestä, on totta, että sen ympärillä on pyörinyt aika ala-arvoista tieteen tekemistä. Ensin kalloa tutkittiin yksityiskohtaisesti, ja todettiin ettei se vastaa nykyihmisen kalloa sen enempää muodoltaan kuin mittasuhteiltaan. Sitten pari tyyppiä yritti kumota väitteen ilman kunnollista konkreettista aineistoa väitteidensä tueksi. Koko blogosfääri päivitteli asiaa, mutta ainakin Suomessa kaikki lehdet tuntuivat ottavan nuo tutkimukset ihan vakavissaan.

    Tarinan opetus? Älä koskaan luota suomalaiseen populaariin tiedejournalismiin, se ei ole riittävän kriittistä.

    Äänestä

  • Lurpake kirjoitti:

    Et selkeästi ole perehtynyt aiheeseen juurikaan

    Sinä et näköjään ole.

    mutta riittänee todeta, että tieteen ei ole tarkoituskaan olla kiveen kirjattua.

    Äläpä poju jauha paskaa. Kuka tässä on väittänyt sen olevan kiveen kirjattua. Sanoin ettei sen tarvitsisi olla tuulesta temmattua.

    Jos ensimmäinen hypoteesi ei sattunut vastaamaan havaintoja, niin sitten korjataan sitä.

    Kuullostat naurettavalta. Minä puhuin näistä kymmenistä arvailuista, joilla ei ole mitään virkaa tieteen kanssa. Täyttä arvailua.
    Niinkuin sanoin niin asiasta voidaan tehdä vaikka tuhat arvausta. Minä omani.

    parhaiden senhetkisten tietojen mukaan validi.

    Tässä asiassa on menty metsään. Liian paljon mutu tuntumaan rakenneltua soopaa.
    Tällainen vie pohjan pois tieteeltä, kun aletaan jo uskomaan arvailuja.

    Tiede etenee virheitä korjaamalla

    Tiede kylläkin etenee tutkimalla, eikä luulemalla.

    koska totuus ei ole demokratia.

    No hyvä, että tuo selvisi sinullekin. Kaikille muille se lieneekin itsestään selvää..

    Äänestä

  • välihuutaja kirjoitti:

    sentään ymmärtävän asiasta jotain. Tuo tollura tuolla ylempänä ei näköjään tiedä asiasta mitään ja siltikin puhuu puutaheinää. Näyttää vain olevan hirveä tarve puolustaa asiaa, vaikka on ulkona kuin lumiukko.

    Se pään valos tehtiin kaikenlisäksi täysin väärin ja kun senkin tekemisessä oli vielä käytetty ensin olettamuksia.

    Eli Olettamus johtaa olettamukseen joka johtaa olettamukseen..

    Alkaa olemaan liikaa olettamuksia. Ei tiedettä.

    Äänestä

  • slerssi. kirjoitti:

    Et selkeästi ole perehtynyt aiheeseen juurikaan

    Sinä et näköjään ole.

    mutta riittänee todeta, että tieteen ei ole tarkoituskaan olla kiveen kirjattua.

    Äläpä poju jauha paskaa. Kuka tässä on väittänyt sen olevan kiveen kirjattua. Sanoin ettei sen tarvitsisi olla tuulesta temmattua.

    Jos ensimmäinen hypoteesi ei sattunut vastaamaan havaintoja, niin sitten korjataan sitä.

    Kuullostat naurettavalta. Minä puhuin näistä kymmenistä arvailuista, joilla ei ole mitään virkaa tieteen kanssa. Täyttä arvailua.
    Niinkuin sanoin niin asiasta voidaan tehdä vaikka tuhat arvausta. Minä omani.

    parhaiden senhetkisten tietojen mukaan validi.

    Tässä asiassa on menty metsään. Liian paljon mutu tuntumaan rakenneltua soopaa.
    Tällainen vie pohjan pois tieteeltä, kun aletaan jo uskomaan arvailuja.

    Tiede etenee virheitä korjaamalla

    Tiede kylläkin etenee tutkimalla, eikä luulemalla.

    koska totuus ei ole demokratia.

    No hyvä, että tuo selvisi sinullekin. Kaikille muille se lieneekin itsestään selvää..

    Noh, jos et kykene asialliseen keskusteluun, niin antaapa olla sitten.

    Äänestä

  • Lurpake kirjoitti:

    Noh, jos et kykene asialliseen keskusteluun, niin antaapa olla sitten.

    käyttäydy kovin asiallisesti ensimmäisen lauseesi perusteella. Alat keskustelemaan toisten perehtymisestä asian sijaan. Keskity asiaan jatkossa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

häiritsee... kirjoitti:

Sellainen asia on aika häiritsevää, kun esimerkiksi floresin apinaa tutkittiin löydön jälkeen. Esimerkiksi merkittävätkin julkaisut kirjoittelivat jymy uutisia siitä miltä milloinkin mistäkin tutkijasta TUNTUU oikealta vaihtoehdolta.

Eli hei haloo ?? ketään kotona?? Nämä julkaisut siis todellakin esiintyvät tieteellisinä julkaisuina ja tärkeänä kertovat jonkun yksittäisen tutkijan mutu tietoon perustuvista asioista.

Se on sellainen asia, mikä varmastikin nakertaa evoluutiolta pohjaa pois ja antaa jalansijaa kaikenlaisille huuhaa kreationisteille yms. paskan jauhajille.

Pientä järjen käyttämistä odottaisi näiltä julkaisuiltakin, mutta nehän todellakin toimivat markkinatalouden ehdoin ja silloin myyntikäyrät tuntuvat olevan tärkeämpiä, kuin tosiasiat.

Ei mulla muuta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu