Mielenkiintoinen

http://www.iltasanomat.fi/hyvaolo/terveys.asp?id=1645486

Suomessahan yleinen ilmapiiri on rintaruokinnan puolesta ja vastikkeita vastaan. Imettämisestä on tehty naiseuden sankaruus ja valitettavasti myös neuvolajärjestelmä ruokkii tätä myyttiä aika tehokkaasti.
51047
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

siitä, että rintaruokittu lapsi ei ole yhtään sen terveellisempi kuin korvikemaidolla ruokittu lapsi. Itse pystyin vain kuukauden verran imettämään - janojuomaksi annoin pullomaidon lisäksi päivittäin pelkästään vettä, ei tullut sammasta eikä nestehukkaa.

Äänestä
  • Parasta lapselle olisi oikea käsittelemätön maito eli tilamaito. Nyt tilamaidosta löytyy tuoretta tutkimustietoa. Tilamaidon juominen saattaa ehkäistä allergioita ja astmaa. Pastöroimatonta tilamaitoa säännöllisesti juoneilla lapsilla oli 58 prosenttia vähemmän ruoka-allergioita kuin muilla. Heillä oli lisäksi 26 prosenttia muita pienempi astmariski ja 33 prosenttia pienempi riski saada heinänuha. Keitetyn tai keittämättömän maidon välillä ei ollut eroja. Tutkimukseen (PARSIFAL) osallistui lähes 15 000 maatiloilla asuvaa lasta, jotka olivat iältään 5-13-vuoden ikäisiä. Tutkimus toteutettiin Itävallassa, Saksassa, Hollannissa, Ruotsissa ja Sveitsissä.

    Äänestä

  • old_profile_40156 kirjoitti:

    Parasta lapselle olisi oikea käsittelemätön maito eli tilamaito. Nyt tilamaidosta löytyy tuoretta tutkimustietoa. Tilamaidon juominen saattaa ehkäistä allergioita ja astmaa. Pastöroimatonta tilamaitoa säännöllisesti juoneilla lapsilla oli 58 prosenttia vähemmän ruoka-allergioita kuin muilla. Heillä oli lisäksi 26 prosenttia muita pienempi astmariski ja 33 prosenttia pienempi riski saada heinänuha. Keitetyn tai keittämättömän maidon välillä ei ollut eroja. Tutkimukseen (PARSIFAL) osallistui lähes 15 000 maatiloilla asuvaa lasta, jotka olivat iältään 5-13-vuoden ikäisiä. Tutkimus toteutettiin Itävallassa, Saksassa, Hollannissa, Ruotsissa ja Sveitsissä.

    Nythän oli siis kysymys rintaruokinnasta. Menikö jakeluun? Ei mitään täysmaitotuotteita, oli ne sitten tilamaitoja tai mitä hyvänsä voi antaa vauvalle. Katsos kun niiden elimistö ei kykene noita litkuja käsittelemään.

    Ellei rintaruokinta onnistu, on tarjolla sitä vastaavia valmisteita, kuten Tutteli, Nan ja mitä niitä on. Ja kuten tuossa sanottiin, ihan sujuvasti voi ruokkia lapsensa vastikkeilla ennenkuin siirrytään kiinteisiin. Ja tietysti janojuomat päälle.

    Mattilan tutkimuksille viittaan ns. "kintaalla päivän peiliin".

    Äänestä

itse en osaa tilamaidoista tai muista sanoa, meillä oma rinta ja sen punainen korvike, tais olla sempperi, toimi erittäin hyvin. sain tutulta vihjeen kokeilla niitä punaisia purkkeja oman oheen ja siirtyin hiljalleen niitä käyttämään. molemmat pojat kelpuuttivat hyvin!

Äänestä
  • kuukauden täysimetys suositus pitäisi muuttaa viidenkuukauden täysimetyssuositukseksi. Lihat pitäisi aloittaa 6:kkn ikäisenä (rauta) ja niillähän ei voi aloittaa. Neljä viikkoa olisi aikaa kokeilla erilaisia kasvissoseita ja puolivuotiaana vois lisätä siihen lihat.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


juttu rintaruokinnan riskeistä kirjoitti:

http://www.iltasanomat.fi/hyvaolo/terveys.asp?id=1645486

Suomessahan yleinen ilmapiiri on rintaruokinnan puolesta ja vastikkeita vastaan. Imettämisestä on tehty naiseuden sankaruus ja valitettavasti myös neuvolajärjestelmä ruokkii tätä myyttiä aika tehokkaasti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu