De-evoluutio

Tiedemaailma on alkanut löytää konsensuksen siitä, että ihmisen evoluutio on tullut tiensä päähän. Seuraava vaihe onkin se, että evoluutio kääntyy takaisinpäin, eli seuraa de-evoluutio. Lopputuloksena on se, että ihmisestä tulee taas pian karvainen piereskelevä apina. Monella naisella onkin jo kotisohvallaan tällaisen kehityksen prototyyppi röhnöttämässä.
6591
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Mikä konsensus? Tutkimuksethan ovat osoittaneet, että ihmiskunnan evoluutio kiihtyy jatkuvasti.

Äänestä
  • Lisäksi aloittaja ei selvästikään tiedä, mitä evoluutio on. Ei evoluutiolla ole lähtökohtaisesti mitään suuntaa ja puhe de-evoluutiosta on evoluutioteorian vastaista..

    Äänestä

  • Vaikka ihmisen muuntautuminen nopeutuisi, se ei tarkota että ihminen kehittyisi ns positiiviseen suuntaan(kuten ihmisen kehittyminen älykkäämmäksi).

    Elokuva Idiot Crazy on hyvin karusti liioiteltu, mutta pitkällä ajalla jopa mahdollinen suunta ihmiskunnan kehityksestä. :D elokuva on kuitenkin niin huono komedia ettei sitä voi kovinkaan monelle suositella. Elokuvassa kuitenkin on mielestäni ymmärretty evoluution toiminta periaate hyvin.

    Äänestä

  • Jäärä ja aina vääräss. kirjoitti:

    Vaikka ihmisen muuntautuminen nopeutuisi, se ei tarkota että ihminen kehittyisi ns positiiviseen suuntaan(kuten ihmisen kehittyminen älykkäämmäksi).

    Elokuva Idiot Crazy on hyvin karusti liioiteltu, mutta pitkällä ajalla jopa mahdollinen suunta ihmiskunnan kehityksestä. :D elokuva on kuitenkin niin huono komedia ettei sitä voi kovinkaan monelle suositella. Elokuvassa kuitenkin on mielestäni ymmärretty evoluution toiminta periaate hyvin.

    "Vaikka ihmisen muuntautuminen nopeutuisi, se ei tarkota että ihminen kehittyisi ns positiiviseen suuntaan(kuten ihmisen kehittyminen älykkäämmäksi)."

    Niin, evoluutio ei suinkaan tarkoita muutosta positiiviseen suuntaan, vain muutosta. Kiva kun vihdoin tajusit tämän.

    Äänestä

Ei ole tullut tiensä päähän. Evoluution kehityssuunta vaan muuttuu, niin kuin se on vaihtelevasti tehnyt koko ajan. Ei ole mitä selkeää suuntaa vaan lajityyppi joka menestyy parhaiten lisääntyy ja jää henkiin.
Sohvaperuna on hyvää vauhtia kehittymässä kestävimmäksi lajityypiksi, mutta se on parasiitti ja vaatii elättäjäkseen toisen lajityypin. Ehkä ihminen jakautuu tai on jo jakautunut näihin?

Joku asiantuntevampi saa tämän selittää loppuun.

Äänestä
  • ajattelu ja kommunikaatio tulee lisääntymään. Mitä siitä seuraa. Saa nähdä.

    Aikaisemmin ei ollut aikaa, kuin muutamilla ajattelun ylellisyyteen. Kaikki aika meni työn suorittamiseen.

    Toisaalta myöskin vapaa aikaa täytetään tyhjänpäiväisillä Tiede palsta kirjoituksilla, kun ei muuta tekemistä satu olemaan, joten ..

    (tämä oli pelkkä toteamus)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


seuraavaksi. kirjoitti:

Tiedemaailma on alkanut löytää konsensuksen siitä, että ihmisen evoluutio on tullut tiensä päähän. Seuraava vaihe onkin se, että evoluutio kääntyy takaisinpäin, eli seuraa de-evoluutio. Lopputuloksena on se, että ihmisestä tulee taas pian karvainen piereskelevä apina. Monella naisella onkin jo kotisohvallaan tällaisen kehityksen prototyyppi röhnöttämässä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu