Mitä tehdä, kun vuorovaikutus tilanteissa keskustelemisen aiheet tuntuvat yleensä itsestäänselvyyksiltä? Tämä ongelma haittaa ja rajoittaa sosiaalista kanssakäymistä. Tästä johtuen on vaikeata kommunikoida tuntematta olevansa hölmö. Ihmiset ikään kuin puhuisivat omia ajatuksiaan ääneen, ajattelematta puhuvansa ääneen. Esimerkiksi laitampa vettä kahvinkeittimeen tai katolta pudonnut katkaisi jalkansa tai kadotin lompakkoni tai ostamissani sampylöissä oli hometta tai lentokoneesta ei saa hypätä, kun se on ilmassa tai jne. Keskustelemisen aiheilla täytyisi olla konkreettista merkitystä esim. joko se sauna on lämmin tai jalka meni poikki, nyt tarvitaan apua (huom. jos jalan poikki menemistä ei kukaan huomaa, muussa tapauksessa se on itsestäänselvyys) jne.
Keskusteleminen ja kuunteleminen
niinpä!
3361
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Olenpa tuollaista itsekin tuntenut. Että äh, mitä skeidaa jaksavat ääliöt jauhaa... Mutta mistä se sitten kertoo lopulta? Lähinnä siitä, että on vieraantunut toisista ihmisistä, näiden arkisista huolista.
On huomattava, että kun ihmisen "sanat" tuntuvat samantekeviltä, voikin olla kysymys pohjimmiltaan siitä, että tämän läsnäolo, eleet ja ilmeet tuntuvat samantekeviltä. Voisi sanoa: ihmisten kanssa oleminen tuntuu samantekevältä. Ja tässä on jo kysymys siitä, että jotain perin inhimillistä on kadonnut tai ainakin katoamaisllaan.
Itse olen iän myötä ihan ilokseni oppinu jonkinlaista maalais-smalltalkkia käymään noiden naapurin mummojen ym. kanssa.
Jepulis, se no sellaista sosiaalisen tilanteen hieromista. Karvaiset apinat vastaavassa tilanteessa ehkä esimerkiksi noukkivatkin ötököitä ja muita hitusia toistensa turkista tms. pysyäkseen "tatsissa".
Minäkin olen joskus tuntenut samoin, että kaikki sellainen pulina on täysin tyhjänpäiväistä ja tyhjäpäistä. Myöhemmin päädyin vähän erilaiseen päätelmään:
a) en ole itse kovin hyvä kyhnytysjutustelussa ja/tai
b) itselläni on ollut tarve päästä pätemään keskustelussa jostain asia-aiheesta (mieluiten itse valitsemastani)
Iän karttuessa ja tavoitteiden madaltuessa olen voinut nauttia "muuten vaan" rupattelusta hieman enemmän.
Jokelamaniaakilla on pointti pivossa samantekevyyden tunteesta ja sen pohjasta...
kuuntelu tuntuu ajanhaaskaukselta. Jotkut kuitenkin näyttävät pitävän enemmän oman äänensä kuulemisesta ja jos vielä kuuntelu ja kuullun ymmärtäminen on vajavaista niin en viitsi haaskata aikaani, on turhauttavaa kun mitään järjellistä ei voi keskustella.