Tunnen itteni jotenkin niin tyhjäksi kokoajan.
mistään ei innostu eikä mistään saa mielihyvää.
Vaikka on diagnosoitu skitsofrenia johon kuuluu tämmöistä ei oo kivaa kun on aina sairas.
Mietin joskus että ajatuksien juuttumista ehkäisee.
Saatan jopa käydä elokuvissa ja ei siitäkään tunne samalla lailla nautintoa saattanut jopa tulla muistikuvia ikävistä asioista kesken leffa teatterin elokuvan.
tuntuu puuttuvan kaikki positiiviset tunteet ja vaan negatiiviset jäljellä.
Muut ikäiseni sentään selvästi osaavat nauttia elämästänsä mutta en minä.
Diagnosoitu skitsofrenia jo 15 v mutta ei tahdo osastollekaan koska on sielä tullut kaltoin kohdelluksi.
Vain pakko hoitoa ja painostusta ite koen osaston vain pahentaneeni sairautta.
Kotona yksin kaiket ajat ei kenenkään kanssa puhu yhtään mitään.
Eikä edes soittele kun ei oo kenellekään mitään puhuttavaa. Ei oo ehkä kun kavereita netissä ja yks kaveri jonka kanssa tulee oltua aniharvoin.
Vain yksi kaveri oikeassa elämässä eikä hän pidä yhteyttä.
Vanha kaveri lopetti minuun yhteydenpidon vuosia sitten ei vaan vastaillut puhelimeen ja eikä soittanut.
Alkaa niin masentaa pikku hiljaa
mistään ei innostu eikä mistään saa mielihyvää.
Vaikka on diagnosoitu skitsofrenia johon kuuluu tämmöistä ei oo kivaa kun on aina sairas.
Mietin joskus että ajatuksien juuttumista ehkäisee.
Saatan jopa käydä elokuvissa ja ei siitäkään tunne samalla lailla nautintoa saattanut jopa tulla muistikuvia ikävistä asioista kesken leffa teatterin elokuvan.
tuntuu puuttuvan kaikki positiiviset tunteet ja vaan negatiiviset jäljellä.
Muut ikäiseni sentään selvästi osaavat nauttia elämästänsä mutta en minä.
Diagnosoitu skitsofrenia jo 15 v mutta ei tahdo osastollekaan koska on sielä tullut kaltoin kohdelluksi.
Vain pakko hoitoa ja painostusta ite koen osaston vain pahentaneeni sairautta.
Kotona yksin kaiket ajat ei kenenkään kanssa puhu yhtään mitään.
Eikä edes soittele kun ei oo kenellekään mitään puhuttavaa. Ei oo ehkä kun kavereita netissä ja yks kaveri jonka kanssa tulee oltua aniharvoin.
Vain yksi kaveri oikeassa elämässä eikä hän pidä yhteyttä.
Vanha kaveri lopetti minuun yhteydenpidon vuosia sitten ei vaan vastaillut puhelimeen ja eikä soittanut.
Alkaa niin masentaa pikku hiljaa
Vastaukset 21
Vanhimmat
käytätkö lääkkeitä, esim. neuroleptejä? Minulla kanssa sama ongelma, joka johtuu luultavasti lääkkeiden sivuvaikutuksista. Lääkkeet ne ainakin latistaa tunteita, ja kun on muutenkin lattea olo, niin ne vain pahentaa! Vituttaa tosiaan, sillä elämä ei maistu samalta kuin terveiden. :(
Käytän kyllä
Tukiasema.net keskusteluissa nimimerkki ”Tyhjäpää” kirjoittaa orsanil-lääkkeen kokemuksistaan allaolevaan tapaan.
orsanil - (luettu 875 kertaa)
5. lokakuuta 2005 16:54
Onkohan kenelläkään kokemusta lääkkeestä nimeltä orsanil? Minulle määrättiin lääkettä synnytyksen jälkeiseen psykoosiin ja se teki elämästäni helvetin. Ensin oli sananmukaisesti kuin olisin ollut helvetissä ja sitten hävisivät ajatukset. Ne ovat olleet nyt kateissa puoli vuotta. Välillä päässä risteilee joitain ajatuksia, mutta aika vähäisiä paremmat jaksot ovat olleet. Kertokaa kokemuksistanne. Onko kenelläkään ollut samankaltaisia oireita?
Samaa voin kirjoittaa myös minä. Mikään ei innosta, mistään ei saa mitään mielihyvää. Aikaisemmin jaksoin tehdä asioita, aloittaa uusia juttuja, jne. Nyt ei mitään. Kaikki on tyhjää, täysin turhan tuntuista, yhdentekevää. Haluan päästä tästä olotilasta eroon, ennenkuin kaikki muuttuu niin turhauttavaksi, että viimeinenkin mielenkiinto elämiseen loppuu.
Mulla on ADHD-lääkitys ja 30m Sepramia jo monen vuoden ajan, mutta pääasiassa tuntuu just tuolta mitä tässä nyt on kuvailtu.
Noi auttaa, mutta ei auta tarpeeksi. Jos haluaa päästä sängystä ylös, pitää avata kaljatölkki. Sen jälkeen jaksaa katsella televisiota.
Joskus harvoin tulee sellaisia muutaman päivän kausia, että saa hirvittävästi kaikenlaista aikaiseksi, mutta valitettavasti sitten aina tulee paluu takaisin siihen harmauteen.
tuntuu maistuvan?
Masennus näyttää nimenomaan olevan suurin ongelma. Tutustupa sen oireisiin.
itelläkin on aivan samat piirteet omassa sairaudessa, mut kokeileppa ihan huvin vuoks alkaa ajattelee positiivisia asioita esim.sano itelles että sul on hyvä olo ja tunne se jatkuvasti, kuvittele et rikkaus ympäröi sua, ala tuntea kiitollisuutta jokaisesta päivästä, asiasta mitä saat. ala visualisoimaan kaikki hetket etukäteen (suosittelen positiivisesti, esim. meet jonnekki paikkaan ja mitä siel tapahtuu, ja kuinka tunnet hyvää oloo sun muuta.)tee joka päivä tätä samaa asiaa uudestaa ja uudestaa ja USKO että se toimii.
Mistä pitäisi innostua ja mistä saada näitä mielihyvän tunteita? Tarkoitatko samoja asioita mistä muut ihmiset innostuvat ja saavat mielihyvän yms? Kuinka moni on esim. innostunut jääkiekon MM-kisoista?
Miten ne ikäisesi osaavat nauttia elämästä, miten se ilmenee ja mistä sen tietää?
Taitaapa ihmiset olla aika paljon yksin kotonaan, jos kotona ei asu muita ihmisiä.
Harvoin ihmisillä on mitään puhuttavaa, jos ei ole asiaa.
Millaisia kavereita pitäisi olla, sillä kaveri kategorioita on niin monta (työ, harrastus, sukulaiset, koulu jne.
Yksin voi tehdä aivan samoja asioita kuin kaverin kanssa. Moni ihminen ei vain uskalla ja viitsi yksin touhuta. Jos on jotain sanottavaa, niin netti on täynä keskustelupalstoja joita ihmiset lukevat, kuten suomi24 minne juuri kirjoitit.
Ei pidä miettiä tai matkia mitä muut ihmiset ovat. Elämä ei ole sitä varten.
vaimo melkein tarkalleen kolme vuotta sitten. Niin kauan kuin hän tässä samassa kämpässä liikuskeli oli elämää, kun kuoli elämä loppui. Sittemmin minulla diagnosoitiin asianmukaisesti masennus eikä minulla ollut aavistustakaan, että voisin sellaistakin skitson lisäksi potea. Sain mielialalääkkeen ja elämä alkoi taas edes vähän maistua. Minulla onkin teoria, että skitsous kätkee masennuksen niin täydelleen kärsimykseen, ettei sitä itsessään ollenkaan tunnista. Voisi puhua asiasta lekurilleen, josko kokeilisi mielialalääkettäkin, vaikka sekin vituttaa, kun joutuu koko ajan napsimaan lääkkeitä eikä niistä sitten enää koskaan pääse eroon.
ja kysynkin vain, että liittyykö skitsofreniaan aina piilevänä masennus? Ainakin se on niin turkasen tuskallista, etten yhtään ihmettelisi. Että onko minua vielä vuodesta 1960 kiusannut syvä masennuskin ja olisiko sitä jotenkin pitänyt hoitaakin?
Lääkkeisiin liittyy bisnes. Lääkefirmat kustantavat lääkäreiden matkat lääkefirmojen kokous- ja koulutustilaisuuksiin yms.
Mainoslahjat
"Tavaroiden saajina olivat olleet lääkärit, terveydenhoito- ja apteekkihenkilökunta, lääketieteen opiskelijat ja muut yksityishenkilöt."
http://www.kho.fi/paatokset/17833.htm
jos kaipaat juttukaveria:),itekkin oon ollut masentunut ja tiedän sun tunteen.
osta joltai paikalliselt haslalt vähä hittii ja hiisaa kunno panokset se auttaa.
kokeilkaa rukoilla Jeesusta, siinä todellinen turva myös kuileman jälkeen, rauha ja ilo ihania.
sama ongelma ei tunnu mikään miltään aina samaa paskaa ihmiset ärsyttää kun ne höpöttää mieluiten oleskelisin omassa rauhassa seurustelukin aiheutti vain pettymystä niin sama olla yksin epäöilen lääkityksestä johtuu huono olo aina vituttaa kaikki
liian helposti määrätään runsasannoksisesti neuroleptejä ajan myötä muutut sellaiseksi jaa sama huono olo päivästä toiseen aivoista menee kait joku mielihyväaine näillä lääkkeillä tulisi olla mahdollisuus tarvittaessa lääkkeettömään osastohoitoon jossa voi koota voimia arjen punnerruksia varten arkihan on kovaa vääntöä yksineläjillä jotka joutuu kaikki kotihommat tekemään yksin ihme jos ei masenna mieskään ei anna seksiä niin mitä sitäkin suhdetta ylläpitää masentuu vain skitsoutuu se että kun käyttää lääkkeitä niistä ei pääse koskaan eroon vieroitusoireet ovat pahat rytmihäiriöt ahdistus hikoilu ja se että lääkitys mielestäni lisää vain masentuneisuutta koska kuvioon kuuluu monilukuiset sivuvaikutukset kilpirauhanen myrkyttyy ulostus ei toimi ei jaksa puhua väsymys ja uupumus hermoilu mutta lääkkeitä on käytettävä jos on altistavia stressitekijöitä kuten minulla paljon siinäpä se mikään ruoka ei kiinoosta katsoin just ruokalistoja koulujen että mitä laittas ruokaa kaikki oksettaa jos ei käytä lääkkeitä ja on stressi joutuukin sitten pakkohoitoon että siinäpä se
en tunne mitään, en saa iloa mistään paitsi rahasta jolla en tee paskaakaan,
jos minua yritetään ilahduttaa olen kuin kuollut, voisin lahdata loputtomiin ihmisiä eikä tuntuisi missään (ei tarvi huolia ei se tuottas nautintoo joten ei oo mitään syytä), ilo on rutistettu minusta pois ja kaikki tuntuu vihaavan minua (läheisetkin) joten minusta on "hauska" lukea kun joku itkee kun ei saa mitä haluaa joten jos jollain on tylsää napatkaa mun ip ja tulkaa tappaa mut (saisitte mut iloseksi, ellen ole tappanut itteäni ennen) ja heittäkää ruumiini helvettiin kukaan ei haluu nähä mun rumaa ruumista ikinä (tai ei oo koskaan halunnutkaan)
jooh samassa harmaassa paskassa täälläkin vaelletaan ja palstan perusteella meitä näyttäs olevan monta. Välillä onnistuu pääseen karkuun ja huomaa itsensä hymyilevän tätä jatkuu max 1 pvää ja sit ollaan taas samassa harmaudessa. Ei muuta ku tarpomaan , eiss ...
Mua ei vaan hymyilytä tuntuu kuin valuisin vaan syvemmälle mulla on tällä hetkel ajastin joka on mun elämän tarkoitus saan seurata sitä sitten kun se on täynä on synttärini saa onnitella koska muuten onnittelen vain itse itseäni :) mitäs siinä samaa paskaa oon kattonu jo monta vuotta
Mulla on toisenlainen ongelma. Mää en tiiä mistä johtuu mutta osaan kyllä iloita ja olenkin aina iloinen. Vaikka mun elämässä ois mitä paskaa tai jos läheisille sattuu jtn,veljellä skitsofrenia ja vankimielisairaalassa, isä ollut alkoholisti ja nyt selvin päin 10v mutta yritti tappaa ittensä lauantaina ja nyt ne eroo äitin kaa, musta ei tunnu miltään. Mikkään "pahat" tai ikävät asiat ei saa mussa mitään surun/vihan tunteita aikaseks. Onko tää ihan normaalia??