Suomalainen valmisruoka oksettaa

Virolainen-

Olen oksentanut toistuvasti syötyään suomalaista valmisruokaa kuten kiusaukset, laatikot, valmispizzat ja myrkkyjä täynnä olevat salaatit. Suomalainen valmisruoka on usein niin pahanmakuista, että on aiheuttanut oksennusärsytyksen mulle moneen kertaan kun ei ollut aikaa laittaa itse ruokaa vaan jouduin marketista ostamaan valmisruokaa. Ne kiusaukset maistuu kuolleen kommunistin lihalta, pizzat kuivuneelta pahvilta ja salaatit maistuu etikaalta, suolalta ja täynnä syöpää aihettuavia väri-ja säilöntäaineita. Suomalainen elintarviketeollisuus on suomalainen mafia, jolla on valtavat rahalliset hyödyt kyseessä ja suomalaiset massiivisesti kuolee syötyään jatkuvasti myrkytettyä ruokaa. Olen moneen kertaan testaannut, kuinka balsamoiduksi tulee joku HK-n, Saariosten tai Forssan punajuurisalaatti, mikäli se myrkytetty ruoka jää jo muutamaksi tunniksi jääkaapin ulkopuolelle.
Neuvosto-Suomessa myrkytetään tahallaan tyhmiä ja hyväuskoisia suomalaisia, ne saa syövän ja ketään ei kiinnosta Suomessa syöpäsairas ihminen. Olen itse sairaana joutunut kokemaan kyseisen asian.
Ainoa paikka, jossa saa neuvosto-suomessa laadukasta valmisruokaa ja salaatteja ym. on mm. Stockmann, jossa ei laitata myrkkyjä ja kemiaa ja jossa säilytysaika on myös vaan pari päivää. Hirveä kilonhinta on sillä tavaralla Suomessa. Tallinnassa on tällaisia paikkoja useita, jossa myydään hyvänlaatuista ruokaa samana päivänä ja se on tuoretta eikä siihen lisätä mitään myrkkyjä. Neuvosto-suomessa maksaa tällainen ruoka n. 3 kertaa enemmän kuin Tallinnassa, jossa saa terveellistä ruokaa kohtuuhintaisena. Nyt kysytään: onko Neuvosto-Suomi ollenkaan enää hyvä paikka asua kun tässä maassa on kohtuunlaatuinen ruoka niin paljon kallimpaa? Se on realiteetti jota olen itse testannut. Mielipiteitä...

39

2161

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sinullakin

      ei kukaan sitä valmisruokaa väkipakolla suuhusi tunge, itse sinä sen sinne laitat.
      Huono tarina....

      • Kirjoituksesi

        antaa ymmärtää, että SINÄ pidät valmisruoista!

        Voi mikä JUNTTI olet!!!

      • niitä riittää...
        Kirjoituksesi kirjoitti:

        antaa ymmärtää, että SINÄ pidät valmisruoista!

        Voi mikä JUNTTI olet!!!

        Hahhahhaaa !

      • nojoo?
        niitä riittää... kirjoitti:

        Hahhahhaaa !

        Sinänsä totuuden siemen tuossa aloituksessa, että valmisruoat OVAT tosiaan hirveetä sontaa. Mauttomia tärkkelyspommeja atominkokoisilla huonolaatuisilla proteiinipaloilla... ja tupaten täynnä kaikenlaisia hirviöaineita. Niitä ainesosalistoja kun lukee, jää kyllä tuotteet hyllyyn. Makukin on karsea, joten eipä siinä kauppaan jättämisessä mitään menetä.

        Olen itse luopunut täysin eineksistä, en halua syödä roskaa. Itse tekemä ruoka itse valituista raaka-aineista, siinä tietää mitä syö ja maistuukin joltakin. :)

      • että eineksiä
        nojoo? kirjoitti:

        kehuvat ainoastaan enää ne, jotka ovat tuotteiden kanssa naimisissa tavalla tai toisella ja jotkut surkeat laiskimukset, jotka eivät viitsi tehdä oikeaa ruokaa ja leikkivät terveydellään.

      • JUNTTI
        Kirjoituksesi kirjoitti:

        antaa ymmärtää, että SINÄ pidät valmisruoista!

        Voi mikä JUNTTI olet!!!

        Sinulle kuuluu ?

      • Anonyymi

        Kyllä on ihmisillä huono maku jos tyytyvät syömään valmisruokaa. Mautonta mössöä. Esim roskaruoka paikassa broileri tuotteet on tehty broilerin jätteistä esim kanan luista kynsistä. Miten tälläistä paskaa ostetaan. Valmiit pinaattiletut on kuin söis kengänpohjaa. Sitkeitä ja mauttomia. Onneksi osaan ja viitsin laittaa oikeaa ruokaa. Näkee lihavuudesta kuka harrastaa roskaruokapaikkoja. Foodora kuljettaa laiskoille ihmisille ruokaa. Kauheaksi mennyt maailma

      • Anonyymi

        Jos olis valta niin kaikki roskaruokapaikat kiinni. En ymmärrä kun mamut mainostaa lounasta roskaruokapaikassa. Hih ei mamu tiedä mikä on hyvä lounas. Mamuilla on hygienia tosi huonoa näkee kun mamu on siivoojana niin ihan lapsenkengissä osaaminen. Uimahallissa oli hunnutettu siivooja voi jee mitä pelleilyä oli työnteko. Hiki valui virtanaan kysyin missä sinun bikinit on. Surkeeta naisen alistamista

    • kannibaali

      kun kehut miten kiusaukset maistuu kuolleen kommunistin lihalle.

      Mene kuule trollipeikko koloosi jatkaan niitä talviunia....tai soita itsellesi ambulanssi lähimpään hourulaan....hiton kannibaali!

      • JUNTTI

        Kasvisruokapääjehu on taas heräännyt lääketokkurasta.
        Never mind- ei eka eikä viimeinen kerta.

    • tuo Neuvosto-Suomi.

      Sitähän se juuri on, kun Brysselin vallan alla ollaan.

      • €€€iiiii

        Bryssel ei estä mitenkään tekemästä hyvää kotiruokaa itse !
        90-luvun alussa kun kävin Tallinnassa, lihakaupassa oli vain pari palaa keltaista eltaantunutta ihraa.
        Se siitä Viron ihanuudesta. Vasta puusta ovat alas tulleet ruoan suhteen, sivistyshän siellä on vanhaa ja kulttuuri.
        Vaikea varmaan tulla yht'äkkiä toimeen muuttuneen maailman kanssa. Kateus suomalaisia kohtaan on kova, se poikii monenlaisia säälittäviä juttuja.

      • €€€iiiii kirjoitti:

        Toivoisin kaikkien käväisevän baltialaisissa kaupoissa nyt 17 vuotta itsenäistymisen jälkeen - muuallakin kuin Tallinnan turistipuodeissa.
        Vaikkapa vain nyt sitten Rimissä tai Maximassa.

        Jotenkin minusta tuntuu, että nämä ketjut hyödyntävät - suuruudestaan huolimatta - pienempiä tuottajia paremmin kuin omat marketketjumme. Muuten ei voi selittää sitä einesten, leipien, lihatuotteiden, meijerituotteiden, leipomotuotteiden jne. kirjoa, mitä niistä löytää.

        Minun käy joka kerta kateeksi kun käväisen Vilnan Maximassa - missä sisämaan kaupassa voit ostaa hummereita suoraan akvaariosta? Ja vielä ihan käypään hintaan kaupan käydessä. Tai kolmeakymmnetä lajia Skilandis-leikkelettä, perunamakkaraa, valmiita keittoja omaan astiaan jne.

        Ruokamielessä Baltiassa eletään kulta-aikaa: alueen oma traditionaalinen keittiö elpyy ja maustui neuvostoaikana uusilla ruokalajeilla ja ruoanvalmistustavoilla, joihin nyt on saatavilla myös oikeat ja hyvät raaka-aineet. Aina valloittaja jälkensä jättää - huonot, mutta myös hyvät!

        Eivät baltialaiset meitä kadehdi - minä tässä kateellinen olen. Onneksi työmatkailu käy sinnepäin nykyään sen verran tiuhaan, että saa oman jääkaappinsa täytettyä maistuvimmilla raaka-aineilla.

      • Siis mikä ?
        crudo kirjoitti:

        Traditionaalinen keittiö elpyy ?
        70-luvulta olen maistellut niitä traditioita, ei ole hääppöistä.

        Mitä nykyään on tarjolla, 80% siitä ei ole peräisin traditionaalisesta keittiöstä ja useimpia niitä tuotteita ei ole paikallisilla edes varaa ostaa.

        Tavallisissa asioissa, kuten leivässä, tarjonnan kirjoa on.

      • realismia kehiin
        Siis mikä ? kirjoitti:

        Öykkäri menee Baltiaan ostaa hummeria, tulee kotiin itsetyytyväisenä ja luulee että se on vuossatojen tradititio siellä?!
        Hapankaali, suolakala ja leipä se traditio on ollut ikiajat käytännön elämässä.
        Ei mitään vikaa kummassakaan sinänsä.

      • Kass kilekottis
        realismia kehiin kirjoitti:

        Öykkäri menee Baltiaan ostaa hummeria, tulee kotiin itsetyytyväisenä ja luulee että se on vuossatojen tradititio siellä?!
        Hapankaali, suolakala ja leipä se traditio on ollut ikiajat käytännön elämässä.
        Ei mitään vikaa kummassakaan sinänsä.

        Kun Baltiassa kiertelee, alkaa pitää yhä suuremmassa arvossa maukasta, herkullista ja monipuolista suomalaista ruokatraditiota.
        Baltian traditiot on haljunvaljua ja mautonta, muttei hajutonta, suomalaiseen verrattuna, härski silli nimittäin tulee lähinnä mieleen Baltian traditioista.
        Mutta puolustakoon, ken tahtoo !
        Kaikella on oikeutuksensa ja historiansa.

      • crudo kirjoitti:

        Toivoisin kaikkien käväisevän baltialaisissa kaupoissa nyt 17 vuotta itsenäistymisen jälkeen - muuallakin kuin Tallinnan turistipuodeissa.
        Vaikkapa vain nyt sitten Rimissä tai Maximassa.

        Jotenkin minusta tuntuu, että nämä ketjut hyödyntävät - suuruudestaan huolimatta - pienempiä tuottajia paremmin kuin omat marketketjumme. Muuten ei voi selittää sitä einesten, leipien, lihatuotteiden, meijerituotteiden, leipomotuotteiden jne. kirjoa, mitä niistä löytää.

        Minun käy joka kerta kateeksi kun käväisen Vilnan Maximassa - missä sisämaan kaupassa voit ostaa hummereita suoraan akvaariosta? Ja vielä ihan käypään hintaan kaupan käydessä. Tai kolmeakymmnetä lajia Skilandis-leikkelettä, perunamakkaraa, valmiita keittoja omaan astiaan jne.

        Ruokamielessä Baltiassa eletään kulta-aikaa: alueen oma traditionaalinen keittiö elpyy ja maustui neuvostoaikana uusilla ruokalajeilla ja ruoanvalmistustavoilla, joihin nyt on saatavilla myös oikeat ja hyvät raaka-aineet. Aina valloittaja jälkensä jättää - huonot, mutta myös hyvät!

        Eivät baltialaiset meitä kadehdi - minä tässä kateellinen olen. Onneksi työmatkailu käy sinnepäin nykyään sen verran tiuhaan, että saa oman jääkaappinsa täytettyä maistuvimmilla raaka-aineilla.

        Jospa kuittaisin nuo kolme samansuuntaista kommenttia tällä yhdellä:

        Joko te ette ole käyneet näissä kolmessa maassa muuta kuin neuvostoaikana - mikä sekin antaa aihetta ihmetellä - tai

        matkailunne on ulottunut vain lauttarannan Sadamarketiin tai

        asutte vielä joissain muinaisissa juoksuhaudoissa sokeainlasit silmillä syöden tarjousmaksalaatikkoa ja juhlapäivinä italiansalaattia.

        Paljon muita vaihtoehtoja kommenttinne ei anna. Tietysti on vielä yksi jäljellä: jos olette ruokaillut vain Viruaukion nakkarilla - jos sielläkään - ei paljon vertailukohteita voi löytyä. Muuten en noita ruokakommentteja voi ymmärtää. Poliittiseen ja asenteelliseen tyhmyyteen en ota kantaa.

      • Sanaton Santeri

        Tässä ketjussa on ollut ihan mielenkiintoisia näkemyksiä ilman poliittisia kannanottoja, ei muilla ole ollut aihetta ottaa herneitä nenään. Muut eivät väheksy muita, muitten kokemuksia ja mielipiteitä.
        Ylitit jopa alkuperäisen.

      • Sealiha ja kastme
        Sanaton Santeri kirjoitti:

        Tässä ketjussa on ollut ihan mielenkiintoisia näkemyksiä ilman poliittisia kannanottoja, ei muilla ole ollut aihetta ottaa herneitä nenään. Muut eivät väheksy muita, muitten kokemuksia ja mielipiteitä.
        Ylitit jopa alkuperäisen.

        ....tai ruoka sivuaa politiikkaa tässä aiheessa.
        Sille ei voi mitään, jos on kyse Eestistä 90-luvun vaihteessa, ennen tai jälkeen, politiikka vaikutti kaikkeen eestiläisen ihmisen elämässä, paitsi ruoan saatavuuteen myös laatuun.

      • Viljandin asukas
        Siis mikä ? kirjoitti:

        Traditionaalinen keittiö elpyy ?
        70-luvulta olen maistellut niitä traditioita, ei ole hääppöistä.

        Mitä nykyään on tarjolla, 80% siitä ei ole peräisin traditionaalisesta keittiöstä ja useimpia niitä tuotteita ei ole paikallisilla edes varaa ostaa.

        Tavallisissa asioissa, kuten leivässä, tarjonnan kirjoa on.

        Uusia tuotteita on runsaasti saatavana, varsinainen oma vanha ruokaperinne ei ole kulinaarisuudessaan mainitsemisen arvoinen, muuten arvokas kyllä.
        On myös totta, että suomipoika ja paikalliset ökyrikkaat pystyvät ostamaan kalleimpia herkkuja päältä, mutta suurimmalla osalla baltialaisista, tavallisella kansalla, ei ole varaa niihin eivätkä hummerit yms. ole todellakaan baltialaista ruokaperinnettä.
        Pikkukylissä ja -kaupungeissa ei juuri mikään ole muuttunut sitten 80-luvun, mutta missä raha liikkuu, siellä on tarjontaa - melkeinpä ylettömästikin, kun ajattelee, että suuri osa kansasta elää köyhyysrajalla.

      • Sealiha ja kastme kirjoitti:

        ....tai ruoka sivuaa politiikkaa tässä aiheessa.
        Sille ei voi mitään, jos on kyse Eestistä 90-luvun vaihteessa, ennen tai jälkeen, politiikka vaikutti kaikkeen eestiläisen ihmisen elämässä, paitsi ruoan saatavuuteen myös laatuun.

        "...politiikka vaikutti kaikkeen eestiläisen ihmisen elämässä, paitsi ruoan saatavuuteen myös laatuun."

        Totta kai se vaikutti kaikkeen - silloin 17 vuotta sitten. Ihan oikein olet muotoillut - imperfektissä.

        Minun kommettini Baltiasta koski tätä päivää eikä menneitä vuosikymmeniä. Nyt on vuosi 2009.

      • ---->

        eikä ruokaperinne ole muuksi muuttunut.

      • Muhun hautausmaa
        crudo kirjoitti:

        "...politiikka vaikutti kaikkeen eestiläisen ihmisen elämässä, paitsi ruoan saatavuuteen myös laatuun."

        Totta kai se vaikutti kaikkeen - silloin 17 vuotta sitten. Ihan oikein olet muotoillut - imperfektissä.

        Minun kommettini Baltiasta koski tätä päivää eikä menneitä vuosikymmeniä. Nyt on vuosi 2009.

        Olet oikeassa, kaikkea on saatavilla,
        et ole näköjään yhtään tajunnut, että
        ei kaikkien saatavilla !

      • Muhun hautausmaa kirjoitti:

        Olet oikeassa, kaikkea on saatavilla,
        et ole näköjään yhtään tajunnut, että
        ei kaikkien saatavilla !

        Ei tietenkään ole kaikkea kaikkien saatavilla - Virokaan ei tunnetusti siirtynyt kommunismiin. Mutta missä olisi?

        Eikä niitä hummereitakaan ollut kovin montaa - ja lienevät alamittaisiakin. Mutta Suomessa en ole niitä marketeissa nähnyt vielä edes elävänä kaupan. Koskahan tulee ensimmäinen erä?

        Kyllä teidän argumenttinne ja asenteenne ovat niin vanhoja, että pöly lentää kauas.

      • Meitä on moneksi

        Ei ole kanttia väittää kenenkään asenteita vanhoiksi,
        mutta en olekaan "herra-itse-kaikentietävä".
        Olen "matti meikäläinen", avoimin silmin matkusteleva ja elämää mausteleva, paikalliset ihmiset huomioonottava, heidän tasollaan elävä, jos yletyn, en koskaan viisaampi tai yläpuolella.

    • helmikanana

      Tuskin nyt Suomea ja ruokaamme voi moittia kokonaisvaltaisesti huonoksi halpis-valmisruokien perusteella.
      En oikein usko että suhteutettuna Viron tulotasoon saman hintaluokan valmiseinekset ovat siellä sen parempi maultaan taikka laadultaan.
      Muistanpa elävästi vielä 70-luvun Virolaiset valmisruuat :)
      Hernekeitto ja borskeitto lasitölkkiin pakattuna suoraan Tarton säilykekombinaatista oli aikamoinen elämys ja maistaminen vaati rohkeutta.
      Ei kaukana ollut aloittajan kuvaama oksetuskaan.

      Ainakin täällä Helsingin ulkopuolella saa monesta kaupasta valmiita ja laadukkaita ruokia palvelutiskistä. Hinta on kova mutta jos halpiseinekset oksettavat eikä itse ehdi tehdä hyvää kotiruokaa kannattaisi varmaan kokeilla.

      • Saa vielä

        Raumalaisesta Pic&Pay myymälästä. Mistä lie hankkivat, mutta aitoja kai ovat, elleivät saksalaisia, maku ainakin puistattaa!
        Kommunistinen aika pilasi kaikkien balttian maiden perinteisen ruoan, tlalle tuli plov ja kaalisoppa.
        Minustakin on mukavaa tallustella nykyisissä virolaisissa kaupoissa, jopa Tallinnan ulkopuolellakin, sillä valikoimat ovat värikkäämmät kuin suomessa isoissa marketeissa. Ei siellä kannata enää meikäläisten elvistellä, edelle ne menivät jo muutama vuosi sitten. Me täällä kyyristellään vieläkin "Isonveljen" silmälläpidon alaisena, uskaltamatta olla itsenäisiä. Asummehan suomettuneessa Kekkoslovakiassa, jota johtaa uuniperunamies ja jolla on nahkapeitturi takapirunaan. Ohjeita antaa kumara miehen kuvatus jonka mielestäkin Tarttis tehrä jottain.
        Kyl maar niin tarttiski! Ei vaan osannut aikoinaan sanoa mitä, eikä osaa kyllä vieläkään, mutta lausuntoautomaattina silti toimii.

      • "ruoka"

        on maailman surkeinta. Johtuu siitä, että suomalainen "ruokakulttuuri" on maailman surkeinta. No ehkä Mongolia, Keski-Afrikan Tasavalta ja Amazonin viidakon joku vielä löytämätön heimo jää jälkeen. Tosin Mongoliasta ja Keski-Afrikan Tasavallasta en ole ihan varma. Enkä välttämättä amazonilaisistakaan...

      • Juhlille maistelemaan
        "ruoka" kirjoitti:

        Afrikkalaisia herkkuja, sekä muidenkin maiden bravuureita. Luulenpa että sen jälkeen maistuu mummon lihapullat muusin kera suorastaan taivaallisilta. Tämän kerron omasta ja ryhmämme tutustumis käynnin johdosta kyseisellä festivaalilla. Hirveimpiä sotkuja ei pysty edes kuvittelemaan. Kökekaa itse ensi kesänä!

      • Wanhanajan perinne
        "ruoka" kirjoitti:

        on maailman surkeinta. Johtuu siitä, että suomalainen "ruokakulttuuri" on maailman surkeinta. No ehkä Mongolia, Keski-Afrikan Tasavalta ja Amazonin viidakon joku vielä löytämätön heimo jää jälkeen. Tosin Mongoliasta ja Keski-Afrikan Tasavallasta en ole ihan varma. Enkä välttämättä amazonilaisistakaan...

        Oletko koskaan saanut suomalaista kotiruokaa ?
        Ehkä et edes tiedä mitä se oikeasti on ?
        Se ei ole kalapuikkoja eikä atria-makaronilaatikkoa.

      • Perinneruokaa ovat
        Wanhanajan perinne kirjoitti:

        Oletko koskaan saanut suomalaista kotiruokaa ?
        Ehkä et edes tiedä mitä se oikeasti on ?
        Se ei ole kalapuikkoja eikä atria-makaronilaatikkoa.

        Mäkkärin hampurilaiset, Koti-pizzan tuotteet sekä Rax;n sörsselit, täytetyt patongit Subwayn tapaan, sekä Saarioisten lihapullat ja maksalaatikko.
        Kaikki muu, etenkin kotona valmistettu ruoka on pelkkää shit:iä ja ylenkatsottavaa skeidaa, ovathan he laadukkaiden ja tunnettujen brandien opettamia ja kasvattamia kulinaristeja!

      • Ärtsoppa
        Perinneruokaa ovat kirjoitti:

        Mäkkärin hampurilaiset, Koti-pizzan tuotteet sekä Rax;n sörsselit, täytetyt patongit Subwayn tapaan, sekä Saarioisten lihapullat ja maksalaatikko.
        Kaikki muu, etenkin kotona valmistettu ruoka on pelkkää shit:iä ja ylenkatsottavaa skeidaa, ovathan he laadukkaiden ja tunnettujen brandien opettamia ja kasvattamia kulinaristeja!

        Juuri tuota on "ruokaperinne" nykyään - ilmeisestikin.

      • helmikanana
        "ruoka" kirjoitti:

        on maailman surkeinta. Johtuu siitä, että suomalainen "ruokakulttuuri" on maailman surkeinta. No ehkä Mongolia, Keski-Afrikan Tasavalta ja Amazonin viidakon joku vielä löytämätön heimo jää jälkeen. Tosin Mongoliasta ja Keski-Afrikan Tasavallasta en ole ihan varma. Enkä välttämättä amazonilaisistakaan...

        Aika yksisilmäistä haukkua aina kaikkea omaa.

        Suomalainen ruokakulttuuri on rikasta ja maukasta sekä vaihtelevaa.
        Eri maakunnissa on omat ihanat herkkunsa.
        Mielummin syön Lapin poroa ja lakkoja kuin aasian maiden koiraa tai käärmettä.
        Kyllä omia makuhermojani hivelevät mielummin Karjalan erilaiset piirakat ja kukot sekä mureat uunipaisti kuin Ranskalaisten etanat ja sammakot.

        Paljon iloisemmalla mielellä syön savolaisten tarjoamia rapeita muikkuja maukkaalla muusilla kuin Australian kengurua ja krokotiilin lihaa.

        Omaan suuhuni maistuvat hyvältä mustikkapiirakka ja karpalokiisseli.
        Mikään ei voita suomalaista tuoretta kotona leivottua pullaa!
        Kyllä Vironkin paksulla rasvakuorrutteella päälläystetyt kakkarat jäävät toiseksi.

    • mitäh ?

      Etkö osaa ostaa kaupasta perunoita ja jauhelihaa ?
      Kysyppä äitiltä neuvoa miten se tapahtuu

      • Ihan avuton

        Pitääkö kalapuikot perata, ennen käyttöä?

      • kyllä kannattaa
        Ihan avuton kirjoitti:

        Pitääkö kalapuikot perata, ennen käyttöä?

        Otat kalapuikot pakkasesta. Sitten filerointiveitsen teroitat, katso että on terävä. Pätki puikot parin sentin pätkiksi ja heitä pää ja häntä myöhempää käyttöä varten.

        Laita kaasuhellaan tuli, tarkista että palovaroitin toimii. Älä tunge päätäsi uuniin.

        Pariloi filepalat n 200 asteessa rapeiksi,
        tee lisukkeeski tillikastike ja lapin puikulaperunat.

        Bon appetit

    • on valinan

      Painu takasin sinne ryssiin mist oot tullukin ja lopeta se valehteleminen!

    • Anonyymi

      Sinulla taitaa olla vatsasyöpä, kun ei ruoka pysy sisällä. Säästä ruokarahat ruumisarkkuun.

    • Anonyymi

      Pohjanmaalla valmistetaan pahoja ruokia, jotka oksettavat koko Suomea

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      350
      8878
    2. 1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!

      Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit
      Pitkäveto
      1
      2581
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      69
      2358
    4. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      179
      1955
    5. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1542
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1401
    7. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1347
    8. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      184
      1328
    9. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      60
      1310
    10. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      42
      1227
    Aihe