Mistähän se johtuu, että ainakin täällä Suomessa "sisäinen kauneus" liitetään ulkoisesti ruman voimavaraksi? Täällä ajatellaan, että jos ihminen on ulkoisesti miellyttävä, niin sisältä hänen on oltava epämiellyttävä. Onko se niin kamalan vaikeaa suomalaiselle myöntää, että joku ns. ulkoisesti kaunis on arvomaailmaltaan hyvä ihminen?
Itse näen sisäisen kauneuden kohteeni ennen kaikkea katseesta, eleistä ja olemuksesta.
Täällä treffeissä monesti arvoistelellaan kauniita ihmisiä. Heitä haukutaan pinnalliseksi, koska eivät kelpuuta rumahkoa ihailijaa. Ruma ei sitten tule ajatelleeksi, että tämä kaunis yksilö kokee ruman lähestymisen pinnallisen kauneuden ihannointina? Pinnallista toimintaa on nimenomaan se, että ruma kuolaa kauniin kuvan perään. Kun kaunis antaa pakin, niin sitten koko maailma toteaa kaikkien kauniiden henkilöiden olevan pinnaiilisia.
T:Nainen
Itse näen sisäisen kauneuden kohteeni ennen kaikkea katseesta, eleistä ja olemuksesta.
Täällä treffeissä monesti arvoistelellaan kauniita ihmisiä. Heitä haukutaan pinnalliseksi, koska eivät kelpuuta rumahkoa ihailijaa. Ruma ei sitten tule ajatelleeksi, että tämä kaunis yksilö kokee ruman lähestymisen pinnallisen kauneuden ihannointina? Pinnallista toimintaa on nimenomaan se, että ruma kuolaa kauniin kuvan perään. Kun kaunis antaa pakin, niin sitten koko maailma toteaa kaikkien kauniiden henkilöiden olevan pinnaiilisia.
T:Nainen
Vastaukset 20
Vanhimmat
Miksi naamioit oman mielipiteesi "täällä Suomessa ajatellaan" fraasin alle?
En ole ikinä ajatellut tai kuullut kenenkään ajattelevan, että sisäinen kauneus olisi vain rumien (?) yksinoikeus. Yli päätään jako rumiin ja kauniisiin ihmisiin on täysin mahdoton. Makuja on niin monen laisia.
Olet siis onneksi väärässä!
määritellä kuka on kaunis tai ruma. En tiedä, mutta sisäinen kauneus on kuitenkin ylitse muiden ja itse aika näyttävän näköisenä ja toivottavasti arvostetaan, niin arvostan sisäistä näkemystä enempi, koska mitä mä tyhmallä blondilla mitään oikein tekisin.
sinun viestistäsi paistaa läpi pinnallisuus.
miten haluat, en voi vaikuttaa mielipiteesesi.
Asiaa saatana. Tätä olen tullut itsekin ajatelleeksi ja helvetin paljon viimeisen kahden tai kolmen vuoden aikana.
"Itse näen sisäisen kauneuden kohteeni ennen kaikkea katseesta, eleistä ja olemuksesta."
Eli pinnallisuudesta.
"Sisäinen kauneus" on sitä että arvostaa muita ihmisiä ja kykenee ajattelemaan vähn muutakin kuin omaa omahyväistä persettään.
Olen tavannut kauniita naisia esimerkiksi jotka ovat todellakin myös sisäisesti kauniita. Valitettavasti vain nämä tapaukset ovat harvassa kun aika monella ulkoisesti kauniilla nousee pissa päähän ja sitä myöten se sisäinen kauneuskin häviiä.
Sinne häviävät mm. kohteliaisuus, käytöstavat tai se että katsoo ihmisissä muuta kuin pintaa ja hyväksyy esimerkiksi ulkoisesti ruman vaikkapa mahdolliseksi kumppaniehdokkaaksi.
"Pinnallista toimintaa on nimenomaan se, että ruma kuolaa kauniin kuvan perään."
Mistäs sinä tiedät minkä perusteella se ruma on sen kauniin perässä? Vai oletatko että se on sen ulkoisen kauneuden perässä koska sisäistä kaunettahan kauniilla ei voi olla?
Ihmisen sisäistä kauneutta ei tunnista kun vasta toisen tuntee. Siis yleensä noin. Senpä takia baareista noita tuttavuuksia harvemmin syntyy siellä pelataan niillä pinnallisilla arvoilla.
Nostan hattua niille ulkoisesti miellyttäville jotka kykenevät olemaan myös sisäisesti miellyttäviä koska niin harvassa he ovat useimmiten. Ulkoinen kauneus pilla monilla sen sisäisen kauneuden.
jos "hyväksyy" ruman kumppaniehdokkaan. Pariutumisjutuissa on kyse makuasioista. Sinun logiikallasi kaikki "rumat", jotka haluavat kauniin kumppanin, ovat pinnallisia. Samoin kuka tahansa, joka kehtaa haluta kumppanin olevan miellyttävä myös fyysisesti. Bullshit. Ihmisen kuuluu pariutua itselleen kaikin puolin sopivan ihmisen kanssa. Parisuhteessa on tärkeää henkisen puolen ohella myös fyysinen.
Sisäistä kauneutta on se, miten kohtelee ympärillään olevia ihmisiä. Empaattisuus, käytöstavat, optimistisuus... Se ei ole sisäistä kauneutta, jos marttyyrinä valitsee ruman kumppanin. Eikä se ole sisäistä kauneutta, jos on luonteeltaan sellainen lapanen, joka ei osaa vaatia mitään itselleen. Makuja on monia ja ruma merkitsee eri ihmisille eri asiaa, vaikkakin jonkinlaisia yleistyksiä voidaan tehdä.
se että kykenee näkemään sen toisen arvon hänen ulkoisista ominaisuuksistaan huolimatta.
Muuten käsityksesi sisäisestä kauneudesta on todella lapsellinen.
"Se ei ole sisäistä kauneutta, jos marttyyrinä valitsee ruman kumppanin."
Eli pitää olla marttyyri että valitsee ruman kumppanin?
"Sisäistä kauneutta on se, miten kohtelee ympärillään olevia ihmisiä. Empaattisuus, käytöstavat, optimistisuus..."
Vittu, sulla noita ainakaan ole.
"Eikä se ole sisäistä kauneutta, jos on luonteeltaan sellainen lapanen, joka ei osaa vaatia mitään itselleen."
Tai sitten sellainen kova vanupuikko joka haluaa vain kaiken itselleen.
"Bullshit."
Fuck off.
sitä sanotaan, että se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa... Nyt taisi kalahtaa aika kovasti.:D
täällä Suomessa on lähinnä rikos olla kaunis ihminen? Tai sitä ei missään nimessä saa ainakaan sanoa ääneen, tai jos joku kehuu niin täytyy kainosti kieltää asia. Kaunis ihminen on kaunis ja hän on saanut kauneuden lahjaksi. Kaunis ihminen tietää olevansa kaunis ja jos vielä pääkoppa on kunnossa niin se ei nouse ns. päähän. Kaunis ihminen voi olla myös sisäisesti kaunis. Mutta täällä Suomessa tämä kateus ja vaatimattomuus ovat kova sana. Ja on todellakin niin, että parempi olla ruma niin saa sitten hyvällä omallatunnolla kehua olevansa kiltti ja mukava ihminen.
Itse olen kaunis, mutta onko se minun vikani? Sen myönnän, että jos olisin todella ruma ihminen tai edes tavis niin elmäni olisi toisenlaista... Tuntuisi oudolta olla ilman seuraa. Eikä se tarkoita sitä, että katsoisin taviksia jotenkin neneän vartta pitikin. Jokainen on sellainen kun on. Kauneus voi olla myös rasite esim. silleen, että miehet huomaavaat kyllä kauneuden, ja se heille tuntuu riittävän. Todella harva osaa keskustella muusta kuin tyhjänpäiväisyyksistä....
Itse saan työsäni paljon ihmisiltä positiivista palautetta juuri positiivisen käyttäytymisen ansioista ja se hymyhän ei maksa mitään.
Mikä sitte on pinnallisuutta??? Varmasti sitten olen pinnallinen ihminen jos liikunnalla pidän huolta itsestäni ja meikkaan, hoidan kasvojani ja hiuksiani ja pidän muutenkin itsestäni huolta. Katson mitä päälleni laitan. Tietääkseni ne asiat ovat joakisen naisen käytettävissä, eikä tekisi pahaa monellekaan... Eikä se tarkoita sitä, ettenkö voisi tuntea sympatiaa ja empatiaa muita ihmisiä kohtaan.
Niin, totta. Ihan niinkuin jotenkin ruma olisi aina kiva ja kaunis aina kusipää, näinhän moni haluaa ajatella. Ikävä kyllä se vaan ei mene näin. Ulkonäkö on monesti todella suhteellista, ja siitä ei voi päätellä juuri mitään suoraan.
Se mikä siinä on kamalaa on kateuden aiheuttamaa: ajattele itse, otataan vaikka nainen. Kaunis, älykäs, mukava, hyvät elämän arvot, pärjää hyvin jne. Niin, miten joku on saanut niin paljon? Kadehditaan ja halutaa, että se olis edes tyhmä, tai kana. Mielellään molempia. Myös pelko: miehet pelkäää, ettei heillä ole mahiksia, eikä monesti sitten olekaan, kun he halluavat itse olla laiskoja, "mut pitää hyväksyä sellaisena kun mä olen" tarkoittaa tosiasiassa, että tuollaisenkin tyypin pitäisi huolia mies, vaikka se ois itsekäs sovinisti, epäsiisti, ja ruma. Muuten nainen on sitten ainakin pinnallinen pyrkyri. Ja toisinpäin tietenkin, mies ja nainen. Voi hyvin olla.
Ns. ruma monesti kompensoisikin kauniilla vaan omaa itseään, kokee, että kaunis sitten olisi hänen näyttelyesineensä ja kaunistuksensa. Ei siis ole oikeasti kiinnostunut ihmisestä, vaan ainoastaan haluaa hyötyä, niin rumalta kun se kuulostaakin. Olen vaan itse nähnyt tämän käytännön elämässäkin. Ja se on hyväksikäyttöä ja pinnallista. Sitä vaan ei haluta myöntää, kaunista kohtaan ei saa tuntea myötuntoa. Rumaa ei saa kritisoida.
Se on todella syvältä, ja suosii itseasiassa rumia ja kauniitten pitäsisi nuolla haavansa yksin, hiljaa ja kiltisti, vaikka mikä olisi, ja tämä siksi, että iso osa ihmisistä on juurikin näitä laiskoja, jotka eivät edes halua olla mitenkään parasta mitä voisivat, koska se vaatii vaivaa. Koska isolla osalla on huono itsetunto. Koska ihmiset on isosti pinnallisia, myös tajuamattaan asiaa.
löytää todellinen ihmissuhde, joka ei perustu pelkästään pinnallisuuteen.
Ravintolasta löytäisin vain näitä pinnallisia, jotka yrittävät pelkästään saada sänkyynsä. Jokakerta annan pakit sellaisille, ja joudun tekemään sen aina, kun menen ravintolaan.
Kun kuitenkin etsin todellista suhdetta, niin yritän sitä sitten netin kautta, jos joku oikeasti olisikin kiinnostunut minusta ihmisenä ja ajatuksistani, eikä pelkästään kauneuden takia.
Kaikille sellaisille kiimakulleille, tekisi mieli haistattaa paskat, jotka kuvittelee aina onnistuvansa minun kanssani (näin olen kyllä tehnytkin, kun olen huomannut ne motiivit heti kättelyssä). Etsin laatua, joten mikään pikapano tai vakipano ei sitä ole todellakaan..
Sorry, olen vaikea tapaus, ja siksi varmaan yksin - ennemmin yksin, kuin joku näyttelyesine.
Mutta itse ainakin arvostan tuota kullikukkojen torjumista. Hienoa toimintaa! Kaikki naiset ei siihen pysty, vaan sinisilmäisinä uskovat kaikki lirkuttelut...
Nimittäin en tiedä pitääkö mun kumppani enemmän näöstäni,kun luonteestani:(.. Kaikki kehut kohdistuu vartaloon,ja tuntuu että haluis mielummin puheliaan tyhjäpään,kun tälläsen hiljasen fiksun mutta kauniin naisen.
Jatkoa............
Minusta jokaisen meistä (oli oma ulkonäkö mitä hyvänsä) kannattaisi tehdä pientä itsetutkiskelua.
Seuraavan kerran tuntiessasi vastenmielisyyttä kaunista kohtaa mieti seuraavia:
- Onko henkilö oikeasti vastenmielinen vai olenko itse vain kateellinen?
- Miksi kadehtiminen kannattaa? Mitä sillä itselleni saan?
Kun pääsee eroon kateudesta, niin sitä voi omakin kauneus alkaa kukkimaan. Kateus näkyy silmistä ja se on rumaa.
Minä en ole kyllä huomannut tuollaista "kauneusrasismia" mistä sinä puhut avauspostissasi. Minun mielestäni tuollainen kohtelu kohdistuu ennemmin niihin ihmisiin, jotka luulevat olevansa enemmän kuin mitä oikeasti ovat. Näitä ihmisiä on Suomessa paljon, jotka pitävät omasta itsestään ja ulkonäöstään huomattavasti kovempaa "haloota", kuin mihin luontoäiti on oikeasti antanut eväät. Hyvä itsetunto ei tarkoita sitä, että ihminen toitottaa muille olevansa kaunis/komea, vaan sitä että on täysin sinut ulkonäkönsä kanssa ja se ei ole elämää hallitseva tai ohjaava ominaisuus itsessä. Meikkaaminen, kuntosalilla ravaaminen, manikyyrit ja muotitietoisuus eivät todellakaan ole merkkejä hyvästä itsetunnosta, vaan useimmiten päinvastoin. Tämä ei silti tarkoita sitä, että oikeasti hyvän itsetunnon omaava ihminen ei pitäisi itsestään huolta, mutta tämä huolehtiminen ei kuitenkaan hallitse ihmisen elämää. Pinnallisuuttahan on nimenomaan se, että omaa elämää hallitsee oma ja muiden ihmisten ulkonäkö ja sitä kautta tulee sokeaksi kaikelle sille mitä löytyy ulkokuoren alta.
Väärinkäsitysten välttämiseksi mainittakoon nyt vielä, että en yritä rivien välistä sanoa että ulkonäöllä ei muka olisi mitään merkitystä kumppanin valinnassa. Tietenkin sillä on paljonkin merkitystä, mutta tämän viestin pointti oli ottaa kantaa tuohon pinnallisuuten ja hyvään itsetuntoon, joista tuntuu monella olevan ainakin minun mielestäni kovin ihmeellinen käsitys.
sanoisit, että yleensä niitä kiusataan koulussa, jotka antavat siihen aihetta. Tämähän ei todellakaan pidä paikkaansa. Samoin ihminen voi olla kaunis tekemättä siitä numeroa ja saada silti paskaa niskaan isolla kädellä. Jos sitä ei ole tapahtunut sulle, niin se ei tarkoita, ettei toisillekaan...
En ehkä kuitenkaan vertaisi kouluikäisten lasten koulukiusaamista ja aikuisten ihmisten välisiä ennakkoluuloja toisiinsa. Nämähän ovat jo lähtökohtaisestikin täysin eri asioita ja niiden taustalla on ihan eri tekijät. Ei siis viedä keskustelua koulukiusaamiseen, joka on täysin eri puheenaihe.
En muuten puhunut edellä omista kokemuksistani. Yleensä vaan nämä ihmiset joita haukutaan ulkonäkönsä takia esimerkiksi pinnalliseksi, bimboiksi, blondeiksi yms. ovat juuri näitä BB Hennan tai Jossu Tukiaisen tyylisiä ihmisiä, jotka ovat aiheuttaneet saamansa kritiikin ihan itse omilla sanomisillaan ja sillä, että ovat tehneet omasta ulkonäöstään huomattavasti suuremman numeron kuin mihin olisi aihetta. Suomesta löytyy todella paljon esimerkkejä todella kauniista naisista ja komeista miehistä, joiden ei tarvitse rypeä tällaisen kritiikin ja ennakkoluulojen kynsissä, koska ulosanti ja suhtautuminen omaan ulkonäköön on huomattavasti kypsempää.
jne. Sama ilmiö, eri ikäryhmät.
Nyt ei puhuttu mistään wanna-be kohublondeista, vaan ihan taviksista, jotka ovat sattuneet syntymään kauniiksi ja ovat saaneet aiheetonta paskaa niskaan sen takia. Jokainen kaunis ei luonnollisestikaan tällaista koe, kuten jokaista koululaistakaan ei kiusata. Ihan sama ilmiö se on: syystä tai toisesta muut päättävät nokkia toista ihmistä ja tuntevat itsensä paremmaksi ihmiseksi tämän kustannuksella.
Ei millään pahalla, mutta mielestäni tämä "bb-henna" on vielä ikänsä puolesta sallittu olemaan "vähän höhlä ja henkiksesti-blondi". Hän taitaa olla parikymppinen. Mielestäni on vähän liian nuorena joutunut kovan kritiikin kohteeksi, mutta kaikki mikä ei tapa niin vahvistaa.