Mieheni joutui syksyllä vakavaan onnettomuuteen ja loukkaantui pahasti. Hän oli yliopistollisessa sairaalassa peri viikkoa ja sairaslomalla useita viikkoja. Tilanne oli sellainen että alkuun oli epäselvää, jääkö hän edes henkiin mutta onneksi hän kuntoutui nopeasti. Kotona ollessaan hän ei päässyt yksin juuri sängyn pohjalta ylös vaan oli täysin autettava. Minä hoidin hänet, kodin ja kolme pientä alle kouluikäistä lastamme.
Kun mies oli sairaalassa miehen vanhemmat kävivät häntä siellä katsomassa useita kertoja ja soittivat hänelle. Minuun miniään ja poikansa lapsiin he eivät pitäneet mitään yhteyttä, eivät kysyneet kuulumisia, eivät tarjonneet apuaan jne. vaikka asuvat samassa kaupungissa. Nekin ajat kun mies oli sairaalassa ja minä itkin illat ja yöthuolesta ja väsymyksestä kotona kolmen pienen kanssa anoppi ja appi eivät edes tekstiviestillä kysyneet kuulumisiani. Anopista ei kuulunut pihahdustakaan koko aikana. Onneksi minun äitini otti luokseen lapsiamme jonkun kerran, että sain huokaista ja että lapsilla oli mukavia mummolakäyntejä hankalassa kriisitilanteessa. Jälkeenpäin kun mies toipui ennalleen minä aloin oireilla uupumuksella noita viikkoja jotka jouduin selviämään yksin, kaupassa käymiset kolmen pienen kanssa, miehen hoitaminen jne. Katkeruudella muistan sitä kuinka hätätilanteessa minut jätettiin miehen suvun puolelta aivan yksin ja on tullut sellainen ajatus että en enää kyläile anoppilassa enkä passaa heille kahveja jne. jos he vaivautuvat meille. En ole vaatimassa yleensä apua vaikka he ovatkin hyväkuntoisia ihmisiä, mutta hädässä ihmissuhteet punnitaan, eikö silloin suku voisi pitää yhtä. Silloin kun elää keskellä kriisiä ei riitä energiaa pitää yhteyksiä ulkomaailmaan mutta ilahtuu läheisten yhteydenotoista.
Onko väärin olla katkera?
41
3509
Vastaukset
- ======
kyllä olettais tuollaisessa tilanteessa,että vähintäänkin appivanhemmat suvusta kysyisivät vointia....huomaa heti kuka on oikeasti ystävä ja vierellä kun on hätä.........
- ajatustenlukija
En tiedä, onko "väärin" olla katkera, mutta itsesi kannalta turhaan kuluttavaa se ainakin on. Katkeruudella et pääse minnekään, olet vain katkera ja käpristyt siihen tunteeseesi. En tarkoita, että olisi ehkä kokemasi jälkeen helppo olla kuin ei mitään, mutta jos haluat asiat itsellesi helpommiksi, niin yrität antaa anteeksi ja unohtaa.
Mutta, on varmaan ihan selvää, että miehesi toipumisen aikana puhuit oman äitisi kanssa ja hän sai tietää, kuinka väsynyt olet. Pyysitkö apua miehesi vanhemmilta? Nykysysteemi on mennyt sellaiseksi, että moni anoppi pelkää niin paljon sekaantumista lastensa elämään, ettei saisi heti anoppikauhuhaukkumista päälleen, ettei ehkä osaa ottaa yhteyttä silloinkaan, kun tarvittaisiin - ja miniälle sopisi. Jos pyysit apua sieltäkin päin, etkä saanut, niin se ei osoita heistä kovin hyvää. Mutta jos vain purit hammasta ja pakersit, niin ehkä sinun olisi pitänyt pyytää apua. Tässä vaiheessa tämäkään ei auta tietysti enää mitään, mutta toisaalta me naiset varsinkin tuppaamme ajattelemaan, että toisen ihmisen (aviopuolison tai tässä tapauksessa anopin) pitäisi ihan pyytämättä tajuta, että itsellä on nyt paha olo. Toinen ihminen ei ehkä tosiaan tajua tai ei uskalla tarjota apuaan. Ja jos itse et tarjonnut anopille tilaisuutta tulla avuksesi, niin silloin on ehkä väärin syyttää pelkästään häntä siitä, ettei tullut avuksi. Eikä ehkä sitäkään vähää kannata tuntea katkeruutta.- Yksin jäänyt
En pyytänyt. Arki oli sekavaa kituuttamista enkä jaksanut soittaa kellekään. Jos anoppi ja appi olisivat soittaneet ja kysyneet voivatko auttaa, olisin ottanut vastaan apua. Jälkikäteen ajattelen, että pienikin huomion osoitus tai osoitus välittämisestä olisivat kantaneet mutta kriisin keskellä ei yksinkertaisesti ollut voimia itsellä rakentaa ja kehittää apusuhdetta vaan olisin toivonut että siinä tilanteessa olisi yhteydenotto tullut läheisten puolelta. Sinällään olet oikeassa että katkeruus kuluttaa. Jälkiuupumus on ollut niin syvää että mieli on täynnä vihantunteita kohtaloa ja myös hylkääjiä kohtaan.
- ajatustenlukija
Yksin jäänyt kirjoitti:
En pyytänyt. Arki oli sekavaa kituuttamista enkä jaksanut soittaa kellekään. Jos anoppi ja appi olisivat soittaneet ja kysyneet voivatko auttaa, olisin ottanut vastaan apua. Jälkikäteen ajattelen, että pienikin huomion osoitus tai osoitus välittämisestä olisivat kantaneet mutta kriisin keskellä ei yksinkertaisesti ollut voimia itsellä rakentaa ja kehittää apusuhdetta vaan olisin toivonut että siinä tilanteessa olisi yhteydenotto tullut läheisten puolelta. Sinällään olet oikeassa että katkeruus kuluttaa. Jälkiuupumus on ollut niin syvää että mieli on täynnä vihantunteita kohtaloa ja myös hylkääjiä kohtaan.
Tuohon juuri viittasin, eli monesti me naiset odotamme, että meitä pitää osata tulkita ja meidän tarpeemme arvata ilman, että sitä sanoisimme itse. On selvää, että väsyneenä ja rasittuneena ei jaksa toimia järkevästi eli vaikkapa pyytää apua. Ja fiksuahan se olisi, jos toinen sitä itse tarjoaisi. Mutta kuten sanoin, mitalin toinen puoli voi olla, että anoppi ei ole kertakaikkiaan tajunnut tarvettasi tai sitten ei ole uskaltanut tarjota apuaan. Olipa kuinka hyvänsä, niin tapahtunutta ei katkeruus muuksi muuta, pilaat sillä vain tätä päivääsi ja tulevaisuuttasi niin pitkälle kuin kannat kaunaa.
- Kumma juttu
Yksin jäänyt kirjoitti:
En pyytänyt. Arki oli sekavaa kituuttamista enkä jaksanut soittaa kellekään. Jos anoppi ja appi olisivat soittaneet ja kysyneet voivatko auttaa, olisin ottanut vastaan apua. Jälkikäteen ajattelen, että pienikin huomion osoitus tai osoitus välittämisestä olisivat kantaneet mutta kriisin keskellä ei yksinkertaisesti ollut voimia itsellä rakentaa ja kehittää apusuhdetta vaan olisin toivonut että siinä tilanteessa olisi yhteydenotto tullut läheisten puolelta. Sinällään olet oikeassa että katkeruus kuluttaa. Jälkiuupumus on ollut niin syvää että mieli on täynnä vihantunteita kohtaloa ja myös hylkääjiä kohtaan.
Miehelläsi on kummalliset vanhemmat, kun eivät olleet lainkaan kiinnostuneet, miten heidän poikansa pärjää sinun hoivissasi.
Kylläpä luottivat miniänsä tarmokkuuteen, kun eivät sormeaan nostaneet, vaikka sinulla oli siis kolme pientä ja potilas hoidettavana.
Kyllä minä vetäisin omat johtopäätökseni. Mahtoi miestäsikin ihmetyttää moinen kylmyys. - olla osaamattomuutta
Yksin jäänyt kirjoitti:
En pyytänyt. Arki oli sekavaa kituuttamista enkä jaksanut soittaa kellekään. Jos anoppi ja appi olisivat soittaneet ja kysyneet voivatko auttaa, olisin ottanut vastaan apua. Jälkikäteen ajattelen, että pienikin huomion osoitus tai osoitus välittämisestä olisivat kantaneet mutta kriisin keskellä ei yksinkertaisesti ollut voimia itsellä rakentaa ja kehittää apusuhdetta vaan olisin toivonut että siinä tilanteessa olisi yhteydenotto tullut läheisten puolelta. Sinällään olet oikeassa että katkeruus kuluttaa. Jälkiuupumus on ollut niin syvää että mieli on täynnä vihantunteita kohtaloa ja myös hylkääjiä kohtaan.
Tällä hetkellä on lapseni perheessä aika suuria murheita meneillään.Olen ilmoittanut,että olen valmis auttamaan ja voin olla lastenhoitoapuna ja muunakin apuna jos tarvitaan.Tämän enempään en oikein kykene,sillä en ole sellainen ihminen,joka vaan menee toisten huusholliin ja sanoo,että antakaas nyt,minä hiukan jarjestelen täällä asioita...Varsinkaan miniän luokse ei ole appivanhempien helppo mennä,jos ei ole niin sanotusti annettu lupaa tai pyydetty.
- katkeruus
Se kuluttaa vain itseään ja toisia ihmisiä ei voi muuttaa. Hyvä että sait apua edes omilta vanhemmiltasi. Minä olisin ylpeä itsestäni että noin hankalasta elämäntilanteesta selvisin ja miehesi vanhemmat olkoon mitä ovat. Auttamishalua ei vaan kaikilta ihmisiltä löydy.
- Kipeä äiti
Ei kannata katkeroitua eikä kannata unohtaa. Toiset vaan käsittelee asioita oman elämäntilanteen mukaa. Ei ne aina tajua mitä sinä koet. Ymmärrystä siis heillekkin. Jos tulee vastaisuudessa joku samankaltainen tilanne heidän osakseen niin silloin sinun kannattaa muistuttaa miten sinua kohdeltiin vastaavassa tilanteessa. Kostaa ei saa mutta minkäs teet kun kosto on niin syntisen suloinen. Vain aidosti hienot ihmiset kykenevät kiertämään senkin karin! (Palkinnoksi toki saa nälvintää)
- zygiatri
että olet tietysti tosi tosi vihainen siitä, mitä itse olet joutunut ja mitä koko perheesi on joutunut kestämään - ja tarvitset vihallesi jonkun kohteen. Appivanhemmat sopivat tähän tarkoitukseen sitten varmaan luonnostaan hyvin. Omassa perheessäsihän tarvitaan voimia edelleen.
Katkeruuden ja vihan tunteet ovat tilanteessasi asiaankuuluvia. Nyt ehkä kuitenkin annat tunteittesi sokaista osan maailmaa, sinun on vaikea ajatella mitään hyvää ihmisistä, jotka ovat valikoituneet kiukkusi ja katkeruutesi kohteeksi. Appivanhempasi tuskin kuitenkaan aiheuttivat miehesi onnettomuutta muutoin kuin aikoinaan synnyttämällä koko miehen. Luulisin heilläkin olleen hätä ja huoli lapsestaan.
Enpä osaa sanoa miksi eivät osanneet ottaa yhteyttä ja kysyä vointiasi. Halvauttiko pelko oman lapsen kuolemasta, pelkäsivätkö puuttua, vai ajattelivatko säästää sinua omalta tuskaltaan, eivätkö tulleet ajatelleeksi, en tiedä, ehkäpä et kaikkea sinäkään. Ehkä joskus voit asiasta puhua heidän kanssaan, mutta tuskin se aika on nyt. Ehdotan, että haet ammattiapua jaksamisesi tueksi, ja vihantunteidesi selvittelyyn. Tämä ratkaisu olisi varmaan järkevä ja vastuullinen koko perheennekin toipumista ajatellen - sinähän siellä se sydänlanka olet, jonka mukana homma nousee tai kaatuu. Oma jaksamisesi on tärkeää teille kaikille.
Tsemppiä ja voimia! Älä anna periksi halulle jäädä katkeruuteen ja vihaan, se syö naista! - itse selvinnyt
Ajattelin näin äitinä, että jos lapseni makaisi sairaalassa elämän- ja kuolemankampailuissa olisin aivan huolesta toimintakyvytön ja eläisin sekavassa tilassa aina siihen saakka kunnes jotain ratkaisua tilanteeeseen syntyisi. Uskoisin, että anopillasikin oli hyvin vaikea elämänvaihe poikansa onnettomuuden takia ja olisihan varmaan edes yksi tekstiviesti sinultakin anoppin suuntaan tuonut lohtua hänen tuskaansa..
En vähättele sinun tunteitasi, mutta meillä kaikilla on omat juttumme ja tapamme kokea erilaisia asioita. Anopille asiasta juttelu voisi tuoda helpotusta kaunaisiin ajatuksiisi.
En myöskään syytä sinua itsekkääksi omaan napaan tuijottajaksi, joka ei osaa asettua toisen asemaan. Jos omassa elämässä on tarpeeksi tekemistä huolineen kaikkineen ei oikein enää jaksa ajatella muita kuin itseään.
Suo itsellesi mieluisia asioita, jotka tuottavat iloa sinulle itsellesi. Se voi olla pienen pieni teetuokio yöllä hyvän lukemisen parissa, kun kaikki ovat jo nukkumassa. Viisitoista minuuttia istumista ja rauhoittumista ihan itsekseen joka päivä tekee jokaisesta päivästä vähän mukavamman. Hellitä otteesi asioista joita et voi muuttaa. Kokeile myös sitä, että annat asioiden tapahtua niin ettet vaikuta niihin. Maailma jatkaa radallaan ilman sinun jatkuvaa hallintaa. Asioat voivat myös mennä ja olla sekaisin, eikä kukaan siitä vahingoitu tai joudu kärsimään. Elämä on ihanaa, kun se on vähän sekavaa ja hullua. Vaikka vaikeuksista voisi katkeroitua voi myös miettiä mitä hyvää ne ovat tuoneet tullessaan. Koska kaikessa on hyvät ja huonot puolensa, ihan kaikessa. - Ymmärrän täysin
ettet ole enää kiinnostunut pitämään yhteyttä.
Ihan oikein!
Olkoot itsekkäät ihmiset omissa oloissaan!- tietää, mikä hirveä urakka
on hoitaa yksinään pienet lapset, MYÖS ANOPPI.
Anoppisi käytös osoittaa täydellistä empatian puutetta. Miten ihmeessä ei kiinnosta edes lastenlasten etu???? Anoppisi on järkyttävän itsekäs! - yksiselitteistä
tietää, mikä hirveä urakka kirjoitti:
on hoitaa yksinään pienet lapset, MYÖS ANOPPI.
Anoppisi käytös osoittaa täydellistä empatian puutetta. Miten ihmeessä ei kiinnosta edes lastenlasten etu???? Anoppisi on järkyttävän itsekäs!Emmehän me voi tietää kuin tämän yhden version tapahtuneesta. Mistä sitä tietää mitä kaikkea on tapahtunut puolin ja toisin ennen onnettomuutta, joista voisi olla seurauksena ettei anoppi uskalla olla yhteyksissä.
Itsekäshän voisi olla myös aloittaja, kun ei mitenkään antanut kuulla itsestään ja lapsistaan surevalle anopille. Ei kolmen pienen lapsen äiti ole niin ihmeellinen asia etteikö voisi itse yhtä tekstaria laittaa menemään.
Taitaa olla paljon muitakin juttuja, jotka vaikuttavat tähän anoppi-miniä -suhteeseen..
- Yksin jäänyt
Kiitän vastauksista jotka herättivät paljon ajatuksia päässäni. Ajattelin yöllä että heti huomenna alan hakea apua, ammattilaisen keskusteluapua jonka kautta voin purkaa sisälleni jäänyttä tuskaa niin ettei tarvisi ihmissuhteita rikkoa katkeruudessani. Joku kirjoitti anopin omasta tuskasta kun aikuinen poika käy kuolemanrajalla. Voi se olla sitäkin. Miksi eivät silti edes poikansa lapsiin pitäneet yhteyttä? Voimia riitti kulkemaan harrastuksissaan ja tyttären perheessä kävivät useita kertoja kylässä silloinkin kun mieheni eli heidän poikansa oli sairaalassa (harrastuksia vastaan ei ole mitään, mutta kirjoitin osoitukseksi siitä etteivät olleet voimattomia huolesta ja mieheni sisko soitteli minulle niin tiedän että kävivät siellä kyläilemässä ja hänen poikaansa ottivat hoitoon silloinkin). Edelleen koen että yksin meidät jättivät ja siinä tekivät väärin mutta mennyt on mennyttä. Joku epäili että välimme hiertävät muutenkin. Näin ei mielestäni ole vaan pari iltaa ennen onnettomuutta appivanhemmat istuivat iltaa meillä saunoen ja meillä oli hauskaa yhdessä. Kun onnettomuus sattui, välit ovat sen jälkeen etääntyneet.
- Joskus näin on
En puolustele ollenkaan appivanhempiasi, sillä kyllä osoittaa aika suurta tunteettomutta, kun ei oman pojan terveydestä kysele edes puheimitse.
Mutta toiset ovat niin uusavuttomia, etteivät tiedä mitä sanoa. Onnettomuuden uhri unohdetaan, leskeksi jäänyttä ei muisteta, tai jos joku sairastuu parantumattoman tautiin, jätetään yksin. Sanotaan, etten minä osaa sille mitään sanoa.
"Minusta on vain vaivaa. Antaa hänen nyt vain levätä! Siellä käy niin moni muu. Ei hän minua kaipaa."
Jne.
Moni on tämän kokenut. - zygiatri
Rohkea tunnistamaan tunteesi ja rohkea myös katselemaan niitä ennen kuin säntää kuristamaan jonkun, esim. anopin... vitsi vitsinä.
Perheesi on onnellinen saadessaan elää kanssasi. Toivottavasti tiellesi osuu ammattilainen, jolla on myös älliä ja rohkeutta, ansaitset sellaisen.
Edelleen, tsemppiä. - suora puhe
Syy voi olla ihan mikä vain, he varmaan ajatelivat, ettet kaipaa heiltä mitään tukea. Eivätkä sen vuoksi uskaltaneet tuputtaa itseään. Anopeille on tehty selväksi, ettei sellaista apua pidä tyrkyttää mitä ei pyydetä. Lisäksi pitää huomioida, että tuossa tilanteessa on luonnollista, ettei anoppi jaksanut intensiivisesti pohtia syitä miksi SINÄ et ota yhteyttä.
Asia selviää vain kysymällä, jos suoraan puhuminen on vaikeaa, niin pyydä miestäsi kysymään.
- tuliko sulle mieleen
itse ottaa yhteyttä...
*he eivät pitäneet mitään yhteyttä, eivät kysyneet kuulumisia, eivät tarjonneet apuaan jne. vaikka asuvat samassa kaupungissa*
Siis sinäpäs itsekäs akka olet kun et appivanhempiin ottanut mitään yhteyttä....odotit vaan että sinuu otetaan yhteyttä....siis mikä ihmeen prinsessa/kuningarar sä oikeen kuvittelet olevas! Sitä saa mitä tilaa. Siis olet kyllä tosi itsekäs!- Miniän kiireet
Miniällä oli siis vain 4 huollettavaa, koti, ruuat, pyykit, ulkoilut, siivoukset jne.
Ihmeellistä, että hän ei kerennyt muka istumaan puhelimessa anopille kuulumisia kertomassa.
Varmaan järjestelmällisyyden puutetta. Itsekkyyttä tosiaan, ja anoppiraukka ihan ilman informaatiota toisen prinsessa-asenteen takia.
Kyllä ne nykyajan nuoret osaa...
- mieheni joutui
onnettomuuteen mutta minulla oli kyllä aikaa ja halua soittaa ja kertoa anopille poikansa voinnista ja siitä mitä sairaalaan kuului.
Koskaan ei ollut niin kiire vaikka kaikki kaatui samaten minun päälleni, tottakai, kun toinen makaa sairaalassa.Myös hänen työnsä.
Eiköhän se asenne ole se juttu, kaikessa. - nyt ihan
ymmärtänyt. Mitä apua sä oisit tarvinnut? Eikö
puhelin pysy yhtä hyvin sun kädessä ja sä voit kai myös soittaa appivanhemmilles.
Tottakai he kävivät sairaalassa poikaansa katsomassa ja soittivat hänelle ja kysyivät vointia.Eikö se oo ihan normaalia? Kummallisempaa kai ois ollut jos eivät ois niin tehneet?! Oletko sä mustasukkainen?
Mä en ymmärrä myöskään miten sä hoet koko ajan kuinka kauheeta on käydä kaupassa kolmen lapsen kanssa! Se on normaalia elämää aika monelle koko ajan eikä siitä muut tee tommosta numeroo.
Et passaa heille kahveja ...! Juupsis juu...!
Kannattaa joskus miettiä sitä omaakin asennetta
ja millainen sä oot ollut heitä kohtaan aiemmin.
Löytyiskö sieltä syytä..?
Jokin ei natsannu ihan kohdilleen tässä, mutta
valittaa sä ainakin osaat. - mirame81
Meillä vähän samantapainen juttu.Tyttäremme 1,11kk synnynnäisesti sairas paljon tämän vajaan 2v aikana ollut sairaala elämää.Alku oli aivan shokki tyttärellä sinnittely kohtauksia,pelkäsin aika ajoin että tyttö kuolee- tukehtuista.Jäin näiden tunteiden kanssa yksin mieheni kanssa.Meidän iso-vanhemat eikä sisarukseni olleet avuksi ei yhtään päivää ja tuntia hoitoapua.sain hoitoapua perhetyöntekijältä n2krt/kk se oli parempi kun ei mitään.Kun on itsekkin ihan jaksamisen rajoilla ei vaan yksin kertasesti jaksa olla pyytämässä apua...soittelemassa.Meidän kohdalla perhetyöntekijä laittoi rattaat pyörimään minulle keskustelu apua masennukseeni,tukiperhetulossa ja perhetyöntekijän käyntejä silloin tällöin.Yksi neuvo kerro -yhdelle viranomaiselle ettet jaksa enää ja sano että voiko hän järjestää lastenhoito apua.Perhetyöntekijä huomasi meidän perheen laihtumisesta ja kerroin riidoistamme kun aina kireet välit kotona.Kumpanenkin mentiin ihan jaksamisen rajoilla.Mie olen ollut katkera ettei ns suku huomaa tilannettamme vaikka itkukurkussa tein monta sairaala reissua.Nyttemmin kun olen saanut ulkopuollista apua niin ihmetellään että miksi et ole raahannut tyttöä esim aamulta kuudelta hoitoon mummolle, kun mieheni menee töihin minulla ei ole autoa ja pitkät välimatkat.Mie mieheni äidin ymmärrän hänestä ei ole enää katsomaan syö nitroja yms..mutta oma terve äitini tyttäreni mummi,hänelle on ollut tärkeämpää terveet lapsen lapset ja oma elämä mies ystävän kanssa ihan samalla tavalla kun isällänikin tyttären ukilla oma elämä karaoket yms... huvitukset.Totta hemmetissä olen vähän katkera!!Yritän vastaavaisuudessa itse tarjota apua kriisi vaiheessa,koska tiedän miten vaikeaa on...Saat olla katkera,mutta ajan kanssa tulee anteeksi anto,mutta ei ihan viellä koska en ole siihen viellä valmis.
- <3 <3
Joyce Meyerin, Älä ole kaikille mieliksi-kirjaa ja siinä sanottiin katkeruudesta näin:
Jos on katkera jollekulle, joka on loukannut minua, tuo henkilö loukkaa minua itseasiassa edelleen. Katkeruus on kipua itsessään. Se on kielteinen asenne, joka riistää ilon ja rauhan. Vapaudun, jos haluan jättää kivun taakseni ja päätän antaa anteeksi. Kipu jatkuu niin kauan kuin kieltäydyn antamasta anteeksi. Älä anna menneisyytesi tuhota tulevaisuuttasi. Miksi sinun pitäisi pysyä katkeruudessa, vihassa ja haavoitettuna, kun satuttajat samanaikaisesti pitävät hauskaa tietämättä tai välittämättä kivuistasi?
Suuremman palveluksen siinä tekee itselleen koska menneisyydellä ei ole sitten enää määräysvaltaa tulevaisuuteen.
Tsemppiä ja voimia sulle!!! - omaa kommenttia
Olen tosi pahoillani perheesi kohtaamista vaikeuksista, mutta on ihan pakko nyt kysäistä muutamaa asiaa jotka minua jäivät vaivaamaan.
Olet ilmeisesti kotiäiti koska hoidit lapset, kodin ja miehesi kun hän pääsi kotihoitoon?
Eli et käynyt kodin ulkopuolella töissä?
Jos näin on, miten normaalit kotiaskareet ja lapsien hoitaminen sekä mm lapsien kanssa kaupassa käyminen muuttuivat jotenkin ylivoimaisiksi miehesi toipilasaikana?
Eikö kuitenkin ko toimet pitäisi olla rutiinia? Mitä tarkoitat miehesi hoitamisella? Kerrot vain että miehesi hädin tuskin pääsi sängystä ilman apua. En oikein osaa kuvitella että nuori mies on sairaalasta kotiutettaessa siinä kunnossa että häntä pitäisi syöttää, pestä, vaihtaa vaippoja tms. Joten jos hoitamisesi oli sitä että kiikuttaa ruokalautasen, auttaa sängystä ja auttaa jossain pikkuasioissa, ei se nyt kuulosta kovinkaan kauhealta asialta ja sellaiselta että se uuvuttaisi ihmisen totaalisesti.
Miehesi sairaalassa oloaikana kertomasi mukaan anoppi ei ottanut sinuun yhteyttä vaan sait yksin itkeä illat ja yöt väsymystäsi. Hmmm...herää kysymys, miksi itse et ollut minkäänlaisessa yhteydessä anoppiisi? Jos todellakin olit näin väsynyt ja onneton, miksi eivät omat vanhempasi olleet tukenasi? Luonnollistahan on että miehesi äiti varmastikin oli huolesta sekaisin oman poikansa onnettomuuden vuoksi, samaa odottaisin väsyneen vaimon vanhemmilta että olisivat huolissaan oman tyttärensä jaksamisesta. Kerrot että oma äitisi otti lapsia hoitoon jonkun kerran, jos äitisi katsoi että tämä on riittävä auttaminen eikä kriisin hoitamiseksi muuta apua kaivata, ehkäpä se tilanne todellakin oli sellainen?
Ehkäpä myöskin anoppi ajatteli asian niin että et halua häntä häiritsemään jo muutenkin rankassa tilanteessa. Kuka muuten ilmoitti miehesi onnettomuudesta hänen vanhemmilleen ja ettekö mukamas kertaakaan puhuneet onnettomuuden jälkeen keskenänne? Yleensähän tieto onnettomuudesta tulee lähimmälle omaiselle joka olet luultavasti sinä ja hänen kauttaan tieto menee mm vanhemmille. Jos miehesi oli lähes kuolemaisillaan, kuka antoi tietoja hänen terveydentilastaan esim anopille? Sairaalasta näitä tietoja ei saa kuin vain lähiomainen
Oma äitisi auttoi lastenhoidossa, anoppi kävi poikaansa katsomassa sairaalassa ja soitteli sinne. Millaisen tukiverkoston sinä olisit kaivannut ympärillesi jotta olisit tyytyväinen etkä katkera?- mirame81
Oisit ollut ihan hiljaa etkä kysele tyhmiä.Minun mielestäni ap vastasi noihin sinun helvetin tyhmiin kysymyksiin.Ei ainakaan kukaan Kriisi vaiheessa elävä ihminen tarvitse tuollasia puupäitä lähelleen jotka ajattelevat kuin SINÄ.(täysin empaattisuus kyvyttömiä)Eli suomennettuna et osaa astua toisen ihmisen asemaan,kun ``lauot`` noin tyhmiä.Siinä on rutiinit ja yhteyden otot läheisiin aika vähissä kun elää pelko perseessä...Onko lapsilla isää yms...pystyykö kävelemään...Toivottavasti nyt tajusit pitää pääsi kiinni!!!!
- minä kenelle vastasit
mirame81 kirjoitti:
Oisit ollut ihan hiljaa etkä kysele tyhmiä.Minun mielestäni ap vastasi noihin sinun helvetin tyhmiin kysymyksiin.Ei ainakaan kukaan Kriisi vaiheessa elävä ihminen tarvitse tuollasia puupäitä lähelleen jotka ajattelevat kuin SINÄ.(täysin empaattisuus kyvyttömiä)Eli suomennettuna et osaa astua toisen ihmisen asemaan,kun ``lauot`` noin tyhmiä.Siinä on rutiinit ja yhteyden otot läheisiin aika vähissä kun elää pelko perseessä...Onko lapsilla isää yms...pystyykö kävelemään...Toivottavasti nyt tajusit pitää pääsi kiinni!!!!
Voisitko ihan ystävällisesti pitää mölyt mahassasi kun et tiedä tuon taivaallista minun tilanteestani.
Luulenpa että tiedän asiasta hippasen enemmän kuin sinä, sillä olen hoitanut moottoripyöräkolarin jäljiltä lähes liikuntakyvytöntä miestäni neljä kuukautta samalla hoitaen kahta alle kouluikäistä lastani ja kotihommieni lisäksi vieläpä palkkatyöni. Kaiken tämän lisäksi jouduin vielä selvittämään pankin ja muiden velkojien kanssa raha-asioita kun yksityisyrittäjän sairausturva oli siihen aikaan melkein olematon ja vakuutusyhtiöthän luulee että ihminen pystyy olemaan lähes puoli vuotta syömättä.
Että jospa sinä kakara ottaisit asioista ensin selvää ja lähtisit vasta sitten kommentoimaan asioita. Kasva kuule aikuiseksi äläkä ole joka helvetin ketjussa suuna päänä. - näin sivusta
minä kenelle vastasit kirjoitti:
Voisitko ihan ystävällisesti pitää mölyt mahassasi kun et tiedä tuon taivaallista minun tilanteestani.
Luulenpa että tiedän asiasta hippasen enemmän kuin sinä, sillä olen hoitanut moottoripyöräkolarin jäljiltä lähes liikuntakyvytöntä miestäni neljä kuukautta samalla hoitaen kahta alle kouluikäistä lastani ja kotihommieni lisäksi vieläpä palkkatyöni. Kaiken tämän lisäksi jouduin vielä selvittämään pankin ja muiden velkojien kanssa raha-asioita kun yksityisyrittäjän sairausturva oli siihen aikaan melkein olematon ja vakuutusyhtiöthän luulee että ihminen pystyy olemaan lähes puoli vuotta syömättä.
Että jospa sinä kakara ottaisit asioista ensin selvää ja lähtisit vasta sitten kommentoimaan asioita. Kasva kuule aikuiseksi äläkä ole joka helvetin ketjussa suuna päänä.Me ihmisethän olemme niin erilaisia, jollakin (kuten sinulla nähtävästi) varmaan kaikki sujuu vaikka maailma olisi kaatunut, ei olla moksiskaan, "stiff upper lip" vain naamalla kuin briteillä... Sitten taas on meitä ns. herkempiä, joille läheisen terveydentila (tai jokin muu xxx) aiheuttaa lähes shokin, tai ainakin häiriöitä yleisessä toiminnassa.
En ole hoitanut nimenomaan loukkaantunutta miestä, mutta mieheni oli taannoin vaikean sydänvian takia leikkauksessa - kyllä minulta kului melkoinen määrä energiaa ihan sen miettimiseen, tuleeko hän lasaretista elävänä kotiin.
Minua _hieman_ ihmetytti, ettei kukaan sukulainen paitsi anoppi viitsinyt edes tervehtymistoivotusta lähettää, saati että olisi jonakin noista suhteellisen kamalista päivistä soittanut ja kysynyt miten hurisee. Edes äidiltäni ei herunut minkäänlaista sympatian osoitusta! Minä taas olen ollut hänen tukenaan vähän väliä kaikenmoisissa tilanteissa.
Meillä nyt ei ole pieniä lapsia, mutta kyllä minusta voi odottaa ihan luonnollisesti, että sen loukkaantuneenkin vanhemmat ottavat yhteyttä jollei miniän niin lastenlastensa takia. Aika omituista, ellei mitään kuulu koko aikana ja vain omaan poikaan pidetään yhteyttä. - mirame81
minä kenelle vastasit kirjoitti:
Voisitko ihan ystävällisesti pitää mölyt mahassasi kun et tiedä tuon taivaallista minun tilanteestani.
Luulenpa että tiedän asiasta hippasen enemmän kuin sinä, sillä olen hoitanut moottoripyöräkolarin jäljiltä lähes liikuntakyvytöntä miestäni neljä kuukautta samalla hoitaen kahta alle kouluikäistä lastani ja kotihommieni lisäksi vieläpä palkkatyöni. Kaiken tämän lisäksi jouduin vielä selvittämään pankin ja muiden velkojien kanssa raha-asioita kun yksityisyrittäjän sairausturva oli siihen aikaan melkein olematon ja vakuutusyhtiöthän luulee että ihminen pystyy olemaan lähes puoli vuotta syömättä.
Että jospa sinä kakara ottaisit asioista ensin selvää ja lähtisit vasta sitten kommentoimaan asioita. Kasva kuule aikuiseksi äläkä ole joka helvetin ketjussa suuna päänä.En tiennyt ,mutta nyt tiedän. Että tarkotuksesi oli päteä vaan miten helvetin HYVÄ sinä OLET ollut.Sinulla on siis hyvä ja pätevä syy ojentaa naista joka ei ole niin vahva ja hyvä ,kun sinä ole.Miulle vaan herää kysymys että miten sinä niin mahtava ihminen hoidit työsi kotona ,lapsesi ja viellä ansiotyön.Missäs välissä sie kerkesit käydä töissä ,kun oli niitä lapsia ja liikunta kyvytön mies.Nuoresta iästäni huolimatta(en kyllä pidä itseäni nuorena)ns kakarana.Luuletko sie etten minä tiedä miltä tuntuu taistella sairaan oikeuksista.Minun tapauksessa synnynnäisesti sairaan.Mikä ei parane ihan tosta vaan.Sanoppas sie millä tavalla ,mie ole ollu suuna päänä?Olenkos mie jotenkin sinua loukannu?Mie sentään pystyn kirjottamaan nikillä,enkä huutele puskista,ihan vaikka siun iloksi.
- minä kenenlle vastasit
mirame81 kirjoitti:
En tiennyt ,mutta nyt tiedän. Että tarkotuksesi oli päteä vaan miten helvetin HYVÄ sinä OLET ollut.Sinulla on siis hyvä ja pätevä syy ojentaa naista joka ei ole niin vahva ja hyvä ,kun sinä ole.Miulle vaan herää kysymys että miten sinä niin mahtava ihminen hoidit työsi kotona ,lapsesi ja viellä ansiotyön.Missäs välissä sie kerkesit käydä töissä ,kun oli niitä lapsia ja liikunta kyvytön mies.Nuoresta iästäni huolimatta(en kyllä pidä itseäni nuorena)ns kakarana.Luuletko sie etten minä tiedä miltä tuntuu taistella sairaan oikeuksista.Minun tapauksessa synnynnäisesti sairaan.Mikä ei parane ihan tosta vaan.Sanoppas sie millä tavalla ,mie ole ollu suuna päänä?Olenkos mie jotenkin sinua loukannu?Mie sentään pystyn kirjottamaan nikillä,enkä huutele puskista,ihan vaikka siun iloksi.
Ensiksikin huutelen puskista nimettömänä, koska minulla ei ole tarvetta roikkua säännöllisesti palstoilla, normaalisti en edes osallistu mihinkään keskusteluihin, tämä vain sattui niin liippaamaan likeltä omaa tapaustani.
Toiseksi, oletko lukutaitoinen, puhuin mielestäni yksityisyrittämisestä ja pyöritin siihen aikaan firmaa kotoa käsin, syystä että samalla pystyin olemaan lapsien kanssa ja myöskin sen muutaman kuukauden toipumisajan jonka mieheni sairaalahoidon jälkeen oli kotona ja tarvitsi apua, pystyin sitä hänelle antamaan.
Kolmanneksi, en ole missään vaiheessa esittänyt olevani parempi ihminen vaan yksinkertaisesti esitin kysymykset jotka tässä tapauksessa askarruttivat minua.
Edelleenkin mietin minkälaista hoitoa mies tarvitsi ja millainen hänen kuntonsa oli jos se nimenomaan väsytti loppuun vaimon.
Omalle miehelleni tehtiin kaksi selkäleikkausta useiden luunmurtumien korjaamiseksi sekä amputoitiin toinen jalkaterä nilkasta alaspäin muiden pienempien murtumien lisäksi (käsissä ja toisessa jalassa). Epäilyksistäsi huolimatta tiedän tasan varmasti sen miltä tuntuu kun miettii pystyyköhän toinen ikinä enään kävelemään.
Edelleenkin ihmettelen miksi vaimon omat vanhemmat eivät olleet tuon enempää tukena. Eivätkö he katsoneet aiheelliseksi ja jos olisi apua enemmän tarvittu, miksi eivät antaneet? Ja miksi ap ei ole heille katkera? Omalla kohdallani omat vanhempani hoitivat lapsia aina kun minun piti päästä esim sairaalaan ja muita asioita hoitamaan. Anoppi oli ihan riittävän huolissaan miehestäni eikä kyllä olisi ollut itkuisuutensa ja hermostuneisuutensa vuoksi edes paras mahdollinen lapsenhoitaja. Minä soitin heille sairaalassa olon alkuaikoina joka päivä ja kerroin poikansa sen hetkisestä kunnosta, vasta myöhemmin kun suurin vaara oli ohi, appivanhemmat menivät sairaalaan katsomaan miestäni. Sairaalassa oli rajoitettu vierailuja ja appivanhemmat tottakai halusivat että minä sinne menen. Siksipä ihmettelenkin jos ap ei ollut missään vaiheessa jutuissa appivanhempiensa kanssa.
Neljänneksi, en ymmärrä hänen sen paremmin kuin sinunkaan kantaasi asiasta että olisi oikeus olla katkera niille jotka eivät hyysänneet oikealla tavalla kun oli/on sairautta, onko sen paremmin ap:n kuin minunkaan perhettäni kohdannut onnettomuus tai sinun lapsesi sairaus jonkun vika?
Eivät kaikki ihmiset pysty suhtautumaan sairaaseen ihmiseen samalla tavalla ja eikä kenelläkään ulkopuolisella ole siihen mitään velvollisuutta, joten katkeruus on ihan turhaa energian tuhlausta.
Mitenkäkö olet minua loukannut. Mielestäni oli melko loukkaavaa tuo sinun vastauksesi minulle pääni kiinni pitämisestä ym ym. Tai jollei ollut loukkaavaa, niin ainakin todella tyhmää ja kakaramaista. - minä kenelle vastasit
minä kenenlle vastasit kirjoitti:
Ensiksikin huutelen puskista nimettömänä, koska minulla ei ole tarvetta roikkua säännöllisesti palstoilla, normaalisti en edes osallistu mihinkään keskusteluihin, tämä vain sattui niin liippaamaan likeltä omaa tapaustani.
Toiseksi, oletko lukutaitoinen, puhuin mielestäni yksityisyrittämisestä ja pyöritin siihen aikaan firmaa kotoa käsin, syystä että samalla pystyin olemaan lapsien kanssa ja myöskin sen muutaman kuukauden toipumisajan jonka mieheni sairaalahoidon jälkeen oli kotona ja tarvitsi apua, pystyin sitä hänelle antamaan.
Kolmanneksi, en ole missään vaiheessa esittänyt olevani parempi ihminen vaan yksinkertaisesti esitin kysymykset jotka tässä tapauksessa askarruttivat minua.
Edelleenkin mietin minkälaista hoitoa mies tarvitsi ja millainen hänen kuntonsa oli jos se nimenomaan väsytti loppuun vaimon.
Omalle miehelleni tehtiin kaksi selkäleikkausta useiden luunmurtumien korjaamiseksi sekä amputoitiin toinen jalkaterä nilkasta alaspäin muiden pienempien murtumien lisäksi (käsissä ja toisessa jalassa). Epäilyksistäsi huolimatta tiedän tasan varmasti sen miltä tuntuu kun miettii pystyyköhän toinen ikinä enään kävelemään.
Edelleenkin ihmettelen miksi vaimon omat vanhemmat eivät olleet tuon enempää tukena. Eivätkö he katsoneet aiheelliseksi ja jos olisi apua enemmän tarvittu, miksi eivät antaneet? Ja miksi ap ei ole heille katkera? Omalla kohdallani omat vanhempani hoitivat lapsia aina kun minun piti päästä esim sairaalaan ja muita asioita hoitamaan. Anoppi oli ihan riittävän huolissaan miehestäni eikä kyllä olisi ollut itkuisuutensa ja hermostuneisuutensa vuoksi edes paras mahdollinen lapsenhoitaja. Minä soitin heille sairaalassa olon alkuaikoina joka päivä ja kerroin poikansa sen hetkisestä kunnosta, vasta myöhemmin kun suurin vaara oli ohi, appivanhemmat menivät sairaalaan katsomaan miestäni. Sairaalassa oli rajoitettu vierailuja ja appivanhemmat tottakai halusivat että minä sinne menen. Siksipä ihmettelenkin jos ap ei ollut missään vaiheessa jutuissa appivanhempiensa kanssa.
Neljänneksi, en ymmärrä hänen sen paremmin kuin sinunkaan kantaasi asiasta että olisi oikeus olla katkera niille jotka eivät hyysänneet oikealla tavalla kun oli/on sairautta, onko sen paremmin ap:n kuin minunkaan perhettäni kohdannut onnettomuus tai sinun lapsesi sairaus jonkun vika?
Eivät kaikki ihmiset pysty suhtautumaan sairaaseen ihmiseen samalla tavalla ja eikä kenelläkään ulkopuolisella ole siihen mitään velvollisuutta, joten katkeruus on ihan turhaa energian tuhlausta.
Mitenkäkö olet minua loukannut. Mielestäni oli melko loukkaavaa tuo sinun vastauksesi minulle pääni kiinni pitämisestä ym ym. Tai jollei ollut loukkaavaa, niin ainakin todella tyhmää ja kakaramaista.Minä en ole mitenkään helvetin hyvä ihminen ja kerrassaan mahtava, kuten kuvailit.
Minä vaan ymmärrän että myös muilla ihmisillä kriisin sattuessa (kuten esim omilla ja ap:n appivanhemmilla) on myös tunteet ja kokevat ihan niitä samoja pelkoja, huolia, tuskaa ja avuttomuutta, kun ei pysty sitä rakasta ihmistä mitenkään auttamaan.
Olen myöskin sitä mieltä että jokainen joutuu elämään sen mukaan mitä hänelle annetaan ja katkeruudesta ja muiden ihmisten toimien syyttelemisestä ei ole kenellekään mitään hyötyä.
Tai voihan olla että sinä koet sitten olevasi parempi ihminen kun tuolla jossain sanot että "saa olla katkera, joskus tulee se anteeksianto, mutta ei ihan vielä koska en ole siihen valmis", kysynpähän vaan että mitä anteeksipyydettävää kenelläkään on vaikka ei tarjoakaan apuaan sairaan lapsen/aikuisen hoidossa? Se ei ole heidän velvollisuutensa, se on sinun ja silloin aikanaan minun velvollisuuteni.
Tottakai on hienoa jos joku auttaa ja silloin pitää olla kiitollinen heille jotka auttavat, mutta katkeruus muita, jotka eivät auta, kohtaan on aivan turha tunne. - mielipide.
minä kenenlle vastasit kirjoitti:
Ensiksikin huutelen puskista nimettömänä, koska minulla ei ole tarvetta roikkua säännöllisesti palstoilla, normaalisti en edes osallistu mihinkään keskusteluihin, tämä vain sattui niin liippaamaan likeltä omaa tapaustani.
Toiseksi, oletko lukutaitoinen, puhuin mielestäni yksityisyrittämisestä ja pyöritin siihen aikaan firmaa kotoa käsin, syystä että samalla pystyin olemaan lapsien kanssa ja myöskin sen muutaman kuukauden toipumisajan jonka mieheni sairaalahoidon jälkeen oli kotona ja tarvitsi apua, pystyin sitä hänelle antamaan.
Kolmanneksi, en ole missään vaiheessa esittänyt olevani parempi ihminen vaan yksinkertaisesti esitin kysymykset jotka tässä tapauksessa askarruttivat minua.
Edelleenkin mietin minkälaista hoitoa mies tarvitsi ja millainen hänen kuntonsa oli jos se nimenomaan väsytti loppuun vaimon.
Omalle miehelleni tehtiin kaksi selkäleikkausta useiden luunmurtumien korjaamiseksi sekä amputoitiin toinen jalkaterä nilkasta alaspäin muiden pienempien murtumien lisäksi (käsissä ja toisessa jalassa). Epäilyksistäsi huolimatta tiedän tasan varmasti sen miltä tuntuu kun miettii pystyyköhän toinen ikinä enään kävelemään.
Edelleenkin ihmettelen miksi vaimon omat vanhemmat eivät olleet tuon enempää tukena. Eivätkö he katsoneet aiheelliseksi ja jos olisi apua enemmän tarvittu, miksi eivät antaneet? Ja miksi ap ei ole heille katkera? Omalla kohdallani omat vanhempani hoitivat lapsia aina kun minun piti päästä esim sairaalaan ja muita asioita hoitamaan. Anoppi oli ihan riittävän huolissaan miehestäni eikä kyllä olisi ollut itkuisuutensa ja hermostuneisuutensa vuoksi edes paras mahdollinen lapsenhoitaja. Minä soitin heille sairaalassa olon alkuaikoina joka päivä ja kerroin poikansa sen hetkisestä kunnosta, vasta myöhemmin kun suurin vaara oli ohi, appivanhemmat menivät sairaalaan katsomaan miestäni. Sairaalassa oli rajoitettu vierailuja ja appivanhemmat tottakai halusivat että minä sinne menen. Siksipä ihmettelenkin jos ap ei ollut missään vaiheessa jutuissa appivanhempiensa kanssa.
Neljänneksi, en ymmärrä hänen sen paremmin kuin sinunkaan kantaasi asiasta että olisi oikeus olla katkera niille jotka eivät hyysänneet oikealla tavalla kun oli/on sairautta, onko sen paremmin ap:n kuin minunkaan perhettäni kohdannut onnettomuus tai sinun lapsesi sairaus jonkun vika?
Eivät kaikki ihmiset pysty suhtautumaan sairaaseen ihmiseen samalla tavalla ja eikä kenelläkään ulkopuolisella ole siihen mitään velvollisuutta, joten katkeruus on ihan turhaa energian tuhlausta.
Mitenkäkö olet minua loukannut. Mielestäni oli melko loukkaavaa tuo sinun vastauksesi minulle pääni kiinni pitämisestä ym ym. Tai jollei ollut loukkaavaa, niin ainakin todella tyhmää ja kakaramaista."Mielestäni oli melko loukkaavaa tuo sinun vastauksesi minulle pääni kiinni pitämisestä ym ym. Tai jollei ollut loukkaavaa, niin ainakin todella tyhmää ja kakaramaista."
Mikä oikeus sinulla on kirjoitella mahtavasti omasta pärjäämisestäsi ja nimitellen halveksia sellaisia ihmisiä, joilla ei ole mene yhtä "hienosti" kuin sinulla?
Mikä oikeus sinulla on kysellä toisten sairauksien ja onnettomuuksien yksityiskohtia ja antaa ymmärtää, että toiset vaan ovat epäpäteviä ja kakaroita ja huonompia ihmisiä kuin sinä?
Sinä näköjään saat kiksisi siitä, että voit palstoilla tuntea itsesi paremmaksi ihmiseksi kaikkiin muihin verrattuna. Toiset ihmiset taas yrittävät olla avuksi niille, jotka täällä vaikeusistaan kirjoittavat. - myös ulkopuolinen
mielipide. kirjoitti:
"Mielestäni oli melko loukkaavaa tuo sinun vastauksesi minulle pääni kiinni pitämisestä ym ym. Tai jollei ollut loukkaavaa, niin ainakin todella tyhmää ja kakaramaista."
Mikä oikeus sinulla on kirjoitella mahtavasti omasta pärjäämisestäsi ja nimitellen halveksia sellaisia ihmisiä, joilla ei ole mene yhtä "hienosti" kuin sinulla?
Mikä oikeus sinulla on kysellä toisten sairauksien ja onnettomuuksien yksityiskohtia ja antaa ymmärtää, että toiset vaan ovat epäpäteviä ja kakaroita ja huonompia ihmisiä kuin sinä?
Sinä näköjään saat kiksisi siitä, että voit palstoilla tuntea itsesi paremmaksi ihmiseksi kaikkiin muihin verrattuna. Toiset ihmiset taas yrittävät olla avuksi niille, jotka täällä vaikeusistaan kirjoittavat.Onko ihmisen auttamista kannustaminen katkeruuteen?
Palstalla on tapana tuoda julki vain se oma näkemys ja vain ne tiedot mitkä edistävät oman näkökannan myötämieliseen käsittelyyn.
Jos haluaa kysyä jotain asioita ennenkuin muodostaa mielipiteensä, se on kyllä sallittua. - tottakai tunteet
minä kenelle vastasit kirjoitti:
Minä en ole mitenkään helvetin hyvä ihminen ja kerrassaan mahtava, kuten kuvailit.
Minä vaan ymmärrän että myös muilla ihmisillä kriisin sattuessa (kuten esim omilla ja ap:n appivanhemmilla) on myös tunteet ja kokevat ihan niitä samoja pelkoja, huolia, tuskaa ja avuttomuutta, kun ei pysty sitä rakasta ihmistä mitenkään auttamaan.
Olen myöskin sitä mieltä että jokainen joutuu elämään sen mukaan mitä hänelle annetaan ja katkeruudesta ja muiden ihmisten toimien syyttelemisestä ei ole kenellekään mitään hyötyä.
Tai voihan olla että sinä koet sitten olevasi parempi ihminen kun tuolla jossain sanot että "saa olla katkera, joskus tulee se anteeksianto, mutta ei ihan vielä koska en ole siihen valmis", kysynpähän vaan että mitä anteeksipyydettävää kenelläkään on vaikka ei tarjoakaan apuaan sairaan lapsen/aikuisen hoidossa? Se ei ole heidän velvollisuutensa, se on sinun ja silloin aikanaan minun velvollisuuteni.
Tottakai on hienoa jos joku auttaa ja silloin pitää olla kiitollinen heille jotka auttavat, mutta katkeruus muita, jotka eivät auta, kohtaan on aivan turha tunne.siis en nyt ulkopuolisena ymmärrä sinua, ei saa siis tuntemuksiaan ilmaista. Tunteet ovat tunteita on ne sitten katkeruus, rakkaus tmv. Jos joku loukkaa syvästi niin normaali ihminen kyllä katkeroituu. Eriasia on miten katkeruudesta pääsee eroon. Toiset pääsevät erkaantumalla ihmisestä ketkä aiheuttavat mielipahaa ym. Kyllä kriisitilanteessa tulisi appivanhempien ymmärtää ja auttaa varsinkin kun lapsenlapset ovat kysymyksessä ja heidän äiti.
- niskaani varmasti
tottakai tunteet kirjoitti:
siis en nyt ulkopuolisena ymmärrä sinua, ei saa siis tuntemuksiaan ilmaista. Tunteet ovat tunteita on ne sitten katkeruus, rakkaus tmv. Jos joku loukkaa syvästi niin normaali ihminen kyllä katkeroituu. Eriasia on miten katkeruudesta pääsee eroon. Toiset pääsevät erkaantumalla ihmisestä ketkä aiheuttavat mielipahaa ym. Kyllä kriisitilanteessa tulisi appivanhempien ymmärtää ja auttaa varsinkin kun lapsenlapset ovat kysymyksessä ja heidän äiti.
mutta ymmärrän hyvin mitä tuo edellinen tarkoittaa eikä hän minun mielestäni ole ollenkaan kylmäkiskoinen.
Hänhän ymmärtää myöskin sen että anoppi on loukkaantuneen miehen äiti ja tuntee ihan niitä samoja tunteita ja huolta kuin miniäkin.
Aina sanotaan että lapsien ei koskaan pitäisi lähteä täältä ennen vanhempiaan ja se on ihan totta. Tollasessa tilanteessa äiti on varmastikin huolesta sekaisin eikä pysty ajattelemaan ketään muuta kuin sitä sairasta lastaan, olkoonkin että on aikuinen.
Oon kyllä kanssa sitä mieltä että miniän omat vanhemmat olisi voinut auttaa enemmän eikä jättää tytärtä lastenlasten kanssa yksin suremaan, kun kuitenkin heille se asia ei varmasti ollu ihan niin kipeä kun anopille ja appiukolle.
Olisiko ap ollu sitten onnellisempi siitä että juuri anoppi auttaa ja on tukena kuin siitä että on omat vanhemmat tukena?
En tiedä mut tuntuu siltä et ap.n katkeruus anoppia kohtaan on vaan joku syy vihata jotain, ei oikeastaan sitä et olis ollu tosissaan niin yksinäinen ja se olis syy anopille katkeruuteen. - mustavalkoinen...
tottakai tunteet kirjoitti:
siis en nyt ulkopuolisena ymmärrä sinua, ei saa siis tuntemuksiaan ilmaista. Tunteet ovat tunteita on ne sitten katkeruus, rakkaus tmv. Jos joku loukkaa syvästi niin normaali ihminen kyllä katkeroituu. Eriasia on miten katkeruudesta pääsee eroon. Toiset pääsevät erkaantumalla ihmisestä ketkä aiheuttavat mielipahaa ym. Kyllä kriisitilanteessa tulisi appivanhempien ymmärtää ja auttaa varsinkin kun lapsenlapset ovat kysymyksessä ja heidän äiti.
En ole se, jolle vastasit, mutta kommentoinpa minäkin. Tunteensa saa ilmaista ja se on hyväkin tehdä myös niissä tilanteissa, joissa tunteet ovat ns. negatiivisia, etteivät jää jäytämään ihmistä. Mutta se, mistä aloittajan ketjussa on ollut kyse ei ole tuollaista, mitä sanoit "Jos joku loukkaa syvästi niin normaali ihminen kyllä katkeroituu.". Aloittaja ei ole sanonut anoppinsa loukanneen häntä mitenkään, vaan aloittaja itse on loukkaantunut siitä, ettei anoppi toiminut aloittajan toivomalla tavalla, auttanut pyytämättä. Ja siinä, loukkaantuuko joku jostain todellisesta loukkauksesta (vaikkapa haistattelua, tahallista vahingontekoa tms.) vai vain siitä, ettei toinen toimi hänen haluamallaan tavalla, niissä on vissi ero. Onneksi aloittajakin tajuaa sen ja pohtii sitä, onko oikein tai kannattavaa tuntea katkeruutta. Aloittajan anoppi ei ole aiheuttanut tälle mielipahaa, aloittaja on itse omaksunut tällaisen tunteen. Joku jossain aiemmassa viestissä taisi mainita siitä, että aloittaja on ehkä ottanut omalle kiukulleen, väsymykselleen ja pahalle mielelleen "sopivan syntipukin".
"Kyllä kriisitilanteessa tulisi appivanhempien ymmärtää ja auttaa varsinkin kun lapsenlapset ovat kysymyksessä ja heidän äiti."
Täällä on jo moneen kertaan ihan oikein korostettu, että me ihmiset olemme tosiaan erilaisia. Kaikki eivät tule ajatelleeksi, että toinen tarvitsee apua. Joku ei uskalla sitä tarjota, vaikka ajattelisikin. Ei ole olemassa mitään, mitä kaikkien (edes appivanhempien) "tulisi" tehdä. Sen helpompaa jokaiselle itselleen, mitä paremmin tajuaa, että ihmiset toimivat hyvin usein toisin kuin itse toivoisi heidän toimivan. Mutta onko siitä johtuva katkeruudentunne sen toisen ihmisen syy, vai onko sittenkin löydettävä alkuperäinen syy itsestä?
Joku muuten taisi kehottaa aloittajaa vieläpä kostoonkin siten, että kohtelee anoppia yhtä vähän huomioiden, jos tämä joskus tarvitsisi apua. Minusta parhaita viisauksia on se, että tekee toiselle niin kuin toivoisi itselleen tehtävän. Jos aloittaja toivoo, että häntä autetaan pulassaan pyytämättä, niin silloinhan hänen tulisi itse auttaa anoppiaan tulevaisuudessa pyytämättä. Ei varmaan helppoa katkeroituneelle, mutta niinhän sitä myös sanotaan, että kriisit ovat elämässä kasvunpaikkoja. - ankeatäti
mustavalkoinen... kirjoitti:
En ole se, jolle vastasit, mutta kommentoinpa minäkin. Tunteensa saa ilmaista ja se on hyväkin tehdä myös niissä tilanteissa, joissa tunteet ovat ns. negatiivisia, etteivät jää jäytämään ihmistä. Mutta se, mistä aloittajan ketjussa on ollut kyse ei ole tuollaista, mitä sanoit "Jos joku loukkaa syvästi niin normaali ihminen kyllä katkeroituu.". Aloittaja ei ole sanonut anoppinsa loukanneen häntä mitenkään, vaan aloittaja itse on loukkaantunut siitä, ettei anoppi toiminut aloittajan toivomalla tavalla, auttanut pyytämättä. Ja siinä, loukkaantuuko joku jostain todellisesta loukkauksesta (vaikkapa haistattelua, tahallista vahingontekoa tms.) vai vain siitä, ettei toinen toimi hänen haluamallaan tavalla, niissä on vissi ero. Onneksi aloittajakin tajuaa sen ja pohtii sitä, onko oikein tai kannattavaa tuntea katkeruutta. Aloittajan anoppi ei ole aiheuttanut tälle mielipahaa, aloittaja on itse omaksunut tällaisen tunteen. Joku jossain aiemmassa viestissä taisi mainita siitä, että aloittaja on ehkä ottanut omalle kiukulleen, väsymykselleen ja pahalle mielelleen "sopivan syntipukin".
"Kyllä kriisitilanteessa tulisi appivanhempien ymmärtää ja auttaa varsinkin kun lapsenlapset ovat kysymyksessä ja heidän äiti."
Täällä on jo moneen kertaan ihan oikein korostettu, että me ihmiset olemme tosiaan erilaisia. Kaikki eivät tule ajatelleeksi, että toinen tarvitsee apua. Joku ei uskalla sitä tarjota, vaikka ajattelisikin. Ei ole olemassa mitään, mitä kaikkien (edes appivanhempien) "tulisi" tehdä. Sen helpompaa jokaiselle itselleen, mitä paremmin tajuaa, että ihmiset toimivat hyvin usein toisin kuin itse toivoisi heidän toimivan. Mutta onko siitä johtuva katkeruudentunne sen toisen ihmisen syy, vai onko sittenkin löydettävä alkuperäinen syy itsestä?
Joku muuten taisi kehottaa aloittajaa vieläpä kostoonkin siten, että kohtelee anoppia yhtä vähän huomioiden, jos tämä joskus tarvitsisi apua. Minusta parhaita viisauksia on se, että tekee toiselle niin kuin toivoisi itselleen tehtävän. Jos aloittaja toivoo, että häntä autetaan pulassaan pyytämättä, niin silloinhan hänen tulisi itse auttaa anoppiaan tulevaisuudessa pyytämättä. Ei varmaan helppoa katkeroituneelle, mutta niinhän sitä myös sanotaan, että kriisit ovat elämässä kasvunpaikkoja.Hyvä kirjoitus! Kateuden kavala mato kaivertaa - oi miksi tämä ei tullut minun kynästäni. Pääasia kuitenkin, että tuli. Olen joskus kirjoittanut, että näissä keskusteluissa on joskus helmiä joukossa - edellinen oli yksi niistä.
- kuulu
mirame81 kirjoitti:
En tiennyt ,mutta nyt tiedän. Että tarkotuksesi oli päteä vaan miten helvetin HYVÄ sinä OLET ollut.Sinulla on siis hyvä ja pätevä syy ojentaa naista joka ei ole niin vahva ja hyvä ,kun sinä ole.Miulle vaan herää kysymys että miten sinä niin mahtava ihminen hoidit työsi kotona ,lapsesi ja viellä ansiotyön.Missäs välissä sie kerkesit käydä töissä ,kun oli niitä lapsia ja liikunta kyvytön mies.Nuoresta iästäni huolimatta(en kyllä pidä itseäni nuorena)ns kakarana.Luuletko sie etten minä tiedä miltä tuntuu taistella sairaan oikeuksista.Minun tapauksessa synnynnäisesti sairaan.Mikä ei parane ihan tosta vaan.Sanoppas sie millä tavalla ,mie ole ollu suuna päänä?Olenkos mie jotenkin sinua loukannu?Mie sentään pystyn kirjottamaan nikillä,enkä huutele puskista,ihan vaikka siun iloksi.
ap:n viestiin, mutta on ihan pakko kommentoida.
Sinulla kommentteja useassa viestiketjussas ja olen huomannut, että et osaa laittaa sitä tyhjälyöntiä pisteen perään.
Kaikki kirjoitetaan vielä yhteen pötköön.
Varmaan opit näkemään asioita vähän monipuolisemmin kunhan ikää tulee. Kommenttisi ovat monasti turhan ärhäköitä, mutta ajan kanssa ehkä hyväksyt sinusta poikkeavia näkemyksiä.
Anyway, onnea sulle ja hyvää kevättä. Menestystä myös lasten hoidossa =). Siionä on työsarkaa vielä enemmän jos lapsi sairastelee. - ihminen se
mirame81 kirjoitti:
En tiennyt ,mutta nyt tiedän. Että tarkotuksesi oli päteä vaan miten helvetin HYVÄ sinä OLET ollut.Sinulla on siis hyvä ja pätevä syy ojentaa naista joka ei ole niin vahva ja hyvä ,kun sinä ole.Miulle vaan herää kysymys että miten sinä niin mahtava ihminen hoidit työsi kotona ,lapsesi ja viellä ansiotyön.Missäs välissä sie kerkesit käydä töissä ,kun oli niitä lapsia ja liikunta kyvytön mies.Nuoresta iästäni huolimatta(en kyllä pidä itseäni nuorena)ns kakarana.Luuletko sie etten minä tiedä miltä tuntuu taistella sairaan oikeuksista.Minun tapauksessa synnynnäisesti sairaan.Mikä ei parane ihan tosta vaan.Sanoppas sie millä tavalla ,mie ole ollu suuna päänä?Olenkos mie jotenkin sinua loukannu?Mie sentään pystyn kirjottamaan nikillä,enkä huutele puskista,ihan vaikka siun iloksi.
jaksaa joka ketjussa olla aina yhtä vittumainen ja katkera ja loukkaava.
Ehkä purat kaikkiin täällä omia paskojasi.
Joskus kyllä toivoisi ettet olisi täällä aina räyhäämässä.
Se, onko nikki tai ei, sillä ei kuuleppas ole paskankaan merkitystä.
Meehän ulos täältä keuhkoomasta. Ja tuu takasin
kun vähän sivistät itseäs. - sinä ..
mirame81 kirjoitti:
En tiennyt ,mutta nyt tiedän. Että tarkotuksesi oli päteä vaan miten helvetin HYVÄ sinä OLET ollut.Sinulla on siis hyvä ja pätevä syy ojentaa naista joka ei ole niin vahva ja hyvä ,kun sinä ole.Miulle vaan herää kysymys että miten sinä niin mahtava ihminen hoidit työsi kotona ,lapsesi ja viellä ansiotyön.Missäs välissä sie kerkesit käydä töissä ,kun oli niitä lapsia ja liikunta kyvytön mies.Nuoresta iästäni huolimatta(en kyllä pidä itseäni nuorena)ns kakarana.Luuletko sie etten minä tiedä miltä tuntuu taistella sairaan oikeuksista.Minun tapauksessa synnynnäisesti sairaan.Mikä ei parane ihan tosta vaan.Sanoppas sie millä tavalla ,mie ole ollu suuna päänä?Olenkos mie jotenkin sinua loukannu?Mie sentään pystyn kirjottamaan nikillä,enkä huutele puskista,ihan vaikka siun iloksi.
koskaan sanoa mitään hyvää, positiivista ??
Ja millään muullalailla kuin vastailet näihin ketjuihin?
Miksi sinä olet noin hirvittävän katkera kaikille? Täällä ei kukaan ole syypää sinun murheisiisi, siksi et ainakaan voi kiukutella.
Olisiko se sitten nuoruutta ja kypsymättömyyttä,
mutta kun on olemassa nuoria ja hyvinkäyttäytyviäkin naisia eikä tuollaisia rääväsuita kuin sinä, enpä tiedä.
Tai ehkä et vain osaa kommunikoida muuten kuin rähjäämällä.Ainakaan näissä ketjuissa et osaa,
kävin läpi muutamia ja joka paikassa sama juttu.
" Mie sentään pystyn kirjoittamaan nikillä" ...
tuo lause kertoo ääretttömästä tyhmyydestä.
Anteeksi että puhuin suoraan, mutta tällaisen kuvan olen sinusta saanut.
Sinä itse olet sen antanut. - mirame81
sinä .. kirjoitti:
koskaan sanoa mitään hyvää, positiivista ??
Ja millään muullalailla kuin vastailet näihin ketjuihin?
Miksi sinä olet noin hirvittävän katkera kaikille? Täällä ei kukaan ole syypää sinun murheisiisi, siksi et ainakaan voi kiukutella.
Olisiko se sitten nuoruutta ja kypsymättömyyttä,
mutta kun on olemassa nuoria ja hyvinkäyttäytyviäkin naisia eikä tuollaisia rääväsuita kuin sinä, enpä tiedä.
Tai ehkä et vain osaa kommunikoida muuten kuin rähjäämällä.Ainakaan näissä ketjuissa et osaa,
kävin läpi muutamia ja joka paikassa sama juttu.
" Mie sentään pystyn kirjoittamaan nikillä" ...
tuo lause kertoo ääretttömästä tyhmyydestä.
Anteeksi että puhuin suoraan, mutta tällaisen kuvan olen sinusta saanut.
Sinä itse olet sen antanut.Hmm. Tosiaan olen se rääväsuu ja täytyy myöntää että jotain viestejä olisi voinut jättää kirjoittamatta. Se on hyvä että sain viestejä voin mennä vähän itseeni.Katkeruudesta tajusin nyt miten turhaa energiaa olen kuluttanut.Kiitos siitä teille.En lopeta täällä roikkumista vaikka joku niin toivoikin,mutta harkitsen tämän jälkeen sanojani pitempää.Kyllä miun kirjotuksista on varmaan negatiivinen sävy ollut saattaa olla kypsymättömyyttäkin.Saa puhua suoraan ja niin pitääkin jotta ihminen voisi muuttua ja parantaa käyttäytymistään.Hyvää kevättä teillekkin:)
- zygiatri
mirame81 kirjoitti:
Hmm. Tosiaan olen se rääväsuu ja täytyy myöntää että jotain viestejä olisi voinut jättää kirjoittamatta. Se on hyvä että sain viestejä voin mennä vähän itseeni.Katkeruudesta tajusin nyt miten turhaa energiaa olen kuluttanut.Kiitos siitä teille.En lopeta täällä roikkumista vaikka joku niin toivoikin,mutta harkitsen tämän jälkeen sanojani pitempää.Kyllä miun kirjotuksista on varmaan negatiivinen sävy ollut saattaa olla kypsymättömyyttäkin.Saa puhua suoraan ja niin pitääkin jotta ihminen voisi muuttua ja parantaa käyttäytymistään.Hyvää kevättä teillekkin:)
sinä mirame olet ihan ihana.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1651712
Taas puukotus yläristillä!
Tänään taas puukotettu hengiltä ihminen Kuopiontien läheisyydessä yläristillä! Nyt näitä alkaa olla viikoittain!551604Mitä teillä grillataan juhannuksena? Anna oma vinkkisi grilliherkkuihin
Kesä ja juhannus on grillailun kulta-aikaa. Mitä teillä grillataan juhannuksena? Anna oma vinkkisi grilliherkkuihin. Ka691192Olen päättänyt tappaa itseni tämän vuoden puolella
Minulla ei ole oikeastaan mitään hävittävää. Elämäni on surkeaa ja tunnen ihmisten tuijotukset ja supinat. Ne nauravat r1111161- 110992
Ihana juhannusperinne
Lähdemme aina juhannuksena aivan hirveässä kännissä kiikkerällä veneellä pieliselle! Se on hauskaa ja jännittävää puuhaa56921Mistä tunnistaa suomussalmelaisen kassajonossa
Terveiset täältä Kuopiosta! Olen aikoinaan Suomussalmelta lähtenyt maailmalle ja muutaman mutkan kautta päätynyt savon s89872La Promesa sarjan ystäville iso pettymys - Yleltä lisäinfoa asiasta
La Promesa suosikkisarjan kohtalosta on tullut tietoa. Tämä ei kyllä välttämättä ilahduta sarjan faneja. Lue lisää: htt9754Älä itke rakas.
Tunnen sun kyyneleet silmissäni. Kaikki tulee menemään hyvin. Loppu häämöttää jo...57753- 59725