Raa'an ja muun kalan oikea säilytyslämpötila ?

Mikä on raa'an (tuoreen) kalan oikea säilytyslämpötila ?
Hyvinvarustetuissa kaupoissa tuore kala näyttää irtotiskillä olevan oikein säilytetty, mutta hyllyissä/altaissa tuskin on riittävän alhainen lämpötila. Pitäisi olla mittari näkyvillä, että voi arvioida ostamansa kalan laatua ja tuoreutta. Vaikka kala ei olisi vielä varsinaisesti pilallakaan, "makuvikoja" on ollut usein ostamassani kalassa, se ei ole ollut tuoreen raikasta.
Esimerkiksi lohella on joskus melkein 10 päivän myyntiaika ja kun se on liian lämpimässä, se menettää raikkautensa äkkiä ja pilaantuu. Myyntiajan lopulla se ei ole enää minkään väärti.
Sama pätee savukaloihin. On huomattava ero maussa jos ostat marketista tai hallista/torilta, viimeksimainituista ostaessasi saat ihan eri luokan kalaa.
Tietenkin markettien kalat ovat kulkeneet pitemmän ketjun eivätkä ole enää markettiin tullessaankaan niin tuoreita

Asiakkaitten kannattaisi vaatia mittareita kalahyllyihin, mutta mikä on se oikea lämpötila, muistaakseni 4 on maksimi tuoreen kalan säilytykseen, onko näin ?

Tori on kaukana, ostaisi mielellään tuoretta kalaa lähimarketistakin, mutta ei kannata.
111781
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Pakattuna ostan vain kylmäsavustettua kalaa, en koskaan mitään muuta. Jos makuvikoja ilmenee, niistä varmaan kannattaa antaa palautetta suoraan ko. liikkeeseen ja vaatia riittäviä asteita kylmän puolelta. Irtotiskeillä tilanne on tosiaan kunnossa, kalat jäähileiden päällä ja tuoreita. Tai ainakin hyvin säilyneitä. Tänään on luvassa haukea, joka on meille herkku, mutta monelle ihan roskakala.

Äänestä
  • Kerro herkkusi salaisuudet !

    Äänestä

Kuluttajaa huijataan tavallaan, kauppias säästää kuluissa ja myy huonosti sälytettyä kalaa.
2007 tuli asetus tuoreen ja tyhjiöpakatun kalan säilytyksestä (sis. savustettu kala):
Säilytyslämpötilan pitää olla 0- 3 koko ketjussa !!!

Kauppojen siirtyäaika meni umpeen vuodenvaihteessa.
Siirtymäaika on antanut kaupoille mahdollisuuden lämpötilojen säätämiseen ja uusien laitteiden hankkimiseen.

Jotkut kauppiaat ovat noudattaneet tätä asetusta jo kauan, monet eivät.
Lähimmät piepuotini, S-Market ja K-kauppa eivät ole tainneet kuullakaan asetuksesta, sen tuntee käsikopelolla, kun hyllystä kalaa ottaa, lämpötila on pikemminkin 10 tai jopa yli, vaikea sanoa, mittaria ei tosiaankaan näy.
K-kaupan tiskillä irtokala on jäitten päällä sentään.
S-marketissa ei ole irtokalatiskiä.

Maksamme ruoasta niin korkeaa hintaa, että sillä pitäisi jo korkeaa laatukin saada.
Haluaako siis kauppias tai kauppaketju typerästi ahneudesta pilata kalan kaupan hyllyllä, vaikka se siihen asti on rahdattu ?
Kauppias säästää sähkölaskuissa ja asiakkaat syökööt huonosti säilytettyä kalaa ? Näinkö se menee ?

Äänestä
  • Marketin kala on lötköä allaskirjolohta. Se ei ole kalaa.
    Eikä sitä tee mieli, vaikka olisi säilytetty miten.

    Äänestä

  • Pilkkijä Ahvenlammelta kirjoitti:

    Marketin kala on lötköä allaskirjolohta. Se ei ole kalaa.
    Eikä sitä tee mieli, vaikka olisi säilytetty miten.

    Teppo on lopettanut aivan tyystin kalojen oston marketeista jne et sillei hei! Nykyään Teppo kalastaa kalansa ihan itse et sillei hei! Viikonloppuna kundi kävi pilkillä tarkoituksenaan tempaista muutama muutaman kilon jalokala, mutta stadin nuoren ja varakkaan hevosasen pilkkiin tarttui vain pari löysää lahnan lutikkaa et sillei hei! Viimeksi kun kundi osti lohta marketin tiskiltä niin seurauksena oli kauhia ripuli.....Silloin kundi sai tarpeekseen et sillei hei! Takapuolesta paloi nahkat todella pahoin ja jouduin laittamaan perunajauhoa SINNE et sillei hei! 2 päivään ei Teppo pystynyt kävelemään kun ahteriin sattui niin kovasti et sillei hei! Varokaa niitä marketin kaloja siis!

    Äänestä

  • teppodari kirjoitti:

    asiallinen ?

    Äänestä

  • kehittävä ja kirjoitti:

    asiallinen ?

    Teppodari esitti asiasta vain oman henkilökohtaisen mielipiteensä, jonka jokaisen Jumalaa pelkäävän suomalaisen tulisi voida esittää et sillei hei! Sinun on aivan turha suuttua siitä et sillei hei!

    Äänestä

  • teppodari kirjoitti:

    Teppodari esitti asiasta vain oman henkilökohtaisen mielipiteensä, jonka jokaisen Jumalaa pelkäävän suomalaisen tulisi voida esittää et sillei hei! Sinun on aivan turha suuttua siitä et sillei hei!

    jutuista kukaan.
    mieti vaan itse kannaattaako kirjoittaa.

    Äänestä

  • tai torilta.

    Äänestä

  • hallista kirjoitti:

    tai torilta.

    Varmin tapa saada vanhaa kalaa on ostaa se kauppatorilta ja jos vielä vanhempaa haluaa, hakea se kauppahallista. Kyseisen kauppahallin kalaosaston hajukin on jo sen laatuinen, että heikomman vastustuskyvyn omaava ei kykene sinne menemään.

    Äänestä

  • Rannikkokaupungissa kirjoitti:

    Varmin tapa saada vanhaa kalaa on ostaa se kauppatorilta ja jos vielä vanhempaa haluaa, hakea se kauppahallista. Kyseisen kauppahallin kalaosaston hajukin on jo sen laatuinen, että heikomman vastustuskyvyn omaava ei kykene sinne menemään.

    hyvin kirjoitettu tekstisi, sisältö sinänsä ei.
    Onpa tyhmiä, itseään "kirvellä nilkkaan hakkaavia" kalakauppiaita !

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kaupan tiskillä kirjoitti:

Mikä on raa'an (tuoreen) kalan oikea säilytyslämpötila ?
Hyvinvarustetuissa kaupoissa tuore kala näyttää irtotiskillä olevan oikein säilytetty, mutta hyllyissä/altaissa tuskin on riittävän alhainen lämpötila. Pitäisi olla mittari näkyvillä, että voi arvioida ostamansa kalan laatua ja tuoreutta. Vaikka kala ei olisi vielä varsinaisesti pilallakaan, "makuvikoja" on ollut usein ostamassani kalassa, se ei ole ollut tuoreen raikasta.
Esimerkiksi lohella on joskus melkein 10 päivän myyntiaika ja kun se on liian lämpimässä, se menettää raikkautensa äkkiä ja pilaantuu. Myyntiajan lopulla se ei ole enää minkään väärti.
Sama pätee savukaloihin. On huomattava ero maussa jos ostat marketista tai hallista/torilta, viimeksimainituista ostaessasi saat ihan eri luokan kalaa.
Tietenkin markettien kalat ovat kulkeneet pitemmän ketjun eivätkä ole enää markettiin tullessaankaan niin tuoreita

Asiakkaitten kannattaisi vaatia mittareita kalahyllyihin, mutta mikä on se oikea lämpötila, muistaakseni 4 on maksimi tuoreen kalan säilytykseen, onko näin ?

Tori on kaukana, ostaisi mielellään tuoretta kalaa lähimarketistakin, mutta ei kannata.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu