Näkyykö

"Halpa ruotsalaisliha sotkee jo Suomen markkinoita
25.2.2009

Halpa kruunu siivittää ruotsalaislihan tuontia Suomeen. Kruunun kurssi suhteessa euroon on heikentynyt jo viidenneksen syksystä.

Lihan tuonti Ruotsista kääntyi kasvuun vuoden lopulla. Tullitilastojen perusteella esimerkiksi sianlihaa tuotiin lokakuussa runsaat 220 000 kiloa eli moninkertaisesti vuodentakaista enemmän. Tuonnin arvioidaan sittemmin yhä lisääntyneen.

Esimerkiksi Atria on menettänyt joitakin teollisia kauppojaan halvan ruotsalaisen sianlihan takia.

Atria Suomen toimitusjohtaja Juha Gröhn pitää ruotsalaislihaa aitona uhkana, joka ei ainakaan helpota entuudestaan vaikeaa markkinatilannetta Suomessa.

"Valuuttakurssien heilahtelu antaa osalle toimijoista kilpailuedun, joka ei niille kuulu, ja osalle tuntuvan haitan ilman omaa syytä."

Lisäksi heikko kruunu on verottanut sekä Atrian että HK Scanin lihan viennin kannattavuutta omille tehtailleen Ruotsissa. Kumpikaan länsinaapurissa toimivista suomalaisyhtiöistä ei kuitenkaan ole lisännyt omaa lihantuontiaan Suomeen halvan kruunun takia.

"HK Ruokatalo toi ruotsalaista naudanlihaa viime vuonna, mutta tänä vuonna emme ole tuoneet raakalihaa Ruotsista lainkaan", HK Scanin toimitusjohtaja Matti Perkonoja sanoo.

Perkonojan mukaan halpa kruunu tuo tuntuvaa etua ruotsalaisen tytäryhtiön Scanin Eurooppaan suuntautuvassa kaupassa, mutta Suomeen ei lihaa ole tuotu.

"Ainakaan minun tiedossani ei ole, että Scan myisi lihaa muille suomalaistoimijoille. Tosin emme me sitä kielläkään.""

http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/uutiset/paauutiset/02/fi_FI/halpa_ruotsalaisliha_sotkee_jo_suomen_markkinoita/
1378
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Vaikka saisivat sisäänostettuna kuinka halvalla, niin myyvät 'sikahintaan' asiakkaille, jos vaan suostumme maksamaan.

Tästä tulikin mieleeni erään tässä nimeltä mainitsematton lähikaupan mainokset hyllyissä hinnoittelun yhteydessä: HYVÄ HINTA. Niin on, mutta kenelle?! Monesti jopa niin hyvä, että kannattaa lähteä vähän kauemmaskin markettiin ostoksille..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lihatiskillä? kirjoitti:

"Halpa ruotsalaisliha sotkee jo Suomen markkinoita
25.2.2009

Halpa kruunu siivittää ruotsalaislihan tuontia Suomeen. Kruunun kurssi suhteessa euroon on heikentynyt jo viidenneksen syksystä.

Lihan tuonti Ruotsista kääntyi kasvuun vuoden lopulla. Tullitilastojen perusteella esimerkiksi sianlihaa tuotiin lokakuussa runsaat 220 000 kiloa eli moninkertaisesti vuodentakaista enemmän. Tuonnin arvioidaan sittemmin yhä lisääntyneen.

Esimerkiksi Atria on menettänyt joitakin teollisia kauppojaan halvan ruotsalaisen sianlihan takia.

Atria Suomen toimitusjohtaja Juha Gröhn pitää ruotsalaislihaa aitona uhkana, joka ei ainakaan helpota entuudestaan vaikeaa markkinatilannetta Suomessa.

"Valuuttakurssien heilahtelu antaa osalle toimijoista kilpailuedun, joka ei niille kuulu, ja osalle tuntuvan haitan ilman omaa syytä."

Lisäksi heikko kruunu on verottanut sekä Atrian että HK Scanin lihan viennin kannattavuutta omille tehtailleen Ruotsissa. Kumpikaan länsinaapurissa toimivista suomalaisyhtiöistä ei kuitenkaan ole lisännyt omaa lihantuontiaan Suomeen halvan kruunun takia.

"HK Ruokatalo toi ruotsalaista naudanlihaa viime vuonna, mutta tänä vuonna emme ole tuoneet raakalihaa Ruotsista lainkaan", HK Scanin toimitusjohtaja Matti Perkonoja sanoo.

Perkonojan mukaan halpa kruunu tuo tuntuvaa etua ruotsalaisen tytäryhtiön Scanin Eurooppaan suuntautuvassa kaupassa, mutta Suomeen ei lihaa ole tuotu.

"Ainakaan minun tiedossani ei ole, että Scan myisi lihaa muille suomalaistoimijoille. Tosin emme me sitä kielläkään.""

http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/uutiset/paauutiset/02/fi_FI/halpa_ruotsalaisliha_sotkee_jo_suomen_markkinoita/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu