Kärsin vakavasta masennuksesta ja olen n. puoli vuotta syönyt masislääkkeitä. Äkkiä oon huomannut persoonani kääntyneen ihan päälaelleen. About kuukauden oon ollut kuin ihan toinen ihminen, ihan pelottaa muidenkin puolesta. Tuntuu että oon koko ajan ns. "rotkon reunalla". Yksikin väärä sana väärällä hetkellä, ja menen aivan raivosta sekaisin, ja saatan käydä jonkun kimppuun. Vaikka usein pystyn hillitsemään itseni, en aina pysty siihen... Joskus kun olo on vittuuntunut, vain juoksen lähimpään metsään, paiskon lunta, kiviä ja kaikkea mitä käsiini saan ja huudan... Lisäksi fantasioin tekeväni jotain hirveää jatkuvasti. Haluaisin vain hakata jonkun, kenet tai minkä tahansa, henkihieveriin, haluaisin repiä puita maasta juurineen, sätkiä joka suuntaan ja tuhota... Ihan 24/7. Tuntuu, että pian en enää voi pidellä itseäni ja oikeasti teen jotain pahaa toiselle ihmiselle. Varjele, jos joutuisin erään tietyn ihmisen kanssa nyt samaan huoneeseen... jo pelkkä sen tilanteen kuvittelu, sen, kuinka hakkaisin hänet kuoliaaksi, tuottaa minulle paljon mielihyvää... Lisäksi huomaan, että jatkuvasti irvistelen, virnuilen ja murisen itsekseni, jännittelen lihaksiani, en voi pysyä paikallani, ja joskus, kun oikein todella haluaisin tehdä jotain väkivaltaista, voin alkaa täristä ja sydämeni alkaa hakata...
Tiedän kaiken tämän olevan jotain täysin sairasta, mutten voi sille mitään.
Apua? Mistä sitä pitäisi lähetä hakemaan? En ole ollut tälläinen _ikinä_ ennen.
Tiedän kaiken tämän olevan jotain täysin sairasta, mutten voi sille mitään.
Apua? Mistä sitä pitäisi lähetä hakemaan? En ole ollut tälläinen _ikinä_ ennen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
lääkitystä? Kaikesta päätellen nämä eivät sinulle sovi. Todella huolestuttavia nämä kertomasi tuntemukset. Varaa aika lääkärille ja keskustele mietteistäsi hänen kanssaan. Jos olet nuori, etkö saa apua, tukea kotoasi?
vaihtaa lääkitystä. Näitäkin on niin monenlaisia, ja jotkut lääkkeet ovat sellaisia, että ne vain eivät sovi. Tulee "persoonanmuutoksia" yms. sekä muita häiritseviä, ehkä kamaliakin sivuvaikutuksia.
Ensimmäisenä yrittäisin ottaa yhteyttä paikkakuntasi mielenterveystoimistoon. Jos sinne ei pääse ilman lähetettä, terveyskeskuskseen josta saat varmaankin lähetteen. Näin ainakin täällä meillä päin. Puhelinluettelosta löytyy nämä numerot jos sellaisen omistat. Jos mahdollista voit soittaa myös numerotiedusteluun ja kysyä ko numeroita. Oman paikkakuntani terveyskeskukseen/mielenterveystoimistoon voi soittaa myös kaupungin vaihteen kautta.
Nuo oireesi ovat kyllä ihan kamalia, itsellä on ollut joskus juuri samanlaista ja tiedän miten kamalaa se on kun sisällä jäytää tuollaiset agressiot. Ja se pelko siitä että oikeasti tekee jotain on ihan hirveä, päivästä toiseen on noiden mielihyvää tuottavien fantasioiden "vanki", ja päivästä toiseen tunne siitä että oikeasti tekee jotain, vahvistuu vahvistumistaan. Minä sain onneksi jonkunlaista apua lääkkeistä ja terapiasta. Vielä joskus nuo ajatukset valtaavat mieleni mutta eivät yhtä voimakkaina, ja menevät ajan kanssa ohi itsestään.
Mutta hae pian apua, oireesi kuulostavat aivan sietämättömiltä. Tsemppiä sinulle!
Jos oireesi käyvät sellaisiksi että tuntuu ettet pärjää seuraavaan päivään, ota yhteyttä päivystykseen. Paikkakunnalla missä minä asun on päivystävä mielenterveystoimiston puhelin, jonne voi soittaa mihin tahansa aikaan vuorokaudesta. Ikävä kyllä en osaa tarkemmin neuvoa kun en tiedä paikkakuntasi käytäntöjä näissä asioissa.
Yritin tuossa katsoa millaista auttavaa numeroa löytyisi osoitteesta tukiasema.net mutta selaimeni takkuilee. Jotain auttavia numeroita sieltä kyllä löytyy..
Varma keino joutua pakkohoitoon, soittaa päivystykseen ja kertoa tuollaisia... Tuskinpa aloittaja suljetulle haluaa. Jos haluaa niin tervemenoa, mutta terve järki peliin jos ei halua.
Aloittajalle: vaadi lääkitykseesi muutos. Ja jos et halua suljetulle ja sitä myöden velkavankeuteen, niin ÄLÄ kerro ihan kaikkea lääkärille. Puhu ympäripyöreästi, ja korosta vain sitä että lääkitys aiheuttaa sietämätöntä ahdistusta.
Minä aikanani TOIVOIN että olisin PÄÄSSYT pakkohoitoon, sen verran paljon pelkäsin tekeväni jotain kamalaa. Eikö se kuitenkin ole parempi vaihtoehto kuin se että oikeasti tekee jollekkin jotain? Entäpä jos tässä tapauksessa käykin niin sinun pelottelusi vuoksi?
Taitaa tänä päivänä olla suomessa niin että hoitoon PÄÄSTÄÄN ei JOUDUTA. Niin ainakin täällä missä minä asun.
Eikä se pakkohoito ole niin kamalaa mitä yleisesti luullaan. Ihan omasta kokemuksesta puhun. Riippuu tietysti osaston hlökunnasta.
Hyvä jos omat kokemuksesi ovat hyviä. Kaikilla ei ole käynyt yhtä hyvä tuuri. Varoittaminen on silti paikallaan, koska aloittaja ei välttämättä tajua mihin joutuu, jos kukaan ei varoita. Pelottelun kanssa sillä ei ole mitään tekemistä, enkä todellakaan ole vastuussa aloittajan tekemisistä tai tekemättä jättämisistä. Naurettavaa uhoamista tuollainen.
Ei tässä mistään uhoamisesta ole kysymys. Lähinnä vaan huolestuin ja säikähdin tuota aloittajan mielentilaa (koska olen samanlaista itse kokenut), ja siitä koituvia mahdollisia seurauksia. Ilmaisin ehkä asiani huonosti ja pyydän sitä anteeksi.
Se on kyllä valitettavasti totta että pakkohoidossa suljetuilla osastoilla tapahtuu jos jonkinlaista ja potilaan etu ei aina ole se ainut asia minkä mukaan mennään. Silti olen sitä mieltä että pakkohoito on parempi vaihtoehto kuin se että aloittaja ajautuu tilanteeseen jossa nuo valtavat agressiot purkautuvat.
Olen käynyt läpi täsmälleen saman kuin aloittaja, ja suurin mokani oli juuri se että pelästytin ihmiset. Sitä sanoo ja ajattelee niin paljon enemmän kuin oikeasti tekee. Se mikä asiassa huolettaa, ja nimenomaan pakkohoidossa. Jospa tämä aggressiivisuus on lääkkeen sivuvaikutus (minulla oli). Pakkohoidossa se tulkitaan vakavamman mielisairauden oireeksi. Jos olet eri mieltä, se tulkitaan sairaudentunnottomuudeksi, joka myös -yllätys yllätys - on mielisairauden oire. Pahimmassa tapauksessa aloittaja lääkitään zombieksi, niskassa on hirveät sairaalalaskut, mistä hyvästä koko talous kaatuu kun ne menee ulosottoon, alkuperäinen sairaus -masennus- jää hoitamatta, eikä sitä ikinä tulla hoitamaankaan. Sen sijaan hoidosta aiheutuu vain lisää traumoja joiden yli on vaikea päästä. Myös mitä enemmän on mt-diagnooseja, sitä vähemmän saa hoitoa somaattisella puolella.
Jos itse olisin samassa tilanteessa nyt, kuin aloittaja, pitäisin omana tietonani ne pahimmat jutut ja pyrkisin kynsin hampain terapiaan. Kyllä ne aggressiot pystyy hallitsemaan kun on pakko, eikä oikeasti halua vahingoittaa ketään vaikka kusipäitä maailmaan mahtuukin.
Ja sitten sitä lääkitystä yrittäisin saada toisenlaiseksi.. Esim. fluoksetiini voi aiheuttaa juuri tuollaisen persoonallisuuden muutoksen.