Niin mielestäni monet älykkyydellä leuhkijat jotka mukamas testeissä pärjänneet (netti) eivät ole juurikaan sen fiksumpia kuin muut. Esim. testaus tilanteessa jos jännittää niin tulos voi olla aivan jotain muuta kuin todellinen älykkyys joten huonon tuloksen saanut voi olla aivan yhtä fiksu kuin paremman tuloksen saanut tilanteesta riippuen.
Joillain on huonompi keskittymis kyky kuin toisilla ja sekin varmasti vääristää tulosta vaikka rauhallisiessa tilanteessa päätökset voivat olla aivan yhtä fiksuja tai fiksumpiakin kuin näillä "fiksuilla".
Toiset ovat vain hieman hitaampia mutta päätyvät samaan tulokseen kuin nopea älyiset (minne meillä on kiire). Työ elämässä on hyvä kunhan vain päätökset ovat oikeita. Työ elämässä merkityksensä on varmaan myös itseluottamuksella eli uskallatko tehdä päätöksiä.
Elikkä onko älykkyys pälkästään matemaattista päättelykykyä ei ehkä vaan koko paketti vaikuttaa millainen olet joten ei pidä masentua mistään testeistä jos sellaisia on munannut.
Joillain on huonompi keskittymis kyky kuin toisilla ja sekin varmasti vääristää tulosta vaikka rauhallisiessa tilanteessa päätökset voivat olla aivan yhtä fiksuja tai fiksumpiakin kuin näillä "fiksuilla".
Toiset ovat vain hieman hitaampia mutta päätyvät samaan tulokseen kuin nopea älyiset (minne meillä on kiire). Työ elämässä on hyvä kunhan vain päätökset ovat oikeita. Työ elämässä merkityksensä on varmaan myös itseluottamuksella eli uskallatko tehdä päätöksiä.
Elikkä onko älykkyys pälkästään matemaattista päättelykykyä ei ehkä vaan koko paketti vaikuttaa millainen olet joten ei pidä masentua mistään testeistä jos sellaisia on munannut.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Olen sitä mieltä, että käytännöllinen äly ja testiälykkyys on vaikea havainnoida käytännön toteutumisen kautta. Lahjakkuuden eri alueista sopivimmin keskenään täydentävät vahvistavat älyn ominaisuuksia ja suuntautuneisuutta.
Motorinen ja spataalisesti lahjakas ihminen voi olla äärettömän hyvä mekaanikko. Matemaattisesti ja luovasti asioihin suuntautunut ihminen voi olla olla taas erinomainen baarimestari.
Hyvämuistisesta ja slow-spekulatiivisesta ihmisestä tulee taas äärettömän hyvä kirjanpitäjä.
Lisäksi tässä sopassa ovat ihmisen peruspersoonatyypin, että ympäristön vaikutukset.
Edellä olevista ihmisistä, eri tasoisilla vahvuksilla saa yhtä hyvin kirurgin, arkkitehdin ja tutkijan.
"Olen sitä mieltä, että käytännöllinen äly ja testiälykkyys on vaikea havainnoida käytännön toteutumisen kautta."
jos töistä puhutaan niin...perus läppää varmaan joka paikassa tämmöiset.
Työ paikallani on hyviä esimerkkejä kuinka koulutuksen määrä ei usein paljoakaan auta työn kehittämisessä saatika sen tekemisessä jos tilanteet ovat uusia siis mielestäni ainakin käytännöllisen älyn kyllä huomaa.
Töissä on fiksua antaa kaverillekkin mahdollisuus oivaltaa ja johdatella sitä vaikka itse sen on tiennyt jo ajat sitten. Kun huomaa että toinen kuitenkin muistaa aina eri tilanteissa mainita kuinka hyvän idean hän antoi (ei edes tajua että on joku on johdatellut häntä ratkaisussa) niin hiukan hymyilyttää ei pidä silti sanoa ääneen mitään.
Jonkin sortin älykkyyttä on tietysti sekin että osaa varastaa toisten hyvät kehitys ideat.. Olisiko se paljon puhuttua sosiaalista älykkyyttä ?. Älykästä ei tosin ole puida tällä palstalla moisia :)
olekaan käsittänyt koko testejä, miksi luulet, että niissä on aika rajat ? Ja jos olet hidas hoksaamaan, et ole voi sanoa olevasi älykäs. Ja tosiasia on, että monesti työelämässäkään ei ole aikaa alkaa pohdiskelemaan asioita, esim. vaaratilanteissa, vaan on toimittava heti. Ns. huonon keskittymiskyvyn omaavat (esim. ADHD) pärjäävät testeissä hyvin. Hidas ei voi olla älykäs, koita uskoa se.
adhdeet pärjää testeissä ja fiksu päätös ei ole fiksu jos se on tapahtunut hitaasti vaikka olisikin oikea niinkö?. Varmasti nopea äly helpottaa monessa asiassa.
että olet hidas. Onko vaikea hahmottaa sitä tosiasiaa, ettei hidas voi olla älykäs ? Muutenhan kaikki olisivat älykkäitä, jopa imbesillit, kyllähän se ratkaisu löytyy jokaisella, jos annetaan aikaa tarpeeksi, toinen tarvitsee samaan tulokseen puoli minuuttia ja toinen viikon, onko he yhtä älykkäitä ? Että pohdiskele tuota nyt tarkasti joka kannalta, niin ymmärrät; miksi ne aikarajat on tehty ?
Älykkyystesteissä ehkä tuo pätee, mutta todellisuudessa lopputuloksen nopea saavuttaminen ei välttämättä ole aina se tärkein asia.
Jotkut ihmiset ottavat asioita enemmän huomioon ja ajattelevat ns. vaikeamman kautta. Esimerkiksi jotain asiaa kehittäessä joku voi päästä nopeasti ratkaisuun kun toinen pysähtyy ajattelemaan miten pääsisin mahdollisimman vähin kustannuksin vaikkapa tietyn tavaran hankintaan ennen kuin on päässyt edes lopulliseen lopputulokseen.
Testeissä on hyötyä suoraviivaisesta ja nopeasta ajattelusta. Todellisessa ongelmassa voi olla joskus parempi kierrellä ja kaarrella ja katsoa asiaa useasta näkökulmasta ennenkuin päästään lopulliseen ratkaisuun. Voi huomata asioita, jotka jää huomaamatta siltä joka ryntää hullun lailla kohti sitä ainoaa ja oikeaa ratkaisua.
Usein esimerkiksi sosiaalisen älykkyyden puolella ei ole välttämättä edes sitä ainoaa oikeaa ratkaisua ja joskus voi olla vaikeaa sanoa mikä ratkaisu on oikesti edes se paras.
nyt oikein, että sinusta on älykkäämpää, kierrellä ja kaarrella ns. vaikeamman kautta samaan lopputulokseen. Mutta tietenkin hitaat puolustavat omaa hitauttaan, kyllä sen ymmärrän, mutta ainakin itse pystyn nopeasti reagoimaan eri tilanteisiin, ja käymään monet vaihtoehdot läpi alle minuutissa, ei siihen päiväkausia mene. Millä perustelet, että hitaasti saavutetut ratkaisut ovat parempia kuin nopeasti tehdyt ?
"millä perusteella hitaasti tehdyt ratkaisut ovat parempia kuin nopeasti tehdyt "
Ei ehkä aina niin. Anteeksi jos annoin ymmärtää väärin. Tarkoitin vain että hätäilemällä tulee tehtyä niitä kus.päis. lapsia. Kierrellään ja kaarrellaan ja päädytään oikeisiin ratkaisuihin.
Voiko sanoa että ratkaisu on oikea jos ei ole pois suljettu niitä muita vaihto ehtoja. Tuskin kukaan voi tosta vain sanoa uudessa vaikessa tilanteessa että on olemassa vain yksi ja ainoa oikea tapa ja se tapa on minun tapa muut turpa kiinni :)
Siinäpä se iso mutta onkin, itse ehdin muutamassa minuutissa käydä läpi montakin ratkaisua. Ja kaikkea voi muutella ja soveltaa "lennossakin", eli jos huomaa että ei homma toimikaan toivotulla tavalla, niin sitähän voi muutella koko ajan. Tilanteet elää koko ajan. Mutta ymmärräthän, että ainakin minua v**ttaa jahkailijat, kuitenkin se ensimmäinen ajatus on aina oikea, ainakin minulla, muista en tiedä.