Miten ihmisillä yleensä sujuu yhtydenpito? Onko aina X:n vastuulla soittaa y:lle vai toimiiko luonteva vastavuoroisuus?
Olen se joka soittaa ja mailaa, kun joku tulee mieleen. Joskus ajattelen, että onko tällainen edes sopivaa? Entäs jos toinen kokee yhteydenoton tunkeiluna tai jopa urkkimisena?
Myös itselleni on selvää, että en ole kovin kiinnostava ihminen, vähät kuulumiseni eivät ole koskaan kummoisia. Nyt olen päättänyt olla häiritsemättä ketään. Tuleekohan hiljaista vuosikymmeniksi? Onko olemassa yhteydenottaja-ihmisiä ja heitä, jotka aina vain odottavat toisten soittavan?
Olen se joka soittaa ja mailaa, kun joku tulee mieleen. Joskus ajattelen, että onko tällainen edes sopivaa? Entäs jos toinen kokee yhteydenoton tunkeiluna tai jopa urkkimisena?
Myös itselleni on selvää, että en ole kovin kiinnostava ihminen, vähät kuulumiseni eivät ole koskaan kummoisia. Nyt olen päättänyt olla häiritsemättä ketään. Tuleekohan hiljaista vuosikymmeniksi? Onko olemassa yhteydenottaja-ihmisiä ja heitä, jotka aina vain odottavat toisten soittavan?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ei pidä olla liian arka yhteydenotoissa. Soita tai kirjoita, kun on asiaa tai kun haluat puhella. Jos sillä toisella osapuolella ei ole juuri silloin aikaa tai mahdollisuutta jutellla, hän varmaa ilmoittaa sen ja sopii uuden keskusteluajan kanssasi tai vastaa meiliisi, kun ehtii. Ihan varmaan on paljon kiinnostavia asioita, joista voi keskustella kanssasi, joskus enemmän, joskus vähemmän, ja mitä milloinkin on mielessä ja muuten ajankohtaista. Siitä vain rohkeasti esiin ja mielipiteiden ilmaisuun.
ongelmasi. Meidän vanhojen - niiden vähien kavereiden, joita vielä on jäljellä - kesken puhutaan toistuvasti siitä, miten uusien ihmissuhteiden saaminen on todella vaikeaa enää. Lapsena kun tapasi kakaran tai kakaran, niin leikki oli lähes välittömästi käynnissä. Koulussa kaveerattiin luokkatovereiden kanssa. opiskelussa ja töissä opiskelu- tai työkavereiden kanssa. Mites ny ku viiteryhmä lähes puuttuu? Sama lienee ongelma työttömillä ja vammaisilla ja muutenkin meillä hulluilla. Tai jos haluatte, meillä "hulluilla", aivan sama miten yämä todellinen kunnianimitys kirjoitetaan. Ei ole kuin kolmas sektori eivätkä kaikki siellä viihdy.
Oln ollut huomaavinani, että iäkkäillä, keskenään aiemmin tuntemattomilla ihmisillä keskusteluyhteys syntyy keskenään luontevasti ja suksikkaasti. Johtuuko tämä ehkä yhteisistä kokemuksista, kuten sota-aika tai kasvatettiinko heidän nuoruudessaan erilaiseen avoimuuteen? Sosiaaliluokalla ei näyttäisi olevan suurtakaan merkitystä, kun ruvetaan kertoilemaan kokemuksia ja kuulumisia.
Itse olen syntynyt 60-luvulla ja sukupolveni punnitsee tarkoin jopa naapureitten tervehtimiset. Väittäisin, että ennen suun aukaisua mietitään kuulijan tulotasoa, elämäntilannetta, jne. Keski-ikäinen hyvä- tai keskituloinen perheellinen ei mielellään tervehdi yksinelävää työtöntä, eikä liioin pidä yhteyttä vanhaan, köyhtyneeseen tuttuunsa. Sosiaalihygienia tuntuu olevan käytössä. Olisi vaikea kuvitella, että nämä ihmiset iän myötä muuttuisivat suvaitsevaisemmiksi. Tuskin he tahtovat aikanaan käydä samoissa eläkeläiskerhoissa.