maailmasta

Tuli kaverin kanssa väittely, että pystyykö avaruudessa olevan geostationaarisen satelliitin kaukoputkella lukee maassa olevaa sanomalehteä (fontti luokkaa 9). Oletetaan että on hyvä keli, mutta ei mikään tyhjiö. Eli tuleeko vastaan kaukoputken erottelu tai ilman saasteet vai onnistuuko homma helposti. GPS-satelliitit on jonkun verran lähempänä, joten onnistuuko niillä sanomalehden lukeminen? Hyviä perusteluja kehiin!!
8289
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

kun pitää tehdä sanomalehdenluku noin vaikeaksi tekniikan avulla

Äänestä

koskaan eikä millään tekniikalla.
Ilmakehän epäjatkuvuuskohtien vaikutus näkyvään valoon (Rayleigh-sironta, Mie-sironta) tekee sen mahdottomaksi.
Sen tähden Hubble näkee paljon sellaista, jota paljon suuremmat maakaukkarit eivät näe. Ilmakehä vääristää.

Nykyään geosynkkaradalta ei käsittääkseni kyettäisi mitenkään lukemaan tekstiä, vaikka ilmakehä puuttuisikin.

Selittäköön oikea tietäjä paremmin.

Äänestä
  • Muistaakseni joskus epäiltiin, että amerikkalaisilla olisi mahdollisuus jo nyt niin hyvään resoluutioon, että sanomalehdestä voisi lukea ainakin isommat otsikot (kyllä heillä varmasti parempaa resoluutiota on käytössä kuin Google Earth tarjoaa). Tosin tuo oli vain arvio kun epäilyksen kohde oli nimenomaan sotilaskäytön puolella. Ei kai siihen mitään rajoituista ole: riittävän suuri ja hyvä peili vaan, niin kyllä resoluutio saadaan riittämään.

    Mutta tosiaan, en ole minäkään alan tietäjä, joten vahvistakaahan joku !

    Äänestä

Tarkimmat kartoitus- ja vakoilukamerat kiertävät Maata matalilla kiertoradoilla noin parinsadan kilometrin korkeudella. Kaupallisilla kartoitussatelliiteilla päästään noin puolen metrin erottelukykyyn ja tarkimmilla vakoilusatelliiteilla ehkä noin 10 cm erottelukykyyn. Niillä ei siis lueta sanomalehdestä edes isoimpia otsikoita.

Geostationäärisellä radalla kiertävät satelliitit ovat noin 36000 km korkeudella, eli noin 180 kertaa kauempana, joten tästä voinet päätellä itsekin jotain.

Äänestä
  • Minä näin, kun zoomattiin auton rekisteri laattaan satelliitin kautta.

    Omin silmin.


    Tietolähde:
    Csi Miami.

    Äänestä

  • paikkaansa kirjoitti:

    Minä näin, kun zoomattiin auton rekisteri laattaan satelliitin kautta.

    Omin silmin.


    Tietolähde:
    Csi Miami.

    vakoilulentokone (UAV) kaartelemassa niin korkealla, ettei sitä maasta erota kunnolla, mutta se erottaa kyllä maakohteet kamerallaan.

    http://en.wikipedia.org/wiki/Global_Hawk

    Äänestä

propaganda on erikseen.

Äänestä
  • käyttämällä kohdistuvaa laser-zoomia.
    Lähde "Electrical scinie Vol 2/2009

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


putkinäkö kirjoitti:

Tuli kaverin kanssa väittely, että pystyykö avaruudessa olevan geostationaarisen satelliitin kaukoputkella lukee maassa olevaa sanomalehteä (fontti luokkaa 9). Oletetaan että on hyvä keli, mutta ei mikään tyhjiö. Eli tuleeko vastaan kaukoputken erottelu tai ilman saasteet vai onnistuuko homma helposti. GPS-satelliitit on jonkun verran lähempänä, joten onnistuuko niillä sanomalehden lukeminen? Hyviä perusteluja kehiin!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu