Suomen kielessähän ei virallisesti ole erikseen tulevaa aikamuotoa, mutta puhekielessä se on muodostettu sanan tulla avulla: tulee olemaan, tulee kasvamaan jne.
Mitä sanotte, onko pikku hiljaa aika liittää sekin muoto kieleemme - virallisesti?
Kielihän muuttuu joka tapauksessa ihan koko ajan, tahdommepa tai emme. Kuulemani mukaan jopa "alkaa tekemään" on nykyään sallittua.
Mitä sanotte, onko pikku hiljaa aika liittää sekin muoto kieleemme - virallisesti?
Kielihän muuttuu joka tapauksessa ihan koko ajan, tahdommepa tai emme. Kuulemani mukaan jopa "alkaa tekemään" on nykyään sallittua.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Sellainenkin on suomen kielessä: indikatiivin liittosyntyinen preesens.
Olen tekevä. Olet sanova. On osaava jne.
> Olen tekevä
Kohtasin joitakin vuosikymmeniä sitten Elämäni Naisen. Olin tuntevinani silloin, ettei hän ole minulle yhdentekevä.
Hän osoittautuikin sittemmin kahdentekeväksi eli liittosyntyistä jälkikasvua meillä on preesensissä tuplaten. Useammankin tekoon on hyviä yrityksiä riittänyt, mutta hyvä näinkin!
> Olet sanova. On osaava jne.
Elämäni Nainen on myös osaava – ja nimenomaan sanovana. Korvat kuumana joudun tottavie kuuntelemaan sanomisen osaamisen ollessa kukkeimmillaan!
Yhdentekevä, yhden tekemä.
Aivan, mutta se on aivan liian kökkö, sitä tuskin kuulee. Tai näkeekään. Itse käytän sitä joskus, mutta ei se oikein koskaan edes näytä paperilla hyvältä, saati puhuttuna kuulosta luontevalta.
Rakenne "tulee tekemään" tulevaisuutta merkitsemässä on ruotsalaisuus, jota on jatkuvasti yritetty kitkeä kielestä ja joka ei ole kunnolla kotiutunut suomeen. Se ei ole kuulunut eikä kuulu suomeen kieleen.
Rakenne "on tekevä" on vieras puhutulle kielelle.
Jos on puhuttava tulevaisuudesta, käytän tarpeen vaatiessa lauseessa täydennystä : huomenna, tulevaisuudessa jne. tai puhekielessä: jatkossa.
sekin ratkaisu. Kääntäjäkään ei voi aina mielensä mukaan lisäillä "huomenna" tms. määrättyä ajankohtaa tulevalle tapahtumalle, kun se alkutekstissä on tarkemmin määrittelemätön, ja kun käännöksestä ei saisi tulla montakaan merkkiä pidempi.
Ongelma säilyy.
Mitä hirveää juuri siinä ruotsalaisuudessa sitten perimmältään on? Onhan meillä muutoinkin vaikka mitä lainattua. Ei mikään kieli kuitenkaan ole "puhdas".
Jos se ruotsalaisuus nyt sitten on se piikki lihassa tai kärpänen keitossa, niin voitaisiinko kenties siinä tapauksessa keksiä jokin ikioma vaihtoehto? Tuo "on tekevä" kun ei ilmeisestikään yleisölle kelpaa. Lienee turha tekohengittää sitä muotoa.