Usein aina puhutaan siitä, miten ihmiset ovat ilkeitä ja puhuvat toisistaan pahaa. Se on ikävää ja väärin, mutta mietin, onko liiallinen hyvän näkeminen taas todellisuuden kieltämistä?
On hienoa, että on ihmisiä jotka puhuvat vain hyvää muista. Mutta halutaanko sillä kieltää todellisuus? Se todellisuus, että maailma on paha ja myös he ovat siinä tulleet loukatuiksi ja satutetuiksi. Silti nämä tunteet vain kätketään, puhumatta niistä koskaan kellekään mitään. Enkä nyt tarkoita mitään mustamaalaamista tai pelkästään vakavia suhteen sisäisiä ongelmia.
Tilanne ei myöskään näy pelkästään henkilön omissa asioissa, vaan suhtautumisessa muihin ihmisiin. Kun joku kertoo tulleensa vaikka loukatuksi tai purkaa sydäntään, niin tämä hyvä ihminen ei aina käsitä noita tunteita. Aivan kuin muista ihmisistä ei saisi mainitakaan mitään harmillista, kun he eivät ole itse paikalla, vaikka syynä olisi toisen tuleminen 3 tuntia myöhässä treffeille. Sen sijaan ärtymystä osoitetaan sille, joka kertoo tulleensa loukatuksi tai kertoo omista ongelmistaan.
Miksi pitää yrittää olla joku yli-ihminen, kun kukaan ei ole täydellinen? Esim. jos hlö A ja B odottavat hlo C:tä, joka on tapaamisesta myöhässä pari tuntia, ja A uskaltaa ilmaista ärtymyksensä asiasta, niin hlö B:tä ärsyttää enemmän A:n ärtymys kuin C:n myöhästyminen. Miksi on vaikea hyväksyä itselleen ja muilel kielteisiä tunteita?
On hienoa, että on ihmisiä jotka puhuvat vain hyvää muista. Mutta halutaanko sillä kieltää todellisuus? Se todellisuus, että maailma on paha ja myös he ovat siinä tulleet loukatuiksi ja satutetuiksi. Silti nämä tunteet vain kätketään, puhumatta niistä koskaan kellekään mitään. Enkä nyt tarkoita mitään mustamaalaamista tai pelkästään vakavia suhteen sisäisiä ongelmia.
Tilanne ei myöskään näy pelkästään henkilön omissa asioissa, vaan suhtautumisessa muihin ihmisiin. Kun joku kertoo tulleensa vaikka loukatuksi tai purkaa sydäntään, niin tämä hyvä ihminen ei aina käsitä noita tunteita. Aivan kuin muista ihmisistä ei saisi mainitakaan mitään harmillista, kun he eivät ole itse paikalla, vaikka syynä olisi toisen tuleminen 3 tuntia myöhässä treffeille. Sen sijaan ärtymystä osoitetaan sille, joka kertoo tulleensa loukatuksi tai kertoo omista ongelmistaan.
Miksi pitää yrittää olla joku yli-ihminen, kun kukaan ei ole täydellinen? Esim. jos hlö A ja B odottavat hlo C:tä, joka on tapaamisesta myöhässä pari tuntia, ja A uskaltaa ilmaista ärtymyksensä asiasta, niin hlö B:tä ärsyttää enemmän A:n ärtymys kuin C:n myöhästyminen. Miksi on vaikea hyväksyä itselleen ja muilel kielteisiä tunteita?
Vastaukset 10
Vanhimmat
kaikille. Pahimmassa tapauksessa sitä voidaan käyttää sinua vastaan jos hölöttelet kaikki asiasi vieraille ihmisille. Toiset ihmiset haluavat juuri tämän seikan takia käyttäytyä muodollisesti muiden kuin lähipiirinsä seurassa.
Se miksi et itse ajattele näin, johtuu ehkä siitä että et osaa ottaa riskejä niin hyvin ja monipuolisesti huomioon.
Itse pidän ihmisiä ketkä hölöttävät kaikki henkilökohtaiset asiansa kaikille yksinkertaisina.
On toisaalta kyllä fiksua olla kertomatta kaikkea kaikille. En minäkään kaikkea kerro. En tarkoittanut tässä pelkästään asioita, jotka ovat jollain tapaa henkilökohtaisia. Vaan myös ihan pieniä asioita. Tyyliin että hän ei voi sanoa kellekään edes tämäntapaista lausetta kuin "mua ärsyttää suunnattomasti, miten mun poikaystävä jättää aina sukat lojumaan lattialle", koska se on mollaamista tai mustamaalaamista. Itseni mielestä taas se on vain asian toteamista ääneen, mikä sitten unohdetaan. Elikä mitään mikä voidaan tulkita jotenki negatiiviseksi huomautukseksi, ei sanota ääneen. Tavallaan hieno piirre, mutta jättää etäisen kuvan. Aivan ku hänen lähipiirinsä
olisi täydellistä sakkia. Eron jälkeenkään ei puhuta mistään, mikä on toisessa harmittanut.
Nojoo, voi olla että itse en vain ymmärrä, koska
itselläni on tapana tuon kaltaisia juttuja välillä heittää tarkoittamatta kuitenkaan pahaa.
Ehkä eniten asiaa vaikeuttaa kuitenkin se, että
hän ei pysty ottamaan muidenkaan harmeja vastaan.
Ystävyys tuntuu pinnalliselta, kun pitäisi vaan pystyä puhumaan hyvistä asioista. Esim. jo lause "miksi se toimii taas näin", on jotenki toista mollaava.
uskomatonta, miten joku voi ajatella juuri noin samalla tavoin..
Olen aivan samoissa ongelmissa miettinyt, olenko itse menettänyt arvostelukykyni vai missä vika..
Mun ystäväni on täydellisesti tuollainen, olemme paljon tekemisissä.
Kerran sanoin yhden mielipideasian, en esimerkiksi pidä tietyntyylisistä hiuksista. Hän hermostui minulle täysin, olin mollannut ihmisiä että olenko mä muka täydellinen. Enhän mä voinut siinä kuin tokaista, että tietysti olen :)
Huumorilla joutuu käsitellä asioita paljon.
Myöskin täysin vääränlaiset asiat, joku pila elämänsä, tekee itselleen ja toiselle pahaa, häntä pitäisi rakastaa ja hän on hyvä ja hänestä ajatellaan vain hyviä asioita. Hän itse aina korostaa, miten hän haluaa vain ajatella hyvää, ei koskaan pahaa. Kaikkea ja kaikkia täytyy rakastaa. Ne rakastamisen kohteet hän valitsee siten, että ne ovat niitä, joita yleensä ihmisten on kaikkein vaikein rakastaa, jotka suoraan sanoen eivät ole rakastettavia. Esim toisia jatkuvasti loukkaava alkoholisti, joka käyttäytyy suoraansanoen sikamaisesti muita kohtaan. Ne hyvät ihmiset hän unohtaa, huonot asiat vain saavat hänet yltymään ihmisten rakastamisessa. Mitä enemmän joku ihminen kaipaisi rajoja,sitä enemmän hän tunteilee.
Ja tuo myöhästymisjuttu on käynyt meilläkin. Minä olin raivoissani kun tuttava myöhästyi tärkeästä tilaisuudesta yli tunnin, kaveri piti mua aivan outona sen vuoksi..
Itse pidän itseäni hyvin realistisena asioiden suhteen ja mulle on tosi vaikea käsittää, että en saisi sanoa tai suuttua asioista. Hän ikäänkuin ylentää itsensä minusta olemalla niin riivatun hyvä ja rakastava.
Hän pelkää suunnattomasti arvostelua, ja minä taas olen se, joka sanoo ne asiat ääneen ihmisistä, mutta en myöskään sitten ole vihainen niistä. En myöskään kyllä rakasta.
Tuntuu, että hänen kanssa kaikki pitää lakaista maton alle, mikään ei voi olla huonosti, kukaan ei voi käyttäytyä huonosti, kaikki pitää hyväksyä ja mitä vähemmän hyväksyttävä asia, sitä enemmän hän on avosylin sitä ottamassa vastaan. kaikki on olevinaan niin hienoa ja hyvää ja aluksi luulin, että hän on hieno ihminen, itse asiassa hän vain halvksii muita ja ylentää itsensä tuolla hyvyydellään, eikä osaa olla jämpti missään asiassa.
Hänen kanssa joutuu kans suoraan sanottuna olemaan varpaillaan ja varomaaan kaikkea tekemistä ja sanomista, ettei vain hän loukkaanu, kun minä arvostelen ihmisiä ja heidän tekojaan. Mitään rajoja hän ei laita ihmisille, vaikka he omassa kodissaankin käyttäytyisivät miten vain. En voi luottaa itse hänen arvostelukykyynsä ihmisten tai asioiden sutheen yhtään. Hän katsoo kaiken läpi sormien ja kaikkia "pitää rakastaa". Se saa minut raivon partaalle. Hän hyväksyy kaiken paskan elämään, ettei vain olisi yhtään huono ihminen.
Ja sukkien jättämisestä lattialle minkin valitan aina. Enkä tarkoita pahalla, mutta vaikka kaikki asiat eivät ole kivoja ja vaaleanpunaisia, ne pitää hoitaa. Siinä ei ole mitään vakavaa, jos ärähtää sukista. Mutta tuntuu, ettei toinen lopulta luota täysin, kun ei koskaan uskalla sanoa mitään huonoakaan. Ja itsekään ei voi luottaa siihen, että voisi olla oma itsensä, kun kerran ei voi, kun toinen saa siitä sätkyn.
Ihana, et joku toinenkin on kokenut noin, joskus mietin, että kumpi meistä kahdesta tosiaan on väärässä, jos joku loukkaa ja ärsyttää mielin määrin ja minä ärähtäisin ja hän paapoisi.. Huoh. Helpotti. :)
Minua saa puolisoni mielestä mollata tai nöyryyttää yksi tietty henkilö ja henkilön ystävistäkään en saa mielipidettäni sanoa hänelle, jos se on negatiivinen. Puolustaessani itseäni (halusin vuosia kestäneen mollauksen loppuvan)tämän henkilön loukkauksia kohtaan,niin minusta tuli kusipää, joka tekee idioottimaisia temppuja ja henkilö sanoi vaan ajattelematonta. Muut saavat tehdä mitä haluavat, minä en saa tehdä mitään. Miten kommentoisitte?
No ainakin tää mun kaveri tavallaan ottaa jokaisen asian itseensä, eli jos joku on vaikka myöhässä ja siitä sanoo, hän ikäänkuin itse loukkaantuu aina ja kaikesta toisen puolesta. Ja hän pelkää tavallaan ylipaljon koko ajan, että joku toinen loukkaantuu, itse hän ei koskaan uskalla sanoa asiastakaan, vaan pikemminkin suojelee asioita.
Ja imaisee itseensä asiat. Minä kerran sanoin hänelle, että älä puutu minun ja jonkun toisen ihmisen väleihin, kun hän alkoi valittaa minulle minun ärtymyksestäni juuri samalla tavoin.
Hän tavallaan kokee kaikesta väärää ja kieroa vastuuta, ja asiat ei oikein pysy mittasuhteissa.
Rajat ja säännöt tarkoittavat hänelle aina loukkausta. Toisten kunnioittaminen tai sen odottaminen on sekin aihe hänelle loukkaantua. Minua saisi kohdella miten vain ja tervettä suuttumusta tai ärtymystä ei tule koskaan.
Itse hän ei suutu koskaan, eikä pysty pitämään rajojaan, saa vain jonkun masennuskohtauksen aina, minkä olen senkin huomannut olevan vähän manipulointityyppistä, eli jos et tee kuin minä haluan minä masennun ja sinä saat olla syyllinen siihen..
Joskus noissa tilanteissa miettii omaa arvostelukykyä ja pistää sen kyseenalaiseksi. Mutta ainut keino on vain sitä enemmän luottaa itseensä, mitä enemmän toinen huomauttaa, eikä se aina ole helppoa, kun toinen on niin "hyvä" ja kiltti, ja itsehän siinä olet se paha ja huono.
Näennäisesti se on aivan selkeää, että sä olisit väärässä ja hän aina oikeassa.
Mutta siltikin tuo hyvyys on vääränlaista hyvyyttä ja kiltteys kieroutunutta kiltteyttä joka pikemminkin mahdollistaa kaiken epämieluisan elämään kuin tuo siihen hyviä asioita. Ja varsinkin tuossa sun esimerkissä se tavallaan suojelee sen pahan tekemistä, ei sua. Aivan samoin kuin mun ystävällä. Hän suojelee kaikkea väärää ja huonoa viimeiseen asti hyvyyden varjolla.
Ja pienissäkin asioissa hän aina ymmärtää ne myöhästelyt ja kaiken.
Sun pitäisi olla valmis luopumaan omista rajoista, ettei vain kukaan pääsisi sanomaan mitään ja se on väärin. Jos hän on yhtään samanlainen kuin minun ystäväni, hänellä ei ole mitään rajoja mihinkään koskaan, eikä mitään mielipidettä, ei varsinkaan sellaista, mikä on vastakkainen jollekin toiselle tai voisi vahingossakaan olla mitään ei hyvää.
Jotenkin joskus tuntuu, että on vaikea erottaa sitten niitä aidosti hyviä asioita ihmisestä, kun kaikki hyvyys ei ole minusta aitoa. Se on opittua käyttäytymistapaa, joku vääränlainen kilttityttö-syndrooma, missä ei saa edes puolustautua tai kaikesta pitää ottaa vastuu, vaikka kyse olis toisen asioista.
Minua on alkanut ahdistaa tuo kuvio niin paljon, että olen ottanut etäisyyttä häneen reilusti. Petollisinta tuossa hyvyydessä on se, että se saa epäilemään itseään ja omaa arvostelukykyä. Se on paljon petollisempaa kuin selvä pahuus, minkä huomaa, mutta hyvyyden paapomisen varjolla sä et voi olla oma itsesi, et pitää rajojasi, et elää kuin koet oikeaksi, etkä tehdä oikeita asioita.
Ainut keino on vain muistaa aina luottaa sitä enemmän ITSEENSÄ ja omiin tuntemuksiin, mitä enemmän toinen huomauttaa. Sä et pysty luottamaan toisen hyvyyteen, koska hän on aina hyvä, niin hyvässä kuin pahassa. Omat tunteet ei valehtele, joten kuuntele niitä.
Ei toinen tarkoituksella ehkä tee sitä, mutta tuo käyttäytymismalli on varmasti hyvin syvään jo lapsena opittu, ja ei tule muuttumaan tuskin koskaan.
Vitsit oli hyviä kirjoituksia.. ja niin nappiin.
Olisi kiva jos nämä "kaiken hyväksyvät ja kaikkea rakastavat" ihmiset joskus muistaisivat hyväksyä myös sen toisen ärtymyksen, tai toisen oikeuden ärtymykseen. Sen sijaan ollaan heti puolustelemassa sitä idioottia joka käyttäytyy tökerösti ja siten aiheuttaa ärtymystä.
"Mutta siltikin tuo hyvyys on vääränlaista hyvyyttä ja kiltteys kieroutunutta kiltteyttä joka pikemminkin mahdollistaa kaiken epämieluisan elämään kuin tuo siihen hyviä asioita. Ja varsinkin tuossa sun esimerkissä se tavallaan suojelee sen pahan tekemistä, ei sua. Aivan samoin kuin mun ystävällä. Hän suojelee kaikkea väärää ja huonoa viimeiseen asti hyvyyden varjolla.
Ja pienissäkin asioissa hän aina ymmärtää ne myöhästelyt ja kaiken. "
Tässä se oli kiteytettynä, mitä minäkin ajattelen.
että lakkaisivat valittamasta ainakin julkisissa kulkuvälineissä. En pysty edes laskemaan kuinka monta kertaa olen joutunut vaihtamaan bussia sen takia, että joku oksentaa pahan olonsa niskaani. Voin kärsiä ja voida fyysisesti huonosti useita tunteja jonkun todellisuuden vuoksi.
"olen joutunut vaihtamaan bussia sen takia, että joku oksentaa pahan olonsa niskaani"
Eräs tapa suhtautua asiaan olisi sanoa ko. henkilölle ystävällisesti, että tällä kielteisellä puheellaan hän yläpitää pahaa oloa itselleen, sillä hän ei huomaa sitä itse.
Töissä olen pakotettu käyttäymään kuin yli-ihminen. On niin paljon kiusaamista ja muuta juonintaa, että oikeastaan pitäisi vaihtaa työpaikkaa, mutta eihän se käytännössä onnistu. Niinpä teen töitä ja otan mahdollisimman vähän osaa työkavereiden p:n jauhantaan ja tunne-elämään. Aivan varmasti minusta tämän perusteella saa vaikutelman yli-viileästä tyypistä. Oikeasti olen kuitenkin täynnä tunteita, joita tuulettelen vapaa-ajalla.
Mäkään en tykkää turhasta paskan jauhamisesta tai tarkoituksellisesta mustamaalaamisesta. Sitä tosiaan on ihan liikaa tässä maailmassa.
Mutta mun on vaikea käsittää mm. semmoista yli-hyvyyttä. Että esim. luonenvikainen henkilö saa käyttäytyä miten paskasti haluaa, eikä kärsijä saisi muuta ku ymmärtää ja sopeutua tilanteeseen. Vielä pitäisi katua omaa kiukkuaan ja negatiivisia tunteitaan satuttajaansa kohtaan.
Niin ku joku yllä totesi, niin tuollaisessa hyvyydessä on samaan aikaan myös jotain kieroa.
Tai vaikka miten sivusta katsellen voi huomata, miten joku ihminen saa aikaan huonoa yli-ihmisen elämässä, niin tämä vain puolustelee ja puolustelee ko henkilöä. Haluaa vain rakastaa ja ymmärtää entistä enemmän. Mielestäni liika hyvä on jotenkin petollista. Kun ei osaa erottaa oikeasti hyvää ja näennäisesti hyvää ja sitä mikä on huonoa, niin sorrutaan itsekin väärille teille tuon kaiken pahan peittävän hyvyyden varjolla.